TIETEENFILOSOFIAA OIKEASSAOLIJOILLE
OKSASENKATU
Kävelen usein suosikkimarkettiini niin, että käännyn Museokadulta Oksasenkadulle. Käveltyäni sen alkupäähän nousen portaat ylös Temppelikadulle. Ylhäällä pysähdyn hetkeksi katsomaan Oksasenkatua. Olen nähnyt kadun satoja kertoja, mutta vieläkään en tiedä, miltä se näyttää. Ihmisen tekemiin havaintoihin vaikuttavat monet asiat. Esimerkiksi aistit vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Tästä seuraa se, että se, miten näen Oksasenkadun riippuu siitä, mitä kuulen ja haistan saman aikaan. Muitakin havaintoon vaikuttavia tekijöitä on. Oksasenkatu näyttää nimittäin erilaiselta riippuen ensinnäkin siitä, mikä vuodenaika on menossa. Myös säällä on merkitystä, sillä katu näyttää erilaiselta sateella kuin auringonpaistaessa. Kolmas vaikuttava seikka on kadulla liikkuvien ihmisten ja autojen määrä sekä pysäköityinä olevien autojen määrä. Lisäksi on todennäköistä, että Oksasenkatu näyttää silmissäni aina todellista paremmalta oman kaupunkiasumista suosivan asennemaailmani vuoksi.
Useimmat asiat ovat samanlaisia kuin Oksasenkatu. Se miltä ne näyttävät vaihtelee havainnoitsijan tekemien muiden aistihavaintojen, olosuhteiden sekä havainnoitsijan omien odotusten ja taustan mukaan.
Oletko menossa esimiehesi luokse? Tiedätkö varmasti minkälaisesta musiikista hän pitää? Entä tiedätkö hänen suosikkituoksunsa?
TOTUUDEN ETSINTä
Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet etsiä totuutta. Käsitykset totuudesta ovat vaihdelleet laidasta laitaan kunkin ajan muodin mukaisesti. 1500 ja 1600 lukujen aikana elänyt ja geometrian koululaisten kiusaksi keksineen René Descartesin näkemys edustaa yhtä ääripäätä. Descartesia pidetään länsimaisen filosofian perustajana. Hän oli minuakin aidompi skeptikko eli rationalisti niin kuin hänen aikansa häntä kutsui. Descartesin näkemys oli se, että koska hän itse ajattelee, hänen on oltava olemassa. Minkään muun olemassaolosta hän ei sitten ollutkaan varma. Kaikki se, minkä olemme havaitsevinamme ympärillämme, saattaa olla hallusinaatiota. Työsuhteeni viimeisen kahdeksan vuoden aikana Eltel Networks Oy:ssä ajattelin Descartersia usein. Usein toivonkin että kokemani olisi ollut hallusinaatiota, enkä vieläkään ole varma, oliko se hallusinaatiota vai totta.
Nykyään filosofiassa näytetään pidettävän eksintentiaalista suuntausta ainoana oikeana, mutta ei sitä missään vahvistettu ole. Eksistentialismi voi olla vain muotia. Suuntauksena eksistentialismi korostaa olemassaoloa jopa niin, että olemassaolo on olemusta tärkeämpää.
Nykyiset filosofit yrittävät löytää kaiken olevaisen keskeltä totuuden. Totuuden löytämiseksi on sovittu mm. yhteisistä säännöistä. Tärkein sääntö on se, että totta on varmasti vain se, minkä voi havaita.
Lauseessa oleva sana ”varmasti” tarkoittaa sitä, että myös muu, kuin havaittava voi olla totta, mutta sitä ei voi sanoa todeksi, ennen kuin se on havaittu. Havaitseminen tarkoittaa aistien varaista havaitsemista, mutta havaitsemista on myös mittareilla tehty havainto sekä tilastollinen havainto. Ollakseen totta on havainnon oltava toistettavissa. Esimerkiksi tutkittaessa seuraako B A:ta voidaan sanoa B:n seuraavan A:ta vain, jos se tekee sen jokaisella havannointikerralla. Väitettä ”miehet ovat naisia pidempiä” voi tutkia esimerkiksi mittaamalla vastaantulevat miehet ja naiset. Mittaaminen ei vahvista väitettä, sillä tarpeeksi kauan mitattuamme havaitsemme naisen, joka on pidempi, kuin ainakin yksi mittaamamme mies. Tämä nainen tekee lauseestamme epätoden. Mittaamalla tuhat miestä ja laskemalla heidän keskipituutensa sekä mittaamalla tuhat naista ja laskemalla heidän keskipituutensa voimme havaita, että miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä. Tämän mittaamisen voi toistaa, ja mittaustulos on sama jokaisella mittauskerralla. Näin ollen lause ”miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä” on totta.
Ehkä on paikallaan esitellä lyhyesti tieteellisen tutkimuksen läpivieminen. Aluksi laaditaan tutkimussuunnitelma. Siinä esitellään tutkimuksen aihe ja tavoitteet. Myös tutkimusmenetelmä esitellään. Tutkimusmenetelmää on tiedon kerääminen ja tiedon käsitteleminen. Tutkimussuunnitelmassa kerrotaan myös samaa aihetta käsittelevistä aikaisemmista tutkimuksista ja niiden tuloksista. Niistä voidaan ottaa tutkimukseen hypoteesit, joiden paikkansapitävyyttä tutkimuksessa selvitetään. Hypoteesi merkitsee olettamusta, ehdotusta tai oletusta. Tutkimussuunnitelman valmistuttua aloitetaan tutkimuksen tekeminen. Ensimmäinen vaihe on tutkimusaineiston kerääminen. Tutkimusaineisto voi merkitä esimerkiksi mikroskooppisten näytteiden keräämistä, näkyvien kappaleiden keräämistä, haastattelemista tai kyselyn toimeenpanemista.
Aineiston tultua kerätyksi aloitetaan aineiston analysoiminen eli tulosten kirjaaminen ja esittäminen. Yksi tai useampi hypoteesi voi tässä vaiheessa tulla hylätyksi, mutta se tai ne voivat myös muuttua teorioiksi.
Tilastollinen tutkimus on oma lajinsa, jonka periaatteita on syytä kerrata. Tilastolliseen tutkimukseen kerätään aineisto kyselyllä eli surveyllä tai vaikka uutta lääkettä koehenkilöille syöttämällä. Sitä ennen on kuitenkin määriteltävä kohderyhmä, mitä tutkitaan. Jos haluamme tutkia esimerkiksi sitä, mitä 55 –vuotiaat pitävät sopivana vanhuuseläkeikänä, on kohderyhmämme kaikki kyselyhetkellä 55 –vuotiaat. Sen jälkeen on ratkaistava se, lähetäänkö kysely kaikille 55 –vuotiaille eli koko kohderyhmälle vai otetaanko kohderyhmästä otos, jolloin kysely lähetetään vain otokseen tulleille henkilöille. Otoksen on oltava satunnaisotos eli siihen valittavat henkilöt valitaan satunnaisesti, jolloin otokseen tulevien henkilöiden sukupuoli, koulutus ja muut vastaavat asiat eli niin sanotut muuttujat jakaantuvat samalla tavalla, kuin ne jakaantuvat koko kohderyhmässä.
Riittävä otoksen koko on ehkä 5 % - 10 % kohderyhmästä. Jos kohderyhmä on kovin suuri, voi otos olla pienempikin. Puolueiden kannatusta tutkittaessa otos on hyvinkin pieni samoin elinkeinoelämän markkinointitutkimuksissa. Pienikin otos kuvaa usein yllättävän tarkasti koko kohderyhmää.
Kyselyn lähettäjän on syytä varautua siihen, että menipä kysely sitten koko ryhmälle tai otokselle, niin suuri osa kyselyn saaneista ei vastaa. Jos puolet kyselyn saajista palauttaa kyselyn, niin tulos on jo hyvä.
Kuten edellä totesin pienikin vastaajamäärä yleeensä edustaa kohderyhmää hyvin. Kyselytutkimuksiin liittyy kuitenkn aina riski tulosten yleistämisen suhteen johtuen juuri siitä, että kyselyllä tavoitetaan vain osa kohderyhmään kuuluvista henkilöistä, jolloin on mahdollista, että vastaajat eivät edusta koko kohderyhmää riittävällä tarkuuudella. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tilastotieteilijät ovat kehittäneet monenlaisia matemaattisia menetelmiä. Puoluekannatusmittausten yhteydessä on totuttu puhumaan virhemarginaalista, mutta kaikissa kyselytutkimuksien tuloksien tarkastelussa lasketaan vastaavia tunnuslukuja. Virhemarginaalin lisäksi voidaan laskea luotettavuusvälit. Se ilmaistaan sanomalla tuloksista, tai esimerkiksi kahden eri muuttujan välisesta erosta, että se on melkein merkitsevä, merkitsevä tai erittäin merkitsevä. Prosentteina ilmaistuna merktisevyys on totta 95 %:sti, 99 %:sti tai 99,9 %:sti.
Koko urani aikana en voinut olla hymyilemättä työantajien tekemien ilmapiiri- tai työtyytyväisyystutkimusten tulosten tulkitsemiselle. Pieniä eroja tutkittiin suurennuslasilla, vai ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä selittyivät juuri edelläkuvatuilla satunnaisilla tekijöillä. Yhdelläkään kertaa ei laskettu luotettavuustasoja eikä virhemarginaaleja.
Lääketieteessä tehdään kaksoissokkotutkimuksia. Tutkittaessa esimerkiksi uuden kokeiluvaiheessa olevan lääkkeen vaikutuksia tai vaikka altistumista jollekin allergeenille voidaan tehdä kaksoissokkotutkimus. Se tarkoittaa sitä, että tutkijalla on koeryhmä ja vertailuryhmä. Koeryhmälle annetaan vaikuttavaa ainetta, mutta vertailuryhmälle annetaan aivan samanlaisena tablettina tai pistoksena ainetta, joka ei vaikuta mitenkään ihmiseen. Kalkista usein puhutaan. Kaksoissokko tarkoittaa sitä, että sen paremmin ainetta saava henkilö kuin tutkijakaan eivät tiedä, ketkä kuuluvat koehenkilöihin ja ketkä verrokkeihin. Tällä pyritään eliminoimaan kaikki ne ongelmat, jotka syntyvät siitä, kun aineen saaja tai tutkija tietää, kuka saa vaikuttavaa ainetta ja kuka ei. Tietoisuus nimittäin vaikuttaa tuloksiin yllättävän paljon. Olen lukenut mm. ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa tutkittin omien arvelujensa mukaan sähkökentästä oireita saavia ihmisiä. Heidät vietiin tilaan, johon saatiin sähkökenttä tai voitiin pitää se kokonaan pois. Kun sekä tutkija että tutkittava tiesivät milloin sähkökenttä on vaikuttamassa, syntyi tutkittavassa oireita. Yleisemmin oireet olivat iho-oireita. Sen sijaan jo yksinkertainen sokko eli se, että tutkittava ei tiennyt, milloin hän oli sähkökentässä ja milloin ei, esti oireitten syntymisen.
Totuutta voi yrittää etsiä myös logiikan avulla. Lauselogiikan tärkein sääntö lienee se, että jos lähtökohdat ovat tosia, on myös johtopäätös totta. Tästä seuraa tietysti se, että jos lähtökohdissa on epäselvyyttä, on johtopäärös enemmän tai vähemmän huuhaata. Tähän logiikan peruslauseeseen joudun palamaan tämän teoksen yhteydessä muutaman kertaan osoittaakseni monien totuutena pitämien myyttien epätotuuden.
Tieteen suuntaus, joka korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä totuuden selvittämisessä, ja joka siis hyväksyy tiedoksi vain tieteellisen tiedon, kutsutaan positivistiseksi tieteenfilosofiaksi. Omana opiskeluaikanani 1970 –luvulla positivismia vastustivat lähinnä marxilaiset opiskelijat, jotka muodostivat suurinpiirtein kaikilla luennoilla äänekkään oppositioryhmän. Olen ollut havaitsevinani, että nykyäänkin opiskelijoiden ja ehkä tutkijoidenkin keskuudessa on oppositio positivismia vastaan. Positivismin perusajatusta vastustavat tietysti ne, joiden oma ideologia tai ennakkoluulot eivät ole positivistisen tieteenfilosofian mukaan totta.
TOTUUDEN ESIINTYMINEN NYKYAIKAISESSA YHTEISKUNNASSA
Tiedekorkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja vastaavissa etsitään tietysti totuutta, mutta en ajatellut niitä väliotsikkoa kirjoittaessani. Ainoat tavallisen ihmisen elinpiirissä olevat paikat, joissa totuus kohtuullisen suurella todennäköisyydellä esiintyy, ovat lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotot. Näiden ammatinharjoittajien edellytetään puhuvan potilailleen totta.
Potilaan turvallisuuden ja mukavuuden kannalta on välttämätöntä, että lääkäri ja hammaslääkäri pysyvät totuudessa ja esittävät potilaalle vain tutkimustuloksiin perustuvia näkemyksiä, tutkimuksia ja hoitoja. Olin tavattoman pettynyt ministeriön nimitettyä pari vuotta sitten vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävän työryhmän. Ei ole mitään vaihtoehtohoitoja! Meillä on tutkimukseen perustuva toimiva ja turvallinen hoito sekä uskomuksiiin perustuva uskomushoito.
Noin kuukausi sitten aloin tuntea kipua oikeassa korvassani. En ollut varma, oliko kipu väli- vai ulkokorvassa. Kivun kestettyä pari päivää aloin jo miettiä lääkäriin menoa, mutta pian sen jälkeen kipu alkoi lieventyä ja loppui nopeasti. Tässä lähellämme on tarjolla sekä akupunktiohoitoa että homeopaattista hoitoa. Jos olisi ehtinyt jomman kumman luokse, ennen kuin huomasin kivun olevan häviämässä, olisin tietysti todennut, että hoito auttoi. Uskomushoitojen jatkuva suosio selittyneekin osittain siitä tosiseikasta, että 80 %:ia ihmisen sairauksista ja vammoista paranee itsekseen, joten me paranevat myös tehottoman hoidon seurauksena. Vaaraksi potilaan turvallisuudelle uskomushoidot ovat silloin, kun potilas vakavan sairauden kyseessä ollen turvautuu uskomushoitoon, jolloin tehoavan hoidon alkaminen viivästyy. Vakavat sairaudet ja vammat nimittäin paranevat sitä paremmin, mitä nopeammin niiden hoito voidaan aloittaa.
Tuttavaperheemme lapsista keskimmäinen alkoi esittää kolmevuotiaana senkaltaisia oireita, että vanhemmat ymmärsivät, ettei lapsi voi olla terve. Päällimäinen oire oli lapsen jatkuva väsymys. Lapsen parasta ajatellen vanhemmat veivät hänet homeopaattiselle terapeutille. Toistuvista käynneistä ja ”lääkityksen” tehostamisesta eli lääkeliuoksen lisälaimentamisesta huolimatta lapsi oli entistä väsyneempi. Lopulta vanhemmat veivät lapsen oikealle lääkärille. Tämä totesi nopeasti lapsen sairastavan diabetesta. Lisäksi lääkäri totesi lapsen tilan niin vakavaksi, että kuolema olisi ollut muutaman päivän päässä.
Toinen paikka, missä totuutta aktiivisesti etsitään, on tuomioistuin. Tuomioistuinten päätökset perustuvat siihen näyttöön, mitä osapuolet oikeudenkäynnin aikana esittävät. Syyllisyyttä ja rangaistuksia pohtiessaan tuomioistuin turvautuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, jota tuomioistuin tulkitsee viime kädessä lain perustelujen avulla. Tuomioistuimet eivät siis esitä mielipiteitä! Lain perustelut on kirjoitettu ministeriössä lain valmistelutyön pohjaksi. Ne hyväksytään yhdessä lain kanssa eduskunnassa. Perustelut auttavat lain tulkitsemisessa.
Yleistynyt tapa arvostella tuomistuinten päätöksiä tunteen varassa on minusta perin ärsyttävää. Arvostelun tulee toki olla sallittua, mutta arvostelun tulee perustua samoihin tekijöihin, joita tuomioistuin on käyttänyt eli siis esitettyyn näyttöön ja sen perusteella tehtyihin johtopäätöksiin. Sen sijaan, että ihmetellään tuomioistuimen päätöstä osoittamatta sitä lain vastaiseksi, pitäisi arvostelu suunnata asianomaiseen ministeriöön ja eduskuntaan arvostelemalla asianomaisia, tuomioistuimen päätöksen perusteena olleita säännöksiä.
Keskellämme on myös paikkoja, joita totuus tuntuu välttävän viimeiseen asti. Näitä ovat ainakin luontaistuotteitten mainokset sekä iltapäivälehtien lööpit. Palaan ainakin luontaistuotteitten mainoksiin myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Tieteen parissa on yleensä aina alasta riippumatta toisinajattelijoita, jotka eivät suostu myöntämään vallitsevaa teoriaa oikeaksi. Tällaista toisinajattelijaa ei oikein voi kutsua skeptikoksi, sillä hänen skeptismininsä koskee vain yhtä asiaa. Tunnetuin suomalainen tieteen toisinajattelija lienee lääkäri Antti Heikkilä, joka yhdessä Valion eläkkeellä olevan tutkimusjohtajan Kari Salmisen kanssa jaksaa puolustaa eläinrasvoja. Heikkilä jaksaa myös uskoa 73 –vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen Robert Atkinsin vähähiilihydraattista diettiä. Myös ns. ilmastoskeptikot ovat saaneet paljon julkisuutta, mutta luin jostain heitä kutsuttavan denialisteiksi mieluummin kuin skeptikoiksi. Denialisti on ihminen, joka kiistä tieteellisen totuuden sen epämiellyttävyyden vuoksi. Tällä ei ole mitään tekemistä skeptismin kanssa.
Tieteen toisinajattelijat ovat tarpeellisia, sillä he omalta osaltaan toteuttavat kahta totuuden löytämisen peruspilaria eli avoimuutta ja kritiikkiä. Lisäksi toisinajattelijat pakoittavat valtateoriaa kannattavat tutkijat tutkimaan kohdettaan syvällisemmin ja myös kertomaan tutkimuskohteestaan.
Sellaisen huvittavan asian olen huomannut tiedotusvälineitä seuratessani, että toimittajat uskovat mielellään toisinajattelijoita ja pitävät virallisen linjan kannattajia ehdottomasti väärässäolijoina, mutta todellisessa elämässä totuus taitaa useimmiten olla päinvastainen.
Jotta tutkimuksesta lopulta tulee oikea tutkimus, on tulokset julkaistava tiedemaailman määrittämällä tavalla. Erään väylän julkistamiseen tarjoavat tiedelehdet. Yliopistojen ja korkeakoulujen omien lehtien lisäksi Suomessa taitaa olla vain kaksi tiedelehteä. Toinen on lääkärien Duodecim ja toinen on lehti, jonka nimi nykyään on Tiede. Se oli alun perin Tiede 2000. Se että vain nämä lehdet kelpaavat perustunee ajatukseen, jonka mukaan tiedelehtien toimittajilla on paremmat mahdollisuudet varmistaa tutkimuksen tieteellisyys, kuin muilla toimittajilla. Olen ollut Tiede ja Tiede 2000 –lehtien tilaaja koko niiden ilmestymisen ajan. Lehden luotettavuus on tänä aikana minun mielestäni heikentynyt ratkaisevasti. Syy on se, että nykyään lehden useimmat jutut ovat toimittajien kirjoittamia, kun ne lehden ilmestymisen alkuvuosina olivat etupäässä tutkijoiden omia kirjoituksia. Tutkijan oma kirjoitus on aina astetta luotettavampi, kuin toimittajan kirjoitus. Toimittajat ovat usein vielä lehden ulkopuolisia, omaan laskuunsa toimivia toimittajia, joiden on oman toimeentulonsa vuoksi saatava juttunsa myydyksi. Halusivat he sitä tai eivät, niin jutun kirjoittamista ohjaa siinä tilanteessa kaupallisuus totuutta enemmän.
Väärin julkaistuista tutkimuksista on mieleeni jäänyt Kuopiossa julkaistu tutkimus, jonka mukaan verenluovutus saattaa olla miehille kaiken muun hyvän lisäksi myös terveellistä vähentäessään rautaa miehen elimistöstä. Jotain tällaista olin odottanutkin, sillä onhan se loogista, että jos antioksidantit ovat terveellisiä, niin oksidantit ovat vaarallisia. Tällaista tutkimustulosta ei kuitenkaan ole, koska tutkimus julkaistiin väärässä lehdessä. Saattaahan olla, että lehden toimitus ymmärsi ratkaisevassa kohdin väärin.
Nykyään filosofiassa näytetään pidettävän eksintentiaalista suuntausta ainoana oikeana, mutta ei sitä missään vahvistettu ole. Eksistentialismi voi olla vain muotia. Suuntauksena eksistentialismi korostaa olemassaoloa jopa niin, että olemassaolo on olemusta tärkeämpää.
Nykyiset filosofit yrittävät löytää kaiken olevaisen keskeltä totuuden. Totuuden löytämiseksi on sovittu mm. yhteisistä säännöistä. Tärkein sääntö on se, että totta on varmasti vain se, minkä voi havaita.
Lauseessa oleva sana ”varmasti” tarkoittaa sitä, että myös muu, kuin havaittava voi olla totta, mutta sitä ei voi sanoa todeksi, ennen kuin se on havaittu. Havaitseminen tarkoittaa aistien varaista havaitsemista, mutta havaitsemista on myös mittareilla tehty havainto sekä tilastollinen havainto. Ollakseen totta on havainnon oltava toistettavissa. Esimerkiksi tutkittaessa seuraako B A:ta voidaan sanoa B:n seuraavan A:ta vain, jos se tekee sen jokaisella havannointikerralla. Väitettä ”miehet ovat naisia pidempiä” voi tutkia esimerkiksi mittaamalla vastaantulevat miehet ja naiset. Mittaaminen ei vahvista väitettä, sillä tarpeeksi kauan mitattuamme havaitsemme naisen, joka on pidempi, kuin ainakin yksi mittaamamme mies. Tämä nainen tekee lauseestamme epätoden. Mittaamalla tuhat miestä ja laskemalla heidän keskipituutensa sekä mittaamalla tuhat naista ja laskemalla heidän keskipituutensa voimme havaita, että miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä. Tämän mittaamisen voi toistaa, ja mittaustulos on sama jokaisella mittauskerralla. Näin ollen lause ”miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä” on totta.
Ehkä on paikallaan esitellä lyhyesti tieteellisen tutkimuksen läpivieminen. Aluksi laaditaan tutkimussuunnitelma. Siinä esitellään tutkimuksen aihe ja tavoitteet. Myös tutkimusmenetelmä esitellään. Tutkimusmenetelmää on tiedon kerääminen ja tiedon käsitteleminen. Tutkimussuunnitelmassa kerrotaan myös samaa aihetta käsittelevistä aikaisemmista tutkimuksista ja niiden tuloksista. Niistä voidaan ottaa tutkimukseen hypoteesit, joiden paikkansapitävyyttä tutkimuksessa selvitetään. Hypoteesi merkitsee olettamusta, ehdotusta tai oletusta. Tutkimussuunnitelman valmistuttua aloitetaan tutkimuksen tekeminen. Ensimmäinen vaihe on tutkimusaineiston kerääminen. Tutkimusaineisto voi merkitä esimerkiksi mikroskooppisten näytteiden keräämistä, näkyvien kappaleiden keräämistä, haastattelemista tai kyselyn toimeenpanemista.
Aineiston tultua kerätyksi aloitetaan aineiston analysoiminen eli tulosten kirjaaminen ja esittäminen. Yksi tai useampi hypoteesi voi tässä vaiheessa tulla hylätyksi, mutta se tai ne voivat myös muuttua teorioiksi.
Tilastollinen tutkimus on oma lajinsa, jonka periaatteita on syytä kerrata. Tilastolliseen tutkimukseen kerätään aineisto kyselyllä eli surveyllä tai vaikka uutta lääkettä koehenkilöille syöttämällä. Sitä ennen on kuitenkin määriteltävä kohderyhmä, mitä tutkitaan. Jos haluamme tutkia esimerkiksi sitä, mitä 55 –vuotiaat pitävät sopivana vanhuuseläkeikänä, on kohderyhmämme kaikki kyselyhetkellä 55 –vuotiaat. Sen jälkeen on ratkaistava se, lähetäänkö kysely kaikille 55 –vuotiaille eli koko kohderyhmälle vai otetaanko kohderyhmästä otos, jolloin kysely lähetetään vain otokseen tulleille henkilöille. Otoksen on oltava satunnaisotos eli siihen valittavat henkilöt valitaan satunnaisesti, jolloin otokseen tulevien henkilöiden sukupuoli, koulutus ja muut vastaavat asiat eli niin sanotut muuttujat jakaantuvat samalla tavalla, kuin ne jakaantuvat koko kohderyhmässä.
Riittävä otoksen koko on ehkä 5 % - 10 % kohderyhmästä. Jos kohderyhmä on kovin suuri, voi otos olla pienempikin. Puolueiden kannatusta tutkittaessa otos on hyvinkin pieni samoin elinkeinoelämän markkinointitutkimuksissa. Pienikin otos kuvaa usein yllättävän tarkasti koko kohderyhmää.
Kyselyn lähettäjän on syytä varautua siihen, että menipä kysely sitten koko ryhmälle tai otokselle, niin suuri osa kyselyn saaneista ei vastaa. Jos puolet kyselyn saajista palauttaa kyselyn, niin tulos on jo hyvä.
Kuten edellä totesin pienikin vastaajamäärä yleeensä edustaa kohderyhmää hyvin. Kyselytutkimuksiin liittyy kuitenkn aina riski tulosten yleistämisen suhteen johtuen juuri siitä, että kyselyllä tavoitetaan vain osa kohderyhmään kuuluvista henkilöistä, jolloin on mahdollista, että vastaajat eivät edusta koko kohderyhmää riittävällä tarkuuudella. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tilastotieteilijät ovat kehittäneet monenlaisia matemaattisia menetelmiä. Puoluekannatusmittausten yhteydessä on totuttu puhumaan virhemarginaalista, mutta kaikissa kyselytutkimuksien tuloksien tarkastelussa lasketaan vastaavia tunnuslukuja. Virhemarginaalin lisäksi voidaan laskea luotettavuusvälit. Se ilmaistaan sanomalla tuloksista, tai esimerkiksi kahden eri muuttujan välisesta erosta, että se on melkein merkitsevä, merkitsevä tai erittäin merkitsevä. Prosentteina ilmaistuna merktisevyys on totta 95 %:sti, 99 %:sti tai 99,9 %:sti.
Koko urani aikana en voinut olla hymyilemättä työantajien tekemien ilmapiiri- tai työtyytyväisyystutkimusten tulosten tulkitsemiselle. Pieniä eroja tutkittiin suurennuslasilla, vai ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä selittyivät juuri edelläkuvatuilla satunnaisilla tekijöillä. Yhdelläkään kertaa ei laskettu luotettavuustasoja eikä virhemarginaaleja.
Lääketieteessä tehdään kaksoissokkotutkimuksia. Tutkittaessa esimerkiksi uuden kokeiluvaiheessa olevan lääkkeen vaikutuksia tai vaikka altistumista jollekin allergeenille voidaan tehdä kaksoissokkotutkimus. Se tarkoittaa sitä, että tutkijalla on koeryhmä ja vertailuryhmä. Koeryhmälle annetaan vaikuttavaa ainetta, mutta vertailuryhmälle annetaan aivan samanlaisena tablettina tai pistoksena ainetta, joka ei vaikuta mitenkään ihmiseen. Kalkista usein puhutaan. Kaksoissokko tarkoittaa sitä, että sen paremmin ainetta saava henkilö kuin tutkijakaan eivät tiedä, ketkä kuuluvat koehenkilöihin ja ketkä verrokkeihin. Tällä pyritään eliminoimaan kaikki ne ongelmat, jotka syntyvät siitä, kun aineen saaja tai tutkija tietää, kuka saa vaikuttavaa ainetta ja kuka ei. Tietoisuus nimittäin vaikuttaa tuloksiin yllättävän paljon. Olen lukenut mm. ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa tutkittin omien arvelujensa mukaan sähkökentästä oireita saavia ihmisiä. Heidät vietiin tilaan, johon saatiin sähkökenttä tai voitiin pitää se kokonaan pois. Kun sekä tutkija että tutkittava tiesivät milloin sähkökenttä on vaikuttamassa, syntyi tutkittavassa oireita. Yleisemmin oireet olivat iho-oireita. Sen sijaan jo yksinkertainen sokko eli se, että tutkittava ei tiennyt, milloin hän oli sähkökentässä ja milloin ei, esti oireitten syntymisen.
Totuutta voi yrittää etsiä myös logiikan avulla. Lauselogiikan tärkein sääntö lienee se, että jos lähtökohdat ovat tosia, on myös johtopäätös totta. Tästä seuraa tietysti se, että jos lähtökohdissa on epäselvyyttä, on johtopäärös enemmän tai vähemmän huuhaata. Tähän logiikan peruslauseeseen joudun palamaan tämän teoksen yhteydessä muutaman kertaan osoittaakseni monien totuutena pitämien myyttien epätotuuden.
Tieteen suuntaus, joka korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä totuuden selvittämisessä, ja joka siis hyväksyy tiedoksi vain tieteellisen tiedon, kutsutaan positivistiseksi tieteenfilosofiaksi. Omana opiskeluaikanani 1970 –luvulla positivismia vastustivat lähinnä marxilaiset opiskelijat, jotka muodostivat suurinpiirtein kaikilla luennoilla äänekkään oppositioryhmän. Olen ollut havaitsevinani, että nykyäänkin opiskelijoiden ja ehkä tutkijoidenkin keskuudessa on oppositio positivismia vastaan. Positivismin perusajatusta vastustavat tietysti ne, joiden oma ideologia tai ennakkoluulot eivät ole positivistisen tieteenfilosofian mukaan totta.
TOTUUDEN ESIINTYMINEN NYKYAIKAISESSA YHTEISKUNNASSA
Tiedekorkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja vastaavissa etsitään tietysti totuutta, mutta en ajatellut niitä väliotsikkoa kirjoittaessani. Ainoat tavallisen ihmisen elinpiirissä olevat paikat, joissa totuus kohtuullisen suurella todennäköisyydellä esiintyy, ovat lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotot. Näiden ammatinharjoittajien edellytetään puhuvan potilailleen totta.
Potilaan turvallisuuden ja mukavuuden kannalta on välttämätöntä, että lääkäri ja hammaslääkäri pysyvät totuudessa ja esittävät potilaalle vain tutkimustuloksiin perustuvia näkemyksiä, tutkimuksia ja hoitoja. Olin tavattoman pettynyt ministeriön nimitettyä pari vuotta sitten vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävän työryhmän. Ei ole mitään vaihtoehtohoitoja! Meillä on tutkimukseen perustuva toimiva ja turvallinen hoito sekä uskomuksiiin perustuva uskomushoito.
Noin kuukausi sitten aloin tuntea kipua oikeassa korvassani. En ollut varma, oliko kipu väli- vai ulkokorvassa. Kivun kestettyä pari päivää aloin jo miettiä lääkäriin menoa, mutta pian sen jälkeen kipu alkoi lieventyä ja loppui nopeasti. Tässä lähellämme on tarjolla sekä akupunktiohoitoa että homeopaattista hoitoa. Jos olisi ehtinyt jomman kumman luokse, ennen kuin huomasin kivun olevan häviämässä, olisin tietysti todennut, että hoito auttoi. Uskomushoitojen jatkuva suosio selittyneekin osittain siitä tosiseikasta, että 80 %:ia ihmisen sairauksista ja vammoista paranee itsekseen, joten me paranevat myös tehottoman hoidon seurauksena. Vaaraksi potilaan turvallisuudelle uskomushoidot ovat silloin, kun potilas vakavan sairauden kyseessä ollen turvautuu uskomushoitoon, jolloin tehoavan hoidon alkaminen viivästyy. Vakavat sairaudet ja vammat nimittäin paranevat sitä paremmin, mitä nopeammin niiden hoito voidaan aloittaa.
Tuttavaperheemme lapsista keskimmäinen alkoi esittää kolmevuotiaana senkaltaisia oireita, että vanhemmat ymmärsivät, ettei lapsi voi olla terve. Päällimäinen oire oli lapsen jatkuva väsymys. Lapsen parasta ajatellen vanhemmat veivät hänet homeopaattiselle terapeutille. Toistuvista käynneistä ja ”lääkityksen” tehostamisesta eli lääkeliuoksen lisälaimentamisesta huolimatta lapsi oli entistä väsyneempi. Lopulta vanhemmat veivät lapsen oikealle lääkärille. Tämä totesi nopeasti lapsen sairastavan diabetesta. Lisäksi lääkäri totesi lapsen tilan niin vakavaksi, että kuolema olisi ollut muutaman päivän päässä.
Toinen paikka, missä totuutta aktiivisesti etsitään, on tuomioistuin. Tuomioistuinten päätökset perustuvat siihen näyttöön, mitä osapuolet oikeudenkäynnin aikana esittävät. Syyllisyyttä ja rangaistuksia pohtiessaan tuomioistuin turvautuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, jota tuomioistuin tulkitsee viime kädessä lain perustelujen avulla. Tuomioistuimet eivät siis esitä mielipiteitä! Lain perustelut on kirjoitettu ministeriössä lain valmistelutyön pohjaksi. Ne hyväksytään yhdessä lain kanssa eduskunnassa. Perustelut auttavat lain tulkitsemisessa.
Yleistynyt tapa arvostella tuomistuinten päätöksiä tunteen varassa on minusta perin ärsyttävää. Arvostelun tulee toki olla sallittua, mutta arvostelun tulee perustua samoihin tekijöihin, joita tuomioistuin on käyttänyt eli siis esitettyyn näyttöön ja sen perusteella tehtyihin johtopäätöksiin. Sen sijaan, että ihmetellään tuomioistuimen päätöstä osoittamatta sitä lain vastaiseksi, pitäisi arvostelu suunnata asianomaiseen ministeriöön ja eduskuntaan arvostelemalla asianomaisia, tuomioistuimen päätöksen perusteena olleita säännöksiä.
Keskellämme on myös paikkoja, joita totuus tuntuu välttävän viimeiseen asti. Näitä ovat ainakin luontaistuotteitten mainokset sekä iltapäivälehtien lööpit. Palaan ainakin luontaistuotteitten mainoksiin myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Tieteen parissa on yleensä aina alasta riippumatta toisinajattelijoita, jotka eivät suostu myöntämään vallitsevaa teoriaa oikeaksi. Tällaista toisinajattelijaa ei oikein voi kutsua skeptikoksi, sillä hänen skeptismininsä koskee vain yhtä asiaa. Tunnetuin suomalainen tieteen toisinajattelija lienee lääkäri Antti Heikkilä, joka yhdessä Valion eläkkeellä olevan tutkimusjohtajan Kari Salmisen kanssa jaksaa puolustaa eläinrasvoja. Heikkilä jaksaa myös uskoa 73 –vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen Robert Atkinsin vähähiilihydraattista diettiä. Myös ns. ilmastoskeptikot ovat saaneet paljon julkisuutta, mutta luin jostain heitä kutsuttavan denialisteiksi mieluummin kuin skeptikoiksi. Denialisti on ihminen, joka kiistä tieteellisen totuuden sen epämiellyttävyyden vuoksi. Tällä ei ole mitään tekemistä skeptismin kanssa.
Tieteen toisinajattelijat ovat tarpeellisia, sillä he omalta osaltaan toteuttavat kahta totuuden löytämisen peruspilaria eli avoimuutta ja kritiikkiä. Lisäksi toisinajattelijat pakoittavat valtateoriaa kannattavat tutkijat tutkimaan kohdettaan syvällisemmin ja myös kertomaan tutkimuskohteestaan.
Sellaisen huvittavan asian olen huomannut tiedotusvälineitä seuratessani, että toimittajat uskovat mielellään toisinajattelijoita ja pitävät virallisen linjan kannattajia ehdottomasti väärässäolijoina, mutta todellisessa elämässä totuus taitaa useimmiten olla päinvastainen.
Jotta tutkimuksesta lopulta tulee oikea tutkimus, on tulokset julkaistava tiedemaailman määrittämällä tavalla. Erään väylän julkistamiseen tarjoavat tiedelehdet. Yliopistojen ja korkeakoulujen omien lehtien lisäksi Suomessa taitaa olla vain kaksi tiedelehteä. Toinen on lääkärien Duodecim ja toinen on lehti, jonka nimi nykyään on Tiede. Se oli alun perin Tiede 2000. Se että vain nämä lehdet kelpaavat perustunee ajatukseen, jonka mukaan tiedelehtien toimittajilla on paremmat mahdollisuudet varmistaa tutkimuksen tieteellisyys, kuin muilla toimittajilla. Olen ollut Tiede ja Tiede 2000 –lehtien tilaaja koko niiden ilmestymisen ajan. Lehden luotettavuus on tänä aikana minun mielestäni heikentynyt ratkaisevasti. Syy on se, että nykyään lehden useimmat jutut ovat toimittajien kirjoittamia, kun ne lehden ilmestymisen alkuvuosina olivat etupäässä tutkijoiden omia kirjoituksia. Tutkijan oma kirjoitus on aina astetta luotettavampi, kuin toimittajan kirjoitus. Toimittajat ovat usein vielä lehden ulkopuolisia, omaan laskuunsa toimivia toimittajia, joiden on oman toimeentulonsa vuoksi saatava juttunsa myydyksi. Halusivat he sitä tai eivät, niin jutun kirjoittamista ohjaa siinä tilanteessa kaupallisuus totuutta enemmän.
Väärin julkaistuista tutkimuksista on mieleeni jäänyt Kuopiossa julkaistu tutkimus, jonka mukaan verenluovutus saattaa olla miehille kaiken muun hyvän lisäksi myös terveellistä vähentäessään rautaa miehen elimistöstä. Jotain tällaista olin odottanutkin, sillä onhan se loogista, että jos antioksidantit ovat terveellisiä, niin oksidantit ovat vaarallisia. Tällaista tutkimustulosta ei kuitenkaan ole, koska tutkimus julkaistiin väärässä lehdessä. Saattaahan olla, että lehden toimitus ymmärsi ratkaisevassa kohdin väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti