maanantai 25. huhtikuuta 2011

ARS11

Kiasmassa on marraskuun 27 päivään asti ARS11 näyttely. Näyttelyn aiheena on Afrikka.

Käykää ihmeessä tutustumaan näyttelyyn, sillä se saattaa olla viimeinen ARS, nyt kun perussuomalaisista nätttää tulevan hallituyspuolue.  ARS:ssa on nimittäin kaksikin arveluttavaa omainaisuutta. Ensinnäkin se on takuulla postmodernia taidetta ja toisekseen Afrikka  aiheena onsuorastaan pelottava.

Reittini suosikkimarkettiini kulkee mennnetullen Kiasman etupihan kautta. Niinpä saatoin seurata  Baaba Jakeh Chanden työskentelyä hänen verhotessaan Kiasman edustan lehmuksia punaisella kankaalla. Kiasman ARS -oppaan mukaan "ympäristöteos kiinnittää huomion puiden olemassaoloon kaupunkiympäristössä ja rohkaisee katsomaan tuttua paikka uudella tavalla. Chandea kiinnostavat luonnon ja kulttuurin sekä ihmisen ja ympäristön  kohtaamiset.


Näyttelyssä on meidän länsimaisten ihmisten Afrikka -käsityksille hyväksyvästi nauravia töitä.  Alla olevaa julistetta saa Kiasman viidennestä kerroksesta. Tai sai ainakin kiirastorstaina.


ARJEN SANKARIT

Takuulla antemodernia, perussuomalaista taidetta on Ateneumin Arjen sankarit -näytelyssä. Se jatkuu vielä toukokuun 15 päivään asti. Siellä tapaat raatajat rahanalaiset, haavoittuneen enkelin, Ruokolahden eukot kirkonmäellä ja monet muut.

TIETEENFILOSOFIAA OIKEASSAOLIJOILLE, LUKIJOILLE

LUKIJALLE


Tämä käsikirjoitus ei ole tieteellinen julkaisu, joten en viittaa tutkimustietoon kuin satunnaisesti, enkä laadi lähdeluetteloa. Oppikirjaksikaan en suosittele tätä, sillä en halua vaivata sinua, hyvä lukijani, kuivalla teorialla. Alussa on teoriaa sen verran, että suostuisit uskomaan sen, että totuutta voi ihan oikeasti yrittää jäljittää. Jos joku välttämättä haluaa käyttää tätä teosta oppikirjana, en vastustakkaan.

Silloin kun kyseessä on oma mielipiteeni, tuon sen selvästi esiin. Muissa tapauksissa esittämäni väitteet perustuvat lukemiini tutkimustuloksiin sellaisina, kuin ne muistan. Kaikki lähteeni ovat täysin julkisia ja ovat olleet kenen tahansa luettavissa. Se on syytä kertoa, että olen voimakkaasti sitoutunut hyvinvointiyhteiskunnan periaatteisiin, mikä ei voi heijastumatta kirjoituksiini esimerkiksi säästämistä käsitellessäni. Toisaalta taas sitoutumiseni johtuu siitä, että nähdäkseni olemassaoleva tutkimustieto puoltaa näkemystä, jonka mukaan hyvinvointivaltio on paras vaihtoehto sekä ihmisille että yrityksille edellyttäen että hyvinvointivaltio on myös poliittinen demokratia.

Kuten kerroin jo ”Kaikenlaisia esimiehiä” –kertomuksessani, en ole koskaan omaksunut muuta tieteenfilosofiaa, kuin skeptismin.  Ollakseen skeptikko on ihmisen oltava valmis hyväksymään ennen kaikkea omien mielipiteittensä, menetelmiensä ja tutkimustulostensa kriitikin. Sen vuoksi otin riemumielin vastaan tätä kirjaa koskevaa palautetta. rwuorine@welho.com

Kautta aikojen on ihmiskunta uskonut erilaisiin asioihin ja omaksunut erilaisia myyttejä, mutta kaikki ihmiskunnan uskomukset ja myytit ovat myöhemmin osoittautuneet epätosiksi. Sen vuoksi sallittakoon minun yrittää osoittaa epätodeiksi monet oman aikamme myytit ja uskomukset.

Tavoistani poiketen harrastan tässä kirjassa jonkin verran mustaa huumoria. Se saattaa loukata osaa lukijoista. Siihen en voi sanoa muuta, kuin sen, että tosiasioilla on kautta ihmiskunnan historian ollut tapana loukata niitä, joita totuus ei miellytä. Silloin  kun loukkaantunut on sattunut olemaan kuningas tai muu yksinvaltias, on totuuden esittäjä ollut suuremmissa vaikeuksissa kuin loukattu konsanaan. Tälläkin hetkellä tutkijoita, kirjailijoita ja toimittajia on vankiloissa eri diktatuurimaissa. Heidän ainoa rikoksensa on se, että he ovat eri mieltä diktaattorin kanssa ja ovat tuoneet sen esiin. Demokraattisissa maissa vääriä tutkimustuloksia saaneet tutkijat hoidetaan siistimmin. Tätä kirjoittaessa vallassa ollut Vanhasen – Kataisen hallitus esimerkiksi lopetti Itämeren tutkimuksen Suomessa ikävien tutkimustulosten vuoksi. Saman hallituksen sisällä sekä perussuomalaisten piirissä on tätä kirjoittaessani alettu haaveilla ympäristöministeriön yhdistämisestä maatalousministeriöön. Tämän haaveen todellinen syy on se, että yhdistämällä ministeriöt voitaisiin estää lähinnä mainituille puolueille epämieluisten tutkimustulosten julkisuuteen pääsy.  Nyt perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen on syytä pelätä ajatuksen läpimenoa, sillä tämä on asia, joka ei herätä poliittisia intohimoja, ja sen vuoksi ehkä helposti hyväksyttävissä hallitusneuvotteluissa. Yhdistäminenhän toteutettiin jo paikallisella tasolla silloin, kun läänit muuttuivat ELYiksi ja Aluevirastoiksi. ELYihin liitettiin myös entiset ympäristökeskukset. Yhdistäminen on selvästi heikentänyt ympäristösuojelun tasoa monilla paikkakunnilla. Esitänkin tässä muille suurille puolueille tieteen vapauden vuoksi vetoomuksen olla hyväksymättä kyseisten ministeriöiden yhdistämistä.

Tosin ei Suomessa kauan enää tehtäne tutkimusta lainkaan. Fantastisen yliopistouudistuksen fantastisuus on siinä, että se lopettanee tutkimuksen ja samalla ikävät tutkimustulokset.  Uudistuksen vastustajat näyttävät olleen oikeassa ainakin siinä, että rahaa riittää vain eräille soveltavan tutkimuksen suosikkialoille, mutta koko perustutkimus ja suuri osa soveltavaa tutkimusta jää paitsioon. Tässä on lainaus Wikipediasta artikkelista, joka käsittelee perustutkimusta, jotta tiedät, hyvä lukijani, mitä sillä tarkoitetaan:

Perustutkimus
Perustutkimuksen päätarkoituksena on yleinen tiedon lisääminen ja sitä kautta erilaisten muuttujien yhteyksien ymmärtäminen. Tällaisten tutkimusten taustalla on yleensä tavoite lisätä hyödynnettävissä olevaa tietoa, vaikka käytännössä tutkimusta vie eteenpäin tutkijoiden uteliaisuus ja yleinen tiedonhalu. Tutkimuksen toteutuksessa ei kuitenkaan ole mitään erityistä käytännöllistä tavoitetta, vaikka tietoa usein lähdetäänkin lisäämään sellaisista asioista, joista voi mahdollisesti yllättävienkin tulosten kautta olla jotain käytännön hyötyä. Termi "perustutkimus" siis viittaa siihen, että tiedon yleistymisen ja siis suuremman konsilienssin* kautta se tarjoaa perustan myös muulle toiminnalle, eri tasojen sovellutuksille ja maailmankatsomukselle. 
*Konsilienssi tarkoittaa esim. kahden eri tutkimuslähteen yhdistämistä.
Ilman perustutkimusta ei soveltavaa tutkimusta voi kauan olla. Ei edes suosikkialoilla. Ei ole mitään sovellettavaa! 
Ikävintä minusta ja fantastista ministeristä lienee se, että yliopistouudistuksen kärsijöiksi näyttävät joutuvan erityisesti humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset aineet.  Kansalaiselta joka ei ymmärrä, eikä niin ollen arvosta ikivanhoja sivistysarvoja haluaisin kysyä sitä, mistähän jatkossa saadaan luonnontieteitten, kielten ja historian opettajat suomalaisiin kouluihin. Yhteiskuntatieteiden syntyminen on yhteydessä valistuksen aikaan. Muuten en sitten kommentoikaan yhteiskuntatieteilijöiden tarvetta, sillä pidän itseäni jäävinä.
Yksityiseen yliopistojen rahoitukseen liittyy väistämättä kysymys tutkimuksen vapaudesta. Haluaako maksaja salata tiedot.  Tieteen yksi tunnusmerkki on avoimuus. Demokraattiseen yhteiskuntaan sen paremmin kuin tieteeseenkään avoimuuden kieltäminen ei sovi, diktatuuriin kyllä.  Diktatuurit muuten ovat osoittautuneet anteliaiksi lahjoittajiksi ainakin Englannin ja USA:n ylipistojen kyseessä ollen.
Yliopistolaitos ei ole ainoa, joka on joutunut kärsimään Suomessa vallitsevasta liberalistisesta talouspolitiikasta. Nykyinen keskustan ja kokoomuksen hallitus jää historiaan myös hallituksena, jonka aikana Suomessa on jouduttu sulkemaan museoita ja lisäksi lyhentämään toimimaan jääneitten aukioloaikoja. Museoitten ja yliopistojen kohtalo kertoo sen, että Suomi ei ole enää sivistysvaltiokaan. Olen ihan ollut kuulevinani jopa ministeriöstä sellaisen perusteen museoiden sulkemiselle, että niissä ei käy vain vähän yleisöä. Tällaisen perusteen esittäminen kertoo esittäjistään sen, että heillä ei ole käsitystä siitä, mitä museoissa tehdään. Yleisön vastaanottominen on varsinaisen toiminnan ohessa tapahtuvaa sivutoimintaa.



Lukiessannne kirjaa, olkaa hyvät ja ottakaa huomioon,  että tieteenfilosofiaa pohdittaessa tiede on yksi käsite, joka kattaa alleen kaikki tieteen alalajit. Näin tieteenfilosofin on mahdollista takertua yhtä hyvin lääketieteellisiin kuin esim. teologisiinkin aiheisiin olematta lääkäri tai pappi.

Politiikka eli yhteisten asioittemme hoitaminen on tunnevaltaista toimintaa. Ei se voisikaan olla tutkimukseen perustuvaa tietoa, sillä silloinhan kaikki puolueet olisivat vielä enemmän samanlaisia, kuin ne nyt ovat. Tyytykäämme siis siihen, mutta muistakaamme se, että poliittiset päätöksen perustuvat tunteeseen, jota kutsutaan myös ideologiaksi.

Vielä totuuteen pyrkimistäkin tärkeämpää on epäillä ja kysyä. Tiede ei etene ilman näitä kahta verbiä.

TIETEENFILOSOFIAA OIKEASSAOLIJOILLE

OKSASENKATU


Kävelen usein suosikkimarkettiini niin, että käännyn Museokadulta Oksasenkadulle. Käveltyäni sen alkupäähän nousen portaat ylös Temppelikadulle. Ylhäällä pysähdyn hetkeksi katsomaan Oksasenkatua. Olen nähnyt kadun satoja kertoja, mutta vieläkään en tiedä, miltä se näyttää. Ihmisen tekemiin havaintoihin vaikuttavat monet asiat. Esimerkiksi aistit vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Tästä seuraa se, että se, miten näen Oksasenkadun riippuu siitä, mitä kuulen ja haistan saman aikaan. Muitakin havaintoon vaikuttavia tekijöitä on. Oksasenkatu näyttää nimittäin erilaiselta riippuen ensinnäkin siitä, mikä vuodenaika on menossa. Myös säällä on merkitystä, sillä katu näyttää erilaiselta sateella kuin auringonpaistaessa. Kolmas vaikuttava seikka on kadulla liikkuvien ihmisten ja autojen määrä sekä pysäköityinä olevien autojen määrä. Lisäksi on todennäköistä, että Oksasenkatu näyttää silmissäni aina todellista paremmalta oman kaupunkiasumista suosivan asennemaailmani vuoksi.

Useimmat asiat ovat samanlaisia kuin Oksasenkatu.  Se miltä ne näyttävät vaihtelee havainnoitsijan tekemien muiden aistihavaintojen, olosuhteiden sekä havainnoitsijan omien odotusten ja taustan mukaan.

Oletko menossa esimiehesi luokse?  Tiedätkö varmasti minkälaisesta musiikista hän pitää? Entä tiedätkö hänen suosikkituoksunsa?



TOTUUDEN ETSINTä

Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet etsiä totuutta. Käsitykset totuudesta ovat vaihdelleet laidasta laitaan kunkin ajan muodin mukaisesti. 1500 ja 1600 lukujen aikana elänyt ja geometrian koululaisten kiusaksi keksineen René Descartesin näkemys edustaa yhtä ääripäätä. Descartesia pidetään länsimaisen filosofian perustajana. Hän oli minuakin aidompi skeptikko eli rationalisti niin kuin hänen aikansa häntä kutsui.  Descartesin näkemys oli se, että koska hän itse ajattelee, hänen on oltava olemassa. Minkään muun olemassaolosta hän ei sitten ollutkaan varma. Kaikki se, minkä olemme havaitsevinamme ympärillämme, saattaa olla hallusinaatiota.  Työsuhteeni viimeisen kahdeksan vuoden aikana Eltel Networks Oy:ssä ajattelin Descartersia usein. Usein toivonkin että kokemani olisi ollut hallusinaatiota, enkä vieläkään ole varma, oliko se hallusinaatiota vai totta.
Nykyään filosofiassa näytetään pidettävän eksintentiaalista suuntausta ainoana oikeana, mutta ei sitä missään vahvistettu ole. Eksistentialismi voi olla vain muotia. Suuntauksena eksistentialismi korostaa olemassaoloa jopa niin, että olemassaolo on olemusta tärkeämpää.
Nykyiset filosofit yrittävät löytää kaiken olevaisen keskeltä totuuden.  Totuuden löytämiseksi on sovittu mm. yhteisistä säännöistä. Tärkein sääntö on se, että totta on varmasti vain se, minkä voi havaita. 


Lauseessa oleva sana ”varmasti” tarkoittaa sitä, että myös muu, kuin havaittava voi olla totta, mutta sitä ei voi sanoa todeksi, ennen kuin se on havaittu.  Havaitseminen tarkoittaa aistien varaista havaitsemista, mutta havaitsemista on myös mittareilla tehty havainto sekä tilastollinen havainto.  Ollakseen totta on havainnon oltava toistettavissa.  Esimerkiksi tutkittaessa seuraako B A:ta voidaan sanoa B:n seuraavan A:ta vain, jos se tekee sen jokaisella havannointikerralla. Väitettä ”miehet ovat naisia pidempiä” voi tutkia esimerkiksi mittaamalla vastaantulevat miehet ja naiset. Mittaaminen ei vahvista väitettä, sillä tarpeeksi kauan mitattuamme havaitsemme naisen, joka on pidempi, kuin ainakin yksi mittaamamme mies. Tämä nainen tekee lauseestamme epätoden. Mittaamalla tuhat miestä ja laskemalla heidän keskipituutensa sekä mittaamalla tuhat naista ja laskemalla heidän keskipituutensa voimme havaita, että miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä. Tämän mittaamisen voi toistaa, ja mittaustulos on sama jokaisella mittauskerralla. Näin ollen lause ”miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä” on totta.
Ehkä on paikallaan esitellä lyhyesti tieteellisen tutkimuksen läpivieminen. Aluksi laaditaan tutkimussuunnitelma. Siinä esitellään tutkimuksen aihe ja tavoitteet. Myös tutkimusmenetelmä esitellään. Tutkimusmenetelmää on tiedon kerääminen ja tiedon käsitteleminen. Tutkimussuunnitelmassa kerrotaan myös samaa aihetta käsittelevistä aikaisemmista tutkimuksista ja niiden tuloksista. Niistä voidaan ottaa tutkimukseen hypoteesit, joiden paikkansapitävyyttä tutkimuksessa selvitetään. Hypoteesi merkitsee olettamusta, ehdotusta tai oletusta. Tutkimussuunnitelman valmistuttua aloitetaan tutkimuksen tekeminen. Ensimmäinen vaihe on tutkimusaineiston kerääminen. Tutkimusaineisto voi merkitä esimerkiksi mikroskooppisten näytteiden keräämistä, näkyvien kappaleiden keräämistä, haastattelemista tai kyselyn toimeenpanemista.
Aineiston tultua kerätyksi aloitetaan aineiston analysoiminen eli tulosten kirjaaminen ja esittäminen. Yksi tai useampi hypoteesi voi tässä vaiheessa tulla hylätyksi, mutta se tai ne voivat myös muuttua teorioiksi.
Tilastollinen tutkimus on oma lajinsa, jonka periaatteita on syytä kerrata.  Tilastolliseen tutkimukseen kerätään aineisto kyselyllä eli surveyllä tai vaikka uutta lääkettä koehenkilöille syöttämällä. Sitä ennen on kuitenkin määriteltävä kohderyhmä, mitä tutkitaan.  Jos haluamme tutkia esimerkiksi sitä, mitä 55 –vuotiaat pitävät sopivana vanhuuseläkeikänä, on kohderyhmämme kaikki kyselyhetkellä 55 –vuotiaat.  Sen jälkeen on ratkaistava se, lähetäänkö kysely kaikille 55 –vuotiaille eli koko kohderyhmälle vai otetaanko kohderyhmästä otos, jolloin kysely lähetetään vain otokseen tulleille henkilöille. Otoksen on oltava satunnaisotos eli siihen valittavat henkilöt valitaan satunnaisesti, jolloin otokseen tulevien henkilöiden sukupuoli, koulutus ja muut vastaavat asiat eli niin sanotut muuttujat jakaantuvat samalla tavalla, kuin ne jakaantuvat koko kohderyhmässä.
Riittävä otoksen koko on ehkä 5 % - 10 % kohderyhmästä. Jos kohderyhmä on kovin suuri, voi otos olla pienempikin.  Puolueiden kannatusta tutkittaessa otos on hyvinkin pieni samoin elinkeinoelämän markkinointitutkimuksissa.  Pienikin otos kuvaa usein yllättävän tarkasti koko kohderyhmää.
Kyselyn lähettäjän on syytä varautua siihen, että menipä kysely sitten koko ryhmälle tai otokselle, niin suuri osa kyselyn saaneista ei vastaa. Jos puolet kyselyn saajista palauttaa kyselyn, niin tulos on jo  hyvä.
Kuten edellä totesin pienikin vastaajamäärä yleeensä edustaa kohderyhmää hyvin. Kyselytutkimuksiin liittyy kuitenkn aina riski tulosten yleistämisen suhteen johtuen juuri siitä, että kyselyllä tavoitetaan vain osa kohderyhmään kuuluvista henkilöistä, jolloin on mahdollista, että vastaajat eivät edusta koko kohderyhmää riittävällä tarkuuudella.  Tämän ongelman ratkaisemiseksi tilastotieteilijät ovat kehittäneet monenlaisia matemaattisia menetelmiä.  Puoluekannatusmittausten yhteydessä on totuttu puhumaan virhemarginaalista, mutta kaikissa kyselytutkimuksien tuloksien tarkastelussa lasketaan vastaavia tunnuslukuja.  Virhemarginaalin lisäksi voidaan laskea luotettavuusvälit. Se ilmaistaan sanomalla tuloksista, tai esimerkiksi kahden eri muuttujan välisesta erosta, että se on melkein merkitsevä, merkitsevä tai erittäin merkitsevä. Prosentteina ilmaistuna merktisevyys on totta 95 %:sti, 99 %:sti tai 99,9 %:sti.
Koko urani aikana en voinut olla hymyilemättä työantajien tekemien ilmapiiri- tai työtyytyväisyystutkimusten tulosten tulkitsemiselle.  Pieniä eroja tutkittiin suurennuslasilla, vai ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä selittyivät juuri edelläkuvatuilla satunnaisilla tekijöillä.   Yhdelläkään kertaa ei laskettu luotettavuustasoja eikä virhemarginaaleja.
Lääketieteessä tehdään kaksoissokkotutkimuksia.  Tutkittaessa esimerkiksi uuden kokeiluvaiheessa olevan lääkkeen vaikutuksia tai vaikka altistumista jollekin allergeenille voidaan tehdä kaksoissokkotutkimus. Se tarkoittaa sitä, että tutkijalla on koeryhmä ja vertailuryhmä.  Koeryhmälle annetaan vaikuttavaa ainetta, mutta vertailuryhmälle annetaan aivan samanlaisena tablettina tai pistoksena ainetta, joka ei vaikuta mitenkään ihmiseen. Kalkista usein puhutaan.  Kaksoissokko tarkoittaa sitä, että sen paremmin ainetta saava henkilö kuin tutkijakaan eivät tiedä, ketkä kuuluvat koehenkilöihin ja ketkä verrokkeihin.   Tällä pyritään eliminoimaan kaikki ne ongelmat, jotka syntyvät siitä, kun aineen saaja tai tutkija tietää, kuka saa vaikuttavaa ainetta ja kuka ei. Tietoisuus nimittäin vaikuttaa tuloksiin yllättävän paljon.  Olen lukenut mm. ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa tutkittin omien arvelujensa mukaan sähkökentästä oireita saavia ihmisiä. Heidät vietiin tilaan, johon saatiin sähkökenttä tai voitiin pitää se kokonaan pois. Kun sekä tutkija että tutkittava tiesivät milloin sähkökenttä on vaikuttamassa, syntyi tutkittavassa oireita. Yleisemmin oireet olivat iho-oireita.  Sen sijaan jo yksinkertainen sokko eli se, että tutkittava ei tiennyt, milloin hän oli sähkökentässä ja milloin ei, esti oireitten syntymisen.
Totuutta voi yrittää etsiä myös logiikan avulla.  Lauselogiikan tärkein sääntö lienee se, että jos  lähtökohdat ovat tosia, on myös johtopäätös totta. Tästä seuraa tietysti se, että jos lähtökohdissa on epäselvyyttä, on johtopäärös enemmän tai vähemmän huuhaata.  Tähän logiikan peruslauseeseen joudun palamaan tämän teoksen yhteydessä muutaman kertaan osoittaakseni monien totuutena pitämien myyttien epätotuuden.
Tieteen suuntaus, joka korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä totuuden selvittämisessä, ja joka siis hyväksyy tiedoksi vain tieteellisen tiedon, kutsutaan positivistiseksi tieteenfilosofiaksi. Omana opiskeluaikanani 1970 –luvulla positivismia vastustivat lähinnä marxilaiset opiskelijat, jotka muodostivat suurinpiirtein kaikilla luennoilla äänekkään oppositioryhmän.  Olen ollut havaitsevinani, että nykyäänkin opiskelijoiden ja ehkä tutkijoidenkin keskuudessa on oppositio positivismia vastaan. Positivismin perusajatusta vastustavat tietysti ne, joiden oma ideologia tai ennakkoluulot eivät ole positivistisen tieteenfilosofian mukaan totta.
TOTUUDEN ESIINTYMINEN NYKYAIKAISESSA YHTEISKUNNASSA
Tiedekorkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja vastaavissa etsitään tietysti totuutta, mutta en ajatellut niitä väliotsikkoa kirjoittaessani. Ainoat tavallisen ihmisen elinpiirissä olevat paikat, joissa totuus kohtuullisen suurella todennäköisyydellä esiintyy, ovat lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotot. Näiden ammatinharjoittajien edellytetään puhuvan potilailleen totta.
Potilaan turvallisuuden ja mukavuuden kannalta on välttämätöntä, että lääkäri ja hammaslääkäri pysyvät totuudessa ja esittävät potilaalle vain tutkimustuloksiin perustuvia näkemyksiä, tutkimuksia ja hoitoja.  Olin tavattoman pettynyt ministeriön nimitettyä pari vuotta sitten vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävän työryhmän. Ei ole mitään vaihtoehtohoitoja! Meillä on tutkimukseen perustuva toimiva ja turvallinen hoito sekä uskomuksiiin perustuva uskomushoito.
Noin kuukausi sitten aloin tuntea kipua oikeassa korvassani. En ollut varma, oliko kipu väli- vai ulkokorvassa. Kivun kestettyä pari päivää aloin jo miettiä lääkäriin menoa, mutta pian sen jälkeen kipu alkoi lieventyä ja loppui nopeasti. Tässä lähellämme on tarjolla sekä akupunktiohoitoa että homeopaattista hoitoa.  Jos olisi ehtinyt jomman kumman luokse, ennen kuin huomasin kivun olevan häviämässä, olisin tietysti todennut, että hoito auttoi.  Uskomushoitojen jatkuva suosio selittyneekin osittain siitä tosiseikasta, että 80 %:ia ihmisen sairauksista ja vammoista paranee itsekseen, joten me paranevat myös tehottoman hoidon seurauksena.  Vaaraksi potilaan turvallisuudelle uskomushoidot ovat silloin, kun potilas vakavan sairauden kyseessä ollen turvautuu uskomushoitoon, jolloin tehoavan hoidon alkaminen viivästyy.  Vakavat sairaudet ja vammat nimittäin paranevat sitä paremmin, mitä nopeammin niiden hoito voidaan aloittaa.
Tuttavaperheemme lapsista keskimmäinen alkoi esittää kolmevuotiaana senkaltaisia oireita, että vanhemmat ymmärsivät, ettei lapsi voi olla terve. Päällimäinen oire oli lapsen jatkuva väsymys.  Lapsen parasta ajatellen vanhemmat veivät hänet homeopaattiselle terapeutille.  Toistuvista käynneistä ja ”lääkityksen” tehostamisesta eli lääkeliuoksen lisälaimentamisesta huolimatta lapsi oli entistä väsyneempi.  Lopulta vanhemmat veivät lapsen oikealle lääkärille. Tämä totesi nopeasti lapsen sairastavan diabetesta. Lisäksi lääkäri totesi lapsen tilan niin vakavaksi, että kuolema olisi ollut muutaman päivän päässä.
Toinen paikka, missä totuutta aktiivisesti etsitään, on tuomioistuin. Tuomioistuinten päätökset perustuvat siihen näyttöön, mitä osapuolet oikeudenkäynnin aikana esittävät. Syyllisyyttä ja rangaistuksia pohtiessaan tuomioistuin turvautuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, jota tuomioistuin tulkitsee viime kädessä lain perustelujen avulla. Tuomioistuimet eivät siis esitä mielipiteitä!  Lain perustelut on kirjoitettu ministeriössä lain valmistelutyön pohjaksi. Ne hyväksytään yhdessä lain kanssa eduskunnassa.  Perustelut auttavat lain tulkitsemisessa.
Yleistynyt tapa arvostella tuomistuinten päätöksiä tunteen varassa on minusta perin ärsyttävää. Arvostelun tulee toki olla sallittua, mutta arvostelun tulee perustua samoihin tekijöihin, joita tuomioistuin on käyttänyt eli siis esitettyyn näyttöön ja sen perusteella tehtyihin johtopäätöksiin. Sen sijaan, että ihmetellään tuomioistuimen päätöstä osoittamatta sitä lain vastaiseksi, pitäisi arvostelu suunnata asianomaiseen ministeriöön ja eduskuntaan arvostelemalla asianomaisia, tuomioistuimen päätöksen perusteena olleita säännöksiä.
Keskellämme on myös paikkoja, joita totuus tuntuu välttävän viimeiseen asti. Näitä ovat ainakin luontaistuotteitten mainokset sekä iltapäivälehtien lööpit.  Palaan ainakin luontaistuotteitten mainoksiin myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Tieteen parissa on yleensä aina alasta riippumatta toisinajattelijoita, jotka eivät suostu myöntämään vallitsevaa teoriaa oikeaksi.  Tällaista toisinajattelijaa ei oikein voi kutsua skeptikoksi, sillä hänen skeptismininsä koskee vain yhtä asiaa. Tunnetuin suomalainen tieteen toisinajattelija lienee lääkäri Antti Heikkilä, joka yhdessä Valion eläkkeellä olevan tutkimusjohtajan Kari Salmisen kanssa jaksaa puolustaa eläinrasvoja. Heikkilä jaksaa myös uskoa 73 –vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen Robert Atkinsin vähähiilihydraattista diettiä.  Myös ns. ilmastoskeptikot ovat saaneet paljon julkisuutta, mutta luin jostain heitä kutsuttavan denialisteiksi mieluummin kuin skeptikoiksi. Denialisti on ihminen, joka kiistä tieteellisen totuuden sen epämiellyttävyyden vuoksi. Tällä ei ole mitään tekemistä skeptismin kanssa.
Tieteen toisinajattelijat ovat tarpeellisia, sillä he omalta osaltaan toteuttavat kahta totuuden löytämisen peruspilaria eli avoimuutta ja kritiikkiä.  Lisäksi toisinajattelijat pakoittavat valtateoriaa kannattavat tutkijat tutkimaan kohdettaan syvällisemmin ja myös kertomaan tutkimuskohteestaan.
Sellaisen huvittavan asian olen huomannut tiedotusvälineitä seuratessani, että toimittajat uskovat mielellään toisinajattelijoita ja pitävät virallisen linjan kannattajia ehdottomasti väärässäolijoina, mutta todellisessa elämässä totuus taitaa useimmiten olla päinvastainen.
Jotta tutkimuksesta lopulta tulee oikea tutkimus, on tulokset julkaistava tiedemaailman määrittämällä tavalla. Erään väylän julkistamiseen tarjoavat tiedelehdet. Yliopistojen ja korkeakoulujen omien lehtien lisäksi Suomessa taitaa olla vain kaksi tiedelehteä. Toinen on lääkärien Duodecim ja toinen on lehti, jonka nimi nykyään on Tiede.  Se oli alun perin Tiede 2000.  Se että vain nämä lehdet kelpaavat perustunee ajatukseen, jonka mukaan tiedelehtien toimittajilla on paremmat mahdollisuudet varmistaa tutkimuksen tieteellisyys, kuin muilla toimittajilla.  Olen ollut Tiede ja Tiede 2000 –lehtien tilaaja koko niiden ilmestymisen ajan. Lehden luotettavuus on tänä aikana minun mielestäni heikentynyt ratkaisevasti. Syy on se, että nykyään lehden useimmat jutut ovat toimittajien kirjoittamia, kun ne lehden ilmestymisen alkuvuosina olivat etupäässä tutkijoiden omia kirjoituksia.  Tutkijan oma kirjoitus on aina astetta luotettavampi, kuin toimittajan kirjoitus. Toimittajat ovat usein vielä lehden ulkopuolisia, omaan laskuunsa toimivia toimittajia, joiden on oman toimeentulonsa vuoksi saatava juttunsa myydyksi.  Halusivat he sitä tai eivät, niin jutun kirjoittamista ohjaa siinä tilanteessa kaupallisuus totuutta enemmän.
Väärin julkaistuista tutkimuksista on mieleeni jäänyt Kuopiossa julkaistu tutkimus, jonka mukaan verenluovutus saattaa olla miehille kaiken muun hyvän lisäksi myös terveellistä vähentäessään rautaa miehen elimistöstä.  Jotain tällaista olin odottanutkin, sillä onhan se loogista, että jos antioksidantit ovat terveellisiä, niin oksidantit ovat vaarallisia. Tällaista tutkimustulosta ei kuitenkaan ole, koska tutkimus julkaistiin väärässä lehdessä.  Saattaahan olla, että lehden toimitus ymmärsi ratkaisevassa kohdin väärin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011


 MYYTTEJÄ JA USKOMUKSIA

Jooga


Jooga on kovasti suosiossa Suomessa ja varmasti monessa muussakin länsimaassa. Sopii ollakin, sillä kaikenlainen liikunta on ihmiselle hyväksi. Kysymys onkin siitä, onko se, mitä joogaksi sanotaan, lainkaan joogaa?

Kerran ollessani flaneeramassa satuin ostamaan Kampin keskuksen lähistöllä olleelta munkkioppilaalta kaksi kírjaa.  Toinen niistä oli A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupadan kirjoittama kirja ”Ajaton viisaus”.  Bhaktivesanda on joogan ehdoton guru. Katsotaanpa siis, mitä hän joogasta kirjoittaa. Lainaamalla häntä en tarkoita, että olisin narahtanut intialaiseen filosofiaan, vaan että olen sitä mieltä, että jos jotakin harrastaa, niin se on tehtävä oikein. 

Näin ”Ajaton viisaus” :

”Todellinen joogan harrastaminen merkitsee aistien hallitsemista. Kun joogi on saanut aistit täydellisesti hallintaansa, hän keskittää mielensä jumaluuden ylimmän persoonallisuuden , Sri Krisnan, Narayna –muotoon.

...

Bhagavad –gita suosittelee, että mietiskellään jumalan hahmoa. Mielen keskittämistä harjoitellessaan joogin on istuttava eristetyssä paikassa, jonka ilmapiiri on pyhitetty, ja noudatettava brahmacaryan sääntöjä ja periaatteita sekä harjoitettava ankaraa itsekuria ja selibaattia.  Kukaan ei voi harjoittaa joogaa täyteen ahdetussa kaupungissa yltäkylläisyydessä eläen ja nautiskellen rajoittamattomasta sukupuolielämästä ja hyvästä ruosta.

Olemme jo selittäneet, että jooga tarkoittaa aistien hallitsemista, ja aistien hallinta alkaa kielen hallitsemisesta.  Kukaan ei voi sallia kielensä maistaa kaikenlaisia kiellettyjä ruokia ja juomia ja samaan aikaan edistyä joogan harjoittamisessa. On hyvin valitettavaa, että monet vaeltavat, tekaistut joogit tulevat tänne länteen ja käyttävät hyväkseen ihmisten kiinnostusta joogaan Tuollaiset auktorisoimattomat joogit uskaltavat jopa julkisesti sanoa, että ihminen voi käyttää alkoholia ja mietiskellä samanaikaisesti.

Ei ole mitään hyötyä tuhlata kallista aikaa joidenkin voimisteluliikkeiden harjoittamiseen, jotka ovat olevinaan joogaa.”

Presidentin valtaoikeudet


”Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan. Tovereissamme meillä on voimaa, vapauttamme puolustamaan.”

Luulin mainostoimiston kikkailuksi sitä, kun Kokoomus ennen eduskuntavaaleja 2007 esiintyi työväenpuolueena.  Olin väärässä, sillä ainakin presidentin valtaoikeuksia ajatellen Kokoomus on aito ja ainoa työväenpuolue.  Sosialidemokraattinen puolue ja Vasemmistoliitto ovat entisiä työväenpuolueita, sillä niin täydellisesti ne ovat hylänneet aatteellisen lähtökohtansa ja asettuneet keisarivallan taakse.

Presidentin valtaoikeuksia koskevaa tutkimustietoa ei ole, eikä sitä ole helppo edes tutkia, joten meidän on tyydyttävä logiikkaan presidentin valtaoikeuksia tutkiessamme.

En katso kuuluvani poliittiseen elittiin, vaikka koko aikuisikäni olenkin kannattanut demokraattisinta ihmiskunnan kehittämää poliittista järjestelmää eli parlamentarismia.

Puhuessani seuraavassa presidentistä, tarkoitan Suomen presidentin tapaisia presidenttejä, joilla on valtiollista päätösvaltaa, ja jotka osallistuvat valtiollisista asioista päättämiseen.

Ennen kuin puolustan kantaani, yritän analysoida niitä perusteluita, joita presidentin vallan puolesta on esitetty. Tosin ne kaikki on helppo kumota sillä tosiasialla, että kaikki muut pohjoismaat sekä esimerkiksi Belgia, Hollanti, Itävalta ja Saksa ovat jo kymmenien vuosien ajan olleet puhtaasti parlamentaarisia valtioita. Vahvan presidentin valtioita taas ovat mm. Venäjä, Yhdysvallat, Ranska ja Pohjois-Korea. Kumpi viiteryhmä sinun mielestäsi, hyvä lukijani, on Suomelle helpompi samaistumiskohde?

Edellä mainitut puhtaasti parlamentaariset valtiot eivät ole pärjänneet maailmanmenossa sen huonommin, kuin Suomikaan. Tämä on loogisesti riittävä näyttö sen puolesta, että presidenttiä ei tarvita.  Enää on siis kysymys vain siitä, olisiko presidentti siitä huolimatta hyvä olla olemassa jatkossakin.

Yleisin presidentin vallan puolesta esitetty perustelu on sen kaltainen, että talolla on oltava isäntä. Lähtökohta tässä ajatuksessa on se, että ministerit ja kansanedustajat ovat lapsia, joita maan isän tai äidin on pidetettävä nuhteessa.  Koko ajatuksen lähtökohta on niin tunnevaltainen, että se kaatuu jo siihen. Miksei pääministeri voi olla maan pomo varsinkin, koska monet presidentit ovat toimineet ennen presidenttiyttään pääministereinä?

Vakavampi peruste on se, että on hyvä, kun Suomella on esim. EU:n huippukokouksessa kaksi vahvaa edustajaa.  Tämän perusteen lähtökohta on itsekkyys. Miksi Suomella pitäisi olla enemmän edustajia, kuin se koko edellyttää. Täytyy muistaa, että EU:n päätösmenettely jo nykyisellään suosii pieniä valtioita, koska kaikilla jäsenvaltioilla on huippukokouksissa yksi edustaja. Saksalla on siis yhtä monta, kuin Suomella.

Kolmas peruste presidentin vallan puolesta on se, että kansa valitsee presidentin, mutta ei pääministeriä.  Tämähän on helppo ratkaista. Siirretään presidentin valitseminen eduskunnalle. Kun presidentin vallankäyttö ollaan parhaillaan saattamasta parlamentaarisen valvonnan piiriin paremmin, kuin vielä voimassa olevassa perustuslaissa, olisi tavattoman luontevaa siirtää vaali eduskunnalle.

Vaali jossa valinta tehdään kahden henkilön tai kahden asian välillä, ei ole yhtä demokraattinen, kuin suhteellinen vaali, jolla esim. eduskunta valitaan.

Sinä aikana, kun kansa on valinnut suoraan presidentin, on vaali jokaisella kerralla ratkennut vasta toisella kierroksella. Silloin voittaja on saanut vähän yli 50 %:ia äänistä ja hävinnyt vähän alle 50 %:ia äänistä. Voittaja on kuitenkin saanut koko sen vallan, mikä presidentillä on. Ei tämä ole demokratiaa, vaan enemmistön diktatuuria.

Eduskunta valitaan suhteellisella vaalilla, mikä takaa sen, että kansanedustajat tulevat maakunnista ja puolueista niiden suhteellisen koon perusteella. Kun eduskunnassa lisäksi kaikki tärkeimmät asiat, kuten presidentin valtaoikeudet vaativat määräenemmistön eli kaksi kolmasosaa tai jopa viisi kuudesosaa annetuista kansanedustajien äänistä, voi pienikin ryhmä vaikuttaa päätöksen sisältöön. Samoin pieni ryhmä pääsee päättämään maan asioista, jos se osaa hoitaa hallitusneuvottelut oikein.  Ruotsalainen kansanpuolue on onnistunut erittäin hyvin. Se on melkein aina hallituksessa pohjasta ja ohjelmasta riippumatta, ja saanut sen avulla hoidettua edustamansa vähemmistön asiat poikkeuksellisen hyvin.  Sanon tämän arvostuksen merkiksi ja vihjeeksi muille pienille puolueille.  En siis sano sitä arvostellakseni.

Parlamentarismiin sisältyy lisäksi se, että parlamentti eli Suomessa eduskunta valitsee maalle hallituksen ja sille pääministerin. Näiden on koko toimintansa ajan nautittava eduskunnan luottamusta.  Viimeisen perustuslain muutoksen jälkeen Suomessa on omaksuttu tapa, jonka mukaan eduskuntavaalien jälkeen suurimmalla puolueella on oikeus aloittaa hallitusneuvottelut.  Näin ollen ei ole aivan totta se, että kansa ei voi valita pääministeriä.  Jokainen äänestäjä tietää äänestämään mennessään, että jos hänen ehdokkaansa edustama puolue nousee suurimmaksi puolueeksi, on sen puolueen puheenjohtaja melko varmasti seuraava pääministeri

Oma lähtökohtani parlamentarismin puolesta perustuu oppiin vallan kolmijaosta. Oppi vallan kolmijaosta on peräisin valistusajan filosofilta Montesquieulta. Se tarkoittaa sitä, että väärinkäytösten välttämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.  Aivan puhtaana tätä mallia ei sovelleta luultavasti missään, mutta ainakin edellä mainitsemissani  päämininisterivetoisissa yhteiskunnissa ja Suomessakin perustuslain pohjana on oppi vallan kolmijaosta. Meillä lainsäädäntövalta eli ylin valta on eduskunnalla. Toimeenpanovalta on valtioneuvostolla (hallituksella) ja tuomiovalta tuomioistuimilla.  Vallan kolmijako toimii hyvin, mutta on äärimmäisen herkkä. Kaikki yritykset tuoda siihen edellä mainittujen kolmen toimijan lisäksi muita toimijoita tuovat mukaan sekaannusta ja heikentävät näin ollen demokratiaa. Tämän on voinut havaita viime vuosina varsin selvästi esimerkiksi EU –edustusta ja valmiusjoukkoja koskevissa keskusteluissa.

Kansalaisten kannalta tärkeimmät asiat päätetään eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa. Tarkoitan lasten päivähoidon, koulujen ja opistojen määriä ja tasoja sekä väestön terveyden- ja sairaanhoitoa. Työterveydestäkin valtio korvaa työnantajalle noin puolet. Lisäksi kunnissa päätetään eduskunnan säätämien lakien pohjalta mm. kaavoituksesta eli mitä rakennetaan ja minne rakennetaan sekä mihin ei rakenneta mitään.  Lisäksi kaikki EU –asiat ovat Suomessa eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen hoidossa. Olisi siis tärkeää, että äänioikeutetut kävisivät äänestämässä nimenomaan kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

Nykyisen perustuslain mukaan presidentti päättää yhteistyössä hallituksen kanssa Suomen ulkopolitiikasta. Se tarkoittaa Suomen omia suhteita EU:n ulkopuolisiin valtioihin, kuten Venäjään ja Yhdysvaltoihin. Nämä asiat ovat kaukana kansalaisen arjesta, joten presidentinvaalissa äänestäminen ei ole lainkaan niin merkittävää, kuin eduskunta- ja kunnallisvaaleissa.

Kansanedustajat ovat keskimäärin äänestäjiänsä fiksumpia. On ikävää lukea ja kuunnella heidän mollaamistaan.  Keskustelu, asiallinen kritiikki ja parodiakin ovat fiksuja tapoja osallistua poliittiseen keskusteluun, mutta kansanedustajan tai ministerin henkilöön kohdistuva mollaaminen ei ole. Sehän ei esimerkiksi millään tavalla kumoa kansanedustajan tai ministerin mielipiteitä.  Jos esitän rohkean väitteen, joka hermostuttaa jotakuta toista, niin tämä toinen ei kumoa väitettäni puuttumalla henkilökohtaisiin ominaisuuksiini, eikä myöskään uhkaamalla minua. Näillä tavoin tämä toinen viestii ainoastaan sen, ettei hän pysty kumoamaan sitä, mitä sanoin.  Unohtakaa siis mollaaminen ja keskittykää älylliseen keskusteluun! Ei suuri yleisökään välttämättä ole ihastunut mollaamiseen. Satiirisen amerikkalaisen aikakausilehden Madin ilmestyessä ensimmäistä kertaa Suomessa, ole sen kolmannen numeron yleisönosastolla seuraava kysymys: ”Miksi te sitä Donneria aina mollaatte? On täällä muitakin mollattavia.”  Toimitus vastasi kysyjälle: ”Hyvä on, lähettäkääpähän tarkempi osoitteenne.”

Eduskunnan ja kansanvallan väheksymistä tai suoranaista halveksimista osoittavat ne vähän väliä esiin tulevat ehdotukset kansanedustajien määrän vähentämiseksi. Useimmiten ehdotetaan 100 kansanedustajaa.  Helsinkiläisenä minun pitäisi tietysti kannattaa moista ehdotusta, mutta yhteiskuntatieteilijänä en voi sitä tehdä. Helsingin ja Uudenmaan paino eduskunnassa kasvaisi nimittäin melkoisesti.

Minua hirvittää yleistynyt tapa äänestää henkilöä puolueen sijasta.  Lähes kaikki ehdokkaat ovat jonkin puolueen listalla. Tämä merktsee sitä, että he ovat sitoutuneet kyseisen puolueen periaatteisiin ja tavoitteisiin. Eduskunnan äänestyksissäkin heidän on noudatettava oman puolueensa kantaa, jos haluavat toimia puolueen eduskuntaryhmässä.  Logiikan sääntöjen mukaan näistä lähtökohdista ei voi päätyä muuhun johtopäätökseen, kuin siihen, että äänestäjän kannattaa aloittaa ehdokkaan valinta tutustumalla puolueiden vaaliohjelmiin.  Vaalikoneet ohjaavat tässä mielessä äänestäjiä harhaan. 

Biopolttoaineet


Oman aikamme maailmanlaajuisista myyteistä kummallisin on luottamus biopolttoaineisiin ilmastokysymyksen ratkaisijana.

Ensimmäisenä on hyvä todeta se, että vaikka maailman kaikki pellot pantaisiin kasvamaan polttoaineeksi tarkoitettuja kasveja, eivät ne riittäisi lähimainkaan korvaamaan fossiilisia polttoaineita, eikä ihmisillä olisi sen jälkeen enää ruokaa. Itse asiassa palmuöljyn käyttäminen biopolttoaineena on ajanut monet kehitysmaiden perheet entistä pahempaan tilanteeseen. Palmuöljy on monissa kehitysmaissa keskeinen elintarvike, jonka hinnannousu on vakava asia monelle taloudelle jopa niin kehittyneessä maassa, kuin Meksiko. Palmuöljyä ei vo suositella Suomessa ravinnoksi, sillä sen rasvoista 78 % on tyydyttämätöntä. Siellä missä ruokaa on vähän, on ruon energiasisältö tärkeämpi tekijä, kuin ruon terveellisyys.
Levistä on puhuttu mahdollisena tapana ratkaista biopolttoaineisiin liittyvä ruoan hintaa kohottava vaikutus. Valitettavasti Tiede –lehti kertoi loppukesällä 2010, että ainakin nykyinen tapa tehdä levästä polttoainetta tuottaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kuin fossiiliset polttoaineet.  Enkä ainakaan minä pysty ajattelemaan, miten levää voitaisiin tehdä niin suunnattomia määriä, kuin energiantuotannossa tarvitaan.

Elinkaaren mittaisissa tutkimuksissa on muutenkin todettu se. että biopolttoaineilla saatava hiilidioksidipäästöjen vähennys on marginaalinen, ellei olematon. Lisäksi biopolttoaineiden savu vaarantaa sitä hengittämään joutuvien ihmisten terveyden. Lisäksi erityisessä vaarassa ovat astmasta ja keuhkojen vajaatoiminnasta kärsivät ihmiset.

Etanolin käyttöönotto lisäisi Ruotsin hiilidioksidipäästöjä 15 – 30 miljoona tonnia 10 vuoden aikana. ActionAid –järjestö on köyhyyden vastainen järjestö ja varoittaa, että EU:n päätös (2020 mennessä 10% polttoaineista olisi biopolttoaineita) ajaa miljoonia ihmisiä nälänhätään kohoavien ruokakasvien hintojen vuoksi.  Eu itse arvioi, että päätös nelinkertaistaa biopolttoaineiden käytön ja lisäyksestä kaksi kolmasosaa tuodaan kehitysmaista.  Etanoli vähentäisi päästöjä vasta 50 – 60 vuoden kuluttua, mutta se on aivan liian myöhään ilmasto-ongelman kannalta.  Helsingin sanomat 28.2.2010.

Puuta poltetaan terveyden kustannuksella. Raimo O. Salonen on terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija ja ympäristöterveyden dosentti Itä-Suomen yliopistossa. Kyseessä on vieraskynäkirjoitus Helsingin sanomissa 8.3.2010. Jutun pihvi on se, että nykyisissä puun pienpolttolaitteissa on palamisen tehokkuuteen liittyviä puutteita, minkä vuoksi ne päästävät ilmaan suuria määriä terveydelle vaarallisia pienhiukkasia. Puun pienpolttolaitteet tupruttava ilmaan neljänneksen pienhiukkasten vuotuisista päästöistä, mikä on saman verran, kuin kaikki energialaitokset yhteensä ja enemmän, kuin koko tieliikenne. Pääkaupunkiseudulla puun pienpolton on todettu kasvattavan selvästi pienhiukkasten ja niihin sitoutuneiden syöpävaarallisten hiilivetyjen pitoisuuksia.  Tosin noki on vielä pienhiukkasiakin suurempi terveysriski. Palaan siihen kohta.

Pienhiukkasongelma tosin häviää, jos puu kaasutetaan ennen polttamista, mutta minulla ei taas ole tietoa kaasutuksen mahdollisista ympäristövaikutuksista, ja joka tapauksessa hiilidioksidipäästöt jäävät.
Hiilestä hiilidioksidi saadaan talteen. Samoin se saadaan puustakin, jos halutaan. Menetelmää kutsutaan agrohiilikonseptiksi. Se tarkoittaa sitä, että biomassan sitomaa hiilidioksidia erotetaan koksina luonnonkierrosta kuivatislaamalla biomassaa niin, että koksi sijoitetaan maaperään kasvuolosuhteita parantamaan.  Sehän tekisi puukaasusta kelvollisen polttoaineen. Samalla tavalla kelvollinen on tosin kivihiili.  Parempi ilmaston ja ihmisen terveyden kannalta olisi luopua polttamisesta kokonaan.

Hiukkasia pahempi terveysongelma on biopolttoaineiden polttamisessa syntyvä noki. Kalevi Rantanen on Tiede –lehden numeroon 3/2011 kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin ”Otatko riskin?” Artikkelin yhteyteen Rantanen on koonnut tilastotietoja vaarallisista asioista. Vaarallisin on biomassan polttamisessa syntyvä noki. Sen vuoksi menettää maapallolla hengensä vuosittan lähes puolitoista miljoonaa ihmistä. Tarkka luku on 1 450 000. Lähde on WHO, IEA World energy outlook 2010. Nokea syntyy mm. siten, että kaasumainen hiilivety krakkautuu kuumassa ja vähähappisessa lämpötilassa vedyksi ja hiileksi.  Eli kaasutilaan syntyvä kiinteä aines on hyvin pienikokoista ja voisi siis kulkeutua ihmisen verenkiertoon keuhkojen kautta hengitysilmasta.

Pienhiukkaspäästöt aiheuttavat puolen miljoonan ihmisen kuoleman, mutta siinä on mukana mysö fossiilisten polttoaineitten polttamisessa syntyvät pienhiukkaset. Lähde on Anre Nél, UCLA, Science 2005.

Puun kaasuttaminen, noki ja agrohiilikonsepti olivat minulle vieraita asioita ennen kuin aloin kirjoittaa tätä käsikirjoitusta. Niitä koskevaa arvokasta apua sain Markku Raikolta ÅF –consult Oy:stä.

Savukaasut eivät ole ainoa syy olla polttamatta puuta. Suomen neljännen uhanalaisarvion tulokset julkaistiin syksyllä 2010. Sen mukaan Suomessa on 2247 uhanalaista lajia. Metsästäjiä kiinnostanee se tieto, että puolet riistaeläimistämme on jo punaisella listalla eli äärimmäisen uhanalaisia. Vuonna 2000 tehtyyn arviointiin verrattuna 186:n lajin tilanne on parantunut ja 356:n lajin huonontunut. Uhanalaistuminen on hieman hidastunut metsissä ja kulttuuriympäristöissä, mutta soilla, vesissä, rannoilla, kallioilla ja tuntureilla sen on huomattavasti kiihtynyt.  Ympäristökeskuksen lehden ”Ympäristö 8/2010” mukaan turpeen energiakäytöstä ja energianpuun korjaamisesta esitetyt suunnitelmat voivat jopa dramaattisesti vaikuttaa uhanalaiskehitykseen.

 Mieltäni on erityisesti askarruttanut se, että eräästä biopolttoaineiden savuun liittyvästä ongelmasta on tyystin vaiettu. Tiede –lehti kertoi siitä syksyllä 2009:

Suuri osa maailman ihmisistä asuu taloissa, joissa poltetaan puuta avotulella. Intialaistutkimuksen mukaan tästä johtuva jatkuva savualtistus voi monella tapaa haitata lasten kehitystä. 

Etelä-Intiassa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin lähes 12 000:ta vastasyntynyttä puolen vuoden ajan. Seurannan aikana tutkijat havaitsivat savulle kotonaan altistuvien lasten potevan mm. kolmanneksen enemmän hengitysteiden sairauksia. Lisäksi heistä useampi oli syntynyt pienikokoisena, heillä oli enemmän alipainoisuutta ja kasvuhäiriöitä ja heistä useampi menehtyi seurannan aikana kuin niistä lapsista, joiden kotona ei poltettu puuta tai lantaa. Sama tulos päti lapsiin, jotka altistuivat tupakansavulle. Puunsavu haittaa lasten kehittymistä!  Tätä tietoa voi vähätellä ja sen voi unohtaa, mutta tosiasia sen  takana säilyy ja vaikuttaa.

Virhe on tehty jo hyväksyttäessä käsite “hiilidioksidineutraali”. Käsitteellä tarkoitetaan kasveja, jotka kasvaessaan imevät hiilidioksidia itseensä, ja jotka poltettaessa päästävät hiilidioksidin taivaalle. Ilmastokysymys on niin vakava asia, ettei neutraalisuus riitä sen torjumiseen, vaan ainakin sähkö on pyrittävä tuottamaan tavoilla, jotka eivät vapauta hiilidioksidia. Tätä ajatusta puoltaa myös se, että meillä on toinenkin suuren luokan ympäristöongelma, josta ei juuri puhuta. Se on maaperän happamoituminen.  Polttaminen polttoaineesta riippumatta tuottaa enemmän tai vähemmän päästöjä, jotka edesauttavat happamoitumista. Täysin päästötöntä tapaa tehdä sähköä ei olekaan, sillä kaikkiin tapoihin liittyy valmistuksen ja kuljetuksen aiheuttamia päästöjä. Tapoja, jotka itsessään eivät tuota päästöjä, ovat ennen muuta ydinvoima, mutta myös tuuli-, aurinko- ja aaltovoima. Lisäksi lisääntyvä päästötön lämmöntuottamistapa on maalämpö.

Iltalehti raportoi lööpissään 2.12.2010 Suomen muuttumisesta Siperia kaltaiseksi sääoloiltaan. Tapani mukaisesti jätin lehden ostamatta, mutta arvaan jutun liittyvän Golfvirran mahdolliseen pysähtymiseen. Se on asia, josta kukaan ei vielä osaa sanoa lopullista totuutta. Tiede –lehden ilmastonumerossa muutama vuosi sitten tutkija esitti näkemyksen, jonka politisoituneena voisi toistaa näin: Jos Golfvirta pysähtyy tai heikkenee, niin sää kylmenee Suomessa lähinnä keskustapuolueen kannatusalueilla. Sen sijaan Etelä-Suomessa lämpötila saattaa jopa nousta. Syy on se, että Keski-Euroopassa tapahtuva lämpeneminen heijastuu Etelä-Suomeen ja kumoaa Golfvirran poisjäämisen vaikutuksen.  Jos näin todella käy, niin väestön ennennäkemätöntä keskittymistä Etelä-Suomeen ei voi estää. Kun samaan aikaan elinkelvottomaksi muuttuneilta maapallon alueilta tulee vähintään miljoonia pakolaisia, on Etelä-Suomessa arvatenkin melkoinen tungos. Olisikohan siis syytä jättää biopolttoaineet sinne, mihin ne kuuluvatkin ja keskittyä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen?

Voihan se tosin olla niinkin, että Iltalehti ylitti normaalin tasonsa ja tarkoitti ilmavirtausten muuttumista ja sen vaikutusta Suomen säähään.  Tieteellä ei vielä ole näkemystä siitä, miten ilmaston lämpeneminen muuttaa ilmavirtauksia, joten ei myöskään voi sanoa, onko Suomen viimeisen puolentoista vuoden kylmillä talvilla ja kuumalla kesällä yhteyttä ilmastomuutokseen.  Joka tapauksessa Suomen säihin ovat perinteisesti vaikuttaneet lännestä ja lounaasta saapuvat matalapaineet, mutta nyt viimeisen puolentoista vuoden aikana säämme onkin määräytynyt idästä tulleitten korkeapaineiden mukaan eli meillä on ollut mannerilmasto.

Tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Siitä huolimatta aion yrittää sitä. Minusta tämän hetken tietojen varassa on ilmeistä, että tulevaisuudessa sähkö tehdään pääasiassa kahdella tavalla. Toinen on fuusiovoima ja toinen on aurinko.  Fuusiovoimalassa sähköä tehdään yhdistämällä vety heliumiksi. Ongelmana on prosessin vaatima korkea lämpötila.  Parhaillaan rakenteilla on ainakin koelaitoksia, mutta ennusteissa fuusiovoiman laajempi käyttöönotto tapahtuisi 2050 –luvulla. Vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine, joten se ei lopu. Reaktori tuote helium on ainakin nykyisen käsityksen mukaan ongelmaton, mutta reaktion säteilemät protonit ja neutronit saastuttavat reaktorin rakenteet.  Ilmeistä kuitenkin lienee se, että fuusioreaktiosta on tulossa Kalevalan Sammon kaltainen loppumaton hyvinvoinnin tuottaja. Eivät hommat silti lopu Greenpeaceltäkään, sillä ennen täydellistä fuusiovoimalaa turvaudutaan luultavasti hybrídivoimalaan, jota kutsutaan Lifeksi. Life tulee sanoista laser inertial fusion engine.  Niissä fuusiota käytetään kiihdyttämään ydinjätteessä tapahtuvia fissioreaktioita.

Siellä missä aurinko paljon paistaa, ovat aurinkokennot erinomainen tapa tehdä sähköä. Käytännössä tämä tarkoittanee kääntöpiirien välistä osaa maapallosta. Näillä alueilla on väkirikkaita valtioita, joten päästöjä voidaan globaalisti ajatellen vähentää tehokkaasti siirtymällä aurinkovoiman käyttämiseen. On jopa ajateltu niin, että ns. suprajohtimien tullessa ja kehittyessä jokapäiväiseen käyttöön voitaisiin Saharan autiomaahan rakentaa aurinkovoimaloita, joista sähkö siirretään Eurooppaan. Näin jopa neljännes Euroopan sähköstä voisi olla suoraa aurinkovoimaa. Suprajohtimia on jo tuotannossa, joten tämä hanke voi olla lähempänä, kuin arvaammekaan.

Nykyiset tavat tehdä sähköä näyttävät siis kaikki olevan väliaikaisia tapoja.

Sen jälkeen, kun IVO vietiin pörssiin ja sähkömarkkinat vapautettiin, ei kenelläkään enää ole vastuuta Suomen sähköhuollosta. Tämän vuoksi on minusta kestämätöntä, että sähköä halutaan tuottaa valtion tuella. Tosin ns. risupaketti ydinvoimalaitosratkaisun osana on esimerkki siitä, kuinka paljon demokraattisempaa on käsitellä asioita parlamentissa, kuin esim. kansanäänestyksellä. Jos uusien ydinvoimaloiden luvat olisi päätetty kansanäänestyksessä, ei mitään risupakettia olisi syntynyt, koska kansanäänestyksen tulos olisi tullut ilmankin voimaan. Kansanäänestykset ovat tosin Suomessa suosittelevia, mutta on vaikea kuvitella eduskunnan päätyvän kansanäänestyksen tuloksen vastaiseen ratkaisuun. Kun risupakettia käsiteltiin eduskunnassa, olivat innokkaimmatkin ydinvoiman puoltajat valmiit hyväksymään risupaketin saadakseen riittävästi kannatusta ydinvoimalle. Demokratian kannalta ratkaisu oli hyvä, mutta luontoa ei risupaketti ilahduta, eikä ihmisten terveyttä.

Liikenteen ympäristöhaittojen vähentäminen tuntuvasti onkin vaikeampi asia. Auto on ongelma ympäristölle alusta loppuun asti, joten ajon aikainen polttoaine ei ole ainoa autoilun ympäristötekijä.  Lisäksi autoja varten tarvitaan teitä, siltoja, tunneleita, pysäköintialueita yms. Auto myös mahdollistaa hajanaisen yhteiskuntarakenteen, jossa asunnot, työpaikat ja kaupat ovat kaukana toisistaan. Tällainen yhteiskunta tuottaa tietysti päästöjä enemmän, kuin tiivis asuminen.  Autoon liittyy vielä sekin epämiellyttävä asia, että melu tappaa ihmisiä. Saksassa on laskettu, että noin kolme prosenttia infarkteista selittyy tieliikenteen aiheuttamasta yli 60 desibelin melusta. Suomessa se tarkoittaisi vuosittain noin 500 infarktia. 

Vihreitten eräs mantra on ollut koko heidän toimintansa ajan sähkön säästäminen keinona vähentää päästöjä.  Sähkö on niin monipuolinen ja käyttövalmis tuote, etten voi tuota vihreitten mantraa käyttää mietiskelyyn. Jos sähkö tuotetaan luontoa mahdollisimman vähän rasittavalla tavalla, niin ei sen kulutusta ainakaan luonnonsuojelullisista syistä ole tarpeen vähentää.

Sähkön säästämisen kanssa samaan sarjaan kuuluvat puheet asumislämpötilojen alentamisesta.  20 astetta on hyvä lämpötila, jos tekee jotakin fyysisesti rasittavaa työtä, mutta se ei ole kirjanlukemis- , ei seurustelu-, eikä tv:n katselulämpötila eikä myöskään eroottisten leikkien harrastamislämpötila. Ne jotka puhuvat 20:stä asteesta eivät taida tietääkään, mitä eroottiset leikit ovat puhumattakaan japanilaisesta erotiikasta.  Jos tila on vedoton, niin 22 – 23 alkaa olla sopiva lämpötila, mutta veto edellyttää korkeampia lämpötiloja.  Useimmitenhan taloissa vetää, sillä kylmät ikkunat, lattiat ja seinät aiheuttavat vetoa. Sellaiset expatriaatit (ulkomaille lähetetyt työntekijät), jotka ovat asuneet kauan jossakin lämpimässä maassa, ovat järjestään sitä mieltä, että kun 30:n asteen lämpötilaan tottuu, niin se alkaa tuntua tosi hyvältä lämpötilalta. Eihän se ole ihme, sillä ihmisen oma lämpötilahan on terveenä oltaessa 36 – 37 astetta.

Jokin YK:n alajärjestö tutki joskus 1980 –luvulla maapallon silloisen elintason jakamista tasan kaikkien maapallon ihmisten kesken. Tulos oli se, että jos elintaso jaettaisiin tasan, se vastaisi silloista elintasoa Itä-Euroopan sosialistisissa maissa. Tämä taas vastaa suomalaisten elintasoa 1960 –luvun alussa. Asianomaisen järjestön mukaan se oli myös sellainen elintaso, jonka maapallon luonto ja ilmakehä kestävät. Silloin ei matkustettu ulkomaille eikä shoppailtu.  Henkilöautojakin oli harvassa, mutta joukkoliikennettä oli kaikkialla. Ruokaa oli riittävästi, ja asunnot olivat lämpimiä.  Antennimastoissa oli kauniinpunaiset varoitusvalot. Hometaloja ei ollut, eikä ylivelkaantumista tunettu.

Logiikka kateissa: Suomen luonnonsuojeluliitolla, jonka lehti Suomen luonto kertoo lähes joka numerossaan maaseudulla tapahtuneista tai tapahtumassa olevista luonnon pilaamisista ja seuraavalla sivulla romantisoi maalla asumista ja tekee maalle muuttaneista perheistä luonnon sankareita.
Suomiko hyvinvointivaltio

Sosiaaliturvan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Suomi oli pienoismalli pohjoismaisista hyvinvointivaltioista 1980 –luvun lopulla.  Tätä nykyä Suomi on jossakin pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ja Itä-Euroopan  maiden välillä.  1990 –luvun alun laman jälkeen Suomessa on lähinnä säästetty. Valtio on säästänyt, kunnat ovat säästäneet, yritykset ovat säästäneet ja minä olen säästänyt. Kotitaloudet eivät onneksi ole säästäneet, vaan pitäneet Suomen pinnalla. Säästämisvaihe on täällä edelleen menossa.  Säästämällä ei hyvinvointivaltiota säilytetä eikä kehitetä. 

Voin kertoa sinulle, hyvä lukijani sellaisen havainnon historiasta, ettei ensimmäistäkään menestystarinaa ole aikaansaatu säästämällä. Kyllä ne kaikki ovat syntyneet kehittämisen ja panostamisen seurauksena. Sen vuoksi oma säästämiseni päättyi samalla hetkellä, kun yritystoimintani alkoi.

Säästäminen ei  myöskään edellytä päättäjältä suurta älyllistä osaamista, joten ketään ei kannata äänestää valtuustoon eikä eduskuntaa säästämään. Yrittäjien omistajien on myös hyvä huomata se, ettei operatiivista johtoakaan kannata palkata säästämään. Säästää nimittäin osaa tavallinen  peruskoulun käynyt työtönkin, ja hänet saa yritykseen säästämään alle 2000 euron kuukausipalkalla.

Pidin biopolttoaineita ihmetellessäni aurinkopaneeleja toisena päätapana tehdä sähköä tulevaisuudessa. Fortumin sidosryhmälehdessä Fortessa 2/2010 teknisen korkeakoulun (Aalto yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun) Peter Lund kertoo, että kolmannen sukupolven paneelit ovat tulossa ja niiden markkinat Euroopassa ovat noin 50 miljardia markkaa.  Paneeleilla on mahdollisuus toteuttaa hajautettu sähkön- ja lämmöntuotanto kaupungeissa ilman päästöjä.  Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset yritykset nukkuivat jo tuulivoiman yli, eikä säästämällä päästä myöskään paneelimarkkinoihin kiinni.

Säästäminen alkoi aikoinaan kaikkein inhottavimmalla tavalla, kun Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallitus lopetti mielenterveyshoidon lähes kokonaan. Hullut ajettiin kotiin luvaten parantaa avohoitoa, mutta parantamatta se jäi. Pidän tätä päätöstä Suomen sotien jälkeisten hallitusten tekemistä päätöksistä vaarallisimpana. Vaaralliseksi se on osoittautunut kotiin ajetuille potilaille itselleen, sillä heidän itsemurha-alttiutensa on osoittautunut olevan monta kertaa suurempi, kuin muun väestön. Jossain määrin vaaralliseksi päätös on käynyt myös skitsofreenikkojen lähiomaisille, sillä nimenomaan he joutuvat kohtamaan näiden potilaiden väkivallan.  Tai näin luulin vuoteen 2007 asti. Sen vuoden jossakin Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä tutkimusprofessori ja psykiatri Hannu Lauerma nimittäin kirjoitti, että nykyinen avohoitojärjestelmä ei näytä tavoittavan ainakaan nuoria mielirasairauksia potevia syrjäytyneitä nuoria. Laitospaikkojen vähentäminen on johtanut siihen, että skitsofreniaa sairastavien vankien diagnoosi tehdään kolmelle neljästä vasta vankilassa ja keskimäärin yli kuusi vuotta myöhemmin, kuin muilla nuorilla. Luultavasti sinä, hyvä lukijani, olet huomannut useiden väkivaltarikosten yhteydessä sen, että tekijä on kertonut yrittäneensä päästä hoitoon, mutta hoito on häneltä evätty. Kerron myöhemmin lisää syrjäytymisen yhteydestä rikollisuuteen. 

Jo aikaisemmin Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä julkaistiin (2007, 2393) tutkimustulos, joka koski kriminaalipotilaiden avohoidon epäonnistumisen syitä. Tutkmuksesa oli myös sellainen tieto, että Niuvanniemen sairaalasta poistettujen mieskriminaalipotilaiden henkirikoksen uusimisriski oli 50 –kertainen keskivertoväestöön verrattuna ensimmäisen kahdeksan seurantavuoden aikana. Ensimmäisen vuoden aikana riski oli jopa 300 –kertainen.  Moni suomalainen on siis menettänyt henkensä jo ensimmäisten säästöjen vuoksi.  Älköön kukaan enää kutsuko Suomea hyvinvointivaltioksi!

Säästämällä on tähän mennessä saatu aikaan ainakin seuraavat asiat:

Suomessa on köyhyyttä ja kurjuutta enemmän, kuin hyvinvointivaltiossa kuuluisi olla, mikä näkyy mm. leipäjonojen koko ajan kasvavassa pituudessa. Syyskuusta 2009 syyskuuhun 2010 pitkäaikaistyöttömien määrä oli kasvanut yli 14.000:lla henkilöllä. Samaan aikaan kasvaa sekä niiden työttömien määrä, jotka ovat tippuneet ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle että niiden työttömien määrä, jotka ovat pudonneet työmarkkinatuelta kokonaan kunnallisen toimeentulotuen piiriin.  Tämähän osoittaa tiukimmallekin toisinluulijalle sen, että työttömyysturvan tasolla ei voida vaikuttaa työttömyyteen, kuin marginaalisesti.  Hyvin harva olisi ollut menemättä työhön mieluummin, kuin tippunut ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle tai työmarkkinatuelta toimeentulotuen piiriin, mutta millä työllistyt, kun työpaikkoja tai riittävää osaamista ei ole. En myöskään ymmärrä sitä jatkuvasti jossain esiin tulevaa väitettä, että työttömyysturva on saatava kannustavammaksi. Paljon mainostettu ansiopäiväraha on keskimäärin 55,73 euroa vuorokaudessa eli 1198 euroa kuukaudessa, mutta sen pohjana oleva palkka on hieman yli 2000 euroa. Miten muutettuna työttömyysturva voisi enemmän kannustaa menemään työhön?  Moiset esitykset taitavat perustua enemmän kuviteltuun turvaan, kuin todelliseen.  Aivan pienimpien palkkojen kyseessä ollen ansiopäiväraha on lähes 60 %:ia palkasta, mutta silloin ansiopäiväraha on jo todella pieni eli selvästi alle 1000 euroa kuukaudessa, eikä varmasti estä juuri ketään menemästä töihin, jos palkka olisi edes vähän suurempi. Suomessa työttömyysturvan taso on Pohjoismaiden huonoin, mutta työttömyys korkein. Pohjoismaiden kesken verrattaessa korrelaatio työttömyysturvan tason ja työttömyyden välillä onkin suora eli mitä parempi työttömyysturva sen vähäisempi työttömyys. Työttömyysturvaa leikkaamalla ei siis voida vähentää työttömyyttä. Sen sijaan se saattaisi lisätä rikollisuutta. Palaan tähän myöhemmin käsitellessäni nuorten työttömien toimeentulotukeen tehtyä leikkausta.  

Työttömänä oleminen ei ole mukavaa. Työttömän leima ihmisessä aiheuttaa monenlaista tuskaa, mutta sen tietää vain se, joka on, tai on ainakin ollut pitkän ajan työttömänä.  Jo työttömän leimasta irtipääseminen on useimmille työttömille riittävä syy pyrkiä tosissaan työhön.

 Suomessa on viime aikoina nähty myös ensimmäiset merkit ilmiöstä, joka on tuttu eräistä muista maista. Se on se, että opettajat alkavat karttaa kouluja, joissa on paljon köyhien perheiden lapsia. Entisenä opettajana ymmärrän tämän hyvin, sillä köyhyys tekee monista lapsista levottomia ja jopa aggressiivisia.  Kyllähän sinä, hyvä lukijani, ymmärrät sen, miltä lapsesta tuntuu, kun hän ei saa samoja tavaroita, kuin ikätoverinsa saavat, eikä pääse paikkoihin, joissa toiset käyvät.  Levottomista ja aggressiivisista lapsista kasvaa usein levottomia ja aggressiivisia aikuisia varsinkin, jos nämä lapset eivät saa edes opettajien tukea. Runsaat kymmenen vuotta sitten Suomessa puhuttiin ihailevasti Uuden Seelannin mallista. Vielä sen jälkeenkin puhuttiin muuten yhtä ihailevasti Irlannin mallista.  Uuden Seelannin mallista puhuminen loppui kuitenkin nopeasti. Syy oli se, minkä tutkijat jo etukäteen kertoivat eli mallilla ei saatu niitä tuloksia, mitä sillä lähdettiin tavoittelemaan, ei likimainkaan. Verojen alentaminen ja hyvinvoinnin purkaminen johti maan tilanteeseen, jota mallia aluksi kannattanut kirjeenvaihtoystäväni kuvasi toteamuksella:” Enää ei edes uskalla mennä illalla ulos kävelemään”. Uudessa Seelannissa onkin palattu hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan.  Englannissa ollaan parhaillaan toistamassa Uuden Seelannin mallia ja virheitä.

Tämänpäiväisessä eli 14.12.2010 HeSassa Etlan edustaja puhuu Chilen mallista tai oikeastaan yhdestä sen yksityiskohdasta.  Painakaahan tämä mieleenne!

Meillä on naapurissa hyvinvointivaltio Ruotsi. Korkeasta verotuksesta, euron puuttumisesta ja suhdanteiden vaihtelusta huolimatta se näyttää pärjäävän aina. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään ehdottavan, että ottaisimme mallia Ruotsista, vaikka syytä varmasti olisikin. Tosin ennen 1990 –luvun lamaa Suomessa otettiin Ruotsista mallia, mutta laman jälkeen sitä ei enää ole tehty.

Jonot ovat siirtyneet Neuvostoliitosta Suomeen. Tämä ilmenee leipäjonojen lisäksi mm. operaattorien, pankkien ja muiden asiakasjonoissa sekä esim. poliisitutkinnan ja oikeudenkäyntien venymisessä. Oikeudenkäyntien odottelu, venyminen ja kalleus ovat seikkoja, jotka eivät sovi hyvinvointivaltioon, eivätkä mihinkään demokraattiseen yhteiskuntaan. Puolueeton oikeushan on yksi edellä esitellystä vallan kolmijaosta, mutta tavalliselle ihmiselle liian kallis oikeus ei täytä vallan kolmijaon periaatteita. Kalliiksi oikeudenkäynnit tekee häviämisen mahdollisuus, koska silloin joutuu maksamaan vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut, jotka voivat olla satojatuhansia euroja. Kyllästyneinä kohoaviin kustannuksiin vakuutusyhtiötkin ovat heikentäneet vakuutusten oikeussuojaa.

Tietotekniikan johtavasta valtiosta on tullut tietotekniikan keskitason valtio. Varsinkin langattoman tekniikan kyseessä ollen Suomi on hännillä. Nykyään tietotekniikan johtava valtio on Etelä-Korea. Suomessa koteihin tuodaan enemmän tai vähemmän pakolla toimimatonta tekniikkaa. Onkohan missään toisessa demokraattisessa maassa toteutettu samanlainen televisiovastaanottimien pakkodigitalisointi, kuin Suomessa. Vaikka siitä on jo vuosia, niin jatkuvasti voi lukea netin keskustelupalstoilta tai kuulla tutuilta sitä, miten digiboksit temppuilevat. Lisäksi suuri määrä toimivia televisisiovastaanottimia vietiin, mikä kierrätyskeskukseen, mikä metsään, kun luultiin, etteivät ne toimi digiboksin kanssa. Annettiin jopa sellainen käsitys, että jos vastaanottimessa ei ole scart –liitintä, niin siihen ei voi liittää digiboksia. 

 Uusin toimimattoman tekniikan koteihin vieminen on puhelinyhtiöiden halu vaihtaa lankapuhelimet kännyköihin. On jopa kännyköitä, joihin saa lankapuhelimen numeron, ja jonka sanotaan vastaavan lankapuhelinta. Se mikä tässä on sopimatonta on se, että monissa kodeissa, jopa ruuhka-Suomessa, on koteja enemmän tai vähemmän puhelinmotissa, kun kenttä ei riitäkään siihen, että lankapuhelimen korvannut langaton liittymä toimisi kunnolla. Kun asiakas, joka usein on vanhus, valittaa asiasta puhelimen myyjälle, on vastaus jääkylmä.  Toimimattoman tekniikan yhteys hyvinvointivaltioon on säästäminen.  Nyt operaattorit ovat alkaneet rakentaa 4G –verkkoa, vaikka 3 G –verkkokin on pahasti kesken. Tätä vauhtia meillä Suomessa on muutaman vuoden kuluttua monta keskeneräistä verkkoa.

Entäs sitten credit- ja debit –sirukortit. Ei pitkään aikaan ole ollut viikkoa, etten ainakin kerran joutuisi marketissa odottamaan turhaan sen vuoksi, että jonkun asiakkaan sirukortti ei toimi. Itselläni on sirukoritsta kokemus, joka horjutti skeptistä minääni voimakkaasti. Pankki nimittäin halusi vaihtaa juovallisen automaattikortin sirulliseen debit- eli pankkikorttiin.  Havaitsin nopeasti, että uusi kortti toimi joissakin automaateissa ja joissakin maksupäätteissä, kun taas joissakin pankkiautomaateissa ja joissakin maksupäätteissä se ei toiminut. Ehdin jo kääntyä pankin puoleen, mutta ei sieltä tietenkään tukea saanut. Päätinkin käyttää korttia vain käteisen rahan nostamiseen. Kun sitten menin kukkakauppaan, jonka kanta-asiakas olen ollut vuosien ajan, ja jossa minut siis tunnetaan, päätin kokeilla korttia siellä maksamiseen. Työnnettyäni kortin paikkaansa tuli näyttöön ilmoitus: ”käytä juovaa”.  Myyjä ihmetteli ilmoitusta ja halusi itse yrittää. Tulos oli sama: ”käytä juovaa”.  Tämän jälkeen myyjä kohotti hameensa helmaa ja pyyhki sillä sirua.  Helman pyyhkäisy vaikutti niin, että kortti on sen jälkeen toiminut kaikissa automaateissa ja kaikissa maksupäätteissä ongelmitta. Olen kyllä havainnut sen jo aikaisemminkin, että naisen hameenhelmassa on vetovoimaa, mutta en uskonut sitä noin voimakkaaksi!

Toimimattomasti tekniikasta puhuttaessa ei voi unohtaa myöskään vedenpuhdistuslaitteita, joita maaseudulle on myyty alkuperäisen asetuksen nojalla.  Asetus sinänsä oli hyvä ja olisi ansainnut tulla toteutetuksi. Vika on vastuuttomissa kauppiaissa, jotka asetuksen velvoitteita liiottelemalla myivät toimimattomia puhdistuslaitteita ihmisten kiusaksi.

Kun sitten päätät viedä puutteellisesti toimivan laitteen esimerkiksi takaisin myyjälle, huomaat matkalla, että liukkautta on torjuttu hiekoitussoralla, joka rikkoo ajoneuvosi renkaat.
Toinen toimimattoman tekniikan yhteys hyvinvointivaltioon on hyvinvointi. Toimimaton tekniikka aiheuttaa paitsi harmia ja vaivaa, myös valtavasti pahaa mieltä.  Hyvinvointivaltiossa viranomaiset puuttuisivat toimimattoman tekniikan kauppaamiseen ja estäisivät sen.  Langattomista yhteyksistä ja toimimattomasta tekniikasta puheen ollen en voi jättää älypuhelimia ja langattomia nettiliittymiä käsittelemättä.  Yhdessäkään operaattorien mainoksessa ei ole sanottu, että älypuhelimet toimivat vain 3G –verkossa ja mieluummin ulkona tukiaseman lähellä.  Kirjoitan tätä kerrostalossa, joka on valmistunut 1908 ja sijaitsee noin 200:n metrin päässä eduskuntatalosta.  Talossa ei ole Welhon verkkoa, joten otin Mokkulan, jonka nimellisnopeus on kaksi megaa.  Käytännössä nopeus on 0,2 – 0,6 megaa, minkä vuoksi en voi ladata videoita, ja liitteellisen sähköpostiviestin avautuminen kestää monta minuuttia.  Operaattorin vastaus oli, että nopeus riippuu niin kovin monesta seikasta, mutta hinnanalennuksesta ei ollut puhetta. Jos itse yrittäjänä toimittaisin asiakkaalleni noin huonolaatuista palvelua, niin en todellakaan kehtaisi velottaa siitä mitään, mutta operaattoreita ei hävetä. Tässä on ote Elisan sivuilta koskien Voddler –elokuvapalvelun asettamia teknisiä vaatimuksista: ”Parhaan mahdollisen kuvan ja äänenlaadun takaamiseksi suosittelemme, että kytket tietokoneesi internetiin kaapelilla langattoman yhteyden sijaan. Langattomissa 3G-verkoissa vakaa yhteysnopeus harvoin riittää Voddlerin käyttämiseen.” Myös Saunalahden asiakaslehdessä oli samaan aikaan mainita Voddlerista. Sen alla oli Saunalahden oma mainos, jossa myytiin langatonta liittymää.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen diabeetikkojen hoito taisi olla sijalla 14, ja terveyskeskusten toiminnan osalta vielä paljon huonompi.  OECD kerää vuosittain tietoja kunkin jäsenmaansa sairaanhoitajien määrästä. Viimeinen tilasto, jossa kaikki pohjoismaat olivat mukana, on vuodelta 2003. Silloin OECD –maissa oli keskimäärin 9,0 sairaanhoitajaa tuhatta potilasta kohden. Suomessa oli 7,3. Muissa pohjoismaissa oli seuraavasti: Islannissa 8,6, Norjasssa 14,2, Ruotsissa 10,3 ja Tanskassa 7,0. Muutokset tilastossa ovat vuosien aikana vaihdelleet vähän, joten nuo luvut pätevät kyllä nykyäänkin. Sairaanhoitajalla ymmärretään eri maissa eri tehtävien tekijöitä, mutta koska suomalaisia sairaanhoitajia on runsaasti esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa, niin näiden maiden välillä ero tehtävissä tuskin on kovin suuri.

Vanhuksien kohtelu hoitolaitoksissa on kehitysmaatasoa.  Yhteiskuntapolitiikka –lehden numerossa 75 (2010):5 on ajatusten Tonava -palstalla herättävä aiheeseen liittyvä viesti: ”Laitetaan vanhukset vankilaan, ja rikolliset vanhainkoteihin! Näin vanhukset pääsevät suihkuun, harrastuksiin ja ulkoilemaan. Kukaan ei voi varastaa heiltä ja he saavat rahaa sen sijaan, että joutuvat maksamaan. Rikolliset saavat kylmää ruokaa, suihkuun pääsee kerran viikossa, ja he saavat olla tyystin yksin. Rahaa ei anneta, ja valot sammutetaan klo 20.”

Vammaispalvelujen johtava valtio on vajonnut keskikastiin. Vaikka asia ei minulle kuulu, tunsin häpeää, kun ranskalainen vammaisten palveluja kehittämään pyrkivä työryhmä kävi Suomessa tutustumassa suomalaiseen vammaispalveluun. Ryhmä tuli tänne, koska se oli kuullut, että Suomessa vammaisten asiat on hoidettu hyvin. Työryhmän tiedot olivat ajalta ennen 1990 –luvun lamaa. Työryhmä huomasi nopeasti Suomessa, että Ranskassa vammaisten asiat on hoidettu nyt jo paremmin, ja poistui vähän äänin maastamme.

Rakentamisen laatu rypee pohjamudassa. Tarvitaan todellista kansalaisrohkeutta uuden talon tai uuden kerrostaloasunnon ostamiseen.  Minulla ainakaan ei riittävää kansalaisrohkeutta ole. HALOO! Markkinatalous ei tarkoita huonolaatuista tuotetta halvalla hinnalla, vaan aidossa markkinataloudessa laatukriteereistä lähdetään ja valinta tehdään niiden toimittajien kesken, jotka sitoutuvat täyttämään laatukriteerit.

Jossakin korkeakouluja koskevassa vertailussa paljastui sellainen asia, että Vaasan yliopistosta valmistuvat halvimmat maisterit. Tämä on minulle yrittäjänä hyvä tieto. Jos liiketoimintani joskus sattuisi kasvamaan niin, että uuden tai uusien osaajien palkkaaminen tulisi kyseeseen, niin muistaisin kyllä äitini opettaman nyrkkisäännön: ”jos haluat hyvän ja halvan, on sinun ostettava kaksi”.  Vaasasta valmistuneitten ei siis tarvitse vaivautua vastaamaan yritykseni rekrytointi-ilmoitukseen.

On hämmästyttävää kuinka hyvin eri tahot ovat sisäistäneet säästämisen ja pitävät sitä ainoa oikeana vaihtoehtona. Tieteeseen perustuvaa syytä säästämiseen ei ole. Valtion tapauksessa on puhuttu kestävyysselvityksestä. Se on kolmenkymmenen vuoden päähän ulottuva ennuste, jota tarjotaan talouden kehittämisen pohjaksi. Neuvostoliiton pitkän ajan suunnitelma taisi ulottua enintään 15 vuoden päähän, mutta ei sekään koskaan toteutunut.

Suomen kestävyysselvitystä ei ole tarkoitettukaan todeksi. Se selviää Yhteiskuntapolitiikka –lehden numerosta 3/2010, jossa valtiotieteen tohtori ja eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Mikko Kautto kertoo, että selvityksessä on jo lähtökohdat valittu niin, että eläkekustannukset saadaan näyttämään todellista suuremmilta. Selvityksen tekijöillä on ilmeisesti ollut tavoite lisätä painetta eläkeiän nostamiseen tai eläkkeiden tason laskemiseen.  Tosielämässä näimme kesän 2010 aikana, kuinka suhdanteet muuttuivat niin nopeasti, että kaikkien tutkimuslaitosten oli uusittava kesän alussa tekemänsä ennusteet. Kesäkuussa 2010 valtion lainanottotarpeeksi vuonna 2011 arvioitiin 13 miljardia euroa. Sen jälkeen talous kääntyi odottamattomaan nousuun ja hallituksen esityksessä vuoden 2011 talousarvioksi lainanottotarve olikin enää yhdeksän miljardia euroa. Ennusta nyt sitten 30 vuoden päähän!

Kautto muistuttaa myös siitä, että jos työurat pitenevät, niin eläkekustannukset nousevat.

Mehän opimme jo aikaisemmin, että johtopäätökset ovat totta vain, jos lähtökohdat ovat totta. Kestävyysselvitys on siis huuhaata, eikä sitä kenenkään pidä ottaa tosissaan. Kestävyysselvitys on politiikka eli tehty tunteella oman ideologisen viitekehän puitteissa. Eivät poliittiset mielipiteet voi ollakaan totta, eihän se politiikkaa silloin olisikaan. Kansavaltaa taas ei voi olla ilman politiikkaa. Kestävyysselvitys on kansanvaltaa, sillä kansa on nostanut valtaan veronalentajat ja etujen leikkaajat, joten he toimivat saamansa valtuuden nojalla. Ei siinä ole mitään pahaa. Tästä huolimatta en voi olla ihmettelemättä sitä, miten kestävyysselvitys on mennyt keskustelussa läpi niin, että kukaan ei ole sitä kyseenalaistanut ennen Yhteiskuntapolitiikka –lehteä ja Mikko Kauttoa. Poliittinen oppositiokin puhuu kestävyysvajeesta annettuna totuutena.

Kaikilla niillä mittareilla arvioituna, joilla valtioita yleensä arvioidaan, Suomella ei ole mitään hätää, eikä tarvetta äkillisiin toimenpiteisiin. Edes valtionvelan kasvu ennakoidulla tavalla ei muuta Suomen valtiota ratkaisevasti epäluotettavammaksi. Tätä kirjoittaessani elämme syksyä 2010. Tämä vuoden aikana Luxemburgin lisäksi vain Suomi ja Viro täyttävät euromaille asetetut kriteerit. Se vielä vahvistaa äsken sanomani, eli tarvetta äkillisiin muutoksiin ei ole.  Se kertoo myös sen, että säästöt ovat olleet suurelta osin tarpeettomia. Valtion lainasta puhuttaessa kannattaa muistaa myös se, että koko julkisen velan osalta Suomi on saamapuolella ulkomaihin nähden. Koko julkinen velka huomioon ottaen Suomi on siis saamassa enemmän ulkomailta, kuin se on niille velkaa.Taloussanomien 6.8.2010  mukaan koko Suomen julkinen nettovelka on vuonna 2011 on – 50,8 miljardia euroa eli sen verran enemmän olemme saamssa ulkomailta kuin velkamme sinne on. Vastaavia maita on vähän.

Ministeri Katainen on jo monen kertaan uhkaillut etujen leikkaamisella, mutta jättänyt sen seuraavan hallituksen tehtäväksi.  Katainen on myös sanonut, ettei kaikkein köyhimpien asemaa heikennetä. Samalla hän on sanonut, että arvonlisäveroa korotetaan kahdella prosenttiyksiköllä.  Käytännössä avl:n korotus leikkaa nimenomaan kaikkein köyhemmiltä kaikkein eniten. Pääministeri Kiviniemi taas on puhunut perusturvan puolesta. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikkein köyhimpien määrää ollaan lisäämässä. Leikkaukset nimittäin tulevat todennäköisesti kohdistumaan seuraavalle tasolle eli miltei kaikkein köyhimpiin. Tätä lienee syytä selvittää määrittelemällä käsite perusturva. Sosiaalipoliittiset tuet voidaan jakaa perusturvaan ja ansioperusteiseen turvaan.  Perusturvalla tarkoitetaan ainakin kansaneläkettä, työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea ja sairasvakuutuslain mukaista pienintä päivärahaa. Ansioperusteista turvaa taas ovat ansioperusteiset päivärahat työttömyyden ja sairauden perusteella sekä työeläke.  Ansioperusteinen turva on tärkeää palkansaajille sekä minun tyyppisilleni yrittäjille, jotka rahoittavat itselleen kunnon turvan. Keskustaa korostaa perusturvaa siitä syystä, että keskustan kannattajien ydinryhmä eli viljelijät ja heidän puolisonsa saavat usein vain perusturvan mukaista turvaa, koska he eivät rahoita itselleen kunnon turvaa, vaikka se olisi mahdollista. Nuorimmat viljelijät ovat kuulema ymmärtäneet turvan tärkeyden ja vakuuttaneet itsensä riittävästi. Keskusta on aina valmis ansioperusteisen turvan leikkaamiseen. Sen puolustaminen nykyisessä hallituspohjassa on lähinnä kokoomuksen asia.  Pelkään kuitenkin, että lupaus olla koskematta kaikkein köyhimpien asemaan tarkoitta sitä, että ansioperusteista turvaa haluttaisiin leikata. Näin kaikkein köyhimpiä hieman vähemmän köyhistä tulee kaikkein köyhimpiä eli köyhien määrä tulee lisääntymään. Perusteena on kestävyysselvitys, joka siis on huuhaata.   Valtiovarainministeriön laskelmassa on se mielenkiintoinen ennuste, että valtiontalouden vaje kasvaisi 2015 mennessä 10 miljardiin euroon vuodessa. Mielenkiintoiseksi ennusteen tekee se, että nykyhallituksen toteuttamien veronalennusten vaikutus on arvioitu noin 8,8:ksi miljardiksi euroksi vuodessa. Ennustettu vaje voidaan siis melkein paikata perumalla veronalennukset tai sitten perumalla veronalennukset osittain ja ottamalla puuttuvat rahat harmaalta taloudelta. Harmaasta taloudesta puhun lisää myöhemmin.  Tehdäänkö näin riippuu siitä, ketkä kansa eduskuntavaaleissa 2011 päästää päättämään. Suomen kansa on kyllä ihmeen kärsivällistä. Muualla Euroopassa järjestetään suuria mielenosoituksia etujen leikkaamista vastaan, mutta suomalaiset ovat sen verran masokisteja, että ottavat iskut tyynenä vastaan. Opiskelijat tosin yrittivät vähän protestoida. Samoin nuoriso nyt, kun nuorten saamaa toimeentulotukea päätettiin leikata niiden nuorten osalta, jotka eivät onnistu työllistymään tai saamaan opiskelupaikkaa. Ministeri selitti kauniisti, että toimenpide on nuorten parhaaksi, sillä tarkoitus on vähentää syrjäytymisvaaraa. Tavoite on hyvä ja kaikin puolin kannatettava. Nuorten syrjäytymisvaaran vähentäminen on siitä poikkeuksellinen asia, että siinä on vaikea nähdä mitään kielteistä. Samoihin aikoihin tuon päätöksen tekemisen kanssa ilmestyi oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Mikko Aaltosen väitöskirja nuorten syrjäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä.  Aaltosen mukaan nuorten syrjäytymisellä koulutuksesta ja työelämästä on kiistaton yhteys rikollisuuteen.  Syrjäytymisvaarassa olevan nuoret syyllistyvät omaisuus-, rattijuopumus- ja väkivaltarikoksiin merkittävästi muita nuoria useammin. Hallituksen hyvä tarkoitus tuskin pyhittää tässä tapauksessa keinoja, sillä kasvatustiedettä vähänkin tuntevat tietävät hyvin sen, että keppi ei ole toimiva tapa muuttaa ihmisten käyttäytymistä toivottuun suuntaan. Nykynuoriin ei porkkanakaan taida tehota, mutta tuplahampurilainen kylläkin. Ennen mitään työttömyysturvan tai toimeentulotuen leikkaamispäätöksiä olisi ollut välttämätöntä selvittää tarkoin se, kuinka suuri osa nuorista työttömistä ja toisaalta työttömistä yleensä on niitä työttömiä, jotka eivät haluakaan töihin tai opiskelemaan, vaikka pystyisivät.  Ilman muuta selvää on se, että sekä nuorten työttömien että työttömien joukossa yleensä on työn välttelijöitä vähän, mutta tutkimatta ei voi sanoa, kuinka vähän.  Keppi käytettynä hallituksen haluamalla tavalla kohdistuu koko ryhmään, siis myös niihin työttömiin nuoriin, jotka ovat tehneet parhaansa oman tilanteensa korjaamiseksi ja niihin, joiden lahjakkuus ei yksinkertaisesti riitä.  Myös vähäinen sairaus tai vamma, josta ei olisi työssä haittaa, voi estää työn saannin.  Näitten nuorten rankaiseminen tukea vähentämällä on moraalisesti väärin ja saattaa johtaa heidät syrjäytymiskierteeseen.   Kerroshampurilainen saattaisi ja varmasti toimisikin paremmin.

Logiikka kateissa: ministeriöissä, joissa valtion yritysten johtoa kannustetaan optioilla tai muilla jättipalkkioilla. Köyhiä taas kannustetaan ottamalla heiltä pois siitä vähästäkin, mitä heillä on.

Mitäs jos työ- ja koulutuspaikkaa vailla oleville nuorille luvataan entinen työttömyysavustus tai toimeentulotuki esimerkiksi kolmen kuukauden ajan työpaikassa tai koulutuksessa aloittamisen jälkeen palkan tai opintotuen lisäksi?  Kaiken kaikkiaan myönteisesti kannustavat toimenpiteet toimivat aina kielteisiä paremmin.  Valitettavasti näyttää olevan niin, että 1990 –luvun laman jälkeen osana hyvinvointivaltion alasajoa valtiovalta on käyttänyt etupäässä piiskaa.  Suurituloisia suosineet veronalennukset ovat tietysti poikkeus sääntöön.

Esimerkki kannustavasta järjestelmästä on mielestäni sovellettu päiväraha. Sehän mahdollistaa sen, että työtön voi tehdä osa-aikaista työtä aivan laillisesti.  Ongelma taitaa olla se, että sen paremmin työttömät kuin työnantajatkaan eivät tunne tätä mahdollisuutta.

Joskus politiikassa mennään naurettavuuksiin, kun ideologia (tunne) on tosiasioita vahvempaa. Kuultiinhan tuossa keväällä peräti silloisen Rukan hangilla hiihtäneen pääministerin väittävän, että eläkeikä vaikuttaa valtion luottokelpoisuuteen. Kansainvälisten rahoittajien sen paremmin, kuin luottakelpoisuutta arvioivien laitostenkaan sivuilta en ainakaan minä löytänyt vahvistusta väitteelle. Sen sijaan sieltä löytyi sellainen toteamus, että valtion omaisuus on merkittävä tekijä valtion luottokelpoisuutta arvioitaessa. Niinpä niin, sama tahot, jotka ovat perustelleen milloin mitäkin toimenpidettä valtion luottokelpoisuudella, ovat myös olleet innokkaimpia myymään valtion omaisuutta.  No, joka tapauksessa Suomen valtiolla on edelleen niin paljon omaisuutta, ettei sen luottoluokitus ole vaarassa. Toinen harvoin julkisuudessa mainittu luottoluokituksen vakauttaja on se, että Suomella on jatkuvasti enemmän saatavia ulkomailta, kuin maksettavaa. Onkin ollut ja tulee epäilemättä olemaan vastakin huvittavaa, kun ”me vastuunkantajat” puhumme vakuuttavasti taloudesta ja tarvittavista ikävistä toimenpiteistä ja samalla ilmoitamme, ettemme ole populisteja. Todellisuudessa sekä populistit että vakuuttavat vastuunkantajat puhuvat tunteella tosiasiat tietoisesti tai huomaamattaan unohtaen. Ns. sosiaalitantoilla näyttää olevan eniten tutkimustietoa takanaan.

Vakava ja todellinen ongelma Suomessa ja monessa muussa maassa on huoltosuhde. Se kuvaa ammatissa toimivan väestön määrän suhdetta passiiviväestöön.  Ammatissa toimiviin sisällytetään kaikki omalla työllään elävät palkansaajat ja yrittäjät. Passiiviväestöön kuuluvat työelämään osallistumattomat henkilöt. Jos huoltosuhde on 2, niin silloin yksi ammatissa toimiva henkilö elättää kaksi työstä vapaata henkilöä. Vuonna 2009 Suomen huoltosuhde oli 0,506 eli yksi työssäkäyvä henkilö elätti 0,506 työelämän ulkopuolella olevaa. Se ei ole huolestuttava, mutta huolestuttavaa on huoltosuhteen nopea heikkeneminen suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään.  Nyt kuulkaa kiireesti asunnot riittävän lämpimiksi!

Huoltosuhdetta heikentää myös työnantajien tapa irtisanoa ikääntyneitä työntekijöitä ja toisaalta tapa olla palkkaamatta ikääntyneitä avoimiin tehtäviin. Ikääntyneiden irtisanominen heikentää huoltosuhdetta enemmän, kuin nuorempien irtisanominen, sillä nuoremmat työllistyvät usein, kun taas ikääntyneet joutuvat jäämään usein pitkäaikaistyöttömiksi eläkettä odottamaan.

Logiikka kateissa: EK:lla ja sen kanssa samalla lailla ajattelevilla eläkeiän nostajilla. Eläkeikä voi olla mikä tahansa, sillä todellinen eläköitymisikä on se, mikä ratkaisee. Tätäkin kirjoittaessani Suomessa on vireillä useita yt –neuvotteluja, joiden aluksi työnantaja on jo ilmoittanut, että ikääntyneet tulevat olemaan irtisanomisen kohteina. Toivottavasti niitä riitautetaan mahdollisimman paljon.

Kaikissa asioissa ei ole säästetty. Valtio on alentanut veroja miljardikaupalla, mikä onkin pääsyy hyvinvoinnin alasajoon. Veronalennukset ja hyvinvointivaltio eivät sovi yhteen. Veronalennuksia on perusteltu niiden elvyttävällä vaikutuksella, mutta tutkimusten mukaan veronalennukset elvyttävät vain noin kolmasosan siitä, mitä vastaavan summan käyttäminen investointeihin elvyttäisi. Tuloveroja alentamalla ja liikevaihtoveroa ja muita välillisiä veroja korottamalla on Suomesta tehty lähes tasaveron maa. Tuloverotusta pitää keventää, koska ”työ luo hyvinvointia”. Työ todella luo hyvinvointia ja vientityö varsinkin. Hyvinvointi kuuluu hyvinvointiyhteiskunnassa myös pienituloisille sekä ammatissa toimimattomalle väestölle. Paras tapa hyvinvoinnin jakamiseksi on progressiivinen tuloverotus. Kehityksestä ovat hyötyneet suurituloiset palkansaajat ja pääomatuloilla elävät kanssaihmisemme.  Kehityksestä tasaveron suuntaan hyötyvät ne palkansaajat, joilla on niin suuri palkka, että veronalennus tuottaa heille enemmän euroja, kuin arvonlisäveron, energiaveron ja muiden tasaverojen korottaminen vie heiltä euroja.  En tiedä kuinka luotettavia ne laskelmat ovat, joissa on pyritty selvittämään sitä, kuka on hyötynyt tasaveron suuntaan tapahtuneesta kehityksestä, mutta raja liikkunee jossakin 30.000 euron ja 35.000 euron vuositulossa. Täydellisestä tasaverosta hyötyisivät vain yli 40.000 euroa vuodessa ansaitsevat palkansaajat. Itse asiassa Suomessa on jo lähes tasavero, sillä ainoa progressiivinen vero on valtion tulovero, eikä sen osuus kaikesta verotuksesta ole kolmannestakaan, joten yli kaksi kolmannesta verotuksesta on tasaveroa.  Kun on kuunnellut viimeaikaisia johtavien politiikkojen lausuntoja, niin valitettavasti näyttää siltä, että kaikki sanovat, että veroja on korotettava, mutta ei palkkatulojen verotusta. Suomea ollaan siis entistä enemmän siirtämässä kohti tasaveroa ja siis palkansaajien keskinäisiä tuloeroja kasvattavaan suuntaan. Samalla kuilu erilaisilla sosiaalituilla eläviin kasvaa entisestään. Tämähän on nimenomaan Etelärannan ja kokoomuksen tahto. Täytyy oikein ihailla sairaanhoitajia ja muita pienipalkkaisia naisia heidän epäitsekkyydestään. Hehän äänestävät kokoomusta, vaikka sen päätehtävä näkyy olevan suurituloisten palkansaajien verojen alentaminen.

Tasaveron käsite näyy tuottavan erimielisyyttä eduskuntapuolueiden välillä. Kokoomus sanoo, ettei arvonlisävero ole tasavero, koska hyvätuloiset palkansaajat ja kotitaloudet ostavat pienitulosia enemmän.  Todellisuudessa taitaa olla niin, että shoppaamiseen mieltyneet naiset ostavat eniten tulotasosta riippumatta. Joka tapauksessa arvonlisävero on sekä prosentteina että euroina sama kaikille eli se rasittaa pienituloisia eniten.  Tiedän sen jo omasta kokemuksestani. Ollessani suurituloinen palkansaaja ei muutaman prosenttiyksikön muutos palkoissa tai hinnoissa juuri heilauttanut minua, mutta nyt on toisin. 

Tuloveron alentamisen sanotaan innostavan ihmisiä työhön ja uraputkeen sekä yrittäjiksi. Yrityksistäni huolimatta en ole löytänyt asiallista tutkimustietoa, joka osoittaisi väitteen olevan totta. Itse asiassa samana päivänä, kun Hetemäen työryhmän muistio julkaistiin ja siinä puolustettiin hallituksen tasaverolinjaa sen työhön innostavalla vaikutuksella, julkaistiin Lontoossa kokoontuneen professorityöryhmän metatutkimus*, joka osoitti sen, että tuollaista yhteyttä ei voida osoittaa. Olen kyllä kovasti likinäköinen, mistä ehkä johtuu myös se, että en ole nähnyt suuripalkkaisissa tehtävissä työvoimapulaa. Myös yrittäjäksi ryhtyviä on riittänyt viime vuosina hyvin, ettei liiaksikin.  Näkökykyni riittää näkemään sen, että ylitöitä on tehty viime vuosina kaikki rajat ylittävällä innolla, vaikka niistä saatavaa ansioita ennakkoverotetaan marginaalipidätyksellä. Ilmaisu ”kaikki rajat” tarkoittaa niin lainsäädännön asettamia rajoja kuin ihmisen sietokyvynkin ylittäviä rajoja. Pula on pienipalkkaisten töiden tekijöistä, eikä sitä pulaa paranneta välillisiä veroja korottamalla. On vielä niinkin, että jos raha on ihmisen houkutin hakeutua ylitöihin, vaativiin tehtäviin tai yrittäjäksi, niin tällaisen ihmisen työssä onnistumisen mahdollisuudet eivät ole järin suuret.

* metatutkimus tarkoittaa olemassaolevista tutkimustuloksista tehtyä yhteenvetoa.

Itse asiassa suomalaisten työinnosta on tätä kirjoittaessa aivan uutta tietoa. Deloitte nimittäin tutki komission toimeksiannosta EU –maiden työaikoja syksyllä 2010. Sen mukaan Suomi on keskiarvon yläpuolella. Perinteisistä yhteisömaista vain Italiassa ja Kreikassa tehtiin Suomea enemmän töitä. Näin on ollut koko mittausajan eli 1980 –alkaen, jollin Italia ja Kreikka tulivat mukaan. Komission aloitti mittaukset jo 1960. Silloin Espanjassa ja Ranskassa tehtiin Suomea enemmän töitä, mutta näissä maissa työaika on sen jälkeen lyhentynyt enemmän, kuin Suomessa. Tuloverotuksessa tehdyt muutokset eivät näytä vaikuttaneen Suomessa tehdyn työn määrään mitään.

Romania taitaa olla EK:n ja kookomuksen märkien unien kohde, sillä siellä ei verotus rasita, eikä sosiaaliturvaa ole, joten siellä työllistymiskynnys on olematon. Jostain syystä Romaniassa on vielä enemmän työttömiä suhteessa työvoimaan, kuin Suomessa. Monet romanialaiset ovat kyllä käyttäneet hyväkseen matalaa työllistymiskynnystä ja lähteneet esimerkiksi Suomeen kerjäämään. Kokoomuksesta näyttää tätä kirjoittaessa tulevan seuraava pääministeripuolue. Neljän vuoden kuluttua meidän suomalaisten köyhien on varmaan lähdettävä kerjäläisiksi. Minnekähän sitä menisi? Ruotsiin vissiin? Onneksi kieli tuli lapsena opituksi.

Helppoa ei tosin ole Suomeen jäävillä yrityksilläkään, sillä vähentyneiden verotulojen jalkeen kunnat eivät enää voi hoitaa työntekijöiden lapsia työpäivän aikaa, eivätkä antaa lapsille ja nuorille ammattikoulutusta.  Kelankin on säästettävä. Yksi sen ilmeinen säästökohde tulee olemaan työterveys.

Vaikka tunnejohtaminen onkin luonnollista politiikassa, niin kyllä äänestäjillä on oikeus odottaa, että halutut muutokset perustellaan rehellisesti, eikä perusteita pyritä pukemaan totuuden kaapuun. Siinähän käy niin kuin yllä nähtiin eli totuus tulee kuitenkin ilmi ennemmin tai myöhemmin.

Olen puhunut koko ajan tuloverotuksesta jättäen pääomaverotuksen syrjään, vaikka tosiasiassa suurimmat tuloerot ovat näiden välillä eli palkansaajien ja pääomatuloja nauttivien välillä. Toisaalta minusta on niin, että noita kahta tulonlajia ei oikein voi verrata. Pääomatuloillehan on tyypillistä niiden voimakas vuosittainen vaihtelu. 

Energiaveron korotussuunnitelmat nostavat sähköllä lämmitettävän talon kustannuksia noin 150 – 200 euroa vuodessa. Vähintään saman verran vaikuttaa tuleva arvonlisäveron korotus. Ne ovat kovia summa pienituloiselle palkansaajalle puhumattakaan sosiaaliturvan varassa elävistä. He joutuvat ilman muuta tinkimään muutenkin niukasta kuluttamisestaan maksaakseen lisäverot.  Heillä ei myöskään ole mahdollisuuksia muuttaa lämmitysjärjestelmää. Vaikka en kuulukaan aivan köyhälistöön, on minunkin mietittävä aivan elämän perusasioita selvitäkseni kohoavista veroista. Yli 40.000 euroa vuodessa ansaitsevalle johtavassa asemassa olevalle toimihenkilölle 300 - 400 euroa lisää vuodessa ei merkitse mitään. Energiavero on ennen kaikkea vihreitten politiikkaa: maksamalla saat saastuttaa, mutta ellei sinulla ole rahaa, et saa. Minusta logiikan pitäisi olla se, että jos jokin toiminta on liian paljon ympäristöä tai luontoa vahingoittavaa, niin se pitää kieltää tai sitä pitää ainakin rajoittaa.   Polttaminen on ilman muuta esimerkki tällaisesta toiminnasta.

Toinen merkittävä asia, johon rahat tuntuvat myös aina riittävän on markkinatalouden pystyssä pitäminen. 1980 –luvulta mm. meiltä hulluilta otetut rahat käytettiin pankkien tukemiseen. 2009 alkoi globaali taloudellinen kriisi amerikkalaisten pankkien maksukyvyttömille myöntämien asuntolainojen vuoksi. Tuoreessa muistissamme on Kreikan kriisin aiheuttama EU:n varautuminen. Siinä tosin pankkien osuus ei ole merkittävä. Parhaillaan taas on esillä pankkien aiheuttamien vahinkojen mahdollinen paikkaaminen Irlannissa.  Järjestelmän pystyssä pitäminen tarvittaessa vaikka valtioiden tuella on tietysti yhteiskuntarauhan kannalta välttämätöntä. Toisaalta yhteiskuntatieteilijänä olisin kovasti kiinnostunut näkemään, mitä tapahtuisi, jos pankkien annetaan kaatua. Oliko Marx oikeassa? Tosin kehitystä tässä tilanteessa hillitsee se, että useimmilla länsimailla on käytössään jonkinlainen talletusten turvajärjestelmä. Se takaa ainakin sen, että kaikkein köyhimmät pankkitallettajat eli pääosa palkansaajista ei menettäisi mitään, vaikka pankki kaatuisi. Ehkä vallankumous jäisi sittenkin syntymättä. Nyt kun talletussuoja on nousemassa peräti 100.000:een euroon, voisi valtiovalta ilmoittaa pankeille, ettei muuta tukea enää tulla myöntämään.

Otin markkinatalouden tukemisen esiin tässä puolustaakseni sitä teesiäni, että rahaa on aina riittävästi. Kysymys on siitä, mihin sitä halutaan käyttää.  Jos 1990 –luvun pankkikriisiä ei olisi tullutkaan, ja joku olisi esittänyt vastaavien miljardien käyttämistä hyvinvoinnin lisäämiseen, niin vuorenvarmasti noita miljardeja ei olisi ollut missään.

En ymmärtänyt henkilöstöjohtajana ollessani, enkä ymmärrä nyt yrittäjänäkään EK:n vero- ja sosiaalipoliittisia linjauksia, sillä minusta ne ovat lyhytnäköisiä. Monet työnantajien kannalta elintärkeät palvelut rahoitetaan verovaroilla. Valtio eli kansaneläkelaitos korvaa työnantajalle puolet ja enemmänkin työnantajien järjestämästä työterveyspalvelusta.  Kuntien menoista ainakin 80 %:ia kuluu kahteen asiaan. Ne ovat sosiaali-  ja terveystoimi  sekä sivistystoimi.  Ensimmäinen kattaa lasten päivähoidon ja väestön terveyden- ja sairaanhoidon. Jälkimmäinen kattaa lasten kouluttamisen ja nuorten ammattiin opiskelun.  Mikäli halutaan alentaa veroja ja rahoittaa se palveluja karsimalla, niin ainoastaan noista kahdesta asiasta saa tuntuvaa säästöä. Muista asioista säästäminen on näpertelyä, eikä kata verojen tuntuvaa alentamista.  Niinpä veronmaksajien keskusliittokin esittäessään tuloveron alentamisen rahoittamista valtion kuntienapua vähentämällä itse asiassa ehdottaa terveys- ja sairaanhoipalveluiden, lasten päivähoidon sekä lasten ja nuorten koulu- ja opintomahdollisuuksien heikentämistä. 

Logiikka kateissa: Äänestäjillä, jotka mielipidetutkimuksessa sanovat puoltavansa palvelujen ylläpitämistä mieluummin, kuin verojen alentamista, mutta jotka vaaleissa äänestävätkin puolueita, jotka pyrkivät alentamaan veroja ja leikkaamaan palveluja. Näitä äänestäjiä auttaakseen puolueilla olisi kevään 2011 vaaleissa tilaisuus erottautua hyvinvoinnin ympärille, ja saada samalla äänestysaktiviteetti korkealle.  Toisaalta olisi veronalennuksia sekä palvelujen ja sosiaaliturvan leikkaamista kannattava ryhmittymä. Toisaalta taas olisi korkeaa verotusta ja hyvinvointivaltiota puolustava ryhmittymä.  Antaa kansan päättää.