Suomiko hyvinvointivaltio

Sosiaaliturvan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Suomi oli pienoismalli pohjoismaisista hyvinvointivaltioista 1980 –luvun lopulla.  Tätä nykyä Suomi on jossakin pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ja Itä-Euroopan  maiden välillä.  1990 –luvun alun laman jälkeen Suomessa on lähinnä säästetty. Valtio on säästänyt, kunnat ovat säästäneet, yritykset ovat säästäneet ja minä olen säästänyt. Kotitaloudet eivät onneksi ole säästäneet, vaan pitäneet Suomen pinnalla. Säästämisvaihe on täällä edelleen menossa.  Säästämällä ei hyvinvointivaltiota säilytetä eikä kehitetä. 

Voin kertoa sinulle, hyvä lukijani sellaisen havainnon historiasta, ettei ensimmäistäkään menestystarinaa ole aikaansaatu säästämällä. Kyllä ne kaikki ovat syntyneet kehittämisen ja panostamisen seurauksena. Sen vuoksi oma säästämiseni päättyi samalla hetkellä, kun yritystoimintani alkoi.

Säästäminen ei  myöskään edellytä päättäjältä suurta älyllistä osaamista, joten ketään ei kannata äänestää valtuustoon eikä eduskuntaa säästämään. Yrittäjien omistajien on myös hyvä huomata se, ettei operatiivista johtoakaan kannata palkata säästämään. Säästää nimittäin osaa tavallinen  peruskoulun käynyt työtönkin, ja hänet saa yritykseen säästämään alle 2000 euron kuukausipalkalla.

Pidin biopolttoaineita ihmetellessäni aurinkopaneeleja toisena päätapana tehdä sähköä tulevaisuudessa. Fortumin sidosryhmälehdessä Fortessa 2/2010 teknisen korkeakoulun (Aalto yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun) Peter Lund kertoo, että kolmannen sukupolven paneelit ovat tulossa ja niiden markkinat Euroopassa ovat noin 50 miljardia markkaa.  Paneeleilla on mahdollisuus toteuttaa hajautettu sähkön- ja lämmöntuotanto kaupungeissa ilman päästöjä.  Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset yritykset nukkuivat jo tuulivoiman yli, eikä säästämällä päästä myöskään paneelimarkkinoihin kiinni.

Säästäminen alkoi aikoinaan kaikkein inhottavimmalla tavalla, kun Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallitus lopetti mielenterveyshoidon lähes kokonaan. Hullut ajettiin kotiin luvaten parantaa avohoitoa, mutta parantamatta se jäi. Pidän tätä päätöstä Suomen sotien jälkeisten hallitusten tekemistä päätöksistä vaarallisimpana. Vaaralliseksi se on osoittautunut kotiin ajetuille potilaille itselleen, sillä heidän itsemurha-alttiutensa on osoittautunut olevan monta kertaa suurempi, kuin muun väestön. Jossain määrin vaaralliseksi päätös on käynyt myös skitsofreenikkojen lähiomaisille, sillä nimenomaan he joutuvat kohtamaan näiden potilaiden väkivallan.  Tai näin luulin vuoteen 2007 asti. Sen vuoden jossakin Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä tutkimusprofessori ja psykiatri Hannu Lauerma nimittäin kirjoitti, että nykyinen avohoitojärjestelmä ei näytä tavoittavan ainakaan nuoria mielirasairauksia potevia syrjäytyneitä nuoria. Laitospaikkojen vähentäminen on johtanut siihen, että skitsofreniaa sairastavien vankien diagnoosi tehdään kolmelle neljästä vasta vankilassa ja keskimäärin yli kuusi vuotta myöhemmin, kuin muilla nuorilla. Luultavasti sinä, hyvä lukijani, olet huomannut useiden väkivaltarikosten yhteydessä sen, että tekijä on kertonut yrittäneensä päästä hoitoon, mutta hoito on häneltä evätty. Kerron myöhemmin lisää syrjäytymisen yhteydestä rikollisuuteen. 

Jo aikaisemmin Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä julkaistiin (2007, 2393) tutkimustulos, joka koski kriminaalipotilaiden avohoidon epäonnistumisen syitä. Tutkmuksesa oli myös sellainen tieto, että Niuvanniemen sairaalasta poistettujen mieskriminaalipotilaiden henkirikoksen uusimisriski oli 50 –kertainen keskivertoväestöön verrattuna ensimmäisen kahdeksan seurantavuoden aikana. Ensimmäisen vuoden aikana riski oli jopa 300 –kertainen.  Moni suomalainen on siis menettänyt henkensä jo ensimmäisten säästöjen vuoksi.  Älköön kukaan enää kutsuko Suomea hyvinvointivaltioksi!

Säästämällä on tähän mennessä saatu aikaan ainakin seuraavat asiat:

Suomessa on köyhyyttä ja kurjuutta enemmän, kuin hyvinvointivaltiossa kuuluisi olla, mikä näkyy mm. leipäjonojen koko ajan kasvavassa pituudessa. Syyskuusta 2009 syyskuuhun 2010 pitkäaikaistyöttömien määrä oli kasvanut yli 14.000:lla henkilöllä. Samaan aikaan kasvaa sekä niiden työttömien määrä, jotka ovat tippuneet ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle että niiden työttömien määrä, jotka ovat pudonneet työmarkkinatuelta kokonaan kunnallisen toimeentulotuen piiriin.  Tämähän osoittaa tiukimmallekin toisinluulijalle sen, että työttömyysturvan tasolla ei voida vaikuttaa työttömyyteen, kuin marginaalisesti.  Hyvin harva olisi ollut menemättä työhön mieluummin, kuin tippunut ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle tai työmarkkinatuelta toimeentulotuen piiriin, mutta millä työllistyt, kun työpaikkoja tai riittävää osaamista ei ole. En myöskään ymmärrä sitä jatkuvasti jossain esiin tulevaa väitettä, että työttömyysturva on saatava kannustavammaksi. Paljon mainostettu ansiopäiväraha on keskimäärin 55,73 euroa vuorokaudessa eli 1198 euroa kuukaudessa, mutta sen pohjana oleva palkka on hieman yli 2000 euroa. Miten muutettuna työttömyysturva voisi enemmän kannustaa menemään työhön?  Moiset esitykset taitavat perustua enemmän kuviteltuun turvaan, kuin todelliseen.  Aivan pienimpien palkkojen kyseessä ollen ansiopäiväraha on lähes 60 %:ia palkasta, mutta silloin ansiopäiväraha on jo todella pieni eli selvästi alle 1000 euroa kuukaudessa, eikä varmasti estä juuri ketään menemästä töihin, jos palkka olisi edes vähän suurempi. Suomessa työttömyysturvan taso on Pohjoismaiden huonoin, mutta työttömyys korkein. Pohjoismaiden kesken verrattaessa korrelaatio työttömyysturvan tason ja työttömyyden välillä onkin suora eli mitä parempi työttömyysturva sen vähäisempi työttömyys. Työttömyysturvaa leikkaamalla ei siis voida vähentää työttömyyttä. Sen sijaan se saattaisi lisätä rikollisuutta. Palaan tähän myöhemmin käsitellessäni nuorten työttömien toimeentulotukeen tehtyä leikkausta.  

Työttömänä oleminen ei ole mukavaa. Työttömän leima ihmisessä aiheuttaa monenlaista tuskaa, mutta sen tietää vain se, joka on, tai on ainakin ollut pitkän ajan työttömänä.  Jo työttömän leimasta irtipääseminen on useimmille työttömille riittävä syy pyrkiä tosissaan työhön.

 Suomessa on viime aikoina nähty myös ensimmäiset merkit ilmiöstä, joka on tuttu eräistä muista maista. Se on se, että opettajat alkavat karttaa kouluja, joissa on paljon köyhien perheiden lapsia. Entisenä opettajana ymmärrän tämän hyvin, sillä köyhyys tekee monista lapsista levottomia ja jopa aggressiivisia.  Kyllähän sinä, hyvä lukijani, ymmärrät sen, miltä lapsesta tuntuu, kun hän ei saa samoja tavaroita, kuin ikätoverinsa saavat, eikä pääse paikkoihin, joissa toiset käyvät.  Levottomista ja aggressiivisista lapsista kasvaa usein levottomia ja aggressiivisia aikuisia varsinkin, jos nämä lapset eivät saa edes opettajien tukea. Runsaat kymmenen vuotta sitten Suomessa puhuttiin ihailevasti Uuden Seelannin mallista. Vielä sen jälkeenkin puhuttiin muuten yhtä ihailevasti Irlannin mallista.  Uuden Seelannin mallista puhuminen loppui kuitenkin nopeasti. Syy oli se, minkä tutkijat jo etukäteen kertoivat eli mallilla ei saatu niitä tuloksia, mitä sillä lähdettiin tavoittelemaan, ei likimainkaan. Verojen alentaminen ja hyvinvoinnin purkaminen johti maan tilanteeseen, jota mallia aluksi kannattanut kirjeenvaihtoystäväni kuvasi toteamuksella:” Enää ei edes uskalla mennä illalla ulos kävelemään”. Uudessa Seelannissa onkin palattu hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan.  Englannissa ollaan parhaillaan toistamassa Uuden Seelannin mallia ja virheitä.

Tämänpäiväisessä eli 14.12.2010 HeSassa Etlan edustaja puhuu Chilen mallista tai oikeastaan yhdestä sen yksityiskohdasta.  Painakaahan tämä mieleenne!

Meillä on naapurissa hyvinvointivaltio Ruotsi. Korkeasta verotuksesta, euron puuttumisesta ja suhdanteiden vaihtelusta huolimatta se näyttää pärjäävän aina. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään ehdottavan, että ottaisimme mallia Ruotsista, vaikka syytä varmasti olisikin. Tosin ennen 1990 –luvun lamaa Suomessa otettiin Ruotsista mallia, mutta laman jälkeen sitä ei enää ole tehty.

Jonot ovat siirtyneet Neuvostoliitosta Suomeen. Tämä ilmenee leipäjonojen lisäksi mm. operaattorien, pankkien ja muiden asiakasjonoissa sekä esim. poliisitutkinnan ja oikeudenkäyntien venymisessä. Oikeudenkäyntien odottelu, venyminen ja kalleus ovat seikkoja, jotka eivät sovi hyvinvointivaltioon, eivätkä mihinkään demokraattiseen yhteiskuntaan. Puolueeton oikeushan on yksi edellä esitellystä vallan kolmijaosta, mutta tavalliselle ihmiselle liian kallis oikeus ei täytä vallan kolmijaon periaatteita. Kalliiksi oikeudenkäynnit tekee häviämisen mahdollisuus, koska silloin joutuu maksamaan vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut, jotka voivat olla satojatuhansia euroja. Kyllästyneinä kohoaviin kustannuksiin vakuutusyhtiötkin ovat heikentäneet vakuutusten oikeussuojaa.

Tietotekniikan johtavasta valtiosta on tullut tietotekniikan keskitason valtio. Varsinkin langattoman tekniikan kyseessä ollen Suomi on hännillä. Nykyään tietotekniikan johtava valtio on Etelä-Korea. Suomessa koteihin tuodaan enemmän tai vähemmän pakolla toimimatonta tekniikkaa. Onkohan missään toisessa demokraattisessa maassa toteutettu samanlainen televisiovastaanottimien pakkodigitalisointi, kuin Suomessa. Vaikka siitä on jo vuosia, niin jatkuvasti voi lukea netin keskustelupalstoilta tai kuulla tutuilta sitä, miten digiboksit temppuilevat. Lisäksi suuri määrä toimivia televisisiovastaanottimia vietiin, mikä kierrätyskeskukseen, mikä metsään, kun luultiin, etteivät ne toimi digiboksin kanssa. Annettiin jopa sellainen käsitys, että jos vastaanottimessa ei ole scart –liitintä, niin siihen ei voi liittää digiboksia. 

 Uusin toimimattoman tekniikan koteihin vieminen on puhelinyhtiöiden halu vaihtaa lankapuhelimet kännyköihin. On jopa kännyköitä, joihin saa lankapuhelimen numeron, ja jonka sanotaan vastaavan lankapuhelinta. Se mikä tässä on sopimatonta on se, että monissa kodeissa, jopa ruuhka-Suomessa, on koteja enemmän tai vähemmän puhelinmotissa, kun kenttä ei riitäkään siihen, että lankapuhelimen korvannut langaton liittymä toimisi kunnolla. Kun asiakas, joka usein on vanhus, valittaa asiasta puhelimen myyjälle, on vastaus jääkylmä.  Toimimattoman tekniikan yhteys hyvinvointivaltioon on säästäminen.  Nyt operaattorit ovat alkaneet rakentaa 4G –verkkoa, vaikka 3 G –verkkokin on pahasti kesken. Tätä vauhtia meillä Suomessa on muutaman vuoden kuluttua monta keskeneräistä verkkoa.

Entäs sitten credit- ja debit –sirukortit. Ei pitkään aikaan ole ollut viikkoa, etten ainakin kerran joutuisi marketissa odottamaan turhaan sen vuoksi, että jonkun asiakkaan sirukortti ei toimi. Itselläni on sirukoritsta kokemus, joka horjutti skeptistä minääni voimakkaasti. Pankki nimittäin halusi vaihtaa juovallisen automaattikortin sirulliseen debit- eli pankkikorttiin.  Havaitsin nopeasti, että uusi kortti toimi joissakin automaateissa ja joissakin maksupäätteissä, kun taas joissakin pankkiautomaateissa ja joissakin maksupäätteissä se ei toiminut. Ehdin jo kääntyä pankin puoleen, mutta ei sieltä tietenkään tukea saanut. Päätinkin käyttää korttia vain käteisen rahan nostamiseen. Kun sitten menin kukkakauppaan, jonka kanta-asiakas olen ollut vuosien ajan, ja jossa minut siis tunnetaan, päätin kokeilla korttia siellä maksamiseen. Työnnettyäni kortin paikkaansa tuli näyttöön ilmoitus: ”käytä juovaa”.  Myyjä ihmetteli ilmoitusta ja halusi itse yrittää. Tulos oli sama: ”käytä juovaa”.  Tämän jälkeen myyjä kohotti hameensa helmaa ja pyyhki sillä sirua.  Helman pyyhkäisy vaikutti niin, että kortti on sen jälkeen toiminut kaikissa automaateissa ja kaikissa maksupäätteissä ongelmitta. Olen kyllä havainnut sen jo aikaisemminkin, että naisen hameenhelmassa on vetovoimaa, mutta en uskonut sitä noin voimakkaaksi!

Toimimattomasti tekniikasta puhuttaessa ei voi unohtaa myöskään vedenpuhdistuslaitteita, joita maaseudulle on myyty alkuperäisen asetuksen nojalla.  Asetus sinänsä oli hyvä ja olisi ansainnut tulla toteutetuksi. Vika on vastuuttomissa kauppiaissa, jotka asetuksen velvoitteita liiottelemalla myivät toimimattomia puhdistuslaitteita ihmisten kiusaksi.

Kun sitten päätät viedä puutteellisesti toimivan laitteen esimerkiksi takaisin myyjälle, huomaat matkalla, että liukkautta on torjuttu hiekoitussoralla, joka rikkoo ajoneuvosi renkaat.

Toinen toimimattoman tekniikan yhteys hyvinvointivaltioon on hyvinvointi. Toimimaton tekniikka aiheuttaa paitsi harmia ja vaivaa, myös valtavasti pahaa mieltä.  Hyvinvointivaltiossa viranomaiset puuttuisivat toimimattoman tekniikan kauppaamiseen ja estäisivät sen.  Langattomista yhteyksistä ja toimimattomasta tekniikasta puheen ollen en voi jättää älypuhelimia ja langattomia nettiliittymiä käsittelemättä.  Yhdessäkään operaattorien mainoksessa ei ole sanottu, että älypuhelimet toimivat vain 3G –verkossa ja mieluummin ulkona tukiaseman lähellä.  Kirjoitan tätä kerrostalossa, joka on valmistunut 1908 ja sijaitsee noin 200:n metrin päässä eduskuntatalosta.  Talossa ei ole Welhon verkkoa, joten otin Mokkulan, jonka nimellisnopeus on kaksi megaa.  Käytännössä nopeus on 0,2 – 0,6 megaa, minkä vuoksi en voi ladata videoita, ja liitteellisen sähköpostiviestin avautuminen kestää monta minuuttia.  Operaattorin vastaus oli, että nopeus riippuu niin kovin monesta seikasta, mutta hinnanalennuksesta ei ollut puhetta. Jos itse yrittäjänä toimittaisin asiakkaalleni noin huonolaatuista palvelua, niin en todellakaan kehtaisi velottaa siitä mitään, mutta operaattoreita ei hävetä. Tässä on ote Elisan sivuilta koskien Voddler –elokuvapalvelun asettamia teknisiä vaatimuksista: ”Parhaan mahdollisen kuvan ja äänenlaadun takaamiseksi suosittelemme, että kytket tietokoneesi internetiin kaapelilla langattoman yhteyden sijaan. Langattomissa 3G-verkoissa vakaa yhteysnopeus harvoin riittää Voddlerin käyttämiseen.” Myös Saunalahden asiakaslehdessä oli samaan aikaan mainita Voddlerista. Sen alla oli Saunalahden oma mainos, jossa myytiin langatonta liittymää.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen diabeetikkojen hoito taisi olla sijalla 14, ja terveyskeskusten toiminnan osalta vielä paljon huonompi.  OECD kerää vuosittain tietoja kunkin jäsenmaansa sairaanhoitajien määrästä. Viimeinen tilasto, jossa kaikki pohjoismaat olivat mukana, on vuodelta 2003. Silloin OECD –maissa oli keskimäärin 9,0 sairaanhoitajaa tuhatta potilasta kohden. Suomessa oli 7,3. Muissa pohjoismaissa oli seuraavasti: Islannissa 8,6, Norjasssa 14,2, Ruotsissa 10,3 ja Tanskassa 7,0. Muutokset tilastossa ovat vuosien aikana vaihdelleet vähän, joten nuo luvut pätevät kyllä nykyäänkin. Sairaanhoitajalla ymmärretään eri maissa eri tehtävien tekijöitä, mutta koska suomalaisia sairaanhoitajia on runsaasti esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa, niin näiden maiden välillä ero tehtävissä tuskin on kovin suuri.

Vanhuksien kohtelu hoitolaitoksissa on kehitysmaatasoa.  Yhteiskuntapolitiikka –lehden numerossa 75 (2010):5 on ajatusten Tonava -palstalla herättävä aiheeseen liittyvä viesti: ”Laitetaan vanhukset vankilaan, ja rikolliset vanhainkoteihin! Näin vanhukset pääsevät suihkuun, harrastuksiin ja ulkoilemaan. Kukaan ei voi varastaa heiltä ja he saavat rahaa sen sijaan, että joutuvat maksamaan. Rikolliset saavat kylmää ruokaa, suihkuun pääsee kerran viikossa, ja he saavat olla tyystin yksin. Rahaa ei anneta, ja valot sammutetaan klo 20.”

Vammaispalvelujen johtava valtio on vajonnut keskikastiin. Vaikka asia ei minulle kuulu, tunsin häpeää, kun ranskalainen vammaisten palveluja kehittämään pyrkivä työryhmä kävi Suomessa tutustumassa suomalaiseen vammaispalveluun. Ryhmä tuli tänne, koska se oli kuullut, että Suomessa vammaisten asiat on hoidettu hyvin. Työryhmän tiedot olivat ajalta ennen 1990 –luvun lamaa. Työryhmä huomasi nopeasti Suomessa, että Ranskassa vammaisten asiat on hoidettu nyt jo paremmin, ja poistui vähän äänin maastamme.

Rakentamisen laatu rypee pohjamudassa. Tarvitaan todellista kansalaisrohkeutta uuden talon tai uuden kerrostaloasunnon ostamiseen.  Minulla ainakaan ei riittävää kansalaisrohkeutta ole. HALOO! Markkinatalous ei tarkoita huonolaatuista tuotetta halvalla hinnalla, vaan aidossa markkinataloudessa laatukriteereistä lähdetään ja valinta tehdään niiden toimittajien kesken, jotka sitoutuvat täyttämään laatukriteerit.

Jossakin korkeakouluja koskevassa vertailussa paljastui sellainen asia, että Vaasan yliopistosta valmistuvat halvimmat maisterit. Tämä on minulle yrittäjänä hyvä tieto. Jos liiketoimintani joskus sattuisi kasvamaan niin, että uuden tai uusien osaajien palkkaaminen tulisi kyseeseen, niin muistaisin kyllä äitini opettaman nyrkkisäännön: ”jos haluat hyvän ja halvan, on sinun ostettava kaksi”.  Vaasasta valmistuneitten ei siis tarvitse vaivautua vastaamaan yritykseni rekrytointi-ilmoitukseen.

On hämmästyttävää kuinka hyvin eri tahot ovat sisäistäneet säästämisen ja pitävät sitä ainoa oikeana vaihtoehtona. Tieteeseen perustuvaa syytä säästämiseen ei ole. Valtion tapauksessa on puhuttu kestävyysselvityksestä. Se on kolmenkymmenen vuoden päähän ulottuva ennuste, jota tarjotaan talouden kehittämisen pohjaksi. Neuvostoliiton pitkän ajan suunnitelma taisi ulottua enintään 15 vuoden päähän, mutta ei sekään koskaan toteutunut.

Suomen kestävyysselvitystä ei ole tarkoitettukaan todeksi. Se selviää Yhteiskuntapolitiikka –lehden numerosta 3/2010, jossa valtiotieteen tohtori ja eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Mikko Kautto kertoo, että selvityksessä on jo lähtökohdat valittu niin, että eläkekustannukset saadaan näyttämään todellista suuremmilta. Selvityksen tekijöillä on ilmeisesti ollut tavoite lisätä painetta eläkeiän nostamiseen tai eläkkeiden tason laskemiseen.  Tosielämässä näimme kesän 2010 aikana, kuinka suhdanteet muuttuivat niin nopeasti, että kaikkien tutkimuslaitosten oli uusittava kesän alussa tekemänsä ennusteet. Kesäkuussa 2010 valtion lainanottotarpeeksi vuonna 2011 arvioitiin 13 miljardia euroa. Sen jälkeen talous kääntyi odottamattomaan nousuun ja hallituksen esityksessä vuoden 2011 talousarvioksi lainanottotarve olikin enää yhdeksän miljardia euroa. Ennusta nyt sitten 30 vuoden päähän!

Kautto muistuttaa myös siitä, että jos työurat pitenevät, niin eläkekustannukset nousevat.

Mehän opimme jo aikaisemmin, että johtopäätökset ovat totta vain, jos lähtökohdat ovat totta. Kestävyysselvitys on siis huuhaata, eikä sitä kenenkään pidä ottaa tosissaan. Kestävyysselvitys on politiikka eli tehty tunteella oman ideologisen viitekehän puitteissa. Eivät poliittiset mielipiteet voi ollakaan totta, eihän se politiikkaa silloin olisikaan. Kansavaltaa taas ei voi olla ilman politiikkaa. Kestävyysselvitys on kansanvaltaa, sillä kansa on nostanut valtaan veronalentajat ja etujen leikkaajat, joten he toimivat saamansa valtuuden nojalla. Ei siinä ole mitään pahaa. Tästä huolimatta en voi olla ihmettelemättä sitä, miten kestävyysselvitys on mennyt keskustelussa läpi niin, että kukaan ei ole sitä kyseenalaistanut ennen Yhteiskuntapolitiikka –lehteä ja Mikko Kauttoa. Poliittinen oppositiokin puhuu kestävyysvajeesta annettuna totuutena.

Kaikilla niillä mittareilla arvioituna, joilla valtioita yleensä arvioidaan, Suomella ei ole mitään hätää, eikä tarvetta äkillisiin toimenpiteisiin. Edes valtionvelan kasvu ennakoidulla tavalla ei muuta Suomen valtiota ratkaisevasti epäluotettavammaksi. Tätä kirjoittaessani elämme syksyä 2010. Tämä vuoden aikana Luxemburgin lisäksi vain Suomi ja Viro täyttävät euromaille asetetut kriteerit. Se vielä vahvistaa äsken sanomani, eli tarvetta äkillisiin muutoksiin ei ole.  Se kertoo myös sen, että säästöt ovat olleet suurelta osin tarpeettomia. Valtion lainasta puhuttaessa kannattaa muistaa myös se, että koko julkisen velan osalta Suomi on saamapuolella ulkomaihin nähden. Koko julkinen velka huomioon ottaen Suomi on siis saamassa enemmän ulkomailta, kuin se on niille velkaa.Taloussanomien 6.8.2010  mukaan koko Suomen julkinen nettovelka on vuonna 2011 on – 50,8 miljardia euroa eli sen verran enemmän olemme saamssa ulkomailta kuin velkamme sinne on. Vastaavia maita on vähän.

Ministeri Katainen on jo monen kertaan uhkaillut etujen leikkaamisella, mutta jättänyt sen seuraavan hallituksen tehtäväksi.  Katainen on myös sanonut, ettei kaikkein köyhimpien asemaa heikennetä. Samalla hän on sanonut, että arvonlisäveroa korotetaan kahdella prosenttiyksiköllä.  Käytännössä avl:n korotus leikkaa nimenomaan kaikkein köyhemmiltä kaikkein eniten. Pääministeri Kiviniemi taas on puhunut perusturvan puolesta. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikkein köyhimpien määrää ollaan lisäämässä. Leikkaukset nimittäin tulevat todennäköisesti kohdistumaan seuraavalle tasolle eli miltei kaikkein köyhimpiin. Tätä lienee syytä selvittää määrittelemällä käsite perusturva. Sosiaalipoliittiset tuet voidaan jakaa perusturvaan ja ansioperusteiseen turvaan.  Perusturvalla tarkoitetaan ainakin kansaneläkettä, työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea ja sairasvakuutuslain mukaista pienintä päivärahaa. Ansioperusteista turvaa taas ovat ansioperusteiset päivärahat työttömyyden ja sairauden perusteella sekä työeläke.  Ansioperusteinen turva on tärkeää palkansaajille sekä minun tyyppisilleni yrittäjille, jotka rahoittavat itselleen kunnon turvan. Keskustaa korostaa perusturvaa siitä syystä, että keskustan kannattajien ydinryhmä eli viljelijät ja heidän puolisonsa saavat usein vain perusturvan mukaista turvaa, koska he eivät rahoita itselleen kunnon turvaa, vaikka se olisi mahdollista. Nuorimmat viljelijät ovat kuulema ymmärtäneet turvan tärkeyden ja vakuuttaneet itsensä riittävästi. Keskusta on aina valmis ansioperusteisen turvan leikkaamiseen. Sen puolustaminen nykyisessä hallituspohjassa on lähinnä kokoomuksen asia.  Pelkään kuitenkin, että lupaus olla koskematta kaikkein köyhimpien asemaan tarkoitta sitä, että ansioperusteista turvaa haluttaisiin leikata. Näin kaikkein köyhimpiä hieman vähemmän köyhistä tulee kaikkein köyhimpiä eli köyhien määrä tulee lisääntymään. Perusteena on kestävyysselvitys, joka siis on huuhaata.   Valtiovarainministeriön laskelmassa on se mielenkiintoinen ennuste, että valtiontalouden vaje kasvaisi 2015 mennessä 10 miljardiin euroon vuodessa. Mielenkiintoiseksi ennusteen tekee se, että nykyhallituksen toteuttamien veronalennusten vaikutus on arvioitu noin 8,8:ksi miljardiksi euroksi vuodessa. Ennustettu vaje voidaan siis melkein paikata perumalla veronalennukset tai sitten perumalla veronalennukset osittain ja ottamalla puuttuvat rahat harmaalta taloudelta. Harmaasta taloudesta puhun lisää myöhemmin.  Tehdäänkö näin riippuu siitä, ketkä kansa eduskuntavaaleissa 2011 päästää päättämään. Suomen kansa on kyllä ihmeen kärsivällistä. Muualla Euroopassa järjestetään suuria mielenosoituksia etujen leikkaamista vastaan, mutta suomalaiset ovat sen verran masokisteja, että ottavat iskut tyynenä vastaan. Opiskelijat tosin yrittivät vähän protestoida. Samoin nuoriso nyt, kun nuorten saamaa toimeentulotukea päätettiin leikata niiden nuorten osalta, jotka eivät onnistu työllistymään tai saamaan opiskelupaikkaa. Ministeri selitti kauniisti, että toimenpide on nuorten parhaaksi, sillä tarkoitus on vähentää syrjäytymisvaaraa. Tavoite on hyvä ja kaikin puolin kannatettava. Nuorten syrjäytymisvaaran vähentäminen on siitä poikkeuksellinen asia, että siinä on vaikea nähdä mitään kielteistä. Samoihin aikoihin tuon päätöksen tekemisen kanssa ilmestyi oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Mikko Aaltosen väitöskirja nuorten syrjäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä.  Aaltosen mukaan nuorten syrjäytymisellä koulutuksesta ja työelämästä on kiistaton yhteys rikollisuuteen.  Syrjäytymisvaarassa olevan nuoret syyllistyvät omaisuus-, rattijuopumus- ja väkivaltarikoksiin merkittävästi muita nuoria useammin. Hallituksen hyvä tarkoitus tuskin pyhittää tässä tapauksessa keinoja, sillä kasvatustiedettä vähänkin tuntevat tietävät hyvin sen, että keppi ei ole toimiva tapa muuttaa ihmisten käyttäytymistä toivottuun suuntaan. Nykynuoriin ei porkkanakaan taida tehota, mutta tuplahampurilainen kylläkin. Ennen mitään työttömyysturvan tai toimeentulotuen leikkaamispäätöksiä olisi ollut välttämätöntä selvittää tarkoin se, kuinka suuri osa nuorista työttömistä ja toisaalta työttömistä yleensä on niitä työttömiä, jotka eivät haluakaan töihin tai opiskelemaan, vaikka pystyisivät.  Ilman muuta selvää on se, että sekä nuorten työttömien että työttömien joukossa yleensä on työn välttelijöitä vähän, mutta tutkimatta ei voi sanoa, kuinka vähän.  Keppi käytettynä hallituksen haluamalla tavalla kohdistuu koko ryhmään, siis myös niihin työttömiin nuoriin, jotka ovat tehneet parhaansa oman tilanteensa korjaamiseksi ja niihin, joiden lahjakkuus ei yksinkertaisesti riitä.  Myös vähäinen sairaus tai vamma, josta ei olisi työssä haittaa, voi estää työn saannin.  Näitten nuorten rankaiseminen tukea vähentämällä on moraalisesti väärin ja saattaa johtaa heidät syrjäytymiskierteeseen.   Kerroshampurilainen saattaisi ja varmasti toimisikin paremmin.

Logiikka kateissa: ministeriöissä, joissa valtion yritysten johtoa kannustetaan optioilla tai muilla jättipalkkioilla. Köyhiä taas kannustetaan ottamalla heiltä pois siitä vähästäkin, mitä heillä on.

Mitäs jos työ- ja koulutuspaikkaa vailla oleville nuorille luvataan entinen työttömyysavustus tai toimeentulotuki esimerkiksi kolmen kuukauden ajan työpaikassa tai koulutuksessa aloittamisen jälkeen palkan tai opintotuen lisäksi?  Kaiken kaikkiaan myönteisesti kannustavat toimenpiteet toimivat aina kielteisiä paremmin.  Valitettavasti näyttää olevan niin, että 1990 –luvun laman jälkeen osana hyvinvointivaltion alasajoa valtiovalta on käyttänyt etupäässä piiskaa.  Suurituloisia suosineet veronalennukset ovat tietysti poikkeus sääntöön.

Esimerkki kannustavasta järjestelmästä on mielestäni sovellettu päiväraha. Sehän mahdollistaa sen, että työtön voi tehdä osa-aikaista työtä aivan laillisesti.  Ongelma taitaa olla se, että sen paremmin työttömät kuin työnantajatkaan eivät tunne tätä mahdollisuutta.

Joskus politiikassa mennään naurettavuuksiin, kun ideologia (tunne) on tosiasioita vahvempaa. Kuultiinhan tuossa keväällä peräti silloisen Rukan hangilla hiihtäneen pääministerin väittävän, että eläkeikä vaikuttaa valtion luottokelpoisuuteen. Kansainvälisten rahoittajien sen paremmin, kuin luottakelpoisuutta arvioivien laitostenkaan sivuilta en ainakaan minä löytänyt vahvistusta väitteelle. Sen sijaan sieltä löytyi sellainen toteamus, että valtion omaisuus on merkittävä tekijä valtion luottokelpoisuutta arvioitaessa. Niinpä niin, sama tahot, jotka ovat perustelleen milloin mitäkin toimenpidettä valtion luottokelpoisuudella, ovat myös olleet innokkaimpia myymään valtion omaisuutta.  No, joka tapauksessa Suomen valtiolla on edelleen niin paljon omaisuutta, ettei sen luottoluokitus ole vaarassa. Toinen harvoin julkisuudessa mainittu luottoluokituksen vakauttaja on se, että Suomella on jatkuvasti enemmän saatavia ulkomailta, kuin maksettavaa. Onkin ollut ja tulee epäilemättä olemaan vastakin huvittavaa, kun ”me vastuunkantajat” puhumme vakuuttavasti taloudesta ja tarvittavista ikävistä toimenpiteistä ja samalla ilmoitamme, ettemme ole populisteja. Todellisuudessa sekä populistit että vakuuttavat vastuunkantajat puhuvat tunteella tosiasiat tietoisesti tai huomaamattaan unohtaen. Ns. sosiaalitantoilla näyttää olevan eniten tutkimustietoa takanaan.

Vakava ja todellinen ongelma Suomessa ja monessa muussa maassa on huoltosuhde. Se kuvaa ammatissa toimivan väestön määrän suhdetta passiiviväestöön.  Ammatissa toimiviin sisällytetään kaikki omalla työllään elävät palkansaajat ja yrittäjät. Passiiviväestöön kuuluvat työelämään osallistumattomat henkilöt. Jos huoltosuhde on 2, niin silloin yksi ammatissa toimiva henkilö elättää kaksi työstä vapaata henkilöä. Vuonna 2009 Suomen huoltosuhde oli 0,506 eli yksi työssäkäyvä henkilö elätti 0,506 työelämän ulkopuolella olevaa. Se ei ole huolestuttava, mutta huolestuttavaa on huoltosuhteen nopea heikkeneminen suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään.  Nyt kuulkaa kiireesti asunnot riittävän lämpimiksi!

Huoltosuhdetta heikentää myös työnantajien tapa irtisanoa ikääntyneitä työntekijöitä ja toisaalta tapa olla palkkaamatta ikääntyneitä avoimiin tehtäviin. Ikääntyneiden irtisanominen heikentää huoltosuhdetta enemmän, kuin nuorempien irtisanominen, sillä nuoremmat työllistyvät usein, kun taas ikääntyneet joutuvat jäämään usein pitkäaikaistyöttömiksi eläkettä odottamaan.

Logiikka kateissa: EK:lla ja sen kanssa samalla lailla ajattelevilla eläkeiän nostajilla. Eläkeikä voi olla mikä tahansa, sillä todellinen eläköitymisikä on se, mikä ratkaisee. Tätäkin kirjoittaessani Suomessa on vireillä useita yt –neuvotteluja, joiden aluksi työnantaja on jo ilmoittanut, että ikääntyneet tulevat olemaan irtisanomisen kohteina. Toivottavasti niitä riitautetaan mahdollisimman paljon.

Kaikissa asioissa ei ole säästetty. Valtio on alentanut veroja miljardikaupalla, mikä onkin pääsyy hyvinvoinnin alasajoon. Veronalennukset ja hyvinvointivaltio eivät sovi yhteen. Veronalennuksia on perusteltu niiden elvyttävällä vaikutuksella, mutta tutkimusten mukaan veronalennukset elvyttävät vain noin kolmasosan siitä, mitä vastaavan summan käyttäminen investointeihin elvyttäisi. Tuloveroja alentamalla ja liikevaihtoveroa ja muita välillisiä veroja korottamalla on Suomesta tehty lähes tasaveron maa. Tuloverotusta pitää keventää, koska ”työ luo hyvinvointia”. Työ todella luo hyvinvointia ja vientityö varsinkin. Hyvinvointi kuuluu hyvinvointiyhteiskunnassa myös pienituloisille sekä ammatissa toimimattomalle väestölle. Paras tapa hyvinvoinnin jakamiseksi on progressiivinen tuloverotus. Kehityksestä ovat hyötyneet suurituloiset palkansaajat ja pääomatuloilla elävät kanssaihmisemme.  Kehityksestä tasaveron suuntaan hyötyvät ne palkansaajat, joilla on niin suuri palkka, että veronalennus tuottaa heille enemmän euroja, kuin arvonlisäveron, energiaveron ja muiden tasaverojen korottaminen vie heiltä euroja.  En tiedä kuinka luotettavia ne laskelmat ovat, joissa on pyritty selvittämään sitä, kuka on hyötynyt tasaveron suuntaan tapahtuneesta kehityksestä, mutta raja liikkunee jossakin 30.000 euron ja 35.000 euron vuositulossa. Täydellisestä tasaverosta hyötyisivät vain yli 40.000 euroa vuodessa ansaitsevat palkansaajat. Itse asiassa Suomessa on jo lähes tasavero, sillä ainoa progressiivinen vero on valtion tulovero, eikä sen osuus kaikesta verotuksesta ole kolmannestakaan, joten yli kaksi kolmannesta verotuksesta on tasaveroa.  Kun on kuunnellut viimeaikaisia johtavien politiikkojen lausuntoja, niin valitettavasti näyttää siltä, että kaikki sanovat, että veroja on korotettava, mutta ei palkkatulojen verotusta. Suomea ollaan siis entistä enemmän siirtämässä kohti tasaveroa ja siis palkansaajien keskinäisiä tuloeroja kasvattavaan suuntaan. Samalla kuilu erilaisilla sosiaalituilla eläviin kasvaa entisestään. Tämähän on nimenomaan Etelärannan ja kokoomuksen tahto. Täytyy oikein ihailla sairaanhoitajia ja muita pienipalkkaisia naisia heidän epäitsekkyydestään. Hehän äänestävät kokoomusta, vaikka sen päätehtävä näkyy olevan suurituloisten palkansaajien verojen alentaminen.

Tasaveron käsite näyy tuottavan erimielisyyttä eduskuntapuolueiden välillä. Kokoomus sanoo, ettei arvonlisävero ole tasavero, koska hyvätuloiset palkansaajat ja kotitaloudet ostavat pienitulosia enemmän.  Todellisuudessa taitaa olla niin, että shoppaamiseen mieltyneet naiset ostavat eniten tulotasosta riippumatta. Joka tapauksessa arvonlisävero on sekä prosentteina että euroina sama kaikille eli se rasittaa pienituloisia eniten.  Tiedän sen jo omasta kokemuksestani. Ollessani suurituloinen palkansaaja ei muutaman prosenttiyksikön muutos palkoissa tai hinnoissa juuri heilauttanut minua, mutta nyt on toisin. 

Tuloveron alentamisen sanotaan innostavan ihmisiä työhön ja uraputkeen sekä yrittäjiksi. Yrityksistäni huolimatta en ole löytänyt asiallista tutkimustietoa, joka osoittaisi väitteen olevan totta. Itse asiassa samana päivänä, kun Hetemäen työryhmän muistio julkaistiin ja siinä puolustettiin hallituksen tasaverolinjaa sen työhön innostavalla vaikutuksella, julkaistiin Lontoossa kokoontuneen professorityöryhmän metatutkimus*, joka osoitti sen, että tuollaista yhteyttä ei voida osoittaa. Olen kyllä kovasti likinäköinen, mistä ehkä johtuu myös se, että en ole nähnyt suuripalkkaisissa tehtävissä työvoimapulaa. Myös yrittäjäksi ryhtyviä on riittänyt viime vuosina hyvin, ettei liiaksikin.  Näkökykyni riittää näkemään sen, että ylitöitä on tehty viime vuosina kaikki rajat ylittävällä innolla, vaikka niistä saatavaa ansioita ennakkoverotetaan marginaalipidätyksellä. Ilmaisu ”kaikki rajat” tarkoittaa niin lainsäädännön asettamia rajoja kuin ihmisen sietokyvynkin ylittäviä rajoja. Pula on pienipalkkaisten töiden tekijöistä, eikä sitä pulaa paranneta välillisiä veroja korottamalla. On vielä niinkin, että jos raha on ihmisen houkutin hakeutua ylitöihin, vaativiin tehtäviin tai yrittäjäksi, niin tällaisen ihmisen työssä onnistumisen mahdollisuudet eivät ole järin suuret.

* metatutkimus tarkoittaa olemassaolevista tutkimustuloksista tehtyä yhteenvetoa.

Itse asiassa suomalaisten työinnosta on tätä kirjoittaessa aivan uutta tietoa. Deloitte nimittäin tutki komission toimeksiannosta EU –maiden työaikoja syksyllä 2010. Sen mukaan Suomi on keskiarvon yläpuolella. Perinteisistä yhteisömaista vain Italiassa ja Kreikassa tehtiin Suomea enemmän töitä. Näin on ollut koko mittausajan eli 1980 –alkaen, jollin Italia ja Kreikka tulivat mukaan. Komission aloitti mittaukset jo 1960. Silloin Espanjassa ja Ranskassa tehtiin Suomea enemmän töitä, mutta näissä maissa työaika on sen jälkeen lyhentynyt enemmän, kuin Suomessa. Tuloverotuksessa tehdyt muutokset eivät näytä vaikuttaneen Suomessa tehdyn työn määrään mitään.

Romania taitaa olla EK:n ja kookomuksen märkien unien kohde, sillä siellä ei verotus rasita, eikä sosiaaliturvaa ole, joten siellä työllistymiskynnys on olematon. Jostain syystä Romaniassa on vielä enemmän työttömiä suhteessa työvoimaan, kuin Suomessa. Monet romanialaiset ovat kyllä käyttäneet hyväkseen matalaa työllistymiskynnystä ja lähteneet esimerkiksi Suomeen kerjäämään. Kokoomuksesta näyttää tätä kirjoittaessa tulevan seuraava pääministeripuolue. Neljän vuoden kuluttua meidän suomalaisten köyhien on varmaan lähdettävä kerjäläisiksi. Minnekähän sitä menisi? Ruotsiin vissiin? Onneksi kieli tuli lapsena opituksi.

Helppoa ei tosin ole Suomeen jäävillä yrityksilläkään, sillä vähentyneiden verotulojen jalkeen kunnat eivät enää voi hoitaa työntekijöiden lapsia työpäivän aikaa, eivätkä antaa lapsille ja nuorille ammattikoulutusta.  Kelankin on säästettävä. Yksi sen ilmeinen säästökohde tulee olemaan työterveys.

Vaikka tunnejohtaminen onkin luonnollista politiikassa, niin kyllä äänestäjillä on oikeus odottaa, että halutut muutokset perustellaan rehellisesti, eikä perusteita pyritä pukemaan totuuden kaapuun. Siinähän käy niin kuin yllä nähtiin eli totuus tulee kuitenkin ilmi ennemmin tai myöhemmin.

Olen puhunut koko ajan tuloverotuksesta jättäen pääomaverotuksen syrjään, vaikka tosiasiassa suurimmat tuloerot ovat näiden välillä eli palkansaajien ja pääomatuloja nauttivien välillä. Toisaalta minusta on niin, että noita kahta tulonlajia ei oikein voi verrata. Pääomatuloillehan on tyypillistä niiden voimakas vuosittainen vaihtelu. 

Energiaveron korotussuunnitelmat nostavat sähköllä lämmitettävän talon kustannuksia noin 150 – 200 euroa vuodessa. Vähintään saman verran vaikuttaa tuleva arvonlisäveron korotus. Ne ovat kovia summa pienituloiselle palkansaajalle puhumattakaan sosiaaliturvan varassa elävistä. He joutuvat ilman muuta tinkimään muutenkin niukasta kuluttamisestaan maksaakseen lisäverot.  Heillä ei myöskään ole mahdollisuuksia muuttaa lämmitysjärjestelmää. Vaikka en kuulukaan aivan köyhälistöön, on minunkin mietittävä aivan elämän perusasioita selvitäkseni kohoavista veroista. Yli 40.000 euroa vuodessa ansaitsevalle johtavassa asemassa olevalle toimihenkilölle 300 - 400 euroa lisää vuodessa ei merkitse mitään. Energiavero on ennen kaikkea vihreitten politiikkaa: maksamalla saat saastuttaa, mutta ellei sinulla ole rahaa, et saa. Minusta logiikan pitäisi olla se, että jos jokin toiminta on liian paljon ympäristöä tai luontoa vahingoittavaa, niin se pitää kieltää tai sitä pitää ainakin rajoittaa.   Polttaminen on ilman muuta esimerkki tällaisesta toiminnasta.

Toinen merkittävä asia, johon rahat tuntuvat myös aina riittävän on markkinatalouden pystyssä pitäminen. 1980 –luvulta mm. meiltä hulluilta otetut rahat käytettiin pankkien tukemiseen. 2009 alkoi globaali taloudellinen kriisi amerikkalaisten pankkien maksukyvyttömille myöntämien asuntolainojen vuoksi. Tuoreessa muistissamme on Kreikan kriisin aiheuttama EU:n varautuminen. Siinä tosin pankkien osuus ei ole merkittävä. Parhaillaan taas on esillä pankkien aiheuttamien vahinkojen mahdollinen paikkaaminen Irlannissa.  Järjestelmän pystyssä pitäminen tarvittaessa vaikka valtioiden tuella on tietysti yhteiskuntarauhan kannalta välttämätöntä. Toisaalta yhteiskuntatieteilijänä olisin kovasti kiinnostunut näkemään, mitä tapahtuisi, jos pankkien annetaan kaatua. Oliko Marx oikeassa? Tosin kehitystä tässä tilanteessa hillitsee se, että useimmilla länsimailla on käytössään jonkinlainen talletusten turvajärjestelmä. Se takaa ainakin sen, että kaikkein köyhimmät pankkitallettajat eli pääosa palkansaajista ei menettäisi mitään, vaikka pankki kaatuisi. Ehkä vallankumous jäisi sittenkin syntymättä. Nyt kun talletussuoja on nousemassa peräti 100.000:een euroon, voisi valtiovalta ilmoittaa pankeille, ettei muuta tukea enää tulla myöntämään.

Otin markkinatalouden tukemisen esiin tässä puolustaakseni sitä teesiäni, että rahaa on aina riittävästi. Kysymys on siitä, mihin sitä halutaan käyttää.  Jos 1990 –luvun pankkikriisiä ei olisi tullutkaan, ja joku olisi esittänyt vastaavien miljardien käyttämistä hyvinvoinnin lisäämiseen, niin vuorenvarmasti noita miljardeja ei olisi ollut missään.

En ymmärtänyt henkilöstöjohtajana ollessani, enkä ymmärrä nyt yrittäjänäkään EK:n vero- ja sosiaalipoliittisia linjauksia, sillä minusta ne ovat lyhytnäköisiä. Monet työnantajien kannalta elintärkeät palvelut rahoitetaan verovaroilla. Valtio eli kansaneläkelaitos korvaa työnantajalle puolet ja enemmänkin työnantajien järjestämästä työterveyspalvelusta.  Kuntien menoista ainakin 80 %:ia kuluu kahteen asiaan. Ne ovat sosiaali-  ja terveystoimi  sekä sivistystoimi.  Ensimmäinen kattaa lasten päivähoidon ja väestön terveyden- ja sairaanhoidon. Jälkimmäinen kattaa lasten kouluttamisen ja nuorten ammattiin opiskelun.  Mikäli halutaan alentaa veroja ja rahoittaa se palveluja karsimalla, niin ainoastaan noista kahdesta asiasta saa tuntuvaa säästöä. Muista asioista säästäminen on näpertelyä, eikä kata verojen tuntuvaa alentamista.  Niinpä veronmaksajien keskusliittokin esittäessään tuloveron alentamisen rahoittamista valtion kuntienapua vähentämällä itse asiassa ehdottaa terveys- ja sairaanhoipalveluiden, lasten päivähoidon sekä lasten ja nuorten koulu- ja opintomahdollisuuksien heikentämistä. 

Logiikka kateissa: Äänestäjillä, jotka mielipidetutkimuksessa sanovat puoltavansa palvelujen ylläpitämistä mieluummin, kuin verojen alentamista, mutta jotka vaaleissa äänestävätkin puolueita, jotka pyrkivät alentamaan veroja ja leikkaamaan palveluja. Näitä äänestäjiä auttaakseen puolueilla olisi kevään 2011 vaaleissa tilaisuus erottautua hyvinvoinnin ympärille, ja saada samalla äänestysaktiviteetti korkealle.  Toisaalta olisi veronalennuksia sekä palvelujen ja sosiaaliturvan leikkaamista kannattava ryhmittymä. Toisaalta taas olisi korkeaa verotusta ja hyvinvointivaltiota puolustava ryhmittymä.  Antaa kansan päättää.