HEMOGLOBIININ MITTAAMINEN SORMENPÄÄSTÄ

Muistattehan että totuuden yksi ominaisuus on toistettavuus. Mittarin antama tulos on totta vain, jos mittari antaa jokaisella mittauskerralla oikean tuloksen. Olen toistaiseksi luovuttanut verta 92 kertaa. En ole laskenut virheellisten mittausten määrää, mutta niitä on neljä tai viisi.  Ensimmäisellä kerralla suorastaan pelästyin, kun ennen niin hyvä hemoglobiini olikin veripalvelun mittarin mukaan alle luovutusrajan eli alle 135:n.  Veripalvelun sairaanhoitaja antoi pakkauksen rautatabletteja ja käski pois. Menin verenluovutuksesta suoraan työterveysasemalle. Siellä hemoglobiinini mitattiin sekä sormenpäästä että kyynärtaipeesta.  Molempien mittausten mukaan se oli aivan normaalilla tasolla eli 150 – 160.  Rautatabletit heitin jäteastiaan.  Silloin ei vielä lajiteltu jätteitä.  Tämän jälkeen en enää ole pelästynyt veripalvelun mittaustulosta, vaan pyytänyt rauhallisesti uutta mittausta.  Jos ymmärsin sairaanhoitajaa oikein, niin kysymys on ilmeisesti siitä, että kun menen verenluovutukseen kävellen, niin varsinkin kylmällä ilmalla ensimmäisen näytteen joukkoon menee solunestettä, joka vääristää tuloksen. Sormenpään lämmittyä toinen mittaus onnistuu paremmin.  Mittarissa on siis kehitettävää ennen, kuin voidaan sanoa, että se mittaa oikein.

VAPAUS

Ainakin omassa nuoruudessani nuoret halusivat olla vapaita. Aivan välttämätöntä oli vakuuttaa kavereilleen omaa vapauttaan. Vapaus on ollut myös filosofien suurimpia ongelmia koko filosofian historian ajan. Filosofille tosin vapaus tarkoittaa vapautta filosofian pohdiskelemiseen. Elämän turhuus ja tarkoituksettomuus eivät anna ihmiselle vapautta tyydyttää sitä elämän tahtoa, joka meissä ihmisissä luonnostaan on. Tämän ongelman tunsivat jo buddhalaisuuden perustajat.  Heidän ratkaisunsa oli valaistuminen eli siis jumalaksi muuttuminen. Samaa ajatusta lienee ollut 1970 –luvun taistolaisissa, jotka tosin valaistumisen sijasta puhuivat tiedostamisesta.  Myös tämän päivän tiukimmat feministit puhuvat tiedostamisesta.  Filosofit eivät puhu tiedostamisesta. Itse asiassa he eivät puhu mistään, sillä ongelma on edelleen ratkaisematta. Tunnetuin tämän ongelman kanssa pulaan joutuneista filosofeista oli Arthur Schopenhauer. Hänen mukaansa ihmiset todellisuudessa eläessään elävät halun piirissä, ja siksi he ovat tämän halun piinaamia.  Jos tämän haluaa sanoa selkeämmin, niin kysymys lienee siitä, että kaikki meidän ruumiilliset tarpeemme vievät liikaa aikaa ja energiaa, jotka meidän tulisi voida käyttää filosofian pohtimiseen, jotta olisimme vapaita. Tämä kärsimys on minulle tuttua.  Mieluiten käyttäisin aikaani kirjoittamiseen, mutta kunnon hoitaminen, kaupassa käyminen, siivous ja sen sellaiset puuhat estävät minua siitä.  En voi siis sanoa olevani vapaa.  Palkkatyöstä vapautuminen tosin helpotti kärsimystäni suuresti.

Tavallisen ihmisen tai valtion vapaus eivät ole aivan noin syvällisiä. Valtion vapautta tosin kutsutaan itsenäisyydeksi. Ihmisen ja valtion vapautta rajoittaa eniten riippuvuus muista.  Ihminen on perheen, työpaikan ja yhdistysten piirissä. Kaikki nuo rajoittavat ihmisen vapautta, sillä niin perhe, työpaikka kuin yhdistyksetkin edellyttävät, että niiden jäsenet elävät sääntöjen mukaan. Aina silloin tällöin esillä on eduskuntaryhmien edellyttämä ryhmäkuri. Se tarkoittaa sitä, että ryhmän jäsenten tulee sitoutua ryhmän päätöksiin esim. äänestettäessä lakiesityksestä. Toisinaan kuule sanottavan, että ryhmäkuri on ristiriidassa sen kanssa, että lain mukaan kansanedustajan on noudatettava toimessaan perustuslakia, eivätkä muut määräykset sido häntä.  Ristiriitaa ei todellisuudessa ole, sillä kansanedustaja voi esim. äänestää ihan niin, kuin itse haluaa, mutta jos hän haluaa olla jonkin puolueen eduskuntaryhmän jäsen, hänen on sopeuduttava ryhmän sääntöihin.  Aivan samalla tavalla kaikki edellä mainitsemani tavallisten ihmisten organisaatiot edellyttävät jäseniltään lojaalisuutta.

Muitakin vapauttamme rajoittavia tekijöitä on, vaikka emme tule niitä ajatelleeksi. Varsinkin nuoria ja monia naisia ja ehkä muutamia miehiäkin rajoittava tekijä on muoti.  Vapaa ihminen vähät välittää muodista.  Myös monet organisaatiot haluavat elää muodin mukaan ja rajoittaa samalla omaa vapauttaan.  Ajatellaan vaikka yritysmaailmaa. Milloin muodissa on yhtiöiden yhdistäminen, milloin taas erottaminen. Jokainen toimistossa työssä oleva tai ollut tuntee myös monet johtamismuodit, jotka tulevat ja menevät.  Myös firmojen ja esimerkiksi ravintoloiden nimissä muoti näkyy. Joitakin vuosia sitten nimien oli oltava englanninkielisiä, mutta nyt ainakin kaikilla uusilla helsinkiläisillä ravintoloilla on suomenkielinen nimi.  Uusien yritysten taas on otettava nykyään nimi, joka ei merkitse mitään. Siitähän voi tulla brändi. Brändihän on nyt muotia.  Kaikilla pörssiyhtiöillä taitaa jo olla oma brändijohtaja tai ainakin –päällikkö.

Uusi tekniikka rajoittaa vapautta uskomattoman paljon. Kännykkä mahdollistaa sen haltijan täydellisen seuraamisen. Seurattu ihminen tuskin on vapaa. Myös kannettava tietokone paljastaa reittimme. Verkossa liikkuessamme jätämme taas jälkemme moniin paikkoihin.   Vapautta tavoitteleva ihminen ei näin ollen voi pitää kännykkää eikä kompuutteria.  Toisaalta taas uuden tekniikan voi sanoa vapauttaneenkin toimistotyöntekijän.   Puhelinsoittoihin ja sähköpostiviesteihin voi vastata missä tahansa, joten sihteerille ei enää tarvitse raportoida menemisistään eikä tulemisistaan.  Esimiehen soittaessa voi sanoa olevansa asiakastapaamisessa ja puhelun päätyttyä jatkaa keskeytynyttä puttaustaan.

Entäpä jos ihminen päättää olla vapaa. Hän ei kuulu mihinkään. Hänellä ei ole perhettä, ei työpaikkaa, eikä hän kuulu mihinkään organisaatioon. Jos hän ei edes asu missään, eikä tietenkään välitä mitään siitä, miten hän pukeutuu tai miltä hän näyttää, niin kyllä hän aika vapaa on. Tosin yhteiskunta ei helpolla luovuta otettaan ihmisestä. Verottaja ja henkikirjoittaja ainakin haluaisivat pitää ihmisen otteessaan.  Näin ollen vieläkin pidemmälle menevä vapaus voi toteutua vain yhteiskunnassa, joka ei ole yhtä järjestäytynyt, kuin länsimaat ja monet muutkin maat nykyään ovat. Jostain sademetsästä tai Siperiasta voisi löytyä paikka, jossa voi olla vapaana. Suomesta ei sellaista paikkaa löydy, mihin viranomaiset eivät löytäisi.

Valtion vapaudesta käytetään nimitystä itsenäisyys.  Valtio on valtioiden yhteisössä samassa tilanteessa, kuin yksityinen kansalainen omassa elämässään eli valtion itsenäisyyttä rajoittavat monet eri asiat. Valtiolla voi olla ja yleensä onkin sopimuksia muitten valtioitten kanssa. Sopimukset voivat koskea monia eri asioita, kuten puolustusta, rajamuodollisuuksia, lasten asemaa ja ympäristönsuojelua. Lisäksi valtio on jäsenenä valtioiden liitoissa, kuten YK:ssa ja EU:ssa. Näiden säännöt rajoittavat monella tapaa jäsenvaltioiden toimintavapautta.

Oliko Suomi vapaampi eli itsenäisempi silloin, kun se ei ollut EU:n jäsen, mutta sillä oli Neuvostoliiton kanssa sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta eli YYA –sopimus? Silloin Suomea sitoi myös rauhansopimus. Oman näkemykseni mukaan Suomi on nykyään itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta se on pelkkä mielipide. Asiaa on aika vaikea tutkia.