tiistai 31. toukokuuta 2011

SAKSAN PÄÄTÖS LUOPUA YDINVOIMASTA ITSEKÄS

Saksan päätös luopua ydinvoimasta johtuu pelkästään Saksan kristillisdemokraattisen puolueen huoleen omasta kannatuksestaan.  Logiikka ontuu pahasti, kun päästöstä perustellaan sillä, mitä tapahtui Fukushimassa.    Kyseessä oli vakavimman luokituksen vaurio vesijäähdytteisessä ydinvoimalassa eli ytimen sulamaan pääsy.   Kukaan ei kuollut eikä kukaan saanut vaarallista määrä säteilyä ainakaan laitoksen ulkopuolella.  Lisää  faktoja voit lukea Marko Hamilon blogista. Linkki on alla.

Kun vielä otetaan huomioon se, että Fukushiman laitos on Japanin vanhin ja kävi jo yliajalla, on ainoa looginen johtopäätös se, että uusia laitoksia kannattaa rakentaa jo senkin vuoksi, että vanhimmat voidaan sulkea.  Blogissani on tuolla etäänpänä pikä kirjoitus nimeltään "tieteenfilosofiaa oikeassaolijoille". Siinä hahmotan myös pitkän tähtäimen energiapolitiikkaa. Ydinvoima nykyisessä muodossaan ei ole pitkän tähtäimen tulevaisuuden ratkaisu, mutta elämme tällä hetkellä kriittisiä aikoja kolmen suuren ympäristöongelman varjossa. Nehän ovat ilmaston lämpeneminen, maaperän happamoituminen ja otsonikato. Kaikkiin näihin vaikuttaa polttaminen riippumatta siitä, mitä poltetaan.  Polttamisen ainoa realistinen vaihtoehto vielä nykyisin on ydinvoima.

Saksan päätös merkitsee hiilen ja  kaasun nykyistä laajempaa käyttämistä ja siis hiilidioksidipäästöjen lisääntymistä.   Lisäksi se merkitsee sähkön hinnan tuntuvaa nousua Euroopassa.

Linkki Hamilon blogiin, olkaa hyvät:  http://www.tiede.fi/blog/2011/05/11/fukushima-kaksi-kuukautta-myohemmin

 

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

SUOMALAISNUORETKO EIVÄT OSAA KÄYTTÄYTYÄ?

Viimepäivinä on pitkästä aikaa levitelty sellaista tietoa, että suomalaiset nuoret käyttäytyvät huonosti. Äsken (24.5. klo 22:35) noin 60 %  HS:n kysymykseen käyttäytyvätkö suomalaiset nuoret huonosti vastaajista oli vastannut "kyllä".

Tiedättekö, hyvät lukijani, milloin on dokumentoitu ensimmäisen kerran nuorison käyttäytymistä paheksuva kirjoitus. En tiedä sitä itsekään aivan tarkkkaan, mutta se on noin vuodelta 164 eKr. Moite on peräisin  Kreikasta.  Kirjoittaja on kovasti huolissaan nuorisosta, koska se on levotonta ja välinpitämätöntä. Kirjoittajan mukaan sellaisista nuorista ei voi kasvaa vastuullisia aikuisia.

Monet teistä tuntevat laulun "kaksi vanhaa tukkijätkää". Siinähän kertosäkeessä toistetaan sitä, "nyt ei nää nuoret" Nää nuoret eivät osaa sitä eikä tätä.  Levyn ensimmäinen laulettu levytys on vuodelta 1949. Jos ajatellaan, että laulun nuoret olivat silloin 18 -vuotiaita, niin he ovat nyt 79 -vuotiaita.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

MINIHAMEET

Säitten lämmitessä naisten hameenhelmat lyhenevät ja kaula-aukot laajenevat.

Hameenhelmojen pituudella on väitetty olevan yhteyksiä taloudellisiin suhdanteisiin. Itseäni kuitenkin kiinnosta enemmän kehitysbiologinen lähtökohta. Olen nähkääs ollut huomaavinani, että kaikkein hedelmällisimmässä iässä olevat naiset käyttävät kaikkein paljastavimpia asusteita.  Luonnonvalinta näyttää olevan nokkela.