MUISTELMANI

LUKIJALLE

Turun yliopistosta viiden vuoden opiskelun jälkeen valmistuneena yhteiskuntatieteilijänä sain tilaisuuden kokeilla Stadissa asumista saatuani työpaikan Imatran Voima Oy:n voimajohto-osastolta Kampissa.  Stadissa olen asunut nyt lähes 34 vuotta, enkä voi kuvitellakaan muuttavani pois, tai en ainakaan pienempään kaupunkiin.

Aikani IVOssa oli mukavaa ja monella tapaa palkitsevaa, joten olin kovasti pahoillani päätöksestä yhdistää IVO ja Neste.  Yhdistämispäätöksen vuoksi taas en ollut lainkaan pahoillani Fortumin päätettyä ulkoistaa meidät. Niin edustamastani yksiköstä tuli Eltel Networks Oy ja sen ensimmäiseksi pääomistajaksi Capman.

Capman nimitti Eltelin toimitusjohtajaksi Tuomo Rönkkö –nimisen tuotantotalouden diplomi-insinöörin, jota en aikaisemmin tuntenut lainkaan. Tavattuani hänet ensimmäisen kerran ymmärsin, ettei työsuhteeni tule jatkumaan vanhuuseläkeikään asti, kuten kovasti toivoin. 

Kerron muistelmissani kahteen otteeseen kahdesta puhelinsoitosta, joiden kohteet ja keskustelujen sisällön jätän auki. Sen verran voin kertoa, että kyseessä oli monipuolinen varautuminen työttömäksi jäämiseen.   Olen toiminut pitkään päätoimeni ohessa turvallisuuspäällikkönä. Sen vuoksi korostan mielelläni riskeihin varautumisen tärkeyttä. Kaikista riskeistä selviää sitä paremmin, mitä paremmin on niihin varautunut.

IVOn aikana en pitänyt tarkkaa päiväkirjaa tapahtumista, mutta eräänä irtisanomiseen varautumisen osana olen kirjannut ylös Eltelin tapahtumat varsin tarkkaan. 

Tämä kirjallinen esitys ei valitettavasti ole fiktiota. Olen pyrkinyt olemaan ehdottoman rehellinen kaikissa kohdissa, mutta varsinkin IVO –aika muistista kirjoitettuna saattaa sisältää virheitä, mistä olen pahoillani.

Otan mielelläni vastaan tätä kirjoitustyötä mahdollisesti koskevaa palautetta osoitteeseen rwuorine@welho.com

Kirjoittaessani muistelmiani olen saanut arvokasta apua monilta entisiltä työtovereiltani. Suurimmat kiitokset ansaitsee voimajohto-osaston johtajana, IVO engineeringin johtajana sekä IVO Power Engineering Oy:n toimitusjohtajana toiminut DI Jaakko J Laine. Hän luovutti vapaasti käyttööni omat historiankirjoituksensa, jotka koskivat IVOn engineering –yksikön perustamista ja sen kansainvälistymistä. 

Aivan erityisen kiitoksen haluan osoittaa teologian tohtori Kari Kuulalle. Hänen kanssaan kävimme itseäni kovasti miellyttäneen sähköisen kirjeenvaihdon. Aiheenamme oli helvetti. Kuula on Suomen ellei koko maailman johtava alan asiantuntija.

Yksi syy hyvään viihtymiseeni IVOssa ja Eltelissä on näiden yhtiöiden tekninen tuotepaletti. Omasta yhteiskuntatieteellisestä koulutuksestani huolimatta olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut tekniikasta, mutta erityisesti sähköstä, rakenteista ja tietoliikenteestä. Monet entiset työtoverini ovat auttaneet minua kirjoitustyössä, jonka vuoksi uskallan sisällyttää muistelmiini myös jonkin verran puhdasta tekniikka. Lämmin kiitos teille kaikille!

Muistelmani ovat tietysti kovasti sidoksissa uraani, joten ulkopuolisen lukijan voi olla vaikeaa kiinnostua tekstistäni. Olen yrittänyt tuoda kiinnostuvuutta kirjoitukseeni urani aikana sattuneilla hauskoilla tositapahtumilla sekä kuvauksillani omasta elintapamuutoksestani, jonka tarkoitus oli estää metabolisen oireyhtymän ja sen seurauksena diabetes 2:n puhkeaminen. Tämä edellytti laihtumista sekä kolesteroli- ja verenpainearvojen laskemista.  Lisäksi kuvaan elämääni työttömänä sekä otan kantaa mm. työurien pidentämiseen. Tässä yhteydessä kerron myös kokemuksistani 59 –vuotiaana työnhakijana.

Jäähyväisviestissäni elteliläisille sanoin pyrkiväni työttömänä kehittymään en asemaltani, vaan osaamiseltani erääksi Helsingin johtavaksi flaneerajaksi. Flaneerajan kuuluu vetelehtiessään kaupungilla  tarkkailla ympäristöön. Suomalainen tapa- ja turvallisuuskulttuuri, tai oikeastaan niiden puute on ollut silmiinpistävin havaintoni flaneerajana. Lopussa lupaan kirjoittaa vielä toisenkin kirjan tai ehkä pistäisi sanoa käsikirjoituksen.

 

KAIKENLAISIA ESIMIEHIÄ  eli kertomus siitä, miten arvostetusta toimihenkilöstä tuli ahdistunut hylkiö

VALMIINA TYÖHÖN

Imatran Voima Oy (IVO) oli hyvin johdettu valtionyritys, joka teki tasaisesti hyvää tulosta ja maksoi miljardeja markkoja osinkoja valtiolle samalla, kun sähkön hinta Suomessa oli sekä kotitalouksille että teollisuudelle Euroopan halvimpiin kuuluvaa, ellei peräti halvin.  Aika tuo ei koskaan enää palaa?

Aloitin IVOn voimajohto-osastolla 1976 Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan, varusmiespalvelun ja Karjaan yhteislyseossa suorittamani matematiikan ja fysiikan lehtorin sairaslomasijaisuuden jälkeen. Jo näitä ennen kerkisin käymään Tammisaaressa syntymässä, leikkimään ja käymään 2,5 vuotta kansakoulua Pohjan Antskogissa  ja puolitoistavuotta Pohjan Klinkbackassa sekä kahdeksan vuotta lyseota Karjaalla. Pohjasta muutin Turkuun!  Pohja ja Karjaa ovat nykyään osa Raaseporia. Synnytystoimintaa Tammisaaressa ollaan parhaillaan lopettamassa, eikä Antskogin kansakoulua, Karjaan yhteislyseota eikä Imatran Voimaakaan enää ole, mutta Turku onneksemme on. Opiskelin Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineenani sosiaalipolitiikka sekä sivuaineina sosiologia, erityiskasvatusoppi, psykologia ja oikeustieteellisessä tiedekunnassa työoikeus. Sosiaalipolitiikassa erikoistuin työvoimapolitiikkaan ja työmarkkinaoppiin.  Paljosta olen kiitollinen silloiselle yliopiston rehtorille Kaarlo Hartialalle, joka teki minusta skeptikon. Hän nimittäin sanoi uusille opiskelijoille pitämässään puheessa toivovansa, että vaikka me emme oppisi yliopistossa mitään muuta, oppisimme epäilemään, ja aivan erityisesti epäilemään kaikkia auktoriteetteja.

Sain työpaikan IVOsta oltuani vesakonraivaustalkoissa voimajohto-osaston johtajan Kaarlo Orivuoren vapaa-ajanasunnolla, joka tosin oli, ja on melkoisen komea omakotitalo niemen kärjessä niin, että syvä ja puhdasvetinen järvi on talon kolmella sivustalla. IVOon pääsy oli minulle mieluisaa, sillä olin kiinnostunut sähköstä jo lapsena sähkömiesisäni innoittamana. Ollessani ensimmäistä kertaa matkalla uuteen työpaikkaani Helsingin Kampissa kuvittelin IVOn pääkonttoria funktionaaliseksi rakennukseksi, joka jo kauas paljastaisi sen, että  kyseessä on sähköyhtiön pääkonttori. Yllätykseni olikin melkoinen, kun huomasin voimajohto-osaston olevan Kampille tyypillisessä klassismia huokuvassa kerrostalossa Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun kulmassa. Talo on alunperin arkkitehti Theodor Höijerin 1903 suunnittelema. Kyseinen kerrostalo on rakennettu alunperin asunnoiksi, mutta muutettu kaupungin päätöksellä myöhemmin toimistotaloksi. Nykyäänhän talo on Marttojen pääkonttori.

Osaston ja työmaiden johto sekä tukitoiminnat olivat Malminrinteen puolella. Suunnittelutoimistot taas olivat Lapinlahdenkadun puolella. Suunnittelutoimistoja oli muistaakseni viisi. Ne olivat varustesuunnittelu ja laadunvalvonta, sähkösuunnittelu, sijoitussuunnittelu, pylvässuunnittelu sekä maanmittaus. Ihmettelin pitkään sitä, miten pylvässuunnittelulle voi riittää töitä, kun pylväät on jo suunniteltu. Asia valkeni minulle vähitellen. Jokainen voimajohtoprojekti on oma erillinen hankkeensa. Johdon reititys maastossa ratkaisee pylväspaikat. Pylväspaikka taas ratkaisee tarvittavan pylvään yksityiskohdat. Lisäksi suunnittelijoiden tavoitteena on kilpailukyvyn parantamiseksi kehittää aina vain kevyempiä pylväsrakenteita.  Edellä mainittu laadunvalvonta tarkoittaa ulkopuolelta tilattujen tarvikkeiden ja materiaalien laadun valvomista. IVOn aikana laatu oli kunniassaan. Ei olisi tullut kysymykseenkään, että esim. voimajohdon hintaa olisi alennettu halvoilla, mutta epävarmoilla materiaaleilla tai tarvikkeilla taikka varmuuskertoimia pienentämällä. Aika tuo ei koskaan enää palaa?

Malminrinteen puolella kolmannessa kerroksessa oli IVOn työterveysasema, joten voimajohto-osastolaisilla oli lyhyt matka lääkäriin.

Lapinlahdenkadulla naapuritalossa oli mukava ravintola nimeltään Pihvipaikka, jossa voimajohto-osaston väki usein poikkesi kotimatkallaan ja taisipa joskus poiketa pidennetyllä ruokatauollakin, mutta ei välttämättä pihvillä. Ravintolassa viihtyjiin kuului epäilemättä sekin insinööri, joka käytti opistossa oppimaansa tietoa hyväkseen milloin jatkaakseen, milloin lyhentääkseen pahvista kellokorttiaan niin, että työaikaleiman saisi jälkeenpäin oikeaan kohtaan.

Varsinainen pihviravintola oli Lautasmatkat Lönnrotinkadulla. Sielläkin kävimme aina joskus, mutta syömässä.

Kävin silloin tällöin ruokatauolla ruokakaupassa ostamassa esim. viikonlopun ruoat. Ostin ne joko Kalevankadun Kukkurasta tai nykyisen kemian viraston paikalla olleesta Sestosta. Kerran lähdettyäni illalla töistä muistin vasta kadulla, että kauppakassini jäi toimistoon. Käännyin takaisin. Portaikossa minua vastaan tuli kahdesta mainiosta Jaskasta toinen eli IVOn työterveyslääkäri Jaakko Kajander. Jaska vitsaili minulle väärästä suunnasta. Totesin sen johtuvan huonosta muistista, jolloin Jaska sanoi tietävänä hyvän lääkkeen huonoon muistiin. Valpastuin tietysti samalla tavalla, kuin sinä, hyvä lukijani, nyt valpastuit, ja kysyin vähän epäröiden Jaskalta mikä se on. Hän oli hetken hiljaa, ja sanoi sitten varovasti: ”Voi pahus, mutta en  muista!”

Voimatalo oli silloin IVOn pääkonttori. Se oli, ja rakennus on edelleen Malminkadun ja Malminrinteen kulmassa. Voimatalo on Aarne Ervin suunnittelema modernismia ennakoiva,  funktionaaliseksi katsottava komea rakennus, mutta ei sitäkään asiaa tuntematon arvaisi sähköyhtiön pääkonttoriksi. Ei kyllä vieressä olevaa Helsingin Energiankaan pääkonttoria arvaisi. Voimatalo oli valmistuessaan 1952 sähköyhtiölle sopivasti täynnä uutta tekniikkaa.  Sen hissit mm. toimivat ilman kuljettajia, mikä oli suorastaan sensaatio. 

Voimatalo on parhaillaan remontin kohteena. Odotan lopputulosta varautuneena pettymykseen.  Talossahan oli sisällä IVOn aikana myös Ervin suunnittelemat kalusteet.

Voimatalon seitsemännessä kerroksessa oli lounasravintola. Se oli IVOn oma. Voimajohto-osastolaiset kulkivat sinne ja takaisin voimatalon kellarikerroksissa olevien ylemmän ja alemman käytävän eli ns. ylä- ja alakellarin kautta. Oliko niin ollen ihme, että voimajohto-osastolle tuli kerran kirje, joka oli osoitettu Imatran Voiman vesijohto-osastolle ja osoitteena oli Voimatalon alakellari.  Missäs muualla vesijohto-osasto voisikaan sijaita?

Asuin aluksi matkustajakodissa jossakin Kampissa, mutta en ole enää varma, oliko se Kalevankadulla niin kuin uskon. Kampissa se oli joka tapauksessa. Parin viikon kuluttua sain alivuokralaisasunnon tai oikeastaan puolet kaksiosta.  Vuokranantaja oli kauppaopiston talousmaantieteen opettaja, kauppatieteitten maisteri Hannu Heikkilä, joka oli suurin piirtein minun ikäiseni poikamies. Silloin ei sinkkuja vielä ollut. Kesät sain olla tai jouduin olemaan yksin, sillä vuokranantajani käytti opettajan pitkät lomat matkustamiseen, mikä erinomaisesti sopi hänen toimenkuvaansa. Ilmeisesti yksinäisyyteen kyllästyneenä ostin vuonna 1977 Saloran ortoperspekta –stereojärjestelmän, joka on minulla käytössä edelleen.

Opiskeluaikanani mietin usein sitä, minkälaiseen työhön minun tulisi pyrkiä valmistumiseni jälkeen. Henkilöstöhallinnolliset työt olivat mielessäni, mutta en osannut päättää olisiko mukavampi olla asiantuntija vai esimies. Nykyään tiedän epäröimättä sanoa, että asiantuntijatehtävä sopii minulle paremmin.  Yliopistossa muuten varoitettiin käyttämästä henkilöstöhallinnosta lyhennettä HR, sillä henkilöstö ei ole resurssi.

Tulin IVOon aluksi määräaikaiseen työsuhteeseen tehtävänäni laatia kustannusraportointijärjestelmä Sähköradat Oy:lle. Sähköradat oli IVOn ja Nokian yhdessä perustama ja omistama yhtiö, jonka liiketoimintaa oli rautateiden sähköistyksen suunnitteleminen ja projektien toteuttaminen. Yhtiön ensimmäinen projekti oli Helsinki – Kirkkonummi –radan sähköistäminen. Ylen elävässä arkistossa on video, joka on kuvattu kyseiseltä työmaalta. Katsellessani videota hämmästyin siitä, että vielä silloin 1960 –luvun puolivälissä työntekijöillä näyttää olleen työmaalla omat vaatteensa.

Sähköradat Oy:n omistajilla oli hyvä peruste olla omistamassa yhtiötä, sillä Nokia oli kaapeliyhtiö. Rautateiden sähköistämisessähän tarvitaan satoja kilometrejä kaapelia. Sähköistyksen valmistuttua junat tietysti käyttävät megawattikaupalla sähköä, mikä sopi IVOlle mainiosti.

Alkuvaiheessa Sähköradat -yhtiön johto, hallinto ja suunnittelu olivat Nokiassa, mutta työmaaorganisaatio IVOssa. Oikeastaan minunkin olisi siis  pitänyt olla Nokian palveluksessa.  Olin jo saanut raportoinnin toimimaan, kun osastonjohtaja Orivuoren sihteeri sanoi itsensä irti yhtiön palveluksesta. Orivuori tarjosi silloin sihteeriyttään minulle. Hän perusteli sitä sillä, että voisi vakinaistaa työsuhteeni. Tartuin mahdollisuuteen. Niin minusta tuli IVOn historian ensimmäinen koirassihteeri. Nimityksen keksivät muut sihteerit, joita sukupuoleni suuresti huvitti. Virallisesti nimikkeeni oli assistentti.

Oltuani noin viikon assistenttina Ilta-Sanomien lööpin pääaihe oli: ”IVO konkurssikypsä”.  Tunsin jo silloin sähköyhtiön sielunelämää sen verran, että arvelin toimittajan alan asiantuntemusta puutteelliseksi, enkä kiinnostunut asiasta senkään vertaa, että olisin ostanut lehden.  Kysymyshän oli siitä, että yhtiö oli Loviisan voimalaitoksen rakentamisen vuoksi toimittajan mielestä velkaantunut liikaa. Saman päivän iltapäivänä Orivuori oli menossa johonkin edustustilaisuuteen ja tarvitsi sitä varten kukkakimpun. Soitin Eerikinkadulla olevaan kukkakauppaan, jota IVO oli paljon käyttänyt, ja jossa IVOlla oli tili. ”Sopii kyllä, vastasi kukkakauppias, ja jatkoi jämäkästi: ”mutta vain käteismaksulla!” 

Iltasanomat oli kyseessä myös vähän myöhemmin. Kävin Eerikinkadulla olleessa paperikaupassa ostamassa kotiin jotakin roinaa, kun näin lööpissä isoin kirjaimin: ”Diana raskaana” tai jotakin.  Myymälässä oli lisäkseni kaksi asiakasta, jotka olivat eläkeikäisiä naisia. Katsoin kauppiaaseen, joka oli ikäiseni mies ja kysyin tietämättömänä: ”Kuka tuo Diana on?”.  Naiset kääntyivät salamannopeasti minuun päin. Luulin heidän saavan jonkin kohtauksen, sillä niin järkyttyneiltä he näyttivät. Kauppias oli juonessa mukana ja vastasi: ”Mikä lienee hempukka”.

Osastonjohtaja oli IVOssa merkittävä henkilö. Tuotannollisia osastoja olivat voimajohto-osaston lisäksi koneosasto, käyttöosasto, rakennusosasto, sähköosasto ja voimalaitososasto. Käyttöosasto vastasi nimensä mukaisesti voimalaitosten tuotannosta, joten se oli varsinainen rahasampo. Käyttöosasto oli jaettu käyttöpiireihin. Käyttöpiirin päällikkö oli piiripäällikkö. Voimajohto-osasto taas oli jaettu johtojaksoihin. Aloittaessani voimajohto-osastolla johtojaksoja oli yhdeksän. Ne olivat Kopparnäsin, Hikiän, Naantalin, Imatran, Varkauden, Alajärven, Petäjäveden, Pyhäkosken ja Petäjäskosken johtojaksot. Joukossa on siis maineikkaita toimipaikkoja, joskin niiden maine alkaa olla historiaa pörssiyhtiöiden tiukan tehokkuuden seurauksena. Tuleekohan joskus vielä aika, jolloin muutkin arvot otetaan huomioon? Johtojakson päällikkö oli johtomestari. Tuotannollisten osastojen lisäksi IVOssa oli kolme hallinnollista osastoa, jotka olivat lakiosasto, talousosasto ja yleinen osasto. Talousosasto tuotti arkisto-, kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelut muille osastoille. Yleinen osasto taas tuotti henkilöstöhallinnon, tiedottamisen ja kiinteistöpalvelut. Sen paremmin tuotannollisiin kuin hallinnollisikaan osastoihin ei voi lukea tutkimusosastoa Fredalla. Kaikkien osastojen ulkopuolella oli t & k –yksikkö laboratorioineen. Siihen aikaan IVO panosti voimakkaasti tutkimus- ja kehitystyöhön. Nykyisellään Fortumilla ei taida olla t&k –toimintaa juuri lainkaan? IVOn laboratorioissa oli takuulla omien alojensa paras asiantuntemus maailmanlaajuisestikin ajatellen. Erikoisen jännittävä minusta oli Vanhassakaupungissa ollut vesilaboratorio. Siellä voitiin pienoismalleilla testata veden käyttäytymistä luonnon vesissä. En tosin vieläkään ymmärrä sitä, miten pienoismalli saadaan täysin luonnon vesistöä vastaavaksi, mutta kyllä se ainakin niinä aikoina saatiin. Ihmettelen nähkääs sitä, että jollain on riittävästi kärsivällisyyttä tehdä niin millimetrin tarkkaa työtä, mutta hyvä kun on.

Orivuori jäi pian vanhuuseläkkeelle. Hänen seuraajakseen osastonjohtajana nimitettiin Jaakko J. Laine.  Muistelmissani en kerro ihmisten nimiä, ellei siihen ole perusteltu syy. Kerron myönteisessä mielessä vain muutamasta johtajasta, jotka minusta ovat onnistuneet yhdistämään ihmisten johtamisen ja liiketoiminnan johtamisen tavalla, joka ansaitsee tulla mainituksi. Ehdin seurata Orivuorta niin vähän aikaa, etten voi ottaa kantaa häneen johtajana. Ihmisenä hän kyllä oli mukava ja yhteistyökykyinen.  Jaakko J. Laine on johtaja, joka nousee tämän esityksen tähdeksi. Kutsun häntä myöhemmin Jaskaksi, sillä Jaskaksi hän opetti muut yhtiöläiset itseään kutsumaan. Myyrmäen toimitalossa sattuikin kerran niin, että yhtiön ulkopuolinen vieras kysyi vain vähän aikaa palveluksessa olleelta kerrosavustajalta johtaja Lainetta. Kerrosavustaja pyöritti päätään, eikä vieras olisi Jaskaa tavannut, ellen olisi sattunut paikalle ja kuiskannut kerrosavustajalle, että johtaja Laine tarkoittaa Jaskaa.

Sihteerinä oli mukava olla. Ehdin monta kertaa myöhemmin kaivata sihteeriaikojani ollessani henkilöstöpäällikkö ja –johtaja. Kuten sanottu osastonjohtaja oli merkittävä henkilö sen aikaisessa IVOssa. Opin nopeasti mm. sen, että monet asiat sai vauhdilla eteenpäin, kun esitin asian alusta alkaen niin, että olen osastonjohtajan asialla. Näin saimme uusia kaapelointeja, huonekaluja, mattoja jne. Silloin en ollut tilaajana, kun Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun väliseen osaston sisäiseen oveen päätettiin asentaa erillinen palo-ovi, niin että vanha ovi jäi paikalleen. Vanha ovi oli nimittäin Lapinlahdenkadun porraskäytävän puolelta upean näköinen. En tiedä, lienevätkö paloturvallisuusmääräykset muuttuneet, vai mikä sai yhtiön kiinteistöpuolen tekemään kyseisen muutoksen. No siinä kävi niin, että palo-ovi ei sulkeutunut jousesta huolimatta, sillä varsinaisen oven aiheuttama paine oli liian kova.  Kiinteistö ratkaisi asian poraamalla palo-oven alareunaan kolme isoa reikää.

Osastonjohtaja ja assistentti istuivat Malminrinteen kuudennessa kerroksessa. Vastaavassa kerroksessa Lapinlahdenkadun puolella oli parveke, josta ylettyi hyvin Malminrinteen puoleisen huoneen ikkunaan ja päinvastoin.  Parvekkeen takana olivat mm. suunnittelusta, ja vähän aikaa minustakin, vastanneen apulaisosastonjohtaja Pekka Nyyssösen  ja osastonsihteeri Anja Lapolan huoneet. Osastojohtaja ja apulaisosastonjohtajan välillä kulki tietysti runsaasti postia. Tarkoitan postilla allekirjoitettavia kirjeitä ja matkalaskuja sekä muita tärkeitä asiakirjoja. Sähköpostia ei silloin ollut.  Lähes sähköpostin nopeus kuitenkin saavutettiin, kun jatkoimme Anjan kanssa samaa käytäntöä, joka oli ollut Anjan ja edeltäjäni välillä eli parvekekohtaamisia.  Jompikumpi soitti toiselle ja ehdotti parveketapaamista, eikä toinen yleensä kieltäytynyt. Huoneessa, josta yletyin parvekkeelle työskenteli kaksi kustannuslaskijaa, mutta en ainakaan huomannut heidän kärsivän parvekekohtaamisistamme. Virallisesti osaston posti hoidettiin Malminrinteen seitsemännessä kerroksessa olleen vahtimestaripisteen kautta. Vahtimestari kävi kaikissa kerroksissa jokaisen toimihenkilön huoneessa noutamassa lähtevän postin ja tuomassa saapuvan postin. Palvelut toimivat muutenkin tavalla, josta työelämässä nykyään voi vain haaveilla. Anjan ja minun lisäkseni osaston kaikissa toimistoissa oli toimistosihteeri. Palaan kertomuksessani tähän asiaan ja samalla siihen, mitä on tapahtunut, kun sihteereistä on luovuttu ja toimistopalvelut tehokkuuden ja säästöjen nimissä lopetettu tai lähes lopetettu, jos tarkkoja ollaan.

Yksi assistentin tehtäviä oli kerroksen pullahuolto.  Malminrinteellä oli silloin lähes omaa sisäänkäyntiämme vastapäätä Elannon pullapuoti. Kävin siellä jokaisena työpäivänä ostamassa pullaa oman kerrokseni kahvitauolle.  Aina joskus kävin ensin Voimatalossa olleessa yhtiön kassassa hakemassa osastonjohtajan matkalaskurahat, jonka jälkeen vasta menin pullapuotiin. Huomatkaa tehokkuus! IVOn kassa laittoi rahat ja laskelman suljettuun kirjekuoreen. Kerran muistin vasta kahvin jälkeen, etten ollut antanut rahakuorta Orivuorelle, mutta kauhukseni en löytänyt sitä mistään. Kyseessä oli vielä tavallista suurempi matkalasku. Miettiessäni askeliani tulin siihen tulokseen, että laskin kuoren käsistäni pullapuodin tiskille ottaessani pullat. Olin siis jättänyt kuoren tiskille.  Arvaatte etten aikaillut pullapuotiin menemistäni.  Myymälänhoitaja, joka oli jo oppinut tuntemaan minut, otti kuoren tyynesti tiskin alta, antoi sen hymyillen minulle, eikä edes sanonut pahasti, tai ainakaan kovin pahasti.

Pitkäaikainen kirjeenvaihtoystäväni Uudesta-Seelannista ilmoitti 1980 –luvun alkupuolella tulevansa Suomeen. Hänen miehensä oli ja on uusiseelantilaisen lentoyhtiön hommissa rahtipuolella, jonka vuoksi hän sai lentää hyvin edullisesti edellyttäen että lennolla on tilaa.

Hän ilmoitti  etukäteen Suomea koskevana tavoitteenaan päästä käymään  itärajalla. Neuvostoliittohan oli silloin vielä olemassa, ja raja oli kaikkien länsituristien ihmetyksen kohde. Imatralta ei pitkä matka ole rajalle, joten soitin tuntemalleni Imatran toimipaikan eräälle käyttöpuolen päällikölle kysyen hänen halukkuuttaan  ryhtyä matkan isännäksi Imatran ja rajan osalta. Hän oli suorastaan innokas tarttumaan tilaisuuteen.  Sovittuna aamuna hyppäsimme kirjeenvaihtoystäväni kanssa junaan. Imatran asemalla em. päällikkö odotti meitä aivan sopimuksemme mukaisesti. Käytyämme tutustumassa yhtiön toimipaikkaan ja tietysti rajaan ja oltuamme palaamassa Imatralle kirjeenvaihtoystäväni kiinnitti huomionsa valtionhotelliin todeten sen olevan kaunis rakennus. Isäntämme totesi heti, että valtionhotelli on kaunis myös sisäpuolelta.  En muista kenenkä kuningasajatus se oli, mutta illan mittaan kävimme läpi kaikki kotimaiset marjaliköörit. Se oli ensimmäinen kerta kirjeenvaihtoystäväni elämässä, kun hän oli juovuksissa. Seuraava aamu oli myös ensimmäinen  krapula-aamu hänen elämässään. Lohdutin häntä sanomalla, että nyt hän on tutustunut todelliseen ja aitoon suomalaisuuteen. Hän muistaa sen vieläkin. Nähdessään esim. jonkin Suomeen liittyvän jutun, hän väittää ensimmäisenä miettivänsä, olivatko ne juovuksissa.

Matka Imatralle vaikutti ystävääni syvällisemminkin, sillä seuraavassa kirjeessään hän kysyi varovasti luulisinko voivani lähettää hänelle pullon mesimarjalikööriä.  Vasta postissa minulle selvisi se, että posti ei ainakaan silloin ottanut lainkaan alkoholia kuljetettavakseen. Kun en muuta keksinyt poikkesin Mannerheimintiellä olleeseen ei-suomalaisen lentoyhtiön toimistoon tiedustelemaan lentorahdin kustannuksia. Onneksi puhuin toimistossa ruotsia, sillä palvelutiskin takana istuvan naisen lisäksi toimiston takanurkassa oli lentäjän univormuun pukeutunut mies kirjaa lukemassa.  Esitettyäni asian naiselle lentäjännäköinen mies nousi ylös ja tuli esittäytymään minulle. Hän  kertoi lentävänsä samana iltana Tukholmaan ja ylihuomenna sieltä Melbourneen. Hän sanoi tietävänsä että kyseinen uusiseelantilainen yhtiö lentää myös Melbourneen, joten hän uskoi voivansa toimittaa pullon perille epävirallista kanavaa pitkin. ”Och dessuton kostar den ingenting åt dig”.  Olin täysin puustapudonnut moisen ystävällisyyden vuoksi, enkä voinut muuta, kuin kiittää lentäjää niin vakuuttavasti kuin osasin.  Runsaan viikon kuluttua sain kirjeenvaihtoystävältäni kirjeen, jossa hän kiitti pullosta ja samalla ihmetteli, mitä kuljetustapaa olin käyttänyt, ja mitä se oli maksanut, koska lentoyhtiön päälentäjä itse oli tuonut pullon kirjeenvaihtoystäväni miehelle toimistoon.

Edellä mainittuun tapaukseen asti olin luultavasti ollut tavallinen suomalainen juntti, mutta tuo tapaus muutti minut. Päätin olla jatkossa yhtä ystävällinen muita ihmisiä kohtaan, kuin lentäjät olivat minua kohtaan ja uskon, että olen onnistunut siinä kohtuullisen hyvin.

LÄHES VALMIINA LUOTTAMUSTEHTÄVIIN

Monet teistä, hyvät lukijani, olette luultavasti oppineet sen, että jos ei halua itselleen luottamustehtäviä, ei kannata osallistua taloyhtiöiden,  järjestöjen ja vastaavien kokouksiin, tai ei ainakaan kannata avata suutaan siellä. En ymmärtänyt tätä silloin, kun ystävällinen työtoveri pyysi minut seurakseen IVOn ylempien toimihenkilöiden kokoukseen eräänä päivänä työajan jälkeen. Menin kokoukseen itsenäni, mutta tulin sieltä  IVOn ylempien tukiryhmään valittuna ”muitten ylempien” edustajana. Ylemmät oli IVOssa jaettu kolmeen ryhmään eli diplomi-insinööreihin, insinööreihin ja muihin. Edustettaviani muita oli kohtuullisen vähän IVOssa. Heitä olivat talousosaston ekonomit, lakiosaston juristit sekä minun laillani hajasijoitettuna olleet yksittäiset maisterit ja ainakin yksi lääkärikin.  Minulla ei opiskeluaikana ollut lainkaan luottamustehtäviä, joten tämä oli aikuisikäni ensimmäinen. Seuraavana keväänä minut valittiin myös taloyhtiömme hallitukseen sekä Suomen Valtiotieteilijöiden liiton hallitukseen. 

Tässäpä onkin hyvä mahdollisuus korjata Töölöläinen –lehdessä muutama vuosi sitten ollut virhe. Lehdessä oli juttu Herumume –korttelin kesäjuhlista. Jutussa nimettiin virheellisesti ne henkilöt, jotka aikoinaan aloittivat Herumume –korttelin yhteistyön. Yhteistyö alkoi, kun oman talomme ja parin muunkin korttelin talon isännöitsijä Veikko Hämäläinen esitti minulle taloyhtiömme puheenjohtajana, että kutsuisimme korttelin kaikkien 12 taloyhtiön isännöitsijät ja puheenjohtajat yhteiseen kokoukseen. Kokouspäivä oli 26.4.1989 ja kokouspaikkana oli Reitzin säätiön tilat Apollonkadulla. Reitzin säätiön taidekokoelma on kaikkien vanhaa taidetta suosivien pakollinen käyntikohde. Aukioloajat ovat netissä.

Tein melkoisen työn selvittäessäni kaikkien talojen vastuuhenkilöt, mutta kutsu saatiin ajoissa perille. Olimme Veikon kanssa hämmästyneitä ja tyytyväisiä, kun kokoukseen tuli jokaisesta talosta vähintään yksi edustaja, mutta useimmista kaksi tai jopa kolme.  Kokouksessa päätettiin lähettää kaupungille eräitä lähialueiden liikennejärjestelyjä koskeva kirje. Lisäksi valittiin pienempi työryhmä laatimaan puitteet kortteliyhteistyölle ja valmistelemaan hankkeet.

Kaupunki otti asian tosissaan, mutta tämä ei liene sopiva foorumi enemmän yhteistyön selvittämiseksi. Sen voi kertoa, että aikaisemmin en tiennyt Herumume –korttelin olevan Helsingin ainoan uusklassisen korttelin ja sen vuoksi asemakaavalla suojellun kohteen.

Valtiotieteilijöiden liiton hallituksen jäsenyyden paras puoli oli hallituksen kerran  vuodessa liittoneuvostolle tarjoama illallinen. Liittoneuvostoa ei enää taida olla, mutta se oli elin, johon hallitus kutsui yhteiskunnassa ansioituneita valtio- ja yhteiskuntatieteilijöitä. Ansioituminen oli voinut tapahtua monella eri alalla, joten joukossa oli ministereitä, pää- ja toimitusjohtajia, professoreja ja taiteilijoita.  Siihen aikaan vielä arvostin seuran lisäksi ruokaa ja liittoneuvoston illallisilla ruoka oli hyvää, eikä juomissakaan valittamista ollut.  Sanoin tämän illallisen hallituksessa olemisen hyväksi puoleksi sen vuoksi, että asennemaailmastani johtuen en mielelläni näe itseäni ammattiliiton hallituksessa, vaikka olenkin lämmin työelämän osapuolien yhteistyön kannattaja.

KANSAINVÄLINEN IVO

IVOn kansainvälistyminen on alkanut jo 1947, jolloin allekirjoitettiin sopimus Jäniskosken voimalaitoksen uudelleen rakentamisesta. Tilaaja oli Technopromexport. Ivolaiset tekivät työnsä ilmeisen hyvin, sillä projektin valmistuttua tilaaja pyysi IVOn tarjousta myös Ylä-Tuloman vesivoimalaitoksen rakentamisesta. Sopimushan siitäkin syntyi ja 225 megawatin tehoinen voimalaitos luovutettiin tilaajalle 1961. Projekti on ilmeisesti edelleen kolmanneksi suurin suomalaisen projektiviennin historiassa. Vielä suurempia olivat Kostamus ja Svetogorsk. Em. kahta laitosta koskeneet tiedot ovat Rakennustekniikka –lehdestä  3/2000.  Laitosten tuottama sähköhän olisi ainakin suomessa biosähköä.

Voimajohto-osasto on harjoitellut kansainvälistä toimintaa 1960 –luvulta alkaen. Töiden vähyys Suomessa pakotti tarjoamaan ivolaista osaamista ulkomaille. Projekteja saatiinkin Egyptistä, Irakista ja monesta Etelä-Amerikan maasta. Kyseessä olivat yleensä konsultointiprojektit, mutta myös asentajia ja työnjohtajia vuokrattiin muille yrityksille ulkomaantöihin. Eräs huomattavimmista näin toteutetuista hankkeista oli  Nokian (Kaapelitehtaan) kanssa toteutettu voimajohto- ja kyläsähköistysprojekti Egyptissä. Sinne lähti Suomestakin joukko rohkeita asentajia rakennustöihin. Suomalaisethan eivät silloin vielä matkustaneet ulkomaille lainkaan niin paljon, kuin nykyään.  Ei ollut tarvetta eikä ollut rahaakaan.

1978 perustettiin IVO Consulting Engineers Oy. Palaan siihen ja sen merkitykseen myöhemmin tässä esityksessä.

Atomirengas oli 1970 –luvulla työn alla. Sillä tarkoitetaan voimajohtoja, jotka rengasmaisesti yhdistävät Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalaitokset. Voimajohtoja kutsuttiin projektin alkamisesta lähtien nimellä, jonka alussa oli johdon jännite ja sen jälkeen voimajohdon alkupään paikkakunta ja voimajohdon loppupään paikkakunta. Kielitoimistosta jouduttiin moneen kertaan varmistamaan voimajohdon nimen oikea kirjoitusasu.  Se on edelleen voimassa. Esimerkkinä voisi olla 400 kV Inkoo – Lieto.  K:n (kilo) piti ehdottomasti olla pieni kirjain ja V:n (voltti) taas iso.

Työsuojeluakin harrastettiin jo silloin. Lankomieheni muisteli kerran nuoruutensa aikoja, kun hän oli rakentamassa mainittua Inkoo – Lieto –voimajohtoa. Työmaalla oli ollut työnjohtaja, joka käytti työehtosopimuksessa sovittua yöpymisrahaa (ns. kukkaraha) siihen, mihin se oli tarkoitettukin, eli järjesti itse itselleen yösijan tullen aamulla työmaalle vuorotellen kolmesta eri suunnasta. Muutama päivä sen jälkeen, kun lankoni oli tämän kertonut kutsui toimistossa käytävän toisella puolella ollut työsuojeluinsinööri minut luokseen. Hän näytti eräältä toimipaikalta saamaansa työtapaturmailmoitusta. Siivooja oli venäyttänyt selkänsä majoitustilojen vuoteita sijatessaan. Lomakkeessa oli myös kohta, johon pyydettiin merkitsemään mahdollisen silminnäkijän nimi. Arvaatte varmaan, kenen nimi siinä oli.  Myöhemmin muuten mainittu työsuojeluinsinööri joutui pitkäksi aikaa sairaslomalle loukkaannuttuaan tapaturmassa. Tapaturma sattui hänen omalla omakotirakennustyömaallaan seurauksena sähköturvallisuusmääräysten vastaisesta kytkennästä, jonka hän oli itse tehnyt, sähköinsinööri kun oli.  Kerron tämän se vuoksi, että siihen sisältyy näkemys Suomessa tapahtuvien tapaturmien suuren määrän pääasiallisesta syystä. Syy on slaavilainen perinteemme, jonka voi sanoa kahdella sanalla: ei välitetä! 

Atomirenkaasta oli kysymys silloinkin, kun valtakunnan hallitus teki valtioneuvoston päätöksen valtion tilapäisten majoitustilojen tasosta. Jaska lähetti minut ja aikoinaan Suomea paljonkin kiertäneen rakennusmestarin selvittämään sitä, vastasivatko IVOn silloiset majoitustilat valtioneuvoston päätöstä. Sehän olisi ollut suotavaa IVOn valtionyhtiöaseman vuoksi.  Päätimme valita muistaakseni Huittisissa olleen suurehkon tukikohdan tutkimuksemme kohteeksi. Ensin ajoimme kuitenkin katsomaan työntekoa erään pylvään juureen, jossa työtä johti rakennusmestarin tuntema työnjohtaja.  Käteltyämme työnjohtaja kutsui radiopuhelimella vastaavaa mestaria kertomalla, että paikalla on kaksi pääkonttorin herraa. Hetken kuluttua kylätietä pyyhälsi jeeppi ralliauton vauhdilla. Jeeppi pysähtyi puolen metrin päähän meistä ja hyvin tuntemamme vastaava mestari nousi autosta, katsoi työnjohtajaa sanoen: ”Voi jumalauta,  tommosi herroi!” Sen jälkeen hän kuitenkin vakuutti, että oli mukava nähdä meidät työmaalla ja että mielellään hän opastaa meitä enemmänkin. Työmaakierroksen jälkeen kello oli jo niin paljon, että työaika oli loppunut, joten suuntasimme majoitustiloja kohden.  Tapasimme siellä ensimmäisenä asentajan, joka oli syventynyt keittämään kaurapuuroa. Neste johon hän puuron teki, oli tavallisuudesta poikkeavaa. Se oli nimittäin Koskenkorvaa. Seuranani ollut rakennusmestari ymmärsi fysiikkaa ja kemiaa minua paremmin. Hän huomauttikin asentajalle siitä, että alkoholi haihtuu kiehuessaan. Asentaja vastasi: ”niin haihtuu juu, mutta maku jää!”

Todettuamme majoitustilojen tason vastaavan valtioneuvoston päätöstä suuntasimme kohden yöpymispaikkaamme, joka oli paikallinen hotelli. Aulassa oli kaksi naista, jotka kysyivät respalta: ”Onko Enson miehiä näkynyt?” Rakennusmestarikaverini vastasi heille: ”Täältä me juuri tulemme”. Naiset kääntyivät katsomaan, jonka jälkeen toinen sanoi kylmästi: ”Voi olla, että olette Enson miehiä, mutta ette te niitä miehiä ole, joita me odotamme”.

ASSISTENTISTA ESIMIEHEKSI

Aivan 1980 –luvun alussa joku keksi ajatuksen, että voimajohto-osastolla voi olla oma työsuhdeasioiden hoitaja. En tiedä oliko se hyvää tahtoa minua kohtaan, vai oliko yleisen osaston työsuhdetoimistolla liian paljon töitä.  Samoin arkistointivastuuta siirrettiin osastoille. Siihen loppui sihteeriurani, ja esimiesurani alkoi. Jaska nimittäin nimitti minut ryhmäpäälliköksi. Hoidin ryhmässä itse työsuhdeasiat. Muut ryhmän jäsenet olivat koulutuspäällikkö ja –sihteeri, arkistonhoitaja sekä osaston konekirjoittaja. Silloin siis aloin ensimmäisen kerran vastata myös henkilöstön kehittämisestä. Aikaisemmin mainitsin IVOn t & k –toiminnan, mutta jätin sanomatta sen, että  IVO kehitti voimakkaasti myös henkilöstöään. Rajoja ei juuri asetettu. Ainakin toimihenkilöt saattoivat itse mennä kurssille kuin kurssille laatimalla koulutusaloitteen. Se kiersi esimiehen ja koulutuspäällikön kautta, ja näiden hyväksymänä palasi toimihenkilölle itselleen. Eräs vanhuuseläkeikää lähestyvä toimistosihteeri kokeili järjestelmää laatimalla koulutusaloitteen, jonka mukaan hän oli menossa putkimiesten täydennyskurssille. Aloite palasi sihteerille asianomaisten tahojen hyväksymismerkinnällä varustettuna. Sihteeri ei tosin lähtenyt kurssille.

Työehtosopimuksessa oli jo silloin SAKTO -lisä niin, kuin varmasti muillakin aloilla oli vastaavat. SAKTO tarkoittaa sähköalojen ammattitutkintoja. Niitä oli kaksi, joista toinen oli alempi ja toinen ylempi. Myös lisät olivat vastaavasti ylempi ja alempi.  Tutkinnot käsittivät niin teoreettisen osuuden kuin näyttökokeenkin. Voimajohtoasentajat suorittivat näyttökokeen Inkoon Kopparnäsissä olleella harjoituskentällä, johon oli sitä varten pystytetty voimajohtorakenteita.   Arvostusta ansaitsevaksi työnantajapolitiikaksi voinee kutsua sitä, että IVO järjesti koulutusta tutkintoon menossa oleville asentajille. Toimin itsekin kouluttajana tällaisella kurssilla, koska teoreettiseen osuuteen kuuluivat myös työsuhdeasiat. Nuorena yliopistokasvattina yliopistomaailmaan tottuneena aloitin luennon ensimmäisellä kerralla Karl Marxin kuvalla, koska minusta Marxilla on oma merkityksensä mm. siihen, että Suomessakin ovat työelämän osapuolet onnistuneet neuvottelemalla kehittämään monia tärkeitä työelämään ja yhteiskuntaan laajemminkin vaikuttaneita asioita. Näitä asioita rauhallisesti kehittämällä on nähdäkseni estetty Marxin teorian toteutuminen. Sen vuoksi arvostan suomalaista neuvottelumekanismia suuresti, ja olen surullinen työnantajien otettua ehdottaman kielteisen kannan uusiin keskitettyihin tuloratkaisuihin. Yhtä surullinen tosin olen palkansaajajärjestöjen kestämättömästä tavasta pyrkiä  hinaamaan nimellispalkkatasoa jatkuvasti ylöspäin, vaikka tilastoista on selvästi nähtävissä se, että palkansaajien reaaliansiot ovat kääntäen verrannolliset nimellisiin korotuksiin. Tällä hetkellä (kevät 2009) näyttää kyllä valitettavasti siltä, että Siperia saattaa tässäkin tapauksessa opettaa yhtä ja toista yhdelle ja toiselle.

Marxin kuvan näyttäminen ei miellyttänyt kaikkia kurssin osallistujia, mutta niinhän se tässä maailmassa on, ettei kaikkia voi samanaikaisesti miellyttää olematta nynny.

TULOSJOHTAMINEN JA MUUT KONSULTTIEN KOTKOTUKSET

Elämä IVOssa sujui melko vakaissa merkeissä, kunnes konsulttien valtakausi alkoi 1980 -luvulla. Ensimmäinen suurempi muutos työsuhteen aikana ajoittui jonnekin kyseisen vuosikymmenen alkupuolelle, kun Härkönen, Nissinen ja Voutilainen nimiset konsultit vakuuttivat IVOn johdon ns. kokonaiskehittämisen (KOKE) välttämättömyydestä. Kyseinen kehitysprojekti oli varsin mittava ja pitkäaikainen.  Osastojen oli nimitettävä projektin läpiviemistä varten siskoja. SISKO on lyhenne sanoista sisäinen konsultti. Minulla oli niihin aikoihin aivan oma siskon tehtäväni, joka ei liittynyt suoranaisesti KOKEen. Kysymys oli erään toimistopäällikön toimenkuvan muuttamisesta sellaiseksi, että hänellä ei olisi alaisia. Ensin oli kysymys siitä, ettei hänellä olisi välittömiä alaisia, jota varten suostuin tämän toimistopäällikön ja useimpien alaistensa väliin Jaskan luvatessa, että rakennelma puretaan, jos niin haluan.  Olin yliopistoaikana sivuaineessani psykologiassa tietysti perehtynyt erilaisiin persoonakohtaisiin luokituksiin, mutta lähempi tutustuminen  kyseisen toimistopäällikön kanssa yllätti minut silti. Vuoden verran kestin asemassani, jolloin Jaska ryhtyi syrjäyttämään kyseistä toimistopäällikköä kokonaan esimiesasemasta, ja siirsi minut ryhmineni apulaisosastonjohtaja Nyyssösen alaisuuteen, jolloin asemani oli toimistopäällikkötasoa. Olin Jaska tukena neuvottelussa syrjäytettävän toimistopäällikön kanssa.  Onneksi asuin niin lähellä työpaikkaani, että saatoin ruokatauolla käydä vaihtamassa paidan. Kokemus oli tosin myöhemmin suureksi avuksi. Tärkein oppimani asia oli se, että tunnepohjalta esitettyjä väitteitä ei voi kumota tosiasioilla, vaan on parempi olla hiljaa.  Asemansa heikentämisen syynä tämä toimistopäällikkö piti sitä, että  hän on ”vain” insinööri, eikä diplomi-insinööri.  Minä en ainakaan ole koskaan arvostanut ketään koulutuksen enkä edes aseman perusteella, vaan osaamisen ja käyttäytymisen perusteella.  Niin ollen saatoin hyväksyä, joskin muristen, Jaskan idean tehdä  laskentaryhmän päälliköstä, rakennusmestari Yrjö Rinteestä osaston hallintopäällikkö ja myös minun esimieheni.  Minusta järjestely merkitsi minulle alennusta, mutta Jaska vakuutti, ettei hän ainakaan tarkoittanut niin, ja että hän luottaa minuun täydellisesti sekä ihailee hengistä kehittymistäni toimenkuvan vaativuuden mukaisesti.

Syrjäytetty toimistopäällikkö käynnisti raivoisan vainon minua, syrjäyttämisensä pääsyyllistä kohtaan sekä vähäisemmän vainon kahta toimistopäällikköä kohtaan, joita hän piti osasyyllisinä. Jo silloin huomasin sen, että organisaatiolta johto mukaanlukien saamani tuki oli niin vahva, että pilkka kohdistui enemmän syrjäytetyn toimistopäällikön omaan nilkkaan. Eräs toimistopäällikkö toi tukensa merkiksi minulle lahjan, joka edelleen koristaa matkaradioni antennia. Se on kierukka, jonka alkuperäinen tarkoitus on pitää linnut poissa voimajohtojen johtimista eli siis eräänlainen linnunpelätin.

Se hyvä puoli em. muutoksesta joka tapauksessa oli, että saatoin uudella tavalla tutustua yrityksen taloushallintoon. Eräältä konsernitason sisäiseltä tarkastajalta opin mm. sen, ettei kirjanpidon täsmäyksissä ole väliä sillä, onko virhe markan tai miljoonan suuruinen.

Yrjö Rinne oli yksi niitä persoonallisuuksia, joita työelämässä aikaisemmin oli. Yrjö oli sitä nimenomaan positiivisessa mielessä.  Hän oli toiminut uransa aikana myös Helsingin johtojakson johtomestarina silloin, kun Helsingin johtojakso oli olemassa. Yrjö oli isokokoinen ja kuuluvaääninen mies. Kerran hänen ollessaan huoneessani hän innostui kertomaan eräästä yhteenotostaan luottamusmiehen kanssa niin elävästi, että samanaikaisesti luokseni tulossa ollut toimistopäällikkö kääntyi takaisin ja kysyi minulta myöhemmin, mitä olin tehnyt, kun Yrjö oli niin vihainen?  Yrjö sanoi minulle usein pelkäävänsä sitä, ettei hän tule selviämään elävänä eläkkeelle. Ei hän siinä väärässä ollutkaan, sillä pian Myyrmäkeen muuttomme jälkeen hän kuoli viikonlopun aikana kotonaan.

Lokakuussa 1980 palkkani oli markkoina tismalleen samansuuruinen, kuin se työsuhteeni päättyessä marraskuussa 2009 oli euroina.  Tämä  pätee yllättävän hyvin myös nettopalkkaan.

Kokonaiskehittämisen osana yhtiö siirtyi silloin yksityisellä sektorilla muodissa olleeseen tulosjohtamisjärjestelmään. Jokaisen yksikön oli laadittava toimintasuunnitelma, johon kirjattiin yksikön avaintulokset ja niiden saavuttamiseen tähtäävät tulostavoitteet. Lisäksi suunnitelmaan merkittiin vastuuhenkilö tai –henkilöt ja tavoiteaikataulu. Toimintasuunnitelmia tehtiin parin vuoden ajan tunnollisesti, mutta sitten niiden tekeminen kaikessa hiljaisuudessa lopetettiin.  Siihen loppui tulosjohtaminen, mutta ei tulosten tavoitteleminen, eikä edes niiden saavuttaminen.  Olinkin suuresti yllättynyt, kun vielä 2000 –luvun puolessa välissä Eltel sopi Via Groupin kanssa strategian kehittämistä korttijärjestelmän avulla ja kyseinen järjestelmä muistutti yllättävän paljon tulosjohtamisjärjestelmää avaintuloksineen, tulostavoitteineen jne. Eipä silti, onhan tulosjohtaminen nyt, 20 vuotta myöhemmin muotia valtiolla.

En muista enää sitä, oliko esimiesten ajankäytön seuraaminen osa kokonaiskehittämistä, vai ihan oma projektinsa ihan toisten konsulttien kauppaamana, mutta sellainenkin voimajohto-osastolla tehtiin. Minä pidin siitä, mutta huomasin monen muun esimiehen suhtautuvan siihen kielteisesti. Seuranta tapahtui eräänlaisen koneen johdolla. Kone antoi satunnaisesti silloin tällöin äänimerkin. Esimiehen oli reagoitava äänimerkkiin painamalla nappia, joka kuvasi sitä, mitä esimies parhaillaan oli tekemässä. Vaihtoehtoja oli kymmenkunta, kuten puhelimessa, neuvottelussa, muistiota kirjoittamassa, alaisen kanssa seurustellessa jne.  Kerran viikossa kone antoi raportin ajankäytön suuntautumisesta, mutta raporttia ei saanut kukaan muu, kuin asianomainen itse. Nämä raportit olivat auttamassa minua myöhemmin tekemään päätöksen, josta kerron myöhemmin.

PEKKAS –PÄIVÄT

Itse neuvottelutoimintaan osallistuneena tiedän se, että aina ei voi saavuttaa neuvottelutulosta, joka täysin vastaisi oman taustaryhmän toiveita. Sen vuoksi en ole tavannut arvostella toteutuneita työmarkkinaratkaisujakaan, vaikka ne eivät aina olekaan miellyttäneet minua. On kuitenkin yksi asia, jonka suhteen olen valmis poikkeamaan periaatteestani. Se on työajan lyhentäminen ns. Pekkas –päivien avulla. Olin aivan puusta pudonneen oloinen, kun 1984 kuulin ensimmäisen kerran ratkaisusta, joka 1990 mennessä lyhentäisi työaikaa 100 tunnilla vuodessa edellyttäen että työntekijän työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, eikä hänellä ole enemmän vuosilomaa, kuin vuosilomalain mukaan kuuluisi olla. Termi Pekkas –päivät on peräisin silloiselta valtakunnansovittelijalta Matti Pekkaselta, vaikka tuskin hän itse tuota nimeä työajan lyhentämiselle toivoi.

Työaikaa oli lyhennetty muutaman vuoden ajan, kun IVOn johto päätyi esittämään pääkonttorin henkilöstölle, että pääkonttorissakin siirrytään 8/40 tunnin työaikaan ja toimihenkilöiden vuosilomasäännössä ollut hyvityspäivämenettely lopetettaisiin. Toimihenkilöiden työehtosopimuksessa oli sovittu työajan muuttamisen periaatteista. Siirryttäessä 7,5/37,5 –tunneista 8/40 –tunteihin työaika pitenee Pekkas –päivistä huolimatta. Niinpä tessin mukaan siirtyminen 8/40 –tuntiin takasi toimihenkilöille työajan pitenemistä vastaavan palkankorotuksen.

Pääkonttorissa oli eletty muutama vuosi pidennettyä työaikaa, kun IVO –konsernin uusi ja mainio henkilöstöjohtaja Antti Aho soitti minulle.  Antin mukaan pääkonttorissa olisi palattava vanhaan työaikaan, koska enää ei voida sopia edes palaverien ajankohtia, kun päälliköt ovat Pekkasilla.  Työajan lyhetessä  ja Pekkastenkin hävitessä TES:n mukaan myös palkka pienenee.  Ensimmäisessä kokouksessa toimihenkilöiden edustajien kanssa asia esiteltiin, mutta toimihenkilöiden edustajat sanoivat, että heidän on keskusteltava ”kentän” kanssa ennen neuvottelujen jatkamista. Sovimme uuden tapaamisen ajankohdan. Sinne toimihenkilöiden edustajat toivat sellaiset ”kentän” terveiset, että sopikaa mitä muuta tahansa, mutta ei palkanalennusta.  No, se teki sopimisen helpoksi. Sovimme vanhaan työaikaan palaamisesta ja vuosiloman hyvityspäivien paluusta, Pekkas –päivien kertymisen loppumisesta ja toimihenkilöiden palkkojen pysymisestä ennallaan.

PROJEKTI ETIOPIASSA JA VÄHÄN SUOMESSAKIN

Kansainvälisyyteen osastolla oli toki totuteltu Egyptin töiden jälkeenkin, sillä monet osaston käyttämien materiaalien ja tarvikkeiden toimittajat olivat ulkomaalaisia, joten vastaanottotarkastuksia käytiin pitämässä monessa kaukaisessakin maassa. Vierailuja oli tietysti toisinkin päin. Vuonna 1985 osasto, tai pikemminkin yhtiö IVO Consultingin avustamana sopi FINNIDAn kanssa  Etiopian kansallisen sähköyhtiön 112 km pitkän 132 kV voimajohdon Alaba – Hossana – Gilgel Gibe sekä kolmen 132/15 kV sähköaseman rakentamisesta sekä kyllästyslaitoksen uusimisesta. Kyseessä oli Suomen kehitysapurahoilla toteutettu hanke.  Se oli merkittävä projekti monellakin tavalla. Etiopiasta on esimerkiksi projektin vuoksi tuotu Suomeen ainakin kaksi vaimoa. 

Myös oman urani eräs huippujakso liittyy edellä mainittuun Etiopian projektiin, vaikka en vaimoa sieltä saanutkaan. Ei se tosin kaukanakaan ollut.

Projektiin kuului se, että  kolme Etiopian kansallisen sähköyhtiön insinööriä tuli Helsinkiin lähes neljän kuukauden ajaksi koulutettaviksi voimajohtoalan osaajiksi. Heidän oli määrä projektin  jälkeen ottaa vastuu niin Etiopian voimajohtojen kunnossapidosta kuin uudisrakentamisestakin.  Jaska nimitti minut koulutettavien yhdyshenkilöiksi. Olin sitä 24/7. Insinöörit olivat kaikki muslimeja, mutta hyvin erilaisia muslimeja.

Helsingissä oli siihen aikaan ulkomaalaisia ja varsinkin afrikkalaistaustaisia maahanmuuttajia, liikemiehiä tai turisteja tosi vähän verrattuna nykyaikaan. En huomannut koko neljän kuukauden aikana minkäänlaista negatiivista suhtautumista omiin vieraisiini. Sen sijaan uteliaisuutta oli ja osoitettiin melko runsaasti. Oppimista oli puolin jos toisinkin. Olin tehnyt ennakkoon sopimuksen lähellä olevan ravintolan kanssa siitä, että nämä kolme herraa saattoivat ruokailla siellä IVOn kustannuksella osana projektin laskutettavia kuluja. Olin ensimmäisellä kerralla heidän mukanaan tukemassa heitä ja ravintolaakin. Ruokaa odottaessamme kokki sattui poikkeamaan salissa. Kerroin herroille, että kyseessä on ravintolan kokki, joka valmistaa meidänkin ruokamme. Herrat olivat epäuskoisen näköisiä. En olisi ymmärtänyt syytä siihen, ellei joukon nuorin olisi kysynyt varovasti: ”Man cooking?” Vahvistettuani asian epäuskoisuus muuttui nauruksi. Hulluja nuo suomalaiset!

Jotkut työkaverini olivat niin huomaavaisia, että he kutsuivat koko joukon kyläilemään arvellen näin helpottavansa minun painettani, mikä tietysti oli totta. Kun olimme menossa ensimmäiseen kyläpaikkaamme kerroin herroille, että Suomessa on tapana viedä kukkia emännälle kylään mentäessä. Niinpä poikkesimme kukkakaupassa. Valitsin itse kukkaset ja viherkoristeetkin. Kimpusta tuli mielestäni näyttävän näköinen. Ennen porraskäytävään astumista otin kukat paperista ja heitin paperit roskakoriin. Samalla annoin kukkaset vanhimmalle etiopialaiselle pyytäen häntä antamaan ne illan emännälle. Rouva näytti pitävän kimpusta todella paljon. Hän kehuikin kukkasia asetellessaan kimppua veteen kehuen samalla ulkomaalaisten miesten huomaavaisuutta. Illan aikana rouva katsoi useamman kerran kukkasiin ja totesi, että kyllä ulkomaalaiset miehet osaavat. Minä tietysti vahvistin asian ja surkuttelin meidän suomalaisten miesten moukkamaisuutta.

Jo ensimmäisten iltojen aikana iältään keskimmäinen etiopialainen kertoi minulle sisarestaan. Sisar oli yliopiston käynyt ja vapaa! Totesin siihen, että en ole vapaa, eikä Suomessa ole tapana pitää yhtä vaimoa enempää samanaikaisesti. Olin ehtinyt seurustella silloisen tyttöystäväni kanssa niin pitkän ajan, että oli varma siitä, että välillämme oli rakkauteen perustava suhde. Silloinen tyttöystäväni onkin nykyinen puolisoni.

Tutustuimme monin eri tavoin Helsingin silloiseen yöelämään mukaanlukien elokuvat, oopperan, Ateneumin, jääkiekko-ottelun ja Maestron naistentanssit. Kävimme monissa eri ravintoloissa syömässä. Pankkikortit ja luottokortit odottivat silloin vielä keksimistään. Ravintolassa yritykset maksoivat syömisensä ja juomisensa kirjoittamalla laskun taakse yhtiön nimen, viitetiedon sekä laskutusosoitteen.  Tämä operaatio herätti parissakin ravintolassa lähellä istuneiden, siihen asti meitä huomaamattomien naisten mielenkiinnon.

Neljä kuukautta kului nopeasti. Viimeisenä iltana ennen etiopialaisten kotiinlähtöä vietettiin kurssin päättäjäiset Suomenlinnassa Walhalla –ravintolassa. Sianlihaa ei ollut tarjolla, mutta alkoholia oli riittävästi. Kävellessämme Walhallaan vastaamme tuli arabilta näyttävä mies ja useita hunnutettuja naisia. Silloin huomasin ensimmäisen kerran, että nenän ja suun peittävän hunnun yläpuolelta katsovat silmät ovat kiehtovat ja vähän enemmänkin, ja ajattelin tietysti, että kyllä Lähi-idässä taidetaan osata uskonnollisuuden ohella myös erotiikkaa. Tämä on tosin puhdas miesnäkökulma, sillä minullahan ei ole mitään käsitystä siitä, miten hunnutetut naiset itse kokevat huntunsa.

Koko Suomessa vietetyn aikansa ja varsinkin Walhallan illallisen aikana etiopialaiset kehuivat minua Jaskalle ja projektin päällikölle tavalla, joka ei ole tavallista. Arvostus oli molemminpuolista, sillä itse arvostin etiopialaisia sen vuoksi, että he osoittivat kiinnostusta monenlaisia asioita kohtaa. Mm. suomalainen yhteiskunta, Suomen taiteet ja urheilukin kiinnostivat heitä suuresti. Maailman kolmesta turhasta asiasta yksi on esimiehen kiitos, ellei siihen liity palkankorotusta. Sain paitsi korotuksen myös mukavan kannustepalkkion. En pidä tällaisten asioiden esiintuomista mukavana, mutta tarinan jatkon kannalta sillä on merkitystä. Sisaren veljen kanssa olen jatkanut kirjeenvaihto niin, että se edelleen jatkuu, joskin kirjeiden väli on pitkä.  Kirjeisiinsä ystäväni on tavannut merkitä titteliksi Best administrator tai Funny old man tai jotakin muuta yhtä mukavaa.  Sisarkin on edelleen vapaa.  2009 sain häneltä oivan joulukortin ottaen huomioon, ettei hän silloin vielä tiennyt irtisanomisestani. Teksti oli näin:”Dear Rauno, how are you-gold-good friend. Remember that oldie is goldie”.

Oltiin sitä toki kovasti kansainvälisiä jo silloin muuallakin kuin IVOssa. Etiopialaisten lähdettyä kotimaahansa satuin nimittäin kerran kadulla matkalla töistä kotiin tapamaan erään pitkäaikaisen ystäväni. Päätimme mennä kahville lähellä olevaan Hotelli Presidentin Maria -kahvilaan. Kahvilan ikkunassa oli mainos: ”Cafe au lait” ja hinta. Niin mannermaista! Menimme sisään. Pyysin tiskin takana seisovalta nuorelta naiselta kahvia ilman laittia. Hän katsoi minua silmät  pyöreinä ja kysyi: ”Mitä se on?”.

SÄHKÖRADAT JA TRANMAST

Voimajohtojen lisäksi osasto oli kautta historiansa rakentanut myös antennimastoja. Mastojen rakennustöissä oli sattunut ja sattui myös omana aikanani osaston, ja ehkä yhtiönkin historian vakavimpia työtapaturmia. Niiden tutkinta jo paljasti sen, mitä vieläkään kaikki eivät usko eli sen, että tapaturmien (ja liikenneonnettomuuksien) syy on melkein aina ns. oikaiseminen eli jostakin ikäväksi koetusta työvaiheesta tai säädöksen tai ohjeen  määräyksestä poikkeaminen. Siis ei välitetä! Jos kaikki ihmiset noudattaisivat kaikkia määräyksiä ja ohjeita, ei tapaturmia eikä liikenneonnettomuuksia juurikaan sattuisi. Myöskään rikoksia ei tehtäisi.

Mastoja tarvitsivat IVO voimalaitostensa väliseen viestiliikenteeseen sekä myös Yleisradio ja VR. Kolmas kasvava antennimastojen tarvitsija oli posti- ja telelaitos.  Niinpä niin, Itella ja Sonera olivat silloin yhtä liikelaitosta tai oliko se peräti valtion virasto, kunnes siitä 1990 tehtiin liikelaitos.  Samana vuonna posti- ja  telelaitos perusti yhdessä IVOn kanssa mastoprojektien toteuttamiseen erikoistuneen Transmast Oy:n. Sen pääkonttori sijoittui Inkoon Kopparnäsiin, eli kylään, jossa toimi myös Kopparnäsin johtojakso. Mastokauppa kävi vilkkaana, eikä Transmastin toimitusjohtaja omien sanojensa mukaan kerinnyt juuri muuta tehdä, kuin vastata puhelimeen ja ottaa tilauksia vastaan.

Nokia luopui kaapelituotannostaan 1995. Sitä ennen se oli jo luopunut Sähköradat Oy:n omistuksestaan, joten Sähköradat Oy:stä tuli kokonaan IVOn omistama tytäryhtiö.

MUUTTO MYYRMÄKEEN

Tullessani 1976 IVOn palvelukseen oli yleinen puheenaihe IVOssa se, että yhtiö tulee rakentamaan uuden pääkonttorin Vantaan Myyrmäkeen.  1981 Hannu Heikkilä päätti muuttaa lähemmäs työpaikkaansa Espooseen. Olin näin ollen vaarassa joutua asunnottomaksi.  Hannu tosin tarjosi minulle mahdollisuutta muuttaa mukana, mutta mihinkä minä Suomen parhaasta asuinpaikasta olisin halunnut muuttaa. Menin näin ollen opintojeni rahoittajan Postipankin (myöh. Leonia, nyt Sampo –pankki) konttoriin täyttämään asuntolainahakemuksen. Päätin ostaa asunnon kahden ympyrän leikkausalueelta. Ympyrät sain niin, että harpin avulla piirsin ne karttaan. Toisen ympyrän keskipiste oli Malminrinne ja toisen rautatieasema M –junan vuoksi. Kummankin ympyrän säde oli luonnossa yksi kilometri.  Sopiva asunto löytyi kesäkuussa Etu-Töölöstä.  Asunnossa oli vuokralainen. Vuokralainen oli holhouksen alainen. Hänen holhoojansa oli kaupungin virkaholhooja.  Osaltaan vuokralaisen vuoksi asunnon hinta oli halpa. Hinta halpeni tuntuvasti alkuperäisestä pyynnöstä, sillä välittäjä (!) kehotti minua tekemään tarjouksen tietyllä hinnalla. Myyjä hyväksyi hinnan. Vuokralainen ei suostunut muuttamaan pois ilman asunto-oikeuden häätöpäätöstä. Jouduin siis viemään asian asunto-oikeuteen. Oikeus hyväksyi vuokrasuhteen irtisanomisperusteen, mutta antoi vuokralaiselle kolme ylimääräistä kuukautta aikaa muuttaa, jotta  kaupunki saisi enemmän aikaa etsiä vuokralaiselleen asunnon. Niinhän siinä kävi, että kaupunki löysi vuokralaiselleni asunnon juuri viimeisenä mahdollisena päivänä.  Omaatuntoani rauhoitti se, että kaupungin vuokralaiselleni tarjoama asunto oli vähintään ostamani asunnon luokkaa ja sijaitsi myös kantakaupungissa.

Muutin 31.12.1981. Samana päivänä pidin tupaantuliaiset. Tilasimme Pizzataksista pizzat ilman Coca-Colaa. Olin nähkääs pieneksi jääneen muuttokuorman purkamisen jälkeen kantanut lähikaupoista parempia juomia riittävästi. Vieraatkin tietysti toivat erilaisia tuliaisia ja onnentoivotuksia.  Kaupunkiympäristö osoitti tässäkin tapauksessa vahvuutensa, sillä vieraani saivat kaikki tuliaisensa perille. Edellisenä uuden vuoden aattona nimittäin osa vieraista oli vieraanamme maalla. He tulivat runsaan kilometrin matkan järven yli jäätä pitkin ja vetivät perässään muovikassia, jossa tuliaisjuomat olivat. Heidän päästyään rantaamme huomasivat he kassin revenneen ja yhden pullon jääneen matkalle. Ei muuten ollut kaikkein huonoin tapa viettää uudenvuoden aattoa se, että lähdimme voimakkaiden taskulamppujen kanssa etsimään pulloa, ja löysimmekin sen. Pakkasta lienee ollut viitisentoista astetta, mutta kyseiset juoma eivät jäädy.

Ostamani asunto oli todella huonokuntoinen. Sen kunnostamisesta tuli omaisilleni ja ystävilleni suurempi ongelma, kuin minulle. Pidin Iisakin kirkkoa ohjenuoranani remonttia tehdessäni. Työsuhteestani oli suuri etu remontin kustannusten kannalta. Yksi IVOn henkilöstöeduista oli nimittäin se, että henkilöstö sai ostaa niitä tuotteita, joita IVO omassa toiminnassaan käytti samalla hinnalla, kuin yhtiö. Itse asiassa yhtiö olikin tilaaja, mutta yhtiö laskutti laskun maksettuaan sen asianomaiselta työntekijältään eli tässä tapauksessa minulta. Silloin oli muodissa se, että suurten yhtiöiden hankintatoimi oli keskitetty, joten IVOssakin oli hankintaosasto.  IVOlla oli omistuksessaan suuri rakennuskanta, joten IVO käytti toiminnassaan maaleja, sementtiä, tapetteja, laattoja jne. Muistan vieläkin kuinka järkyttynyt olin, kun näin IVOn saamat alennukset ja ymmärsin minkälaisella katteella niitä tuotteita myydään tavallisille kuluttajille. Samalla olin tietysti tyytyväinen.  Omat hankintani eivät työllistäneet hankintaosastoa juuri lainkaan, mutta kuulin siinä yhteydessä sen, että jotkut ivolaiset omakotirakentajat työllistävät yhden tai kaksi hankintaosaston ostajaa kuukausien ajaksi. Arvokas henkilöstöetu, eikö ollutkin?

Uuden pääkonttorin rakennustyömaan ollessa käynnissä perustettiin IVOssa muuttotyöryhmä. Tähän yleisen osaston vetämään ryhmään tuli jokaisen osaston nimetä oma edustajansa, jotka nimettiin muuttomestareiksi.  Minusta tuli voimajohto-osaston muuttomestari.  Ensimmäisenä työnäni muuttomestarina nimesin voimajohto-osaston toimistosihteerit toimistojensa yhdyshenkilöiksi. Sähköpostin puuttuessa se oli nopein ja tehokkain tapa välittää muuttoa koskevaa tietoa ja yhtenäistää muuttokäytäntöjä.

Mukana olo muuttoprojektissa oli mukavaa ja hyödyllistä niin minulle itselleni, kuin toivoakseni myös voimajohto-osastolle. Mukanaolo varmisti sen, että tiesin koko ajan projektin etenemisestä ja pääsin tutustumaan työmaahan tasaisin välein. Lisäksi muuttomestarit saivat aivan ensimmäisten ivolaisten joukossa  matkapuhelimet. Ne olivat hieman erilaisia, kuin nykyiset kännykät, sillä  ne oli etupäässä suunniteltu käytettäviksi ajoneuvoissa. Itse puhelinkin oli nykyisiä laitteita suurempi, mutta erityisesti akku oli huomiota herättävä, sillä se ei mahtunut mihinkään taskuun, eikä edes kaikkiin laukkuihin. Olin silloin, kuten nytkin autoton, joten puhelimen mukana kuljettaminen oli siinä määrin vaikeaa, että usein se jäi toimiston pöydälle. Suuresta koostaan huolimatta akku ei kauan kestänyt, vaan sitä oli yhtenään ladattava. Nykyinen kännykkäni on vanha, mutta sen akku kestää latauksen jälkeen vähäisessä käytössäni noin kaksi viikkoa. Uusissa kännyköissä kuulu jälleen palatun tuohon yhtenään ladattavuuteen, mutta sellaista puhelinta ei meidän kahden hengen talouteemme tule.

Projektin puitteissa opin myös tuntemaan IVOn kiinteistöpäällikön ekonomi ja insinööri Aimo Nuottimäen. Hyödyllistä se oli sen vuoksi, että Aimosta tuli myöhemmin kahteen otteeseen esimieheni. Ehdin jo nimetä Jaskan tämän esityksen tähdeksi, mutta Aimo on tiukasti kintereillä.

Muuton lähestyessä muuttomestarien kiireet lisääntyivät. Kunkin muuttomestarinhan oli hoidettava myös päätyönsä, joten oli selvää, ettei normaali työaika riittänyt alkuunkaan. Kilpailun jälkeen muuttoliikkeeksi valittiin Viktor Ek.  Viktor Ek hoiti vaativan ja valtaisan muuton täysin onnistuneesti.  Muutto ajoittui vuosien 1987 lopun ja 1988 alun väliseen aikaan.  Muuton vuoksi hylättiin suuri määrä kalusteita. Niiden kohtalosta ei minulla ole tietoa. Voimajohto-osastolla Kampissa kaikki toimihenkilöt  olivat yhden tai kahden hengen huoneissa. Myyrmäessä sen sijaan suurin osa henkilöstöstä sijoitettiin maisematiloihin. Vain johtajat ja esikuntaihmiset sijoitettiin yhden tai kahden hengen huoneisiin. Tästä seurasi se, että maisemassaolijat toivoivat pääsevänsä huoneisiin, kahden hengen huoneessa olevat toivoivat pääsevänsä yhden hengen huoneeseen ja yhden hengen huoneessa olijat toivoivat pääsevänsä toiselle käytävälle esim. auringon tai maiseman vuoksi. Voimajohto-osasto muutti uuden talon viidenteen kerrokseen. Oma huoneeni oli yksikön johdon vieressä talon pohjoisella käytävällä, joten ikkunat olivat pohjoiseen. Ikkunoista näkyivät mm. Rajatorpantie, Kilterin koulu sekä myöhemmin Myyrmannin rakennustyömaa. Kuljin koko Myyrmäessä oloajan HKL:n vuosilipulla Helsingistä Malminkartanoon, josta kävelin Myyrmäkeen. Täytyy myöntää, että yhden kerran menin junaan Myyrmäestä ostamatta seutulippua, mutta tilanne ei ollut aivan normaali. Voimakkaan lumimyräkän vuoksi junaliikenne oli sekaisin (ihan tosi!) ja junat kulkivat miten sattui.  Kello oli 17.20, kun YLEn aikaisessa sanottiin M –junan lähteneen juuri Martinlaaksosta. En olisi ehtinyt Malminkartanoon, enkä edes lippukassalle, mutta junaan ehdin.  M -juna lähti todellakin Martinlaaksosta, sillä se oli M -junan päätepiste Vantaalla siihen aikaan. Juna oli tupaten täynnä matkustajia, joten tarkastajat eivät olisi voineet siellä työtään tehdäkään, eivätkä varmaan yrittäneetkään tilanne huomioon ottaen.  Kerran myöhemmin sattui niin, että menin työpäivän jälkeen Myyrmanniin ostamaan jotain, ja nousin sen vuoksi junaan Myyrmäestä, mutta silloin ostin asemalta seutulipun. Junaan nousi myös eräs työkaverini, jonka tiesin yleensä kulkevan Malminkartanosta. Hän ei ollut ostanut seutulippua. Heti junan lähdettyä Myyrmäestä Malminkartanoa kohden, tulivat tarkastajat. Työkaverini näytti HKL:n lippuaan. Tarkastaja kiitti ja jatkoi eteenpäin. Ehdin jo ajatella vaikka mitä, kun tarkastaja palasi ja sanoi työkaverilleni: ”näytätkö vielä lippuasi?”

Uudesta toimitalosta ei kuitenkaan tullut pääkonttoria, koska yhtiön  johtajisto ei ollut halukas muuttamaan Myyrmäkeen. Niinpä niin, kuka olisi ollut, jos olisi itse saanut päättää.  Se taisi olla Kauppalehti, joka esitti arvoituksen: ”Miksi IVOn uudessa toimitalossa katot ovat  kuparista?” Vastaus oli, että yhtiöt tutkimuksen mukaan kulta olisi ollut liian kallista.  Se oli kateellisten huumoria se, mutta todellisuudessa uusi talo rahoitettiin luultavasti myymällä vanhoja taloja Helsingin keskustasta.

Voimatalossa ja muissa IVOn keskustan kiinteistöissä lukitus oli hoidettu perinteisin mekaanisin lukoin, jotka sai auki vain avaimella. Helsingin sanomien erikoisiin sopisi varmasti seuraavakin tarina, joka liittyy lukkoihin ja avaimiin. Eräs määräaikaisessa työsuhteessa voimajohto-osastolla ollut naishenkilö sai vakinaisen työpaikan IVOn toiselta osastolta toisesta talosta. Hän oli huolissaan voimajohto-osaston avaimen palauttamisesta muuton jälkeen. Sanoin hänelle, että kyllä sen ehtii tehdä myöhemminkin. Niinpä kerran mennessäni ruokatauolla Sestoon tapasin hänet kadulla. Hän alkoi vauhdikkaaseen tapaansa heti puhua avaimesta. Siinä vaiheessa takaani kulkenut mieshenkilö hidasti kulkuaan ilmeisesti kuullakseen, mitä seuraa. Nainen kaivoi voimajohto-osaston avaimen laukustaan, antoi sen minulle ja sanoi suunnilleen näin: tässä tämä avain vihdoin on. Olisin mielelläni tullut tuomaan sen, mutta voithan sinä tulla uuteen paikkaani katselemaan, miltä siellä näyttää. Sanoin tulevani joskus sopivampana ajankohtana, jonka jälkeen erosimme.  Perässäni ollut mies katsoi minua kateellisen näköisenä ja sanoi: ”Vaude!”.

Myyrmäen toimitalossa olikin sitten sähkölukot, jotka sai auki henkilökortilla. Samalla kortilla maksettiin myös lounas. Edellisen kuukauden aikana syötyjen lounaiden hinnat vähennettiin seuraavan kuukauden palkasta. Se oli teknisesti harvinaisen onnistunut ratkaisu, sillä ainakaan itse en muista yhtään tapausta, että kortti olisi tiltannut. Myyrmäen toimitalossa oli aluksi myös pankkiautomaatti, mutta muutaman vuoden jälkeen pankki otti sen pois. Se ei ilmeisesti kannattanut yhtä hyvin, kuin sähkökauppa.

Erityisen myönteisenä asiana on mainittava se, että Myyrmäen toimitalon alimmassa kerroksessa oli tilat myös taidenäyttelyille eli IVOn galleria.  Sen 12 vuoden aikana, jona talossa työskentelin, galleriassa järjestettiinkin muutama taidenäyttely. Taisinpa jopa ostaakin näistä näyttelyistä muutaman taulun.

OSASTOISTA YKSIKKÖIHIN

IVOon tuloni jälkeinen ensimmäinen suurempi organisaatiomuutos tehtiin Myyrmäkeen muuton jälkeen.  Osastojen sijasta puhuttiin yksiköistä. Kone, rakennus- ja sähköosastot lopetettiin ja osia niistä sijoitettiin uusiin yksikköihin. Uudet yksiköt olivat voimalaitosyksikkö ja voimansiirtoyksikkö. Voimalaitosyksikkö ja voimansiirtoyksikkö muodostivat yhdessä engineeringin. Myös hankintaosaston, talousosaston ja yleisen osaston rooli osastoina lakkautettiin. Niiden henkilöstö siirtyi  hoitamaan tehtäviään niihin yksiköihin, joiden töitä he  olivat jo ennestään tehneet. Yksiköihin tulivat hankkijat,  kirjanpitäjät ja reskontranhoitajat sekä palkanlaskijat. Lisäksi muodostettiin Myyrmäkeen palveluyksikkö, joka tarjosi muille yksiköille ainakin kiinteistö-, kopio, käännös-, matka-, puhelinvaihde-, ravintola-, tieto- ja työterveyspalvelut. Konsernitason henkilöstöhallinto jäi tietysti konsernin esikuntaan. T & K –yksikön pääpaikka oli jo vanhastaan ollut Myyrmäki. IVOn tontilla oli nimittäin rakennus jo ennen tässä mainitun uuden rakennuksen rakentamista.

Voimasiirtoyksikön liiketoimintayksiköt olivat IVO Service, sähköasemat, voimajohdot sekä kaukokäyttö ja tietoliikenne. IVO Servicen liiketoimintaa oli sähköasemien ja voimalaitosten kunnossapito. Voimalaitosyksikön liiketoimintayksiköt taisivat olla konsultointi,  lämpövoima, ydinvoima ja ympäristö. Viimemainittu kauppasi osaamistaan päästöjä vähentävällä teknologialla sekä pienillä, ympäristömyönteisinä pidetyillä voimalaitoksilla. Ydinvoimaliiketoiminnan melkein ainoa asiakas oli Loviisan voimalaitos.

Tässä vaiheessa Aimo Nuottimäestä tuli ensimmäisen kerran pomoni. Aimo toimi voimansiirtoyksikön hallintopäällikkönä. Hän johti henkilöstöhallinnon lisäksi taloushallintoa ja atk:ta (myöh. IT, vielä myöh. ITC).

Alaisteni määrä kasvoi samassa yhteydessä, sillä yksikön sihteerit keskitettiin ryhmääni.

Engineeringissä aloitettiin tuloksen parantamisen vuoksi yleiskustannusjahti, sillä tuotannon yleiskustannukset olivat liian suuret.  Myös hallinnon yleiskustannuksia pyrittiin pienentämään.  Tuotannon suuret yleiskustannukset johtuivat siitä, että suunnittelulla ei ollut riittävästi laskutettavaa työtä, jolloin ylimääräiset tunnit kirjattiin yleiskustannuksiin. Töiden puute ilmeni monella tavalla. Erään yksikön johtaja kertoi minulle menneensä kahvitilaan, jossa hänen suunnittelijansa istuivat, vaikka ei ollut kahviaika. Kehotettuaan suunnittelijoita menemään töihin, vastasivat suunnittelijat, että he olisivat töissä, jos olisi jotain työtä. Johtaja sanoi minulle, ettei hän ole koskaan hävennyt yhtä paljon kuin silloin. Työnpuute johtui osittain myös siitä, ettei IVOssa oltu vielä opittu toimimaan uudessa organisaatiossa. IVOn osuus engineeringin tilauskannasta oli nimittäin noin 80 %.

Yleiskustannusten vähentämiseksi tehtiin monenlaisia toimenpiteitä, joiden joukossa olivat myös ne kaikkein inhottavimmat eli irtisanomiset.  Se oli ensimmäinen kerta, kun itse jouduin perehtymään taloudellisista ja tuotannollisista syistä tehtävää henkilöstön vähentämistä koskevaan lainsäädäntöön ja muihin säännöksiin. Tarpeellista oppi olikin, sillä siitä hetkestä aina työsuhteeni loppuun asti on yt –neuvotteluja on pidetty tasaisin välein, ja niin toimihenkilöitä kuin työntekijöitäkin on irtisanottu ja lomautettu suuria määriä. Jokainen yt on syönyt minusta palasen, joten pidin tavallaan oikeani sitä, että lopulta jouduin itsekin yt:n kohteeksi, vaikka sen syyt ovat farssimaiset, kuten tulet huomaamaan tarinan jatkuessa.

Engineeringin tukena oli myynti- ja konsultointiyhtiö IVO international Oy. Järjestely oli erinomainen, sillä IVO-IN pyrki tarjoamaan asiakkailleen esitutkimuksia voimalaitos- ja voimajohtohankkeista. Se saikin näitä kauppoja melko hyvin. Esitutkimuksen valmistuttua IVO-IN tietysti kertoi asiakkaalle, että samasta konsernista on mahdollista saada hankkeen tai hankkeiden toteutus.

Imatran Voima päätti jossain vaiheessa 1990 –luvun alussa panostaa entistä voimakkaammin aloitetoimintaan. Se halusi suurempien yksiköittensä nimeävän yksikkötasoisen aloiteasiamiehen. Sen suuremmin asiaa miettimättä ryhdyin pyynnöstä engineeringin aloiteasiamieheksi. Tehtävän työmäärä yllätti minut täysin. Aluksi piti koota engineeringin aloitetoimikunta ja sen jälkeen pyörittää aloitetoimintaa. Aloiteasiamies oli aloitetoimikunnan sihteeri ja otti aloitteet vastaan, hankki niihin asiantuntijalausunnot, esitteli ne aloitetoimikunnalle, tiedotti päätöksestä aloitteentekijälle, hankki palkinnot, arkistoi aloitteet ja päätökset sekä kirjoitti tietysti kokouksen pöytäkirjat.  Asiantuntijalausunnoista saisi vaikka erillisen kirjan, sillä niihin liittyy suuri määrä inhimillisiä tunteita.  Eräässä ensimmäisistä engineeringin aloitteista ehdotettiin Rauhalahden turvevoimalaitoksen kattilan muuttamista niin, että siinä voitaisiin polttaa myös puuta. Kaksi korkeantason voimalaitosasiantuntijaa kirjoitti lausunnossaan, että aloitteen toteuttaminen on sekä taloudellisesti että teknisesti mahdotonta. Aloitetta ei palkittu. Noin kaksi vuotta tämän jälkeen Voimasanomissa oli huomiota herättävä otsikko, jossa kerrottiin, että Rauhalahden voimalaitoksen kattila muutetaan kykeneväksi polttamaan puuta.   Sen vielä ymmärtäisi jos taloudelliset suhdanteet olisivat muuttuneet kahden vuoden aikana, mutta polttotekniikassa en tiedä tapahtuneen sinä aikana uutta kehitystä.  Aloitetoimikunta otti aloitteen uuteen käsittelyyn ja palkitsi sen muodollisella, vai sanoisinko kohtuullisella palkkiolla. Johtopäätökseni tästä oli se, että ei edes fysiikka ole niin objektiivinen tiede, kuin tieteen pitäisi olla.

Sen kahdeksan vuoden aikana, kun hoidin aloiteasiamiehen tehtäviä engineeringissä tehtiin ja palkittiin  kolme poikkeuksellisen merkittävää aloitetta. Aloitteiden palkitseminen engineeringissä osoittautui vaikeaksi. Syy oli se, että merkittävissä tekniikkaan liittyvissä aloitteissa hyödynsaaja ei ollut engineering itse, vaan sen asiakkaat. Ongelmattomin taisi olla aloite, jossa esitettiin uusien ja kunnostettavien voimalaitosten välppien muuttamista alumiinisiksi, kun ne oli aina tehty teräksestä. Välppä on ristikko turbiinin edessä. Sen tarkoitus on estää kalojen ja erilaisten esineiden joutuminen turbiiniin.  Toinen merkittävä aloite säästi kemiallisen puunjalostajan kustannuksia merkittävällä tavalla. Aloitteessa nimittäin ehdotettiin uuden ison laitoksen eri osiin yhteistä jäähdytysjärjestelmää, kun suunnittelija oli perinteiseen tapaan suunnitellut joka kohteeseen oman jäähdytysjärjestelmänsä.  Kolmas merkittävä aloite koski kosteikkoihin rakennettavien voimajohtojen perustusta.  Uusi perustustapa otettiin heti käyttöön, eikä sen käyttämisestä liene vieläkään luovuttu.

Määrällisesti mitaten aloitteita tehtiin ylivoimaisesti eniten kahdesta aihepiiristä. Nämä olivat tietokoneohjelmat ja toimitalon palvelut ravintola etunenässä. Näitä asioita koskevia aloitteita tuli niin paljon, että lopulta ne irrotettiin aloitetoiminnasta ja henkilöstöä kehotettiin lähettämään palaute suoraan vastuuhenkilöille eli it –päällikölle ja ravintolan esimiehelle.

Myös IVOn yritysturvallisuustoimisto (”everstijuntta”) halusi itselleen yhteyshenkilön suurimmista yksiköistä. Sekin rooli lankesi minulle, joskaan siitä ei voi paljoakaan puhua. Sen verran voin sanoa, ettei se kaiken kaikkiaan työllistänyt minua kovinkaan paljon lukuun ottamatta aivan alkua, kun olin em. toimiston tehokoulutuksessa.   Tosin silloisessa työmäärässäni vähänkin oli paljon.

KONEPAJASTA ENVO

Engineeringin liiketoiminta osoittautui melkoisen riippumattomaksi suhdanteista. 1980 –luvun hullut vuodet eivät vaikuttaneet myönteisesti, eikä vastaavasti 1990 –luvun lamakaan vaikuttanut ratkaisevasti.  Joskus 1980 –luvulla tapahtui kaikessa hiljaisuudessa niin, että osa valtionyhtiötä yksityistettiin. Kysymys oli Imatran Voiman konepajasta Viikissä Helsingin Vanhassakaupungissa. Konepajan enemmistöomistajaksi tuli Porvoolainen Ensto Oy ja  konepajasta tuli ENVO Oy. Olen jälkeenpäin ihmetellyt sitä, että hanke saatiin loppuun asti niinkin siististi, kuin saatiin. Suomessa ei eletty silloin konsensuksen hengessä, vaan vasemmisto oli paljon nykyistä ärhäkämpää, ja konepajalla oli tiukka luottamusmies. Asian hyväksymistä ilmeisesti helpotti sen, että IVOsta ENVOon siirtyneille työntekijöille luvattiin kirjallisesti, että heidät otetaan IVOon takaisin, jos heidät taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotaan ENVOsta.  Se oli työnantajan puolelta harkitsematon sopimus, jonka rasitteita jouduin itsekin selvittämään myöhemmin.

ENGINEERINGISTÄ YHTIÖ

Samanaikaisesti 1990 –luvun alkupuolella tapahtui  kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin atomirengas ja muut voimajohtoprojektit valmistuivat, eikä asentajille eikä työnjohdolle enää riittänyt töitä. Toinen merkittävä asia on yhtiöittämisen muotiin tuleminen. Niinpä IVOkin päätti yhtiöittää suurimmat yksikkönsä engineering mukaanlukien. Engineeringin osalta yhtiöittäminen tehtiin liikkeenluovutuksena niin, että engineering sulautettiin IVO Consulting Engineering Oy:hyn, joka tosin oli muuttanut nimensä jossakin vaiheessa IVO International Oy:ksi. Jaska nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän otti Aimon ja minut  mukaansa kolmanteen kerrokseen, jonka Kilterinkoulunpuoleinen käytävä oli johdon käytävä. Miellyttävin seikka omalta kannaltani oli se, että esikunnan vieressä oli engineeringin ydinvoimaliiketoiminta.  Ydinvoiman intohimoisena kannattajana pääsin ennen kaikkea ydinturvallisuustoimiston päällikön Matti Komsin opetuksella niin syvälle ydinvoimalaitosta ja ydinfysiikkaa, kuin fysiikkaa taitamattomana saatoin. Matti on mies, joka teki minusta lopullisesti ydinvoimauskovaisen. Hän ei tehnyt sitä asenteilla, ei ennakkoluuloilla eikä pelottelulla, vaan tutkimustiedolla. 

Epätieteellisen seuran pääsyvaatimuksena on täydellisen tietämättömyyden osoittaminen jollakin tieteen alueella. Olen harkinnut pyrkimistä jäseneksi vedoten täydelliseen tietämättömyyteeni fysiikasta.

Kuten valistuneelle lukijalle on jo selvinnyt, oli minulla aika paljon töitä. Lisäksi minulla oli siinä vaiheessa enimmillään 15 alaista. Heidän joukossaan oli uusinta konttoritekniikkaa käyttäviä toimihenkilöitä. Se heijastui myös omaan esimiestyöhöni sillä tavalla, että minun olisi pitänyt pysyä tiukasti tekniikan kehittymisen mukana, enkä pitänyt omaa osaamistani riittävänä siihen. Kun lisäksi ryhmän naisvaltaisuus antoi aihetta monenlaisiin kommentteihin organisaatiossa, eikä kateuskaan ollut täysin poissuljettu, ja 15 henkilön johtaminen vei tavattomasti aikaa,  ja kun vielä  aavistin, että vastuu koko engineeringistä olisi aikamoinen rasitus, pyysinkin, että minut vapautettaisiin esimiestehtävästä. Pyynnöstäni eivät ilahtuneet sen paremmin alaiseni kuin esimiehenikään, mutta esimiehet tietysti ymmärsivät, ettei ole viisasta pitää esimiesasemassa henkilöä, joka ei sitä halua ja myöntyivät siihen, että minusta  tehtiin asiantuntija. Nimikkeekseni tuli työsuhdepäällikkö.  Päällikkö voi olla ilman alaisiakin, sillä myös asioita voi johtaa. Itse asiassa huomasin nopeasti, että minulla oli enemmän valtaa asiantuntijana, kuin esimiehenä oli ollutkaan. Lisäksi pidän asiantuntijavallasta enemmän, sillä sehän on välillistä valtaa.  Aimon ryhmään otettiin kaksi muutakin päällikköä ilman alaisia. Toinen oli henkilöstön kehittämispäällikköjä toinen laatupäällikkö. Omassa ryhmässäni olleet henkilöstön kehittämisen asiantuntijat oli siirretty emoyhtiön puolelle jo aikaisemmin.

Luovuttuani esimiesasemasta muutama päällikkö kertoi minulle miettineensä samaa, mutta heidän uskalluksensa ei ollut riittänyt. Nämä esimiehet olivat kaikki niitä esimiehiä, joita olin arvostanut eniten heidän esimiestaitojensa vuoksi.  Muutenkin pitkän urani nojalla uskallan sanoa, että halu olla esimies ja kyky siihen ovat kääntäen verrannollisia, mutta eivät täyden ykkösen verran, vaan ehkä 0,6:n – 0,7:n kertoimella.

Jaska tuli eräänä päivänä puhumaan sellaisesta asiasta, että engineeringistä haluttaisiin työnantajan edustaja IVOn eläkesäätiön hallintoneuvostoon.  Eläkesäätiöllä oli todellakin oma hallintoneuvosto. Sen puheenjohtaja tosin oli sama, kuin IVOn hallintoneuvoston puheenjohtaja. Hallintoneuvostojen ohjelma oli sellainen, että ensin oli yhtiön hallintoneuvoston kokous, sen jälkeen oli eläkesäätiön hallintoneuvoston kokous ja lopuksi hallintoneuvostojen yhteinen lounas.  Oman hallintoneuvostourani aikana puheenjohtaja oli muuan  Ilkka Kanerva (kok.). Hallintoneuvostourani jäi nimittäin varsin lyhyeksi, sillä otin yhdessä IVO –konsernin Antti Ahon kanssa tavoitteeksi lopettaa eläkesäätiön hallintoneuvosto.  Se ei osoittautunut erityisen vaikeaksi, kun henkilöstön edustajille luvattiin pääsy eläkesäätiön hallitukseen.  En ole enää varma siitä, kumpi ensin puhui ääneen hallintoneuvoston lopettamisesta Antti vai minä, mutta joka tapauksessa suon itselleni sulan hattuuni siitä, että olen ollut lopettamassa hallintoneuvostoa ja ottamassa itseltäni pois korkeatasoista ilmaista lounasta. Toivoisin muiden ottavan siitä mallia. Kun hallintoneuvostoa ei enää ollut, löysin itseni eläkesäätiön hallituksesta varapuheenjohtajana. Varsinaisen laskennan ja eläkepäätökset säätiö oli ulkoistanut Varmalle, mutta hallitus kävi kaikki eläkepäätökset läpi ja taisi pari kertaa löytää laskelmista jopa virheitä. Laskelmien määrä oli tosin niin suuri, että prosentteina virheiden määrä oli olematon.

.

Hallitus vastasi myös eläkesäätiön sijoitustoiminnasta.  Säätiöllä oli raha- ja arvopaperisijoitustensa lisäksi omistuksessaan mm. kaksi arvokasta toimistotaloa. Toinen oli em. Voimatalo ja toinen ns. Kampin talo Urho Kekkosen kadun ja Annankadun kulmassa. Säätiön eläkevastuut olivatkin täyteen katetut. Säätiö suljettiin 31.12.1990, joten sen jälkeen eivät työsuhteensa IVOssa tai Fortumissa aloittaneet toimihenkilöt eivätkä työntekijät ole säätiöedun piirissä.

Engineeringin nimi oli siis IVO international Oy. Tämä nimeäminen tapahtui 1993. Uusiseelantilainen kirjeenvaihtoystäväni kommentoi nimeä sanomalla luulleensa, että kaikki internationalit lopetettiin Neuvostoliiton romahdettua.  Näytin kommentin myös Jaskalle. En tiedä oliko sillä vaikutusta, mutta joka tapauksessa 1995 yhtiön nimi muutettiin. Uusi nimi oli IVO Power Engineering Oy.  Vielä viimeaikoinakin olen huomannut, että Suomessa ja muuallakin maailmassa on edelleen internationaleja.

Toinen merkittävä asia 1990 –luvun alussa oli siis voimajohtotöiden jyrkkä väheneminen. Se johti mittaviin saneerauksiin, sillä asentajien määrä vähennettiin 1993 – 1995 noin 900:sta noin 300:aan. Myös työnjohdon määrää vähennettiin, mutta ei yhtä dramaattisesti. Senaikainen putki oli saneerauksessa suureksi avuksi.  Yt –neuvotteluja käytiin johtojaksokohtaisesti. Myös paikalliset työvoimaviranomaiset olivat useassa johtojaksossa apuna ja tukena. Irtisanotuista asentajista muodostui huomaamatta erinomainen reservi työtilanteen parantuessa.  Monet iältään alle putki-iän ovat saaneet kaksi tai jopa kolme kertaa uusittua työttömyysturvan 500 päivän maksujakson eli he ovat olleet töissä vähintään lain kulloinkin edellyttämän työssäoloehdon pituisen ajan.

Siinä missä asentajilla meni huonosti, alkoi minulla mennä hyvin. Yhtiö alkoi saada runsaasti projekteja ulkomailta. Konsultoinnista siirryttiin projektien toteuttamiseen. Tässä auttoi asiaa se, että yhtiön hankkeet kiinnostivat synergiamielessä mm. kaapelitehdasta ja Strömbergiä. Kansainvälistymistä edesauttoi myös muutaman ulkomaisen alan yrityksen hankkiminen. Voimansiirron tueksi hankittiin Estivo Virosta, Linjebygg Norjasta sekä Transelectric Ruotsista. Voimalaitosengineering taas hankki Erõterv ZRt:n Unkarista ja perusti Puolaan IVO Polska –nimisen myyntiyhtiön. Ympäristöliiketoiminnan voimalaitosten savukaasuja puhdistavat ratkaisut osoittautuivat erittäin halutuksi nimenomaan Itä-Euroopassa.

Samoihin aikoihin alkoivat kontrollerit tulla muotiin. Niinpä IVO Power Engineeringkin palkkasi itselleen kontrollerin. Hän oli upea nainen. Upea nainen tarkoittaa kielenkäytössäni naista, jolla sekä korvien välinen toiminta että ulkonäkö ovat kunnossa, mutta niin, että korvien välinen toiminta on tärkeintä. Eräänä aamuna töihin mennessäni tuli kontrolleri minua vastaan käytävällä. Tervehdin häntä sanomalla ”hyvää huomenta suosikkikontrollerini. Hän näytti pitävän tervehdyksestäni, mutta puolen tunnin kuluttua hän tuli huoneeni ovelle ja kysyi: ”Tunnetko muita kontrollereita?”  Valitettavasti minun oli vastattava hänelle, etten taida tuntea.

EXPATRIAATTEJA

Projektivientiin siirtyminen lisäsi lähetettävien työntekijöiden määrän moninkertaiseksi.  Siihen asti muutaman expatriaatin asiat oli hoidettu vanhassa IVO international Oy:ssä, mutta expattien määrän kasvaminen johti siihen, että Jaska pyysi minua ottamaan heidän verotus- ja sosiaaliturva-asiansa hoitooni. Siitä tulikin suurempi osa työtäni, kuin osasin etukäteen kuvitella. Yhtiö voittamien projektien joukossa oli kaksi BP:n haluamaa voimalaitosta  Isossa-Britanniassa.  Isosta-Britanniasta tulikin maa, jossa yhtiöllä oli eniten lähetettyjä työntekijöitä. Sen vuoksi yhtiö sopi englantilaisen Coopers &  Lybrand  -verokonsultin (Nyk. Price Waterhouse Coopers) kanssa, että se hoitaa yhtiön veroasiat Ison-Britannian verohallinnon (Inland revenue, nyk. HM Revenue Customs)  kanssa. Minun roolini oli toimittaa expattien palkka- ja verovähennystiedot C & L:lle sekä avustaa expatteja verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa.  Kun otetaan huomioon Englannille tyypillinen nine to five –työaika sekä se, että kello on Lontoossa kaksi tuntia Helsinkiä jäljessä, niin  omakin työaikani alkoi liukua liukumajärjestelmän puitteissa suomalaisittain tavallista myöhäisempään vuorokauden aikaan eli pyrin olemaan töissä sallittuna viimeisenä tuloaikana eli klo 9, jolloin työpäivä täyttyi klo 17 puolen tunnin ruokatauko sekä 7,5 tunnin työpäivä huomioon ottaen. Harvoin kuitenkaan pääsin lähtemään työajan täytyttyä tai sitten sain vastaanottaa Emman tai Alexin puhelun kotimatkalla tai kotona.

Ensimmäisessä viestissäni Alexille (Dear Mr. Legg...)  kerroin, että olen ottanut yhteyshenkilön roolin hoitaakseni. Kerroin myös varovasti sen, että Suomessa on tapana sinutella työtovereita, ja kun me nyt melkein olemme työtovereita, niin ehdottaisin sinuttelua.  Sivistymätöntä käytöstä, sanoisivat käytöskonsulentit.   No, Alex ei tuntunut pitävän sitä erityisen sivistymättömänä, vaan hyvin innostuneesti vastasi olevansa samaa mieltä. Arvasin sen jo siitä, että hän aloitti vastausviestinsä ”Dear Rauno”. 

Myöhemmin Alex sai avukseen Emman. Englantilaiset tosin ääntävät nimen vain puolitoistakertaisella m:llä. Tulin kertoneeksi hänelle eräässä viestissäni, että Suomessa on levytetty monta eri-ikäistä versiota Emma –nimisestä valssista. Se johti siihen, että minun ole lähetettävä hänelle löytämäni versiot C –kasetilla. Onneksi suuressa yrityksessä on monenlaisia osaajia ja monenlaista tekniikkaa. Niinpä sain lähetettyä Emmalle kasetin, jossa oli kolme eri versiota laulusta. Saatteeseen laitoin suoran käännöksen tekstistä (naisen petollisuudesta siis) ja kerroin, että ensimmäinen on alkuperäinen versio vuodelta 1929. Sen laulaa Tuure Ara, josta myöhemmin tuli kuuluisa oopperalaulaja. Seuraava on vuodelta 1978 ja laulaja on Pauli Räsänen, josta myöhemmin ei tullut kuuluisaa oopperalaulajaa.  Viimeinen on levytetty 1963. Se on instrumentaaliesitys, josta vastaa The Sounds –niminen yhtye. Kysyin Emmalta myöhemmin hänen soittaessaan, että mitä esitystä hän piti parhaana. Hetkeäkään miettimättä hän vastasi Tuure Ara.  Tosin hän sanoi pitävänsä kovin myös Sounds –yhtyeen esityksestä ja ihmetteli, että Suomessa osataan tehdä niin hienoa rautalankamusiikkia.

Expatteja lähetettiin uusien projektien mukana moniin muihin maihin. Voimalaitosprojekteja oli mm. Saksassa, Neuvostoliitossa (myös Venäjällä), Puolassa, Unkarissa ja Tšekissä. Oli siinä opiskelemista, että kaikkien maiden vero- ja sosiaaliturva-asiat sai jonkinlaiseen järjestykseen. Osassa maista expatit hoitivat itse veroasiansa, joissakin maissa yhtiön oma toimisto hoiti expatit ja niissä maissa, joissa expatteja oli enemmän käytettiin Coopers & Lybrandiä. Tästä työstä nautin ehkä enemmän, kuin olen nauttinut mistään muusta työstä urani aikana. Tai no jaa, naisten johtaminen parhaimmillaan on ehkä yhtä nautittavaa. Olin lähes päivittäin yhteydessä useampaan maahan, jonka seurauksena kuulin hauskoja juttuja eri kulttuureista ja sain jopa pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Niihin maihin, joissa IVO TE:llä oli henkilöstöasioista vastaava toimihenkilö, sain tietysti olla yhteydessä muittenkin asioitten vuoksi. Niistä ehkä eniten kannattaa mainita konsernin edellyttämä raportointi.

Kesken kaiken valtiovalta yllätti kaikki expatit ja heidän asioitaan hoitavat ilmoittamalla aikeestaan viedä expateilta verovapaus. Kaikkea kateus näköjään teettää. Muutoksen jälkeen ulkomailla ansaittu palkka olisi laskettu lisäksi Suomessa ansaittuun palkkaan ja veroprosentti Suomessa ansaittuun palkkaan olisi määrätty yhteenlasketusta palkasta. Tämähän olisi lisännyt komennuskustannuksia ja heikentänyt suomalaisten projektiviejien kilpailukykyä. Olenkin hyvin kiitollinen Seija Karttuselle ja Arja Alholle. Seija toimi silloisessa Teollisuuden ja työnantajain keskusliitossa, joka nykyään on osa Elinkeinoelämän keskusliittoa veroasioita hoitavana juristina. Hän kokosi työryhmän niistä yrityksistä, joilla oli expatteja. Työryhmän tarkoitus oli kerätä riittävästi aineistoa hankkeen torjumiseksi. Olin tyytyväinen, kun Seija kutsui myös minut työryhmään. Arja Alho oli silloin verotuksesta vastaava ministeri.  Ryhmä onnistui työssään, ja muutosesitys peruttiin. Seijan mukaan Arja Alholla oli merkittävä rooli muutoksen perumisessa. Tätä kirjoittaessani ovat kesän 2009 eurovaalit lähestymässä. Arja Alho on niissä ehdokkaana.

                     

YLIPAINOISESTA LAIHA

Kesken veroasioiden sain työterveydestä kutsun 40 –vuotisten terveystarkastukseen. Olin teini-iässä innokas yleisurheilija. Sainkin pikajuoksussa hieman piiritason menestystä. Minulle ei käynyt niin, kuin monelle nuorelle miehelle on käynyt, että urheilu on estänyt paremmat harrastukset, sillä lopetin aktiiviurani 15 –vuotiaana.  Sen jälkeen olin pitänyt kuntoa yllä pitkillä  kävelylenkeillä, portaiden kapuamisella ja säännöllisellä jumpalla. Olin ollut myös hyvän ruoan ystävä, mikä seikka näkyi vyötärölläni.

Minulla on äidin suvun puolelta todennäköisesti Diabetes 2:ta aiheuttavat geenit. Painoni oli 76 kg, painoindeksini 24,3, verenpaineeni 170/90 ja kokonaiskolesterolini 5,1.  Olin siis matkalla kohti metabolista oireyhtymää, joka edeltää aikuisiän diabeteksen puhkeamista. Sanoin työterveyshoitajalle, että seuraavassa tarkastuksessa kolmen vuoden kuluttua arvot ovat takuulla tuntuvasti paremmat. ”Hyvä on”, hän sanoi ja jatkoi: ”Verenpaineen kanssa emme kuitenkaan voi odottaa kolmea vuotta, vaan sovitaan aika noin kahden kuukauden päähän”.  Tämä sama työterveyshoitaja on muuten toiseksi eniten paljaita pakaroitani katsonut nainen. Pitänee varmuuden lisätä tähän se, että hän on sitä ammatillisista syistä. Kysymys oli heinäallergian siedätyshoidosta.

Em. arvojen kauhistuttamana aloin miettiä ja selvittää mahdollisuuksia laihtua ja saada arvot kohdalleen.  Aivan ensimmäiseksi luovuin kahdesta siihenastisesta suosikkielintarvikkeestani. Ne olivat homejuustot ja kestomakkarat eli metwurstit. Niissä on nimittäin runsaasti sekä rasvaa että suolaa. Tämä vaikuttikin niin, että verenpaineen tarkistusmittauksessa  kahden kuukauden kuluttua verenpaineeni oli 140/70. Tulos antoi minulle lisää motivaatiota, jonka seurauksena aloin todella tutkia asioita. Lukemalla alan kirjallisuutta sain mielestäni selville kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin liikunta muuttaa veren kolesterolipitoisuutta suotuisammaksi sekä toisena sen, että grammassa rasvaa on yhdeksän kilokaloria, grammassa alkoholia seitsemän, mutta grammassa hiilihydraattia ja proteiinia vain neljä. Ei siis tarvita erityisiä matemaattisia lahjoja sen päättelemiseen, mitä kannattaa syödä ja mitä jättää syömättä. Netissä oleva Fineli –palvelu oli alusta alkaen minulle suuri apu.  Laihduttamisen ympärillä pyörii jos jonkinnäköistä huijaria ja huuhaa –meklaria, jotka toistavat moneen kertaan vääriksi osoitettuja väitteitä. Yksi useimmiten julkisuudessakin toistetuista ihmeväitteistä  on se, että hiilihydraatit ovat erityisen lihottavia, koska kuluttamatta  jääneet hiilihydraatit muuttuvat rasvaksi elimistössä.  Väitteessä on totta se, että polttamatta jääneet hiilihydraatit todella muuttuvat rasvaksi, jos elimistö ei muuta käyttöä niille keksi. Elimistö tarvitsee energiaa muuttaakseen hiilihydraatin rasvaksi, jolloin hiilihydraattigramman sisältämästä neljästä kilokalorista kuluu muutostyöhön jokin osa. Väitteen naurettavuus johtuu siitä, että syöty rasva, jonka sisältämää energiaa ihminen ei kuluta, menee suoraan elimistön rasvakerrokseen, eikä siihen tarvita energiaa lainkaan. Tämä on lihomisen pääsyy!

Huuhaa muuten tarkoittaa totena esitettyä asiaa, mielipidettä tms., jota ei ole osoitettu todeksi tieteen edellyttämällä tavalla. Esimerkkejä huuhaasta ovat hiilihydraattikammoiset ja muut syömishömpötyksiin uskovat, homeopatia ja muut uskomushoidot, horoskooppi ja telepatia.

Kolmas merkittävä asia oli se, että päätin heti, etten ryhdy laihdutuskuurille, vaan muutan elintapojani pysyvästi.  Homejuuston ja metwurstin lisäksi karsin ruokavaliostani suurimman osan aikaisemmin syömistäni määristä salaattikastikkeita, makkaroita, jauhelihaa, suklaata, jäätelöä ja pizzaa. En ollut aikaisemminkaan syönyt usein hampurilaisia, lihapiirakoita enkä pasteijoita, mutta nyt lopetin niiden syömisen kokonaan. Lisäksi aloin tarkkailla leipien suolapitoisuutta.  Lisäsin ruokavaliooni huomattavasti vihanneksia, hedelmiä ja marjojakin. Leipien kuitu- ja suolapitoisuudet eivät tyydyttäneet minua. Ratkaisin asian niin, että ostin kotiin myllyn Ruohonjuuri –kaupasta. Samasta kaupasta olen sen jälkeen ostanut myös luomujyvät, joista jauhan jauhoja ja rouhetta leipoakseni leipäni itse.  Aika usein leivon myös kahvileivät saadakseni mahdollisimman vähärasvaisia kahvileipiä. En laita niihin lainkaan varsinaista rasvaa, vaan vastaavan määrän kokomaitoa. Jos kakussa on reseptin mukaan 200 grammaa voita tai margariinia, niin siinä on silloin 160 grammaa rasvaa. Rasvasta tulee kakkuun 1440 kilokaloria.  Jos saman reseptin mukaan kakussa on kaksi desilitraa sokeria, niin painona se on 176 grammaa. Siinä on energiaa  704 kilokaloria eli alle puolet rasvan sisältämästä määrästä.

Kolesterolin vuoksi aloin harkita juoksemisen aloittamista uudelleen yli 20 vuoden tauon jälkeen. Oman päiväohjelmani vuoksi aamu ennen töihin lähtemistä tuntui sopivalta juoksujen ajankohdalta.  Olin nimittäin silloin päätyöni ja eläkesäätiön hallituksen lisäksi oman taloyhtiöni hallituksen puheenjohtaja, korttelin (HERUMUME) yhteistyöryhmässä sekä Valtiotieteilijöiden liiton hallituksessa, joten iltamenoja kyllä riitti.  Kuten jo aikaisemmin totesin, suuressa yrityksessä on monenlaista osaamista. Niinpä IVOn palveluksessa oli myös liikunnanohjaaja.  Kysyin hänen näkemystään aamujuoksemiseen. Hän oli sitä mieltä, että Helsingin kantakaupungissa aamu on mitä sopivin ajankohta. Ilma on silloin puhtaimmillaan, sillä Nina Mikkoset ja muut maalaiset eivät ole vielä ehtineet autoillaan pilata sitä. Sen vuoksi liikennevalot ovat suurelta osin keltaisella.  Niinpä aloitin aamujuoksut.  Helppoa se ei ollut, vaikka aloitin kokeilun heinäkuun lopussa kesälomani aikana maalla. Yritin ensin juosta vajaan kilometrin matkan pysähtymättä, mutta todella hitaasta vauhdistani huolimatta en siihen pystynyt. Jalat olisivat kyllä toimineet, mutta hengitys ei.  Sinnikkäät yritykset (kovemmin ja pidempään) tuottivat kuitenkin tulosta yllättävän nopeasti, niin että jo syyskuun lopussa pystyin juoksemaan 10 kilometriä pysähtymättä.  Otin tavakseni juosta maanantai-, keskiviikko-, ja perjantaiaamuisin, sillä viikonloppujen aikana liikuin muutenkin tarpeeksi pyörällä ajaen ja soutuveneellä soutaen. Lisäksi tein pitkiä kävelylenkkejä. Liikunnanohjaajan ja lääkärin kanssa keskusteltuani sitouduin pitämään10 päivän tauon aina 24 juoksun jälkeen.  Torjuin lääkärin yrityksen saada minut sitoutumaan usein toistuviin lyhyisiin ja harvemmin toistuviin pidempiin taukoihin esim. viikko kuukaudessa ja kuukausi vuodessa.  Juoksut olivat lisä liikuntaharrastuksiin, sillä olen nuoruuden aktiiviurheilun jälkeen harrastanut jumppaa ja pitkiä kävelylenkkejä. Uudessa ohjemassani juoksut ja jumpat olivat vuoropäivinä. Olin pitkään tunnollinen venyttelijä, mikä vieläkin harmittaa minua. Palaan asiaan.

Syömiseeni ja juoksemiseeni liittyen haluan tuoda tietoon sen, että kaksi asiaa on, jolle sanoin ja sanon edelleen ehdottomasti ei. Ne ovat aerobinen harjoittelu ja pastan syönti. Pidän kumpaakin suorastaan turmiollisena, jos tavoitteena on terveyden ja kunnon edistäminen. Hyvä sääntö vaatii poikkeuksen. Niinpä saatan pari kertaa vuodessa syödä lihamakaronilaatikkoa.

LÄÄKÄRIÄ TARVITAAN

En tiedä olisiko pidempiin taukoihin suostuminen auttanut, mutta aina silloin tällöin juoksuissani on ollut muitakin taukoja, kuin ohjelmasta johtuvia. Erään maalla vietetyn kesälomani aikana kävin juoksujen ja jumpan lisäksi jumppapäivinä polkupyörällä  runsaan10 km:n päässä olevassa kaupassa.  Niin raskasta nousua ei matkaan sisältynyt silloin, eikä sisälly vieläkään, että minun olisi pitänyt nousta satulasta. Oltuani lomani jälkeen töissä muutaman päivän iski oikeanpuoleisen pakarani yläosaan kamala kipu. Se oli niin kamala, että se esti juokseminen, jumpan ja vähänkin nopeamman kävelyn. En voinut mitään esimerkiksi töistä kotiin mennessäni, kun näin raitiotievaunun tulevan pysäkille tai vihreän jalankulkuvalon olevan vaihtumassa. Oli vain ajateltava, että seuraavalla vaunulla ja seuraavilla vihreillä ehtii.  Sain seuraavana päivän ajan Kajanderilta. Hänen diagnoosinsa oli limapussin tulehdus eli bursa. Jaska kertoi, että yksi sen hetken tunnetuimmista juoksijoistamme poti samaa vamma, joten sama lääke auttanee minuakin.  Lisäksi sovimme kahden viikon päähän tarkastuksen. Lääke auttoikin erinomaisesti, eikä minulta jäänyt kuin kaksi juoksua juoksematta.  Mennessäni sovittuna aikana tarkastettavaksi työterveysaseman henkilöstö oli taukotilassa kahvilla. Jaskan nuorempi kollega Ilkka Kuha katsoi minua ja sanoi Jaskalle syyttävästi: ”Sehän kävelee vielä!?” Jaska totesi kirjoittaneensa ilmeisesti väärään lääkkeen. Sen jälkeen hän totesi vastaanottohuoneessaan limapussin parantuneen hyvin ja antoi minulle luvan juosta.

Vakavampi vamma syntyi parin vuoden kuluttua itsenäisyyspäivänä. Kaaduin nimittäin maalla, missä teitä ei ole varaa hiekoittaa, pyörällä sen verran pahasti, että vasemmasta ranteestani murtui luu. Minulla oli kypärä päässäni oikeaoppisesti otsalla.  Sitä saan kiittää siitä, ettei käynyt pahemmin, sillä pääni osui voimakkaasti isohkoon ojassa olleeseen kiveen. Kypärä meni uusiksi.  Sain IVOn työterveysasemalta lähetteen Myyrmäessä toimineelle yksityiselle klinikalle, mutta siellä ranteeni vain kuvattiin, sillä sitä ei uskallettu siellä kipsata.  Kipsausta varten jouduin menemään Marian sairaalassa olevalle ensiapuklinikalle.  Henkilöstön ystävällisyys ja ammattitaito tekivät minuun suuren vaikutuksen, mutta ne kurjat olosuhteet, joissa he joutuivat tekemään työtään olivat käsittämättömät. En ole onnekseni joutunut sinne lopputarkastuksen jälkeen, mutta en usko olosuhteiden ainakaan parantuneen. Lopputarkastuksessa ortopedi katsoi ranteestani otettua röntgenkuvaa ikkunaa vasten, sillä hänellä ei ollut katselulaitetta.

Kipsin laittamisen ja poisoton välissä tapahtui asia, jonka vuoksi olen edelleen syvästi kiitollinen Jaakko Kajanderille ja Ilkka Kuhalle.

Sain Mariasta viiden viikon eli kipsin pitoajan mittaisen sairasloman, vaikka en ymmärrä miksi. Meninkin seuraavana päivänä normaalisti töihin ja näin Jaskan toimitalomme ravintolan jonossa. Hän tietysti kiinnostui kipsistäni, joten kerroin hänelle myös sen, että minun piti laittaa jouluruoat äitini luona, koska hän ei enää terveydentilansa vuoksi pystynyt siihen, mutta koska kipsiä ei saa kastaa, niin minun täytynee luopua hankkeesta ja keksiä joku muu tapa saada jouluruoat tehtyä. Jaska tyrmäsi kaavailuni ja sanoi, että vaihdetaan siihen muovinen kipsi, niin sen voi vapaasti kastaa. Sovimme vaihtamista varten ajan työajan ulkopuolelta.  Ongelmaksi muodostui Mariassa laitetun kipsin poistaminen, sillä työterveysasemalla ei ollut riittävän tehokasta leikkuria.  Aivan liian pienille pihdeillä Jaska ja Ilkka vuorotellen kihnuttivat kipsiä. Ehdotin moneen kertaan ja suorastaan vaadin, että jätetään homma siihen, sillä ei tuollainen työ ole kohtuullista. Herrat eivät kuitenkaan antaneet periksi, ja lopulta kipsi hajosi ja halkesi. Uuden kipsin asentaminen olikin pikku juttu. Voi että se oli kevyt!

Kipsin poisoton yhteydessä Mariassa käytettiin sähkösahaa. Sahan käyttäjä keskeytti työnsä yhdessä vaiheessa ja kysyi minulta: ”Kuka on laittanut tämän muovikipsin?” Sanoin, että en kerro, jos siinä  on jotain vikaa. Kaveri nauroi ja sanoi. ”Hyvin se on tehty, mutta siinä on ainetta aivan turhan paljon.”

Kuntoremonttini alussa karsin rasvan pois ruokavaliostani lähes täysin. En kuitenkaan uskaltanut jatkaa sitä kauan. Onneksi samoihin aikoihin tuli markkinoille kylmäpuristettu luomurypsiöljy.  Aloin ottaa sitä ruokalusikallisen aamiaisen yhteydessä. Olen jatkanut rypsiöljyn käyttöä tähän päivään asti, enkä näe mitään syytä luopua siitä. Lisäksi aloin yrittää syödä viikossa kaksi kala-ateriaa sellaisessa muodossa, että kalan rasvat varmasti ovat tallella. Käytännössä tämä tarkoittaa graavattua tai kylmäsavustettua lohta, tai kirjolohta, pippurimakrillia sekä silliä suoraan purkista.  Ravintoloissa ja lounasravintoloissa ei kalaa yleensä ole tarjolla edellä kuvatussa terveellisessä muodossa, sillä  mainitut paikat käyttävät hyvin paljon seitä, joka on rasvaton kala. Jos tarjolla sitten sattuu olemaan esimerkiksi kirjolohta, niin se on paistettua.  Kaiken huippu on tietysti sei tai muu turha kala, johon on lisätty juustoa. Se ei ole kala-ateria!

UUSI ESIMIES JA LISÄÄ EXPATRIAATTEJA

Surukseni Aimo kyllästyi muutaman vuoden kuluttua hallintohommiin ja siirtyi voimansiirtoyksikön kotimaan markkinointipäälliköksi.  Meillä oli Aimon kanssa eri näkemys siitä, kummasta kahdesta akateemisesta naisesta pitäisi tehdä uusi päällikkö, sillä minä en siihen halunnut. Tietysti Aimon tahto voitti. Aimon lähtö harmitti minua, mutta sopeuduin tapani mukaan muutokseen. Sopeutumistani auttoi se, että Jaska kirjoitti muutoksesta kertovaan tiedotteeseen, että työsuhdesiat raportoidaan toimitusjohtajalle. Välillisesti kylläkin väärän naisen nimittäminen tuli minulle raskaaksi, mutta koska selvisin siitä hengissä ja suhteellisen vähäisin vammoin, niin pyydän teitä hyvät lukijani ymmärtämään, etten haluaisi repiä arpeutuneita haavoja auki. Hyvitykseksi lupaan teille, että jatkossa voitte lukea tuoreistakin haavoista.

Henkilöstöhallintoon on viime vuosikymmeninä tultu jos jonkinlaisella koulutuksella. Sen on ilmeisesti mahdollistanut se voimakas panostus, jonka yhtiöt olevinaan ovat sijoittaneet henkilöstön kehittämiseen. Henkilöstön kehittäminenhän tuli muotiin laman jälkeen 1990 –luvun jälkimmäisellä puoliskolla.  Kehittäminen on sen kaltaista työtä, että sitä voi kuka tahansa kuvitella osaavansa. Samanlainen erikoisosaamisen alue on rekrytointi. Senkin ammattilainen kuka tahansa voi kuvitella olevansa.  Samaan aikaan konsultit lisäävät paineita kauppaamalle mitä kummallisempia teemoja, joiden yhteys yritysten liiketoimintaan ja linjaesimiesten tarpeisiin on olematon, mutta jotka varsinkin englannin kielellä ilmaistuina vaikuttavat hienoilta. Tehkääpä sellainen koe, että käännätte aina englanninkieliset ilmaisut omalle äidinkielellenne. 

Veroasioihin palatakseni yhtiö voitti tarjouskilpailussa suuren kaasuvoimalaitoksen suunnittelun ja rakentamisen Leningradin (Pietarin) luoteispuolelle. Laitoksen tehoksi tuli 2 x 450 MW.   Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli voimassa verosopimus, jonka mukaan rakennustyöt olivat verosta vapaat niiden alkamisesta kolmen vuoden ajan. Projektin aikana 1991  Neuvostoliitto tosin muuttui Venäjäksi, mutta verosopimus jäi voimaan. Näin sinne lähtevät expatit saattoivat olla varmoja siitä, että he saavat koko palkan verottomana käteen.  Heidän sosiaaliturvansa ei tämän vuoksi vaarantunut, vaan yhtiö piti heidät Suomen sosiaaliturvan piirissä koko ajan maksamalla työnantajamaksut  Nämä kaksi seikkaa yhdessä varmistivat sen, että vapaaehtoisia lähtijöitä oli tarpeeksi.

Projektin vuoksi em. päivittäinen aikatauluni sai kolhuja, sillä Pietarissahan ollaan tunti Suomea edellä.  Eräänä aamuna olin juuri ehtinyt kotiin juoksulenkiltä ja suunnittelin suihkuun menemistä, kun kännykkä soi.  Kello oli 6.40.  Soittaja oli tutuksi tullut kollega Pietarista.   No saatuamme hänen asiansa puitua aloin syödä aamiaista. Sen jälkeen luin tavalliseen tapaani Helsingin Sanomia. Kun ennen kahdeksaa olin valmiina lähtemään töihin ja katsoin peiliä, totesin etten ole käynytkään suihkussa.  Herrasmies kun olen, niin riisuin vaatteet ja menin suihkuun.

Ennen projektia en tuntenut yhtään venäjällä syntynyttä ja ikänsä asunutta venäläistä. Projektin vuoksi sain tilaisuuden tutustua heihin, mistä seikasta olen kovasti kiitollinen. Nämä uudet yhteydet mahdollistavat myös sen, että sain tilaisuuden käydä Pietarissa ja tutustua aitovenäläiseen illanviettoon Nevalla seilaavassa laivassa. Ei hassumpaa! Lennot olivat tietysti venäläisen lentoyhtiön lentoja, mikä sekään ei ollut lainkaan hassumpaa. Harmi vain, että lentoaika Helsingin ja Pietarin välillä on niin lyhyt.

Projekti sai valitettavan ikävän lopun, kun venäläisellä asiakkaalla ei lupauksistaan huolimatta ollutkaan rahoitus kunnossa. Tietääkseni asia ratkaistiin niin, että Imatran Voima Oy maksoi puuttuvan osuuden IVO Power Engineeringille ja sai vastaavan määrän sähköä uudesta laitoksesta.

PALKKAUKSELLISTA TASA-ARVOA

Energia-alalla aloitettiin toimihenkilöiden palkkausjärjestelmän kehittämistyö ensimmäisten joukossa. Se saatiinkin valmiiksi melko nopeasti. Teknisten liitto teki uuden järjestelmän hyväksyessään merkittävän sukupuolten tasa-arvoa edistävän teon luopumalla ikiaikaisesta puolitusjärjestelmästä. Sanotaan että toimivaa ikiliikkujaa ei ole keksitty, mutta puolitusjärjestelmä oli kyllä lähes ikiliikkujan veroinen. Puolitus tarkoitti sitä, että työehtosopimuksissa sovittuina aikoina teknisten toimihenkilöiden palkkaus tarkistettiin suhteessa kaikkiin teknisiin toimihenkilöihin. Kaikkia teknisiä edustivat tessissä olleet taulukkopalkat eli ohjeluvut. Jos teknisen toimihenkilön palkka oli ohjelukuvertailussa alle ohjeluvun hänen palkkaansa nostettiin seuraavan kuukauden alusta alkaen  puolella erotuksen määrästä. Nämä korotukset tietysti nostivat keskimääräisiä palkkoja eli siis ohjelukuja.  Puolitusjärjestelmä oli muillakin teknisten liiton työehtosopimusaloilla, enkä ole ihan varma, vaikka se esiintyisi edelleen jonkin maksukykyisen alan työehtosopimuksessa.

Uusi palkkausjärjestelmä koski niin teknisiä, kuin konttoritoimihenkilöitäkin. Siinä missä tekniset olivat miesvaltainen ryhmä, konttoritoimihenkilöt taas olivat naisvaltainen ryhmä. Uudessa järjestelmässä kaikki sen piirissä olevien toimihenkilöiden tehtävien vaativuus tuli arvioida sovitulla tavalla.  Tämä nimenomaan oli se tekijä, joka lisäsi alan toimihenkilöiden palkkauksellisista tasa-arvoa siinä, missä vanha järjestelmä suosi miesvaltaista teknistä toimihenkilökuntaa.  Konttoritoimihenkilöt muuten halusivat jossain vaiheessa muuttaa nimensä teollisuustoimihenkilöiksi, mutta sitten, kun liitot yhtyivät heistä tuli taloudellis-hallinnollisia toimihenkilöitä ja teknisistä taas tuotannollisia toimihenkilöitä.

Palkkausjärjestelmän käyttöönotto edellytti melkoista paneutumista ja ajankäyttöä niin minulta kuin toimihenkilöiden luottamusmiehiltäkin. Työ sinänsä ei ollut hassumpaa, sillä siinä ei tarvinnut istua omassa työpisteessään, vaan saattoi palaveerata eri puolilla Suomea ja käydä liittojen välisissä tilaisuuksissakin. Arviointityö tehtiin ensimmäisellä kerralla niin, että luottamusmiehet tekivät sen työnantajan edustajien kanssa,  mutta tämän ensimmäisen arvioinnin jälkeen tarkoitus oli, että muutokset ja uusia toimihenkilöitä koskevat arviot tehdään esimiehen ja toimihenkilön välisenä yhteistyönä.

Uudessa palkkausjärjestelmässä oli toinenkin osa. Se koski henkilökohtaisten lisien määräytymistä. Palaan tähän lyhyesti myöhemmin työntekijöitä koskevan palkkausjärjestelmän uusimisen yhteydessä.

PARIISISSA

Minulla oli toimenkuvani vuoksi mahdollisuus vierailla myös Pariisissa osallistumalla suureen kansainväliseen expatriaattien asemaa koskeneeseen seminaariin. Seminaari oli melkoinen, sillä paikalla oli yli 230 osallistujaa 32:sta eri maasta. Järjestäjät olivat keksineet hyvän tavan verkostuttaa osallistujat toisiinsa. Osallistujia nimittäin kehotettiin saapumaan paikalle illalliselle jo ensimmäistä seminaaripäivää edeltäneenä  iltana. Suuressa salissa oli monen monta pientä pöytää  ja tuoleja niiden ympärillä. Keiton nauttimista varten jokaisen osallistujan piti mennä kotimaansa mukaiseen pöytään. Esimerkiksi Suomi oli yhdessä Tanskan ja Englannin kanssa. Seuraava ruokalaji taas syötiin teollisuusalojen mukaisesti järjestäytyneinä. Energia-ala oli yhdessä kemian ja teva –teollisuuden kanssa. Näin jatkettiin eri perusteilla, kunnes kaikki ruokalajit oli syöty ja kaikki osallistujat tutustuneet toisiinsa.  Suomesta oli lisäkseni paikalla toinen osanottaja kemiallisen puunjalostuksen parista.  Jossain vaiheessa illallista puheenjohtaja totesi kuin ohimennen, että seminaarin aikana kaikki voivat sinutella toisiaan. Ensimmäisen päivän ensimmäinen alustaja oli erään suurimman eurooppalaisen konsernin pääjohtaja, joten odotin mielenkiinnolla sitä, sinutteleeko pj. myös häntä. Kyllä pj. sinutteli pääjohtajaa, tosin todettuaan ensin kysyvästi sen, että sinuttelusta tämän seminaarin aikana on sovittu jo eilen. Osanottajien pukeutuminen oli toinen asia, johon kiinnitin huomiota. Suomalaiset ja ruotsalaiset osanottajat näyttivät olevan ainoita siististä pukeutuneita, jos siistiksi pukeutumiseksi miehillä katsotaan puku ja kravatti. Toisen eli viimeisen seminaaripäivän iltana oli juhlaillallinen hienossa ravintolassa Disneylandissa. Ajattelinkin, että kaikki osanottajat pukeutuvat siihen tilaisuuteen arvokkaasti, mutta olin väärässä. Pukeutuminen oli tasan yhtä rentoa, kuin päivälläkin. Luulenpa siis, että Ylen aikaisen ja muitten medioitten kannattaisi vaihtaa viime vuosisataan juuttuneet käyttäytymiskonsulttinsa vähän enemmän ajassa kiinni oleviin konsultteihin.

Juhlaillallisella pääsin mainitsemani toisen suomalaisen seurassa nimenomaan kemiallisen puunjalostusalan edustajien pöytään. Ivolainen kun olin, niin sähkön hinnoista eri maissa keskusteltiin pitkään ja vähän kiivastikin. Kuten jo edellä mainitsin sähkön hinta Suomessa oli silloin eurooppalaisittain halpa, mikä seikka selvästi harmitti ja ennen kaikkea ihmetytti muissa maissa vaikuttavia pöydässäolijoita.

Mielenkiintoisin seminaarissa tapaamani henkilö oli saksalainen itseänikin vanhempi mies, joka tunsi Suomen poliittisen historian 1800- ja 1900 –luvuilta niin hyvin, että tunsin itseni kiusaantuneeksi ja jopa vähän noloksi. Tosin ja onneksi osasin kuitenkin vastata kaikkiin hänen kysymyksiinsä.

TYKYÄ

Uusien elämäntapojeni jatkuttua muutaman vuoden IVO aloitti voimakkaan panostuksen henkilöstön työkykyyn. Silloin se ei vielä ollut muotia, vaan IVO oli todella edelläkävijä. Yksi tyky -toimintaan kuulunut etu oli oikeus päästä kuntotestaukseen yhtiön kustannuksella. Kuntotestissäni selvisi, että hapenottokykyni oli aivan huippuluokkaa, mutta palautuminen ei. Liikunnanohjaajan mukaan tämä on tyypillistä juoksijoille, sillä juoksu ei juuri kehitä palautumista. Sain neuvon aloittaa intervalliharjoitukset. Aloitin ne vaihtamalla viikon ensimmäisen juoksun intervalliharjoitteluun ja lisäämällä juoksuja niin, että aloin juosta joka toinen aamu viikonvaihteet mukaan lukien. Intervalliharjoittelu vaikutti nopeasti. Huomasin vaikutuksen esimerkiksi noustessani juoksulenkillä vaativan ylämäen. Palautuminen nousun rasituksesta tapahtui lähes heti, kun siihen ennen meni pitkä aika. Tämä tosiasia lisäsi juoksun miellyttävyyttä tuntuvasti. Juoksulenkkeihini nimittäin sisältyy vaativia nousuja melko runsaasti. Tämä juontaa juurensa lapsuuteni maisemiin sekä myös mökkimaisemiini, sillä molemmissa paikoissa maaston korkeuserot ovat suuret. Jos satut ajamaan Inkoo - Mustio – Salo –tietä, niin ole hyvä, ja pane merkille, mitä tapahtuu Mustion suunnasta tultaessa Karjalohjan liittymän jälkeen.  Sama tapahtuu muutaman kilometrin jälkeen, jos lähtee kyseisestä risteyksestä kotikylääni eli nykyistä Raaseporin kuntaa kohden.

IVO Power Engineering Oy:n rakenne osoittautui sikäli hyväksi, että yksikköjen suhdanteet vaihtelivat vuoroittain. Kun toisella meni hyvin, meni toisella huonommin ja päinvastoin.

Ensimmäisen viitteen elintapojeni muuttamisen aiheuttamista muutoksista sain sairauden kautta. 1997 sairastuin,  niin kuin myöhemmin selvisi, A –viruksen aiheuttamaan, sangen pitkäaikaiseen kuumetautiin.  Jaakko Kajanderinkin oli jo ihmeissään kuumeen jatkuessa kolmatta viikkoa. Hän lähettikin minut sen vuoksi tarkempiin tutkimuksiin, joissa taudin aiheuttaja sitten selvisikin. Kun kuume viimein lähti halusi Jaska minut vielä tarkastukseen ennen juoksemisen aloittamista. Pelästyin kun hän kuunteli tavallista pidempään sydäntäni ja vielä irrotettuaan stetoskoopin halusi kuunnella uudelleen. Ehdin jo pelätä vaikka mitä, kun hän tyynesti totesi: ”harvoin lääkäri kuulee tällaista; pitkä hiljaisuus ja sen jälkeen voimakas tömäys.”

Henkilöstön vähennykset kohdistuivat enemmän voimansiirtoyksikköön, kuin voimalaitosyksikköön. Voimalaitospuolella käytettiin enemmän lomautuksia. Johtuen yt –lain mukaisista pitkistä neuvotteluajoista ja energia-alan toimihenkilösopimuksessa ainakin silloin olleista pitkistä lomautuksen ennakkoilmoitusajoista sattui pari kertaa niin, että yt –neuvottelut aloitettiin, mutta niiden aikana tilanne muuttui, ja prosessi voitiin peruttaa. Pari kerran ehdittiin jo antaa lomautusilmoitukset käteen, mutta lomautukset eivät koskaan alkaneet. Eräs lomautusilmoituksen saanut toimihenkilö ei erikoisemmin ilahtunut lomautuksen peruuttamisesta, sillä hänen mukaansa hänen vähäinenkin maineensa anopin silmissä ehti jo haihtua.

Ihan työnantajien tietotaidon parantamiseksi voisin kertoa esimerkin. Yksi toimihenkilö nimittäin riitautti irtisanomisensa. Hän oli irtisanomisajan kuluessa hakenut tytäryhtiöstä toimea, johonka hän piti itseään pätevänä ja sopivana.  Häntä ei kuitenkaan otettu siihen toimeen riittämättömäksi arvioidun englannin kielen osaamisensa vuoksi. Käräjäoikeudessa oli kantajan yhtenä todistajana toimihenkilö, joka oli palkattu kyseiseen toimeen ja omasi siis ilmeisen hyvän kielitaidon.   Hän oli ollut toimessa siinä vaiheessa noin puolitoista vuotta. Kantajan asianajaja kysyi häneltä, montako kertaa hän on tarvinnut englannin kieltä työssään. Vastaus oli se, ettei kertaakaan. Käräjäoikeuden päätöksessä todetaan, että vastaajalla (yhtiöllä) oli taloudellinen ja tuotannollinen peruste irtisanoa työntekijöitä, mutta vastaaja on laiminlyönyt työsopimuslain mukaisen uudelleensijoittamisvelvollisuutensa ottamalla uusia työntekijöitä tehtäviin, joihin kantajakin olisi voitu sijoittaa. En muista tarkkaan korvaussummaa, mutta se oli markkoina luku, jossa oli kuusi numeroa.

FORTUM

Nesteen pelastamisoperaatio alkoi ainakin julkisesti 1998. Jo samana vuonna syntyi Fortum Oyj. Yhteen liitettiin kaksi suurta konsernia, joita ei yhdistänyt mikään muu, kuin energia. Niiden henkilöstöjen osaamiset, tuotteet ja asiakkaat olivat täysin erilaiset. Fortum sai sikäli surkean alun, että molempien toimitusjohtajien ollessa ministeriössä neuvottelussa, jossa fuusiosta sovittiin, sovittiin myös, etteivät IVO eikä Neste tiedota vielä fuusiosta. Heikki Marttisen palattua työpaikalleen IVOn pääkonttoriin, hän sai kuulla, että Neste oli sovitusta huolimatta antanut tiedon julkisuuteen.

Alusta alkaen oli selvä, ettei kummankaan konsernin henkilöstön asema erikoisemmin muuttuisi fuusion seurauksena lukuunottamatta konserniesikuntia.  Senkin vuoksi minut yllätti täysin se tunteellisuus, jolla niin ivolaiset kuin nesteläisetkin suhtautuivat fuusioon. Moista tunteellisuutta en ollut ennen havainnut Ivossa. Tässäkin on taas todettava se, etten aavistanut, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tunteellisuuden ikävin merkkinä oli nesteläisten suhtautuminen Heikki Marttiseen toimitusjohtajana. Se epäilemättä olikin suurin yksittäinen syy Marttisen syrjäyttämiseen Fortumin johdosta.  Mitään tosiasioihin perustuvaa syytähän ei ollut.  Kaksi hyvin tuntemaani ivolaista työtoveriani sattuivat olemaan palavereissa nesteläisten kanssa, kun tieto Heikin syrjäyttämisestä tuli. Molemmat kertoivat, että kummassakin palaverissa nesteläiset iloitsivat avoimesti Heikin syrjäyttämisestä. Toinen työtovereistani käytti sanaa ”hurrasivat”. Haluamatta lainkaan enkä vähääkään mollata Mikael Liliusta totean omana mielipiteenäni sen, että jos Heikki olisi saanut jatkaa, niin Fortum olisi säästynyt monelta skandaalilta.  Skandaalien syynä en siis pidä Mikaelia, vaan taas kerran kateutta.

Kenenkään ei pitäisi olla kateellinen Fortumin tai muiden pörssiyhtiöiden johdolleen tai henkilöstölleen antamista optioeduista ja vastaavista kannusteista. Nehän koituvat koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi, sillä ne ovat palkkatuloa, jota verotetaan, kuten palkkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suurista palkkioista yli puolet menee valtiolle, kunnille ja kirkolle. Ottaen huomioon väestön ikääntymisen ja sairaanhoitokulujen kasvamisen tulevina vuosina onkin syytä toivoa, että kevään 2010 yhtiökokouksissa yhtiöiden omistajat lisäävät runsain mitoin optioetuja ja muita kannustavia palkkausmuotoja.

ENVON LOPPU

 

Mainitsin alkupuolelle ENVOn ja siitä myöhemmin minullekin koituneet harmit. Konepajan toiminta päättyi muistaakseni 1996. Silloin oli aika alkaa sijoittaa IVOsta aikoinaan ENVOon siirtyneitä toimihenkilöitä ja työntekijöitä takaisin IVOon.  Se muutos, joka IVOssa ENVO –vuosien aikana ehti tapahtua on yllättävän voimakasta ja vaikeasti selitettävää.  Käytännössä se tarkoitti sitä, että IVOlla ei enää ollut pääkaupunkiseudulla työntekijätehtäviä juuri lainkaan.  Tästä syntyi mielenkiintoinen työ- ja sopimusjuridiikkaan liittyvä ongelma. Ovatko sopimuksen osapuolet velvollisia täyttämään sopimusvelvoitteensa, jos olosuhteet ovat muuttuneet niin, ettei velvoitteiden täyttäminen ole mahdollista?  Useimmat  toimihenkilöt ja luottamusmies saatiin sijoitettua.  Muiden kanssa tehtiin sopimalla ratkaisu, josta en voi kertoa enempää.

Valtiovaltaa myöden palkansaajia kehotetaan laajentamaan osaamistaan ja jopa vaihtamaan ammattia työllisyytensä varmistamiseksi. Haluankin tämän vuoksi nostaa esiin kerrassaan hienon esimerkin palkansaajasta, joka toimi päättäjien tahdon mukaisesti. Hänen nimensä on Leena Lehtinen. Hän oli ENVOssa CNC –sorvin käyttäjä, mutta kouluttautui nopeasti it –tukihenkilöksi ja sai työpaikan IVOsta voimansiirron it –ryhmästä.

IVO POWER ENGINEERING OY  KAHDEKSI

Kun IVO Power Engineering Oy oli toiminut noin kolmen vuoden ajan päätettiin jollain tasolla, etteivät voimalaitosengineering ja voimansiirtoengineering voi kuulua samaa yhtiöön, koska niiden henkilöstöjen osaaminen, tuotteet ja asiakkaat ovat aivan erilaiset.  Niinpä IVO Power Engineeringin taru päättyi ja kahden uuden yhtiön taru alkoi. Voimansiirtoyksiköstä tuli IVO transmission engineering Oy (IVO TE), kun taas voimalaitosyksikkö sai nimekseen Fortum engineering.  Todellinen syy IVO Power Engineeringin hajottamiseen lienee arvio, jonka mukaan voimansiirtoengineering on voimalaitosengineeringiä helpompi ulkoistaa Fortumista.

IVO Power Engineering Oy:n hajotessa sillä oli referenssejä 110:stä maasta. Engineeringin aloittaessa ollut liikevaihtosuhde 80/20 oli käännetty toisinpäin. Liikevaihdosta tuli siis lähes 80 %:ia konsernin ulkopuolelta ja lähinnä ulkomailta. Tämä koskee myös molempia pääyksiköitä eli voimalaitosengineeringiä ja voimansiirtoengineeringiä, joskaan ulkomaiden osuus ei voimansiirrolla ollut yhtä suuri, kuin se oli voimalaitospuolella.

IVO Transmission Engineering Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin Heikki Lamminaho. Hän oli tullut voimansiirtoyksikön johtoon jo aiemmin.  Oltuaan muutaman kuukauden yksikönjohtajana Heikki soitti minulle. Hänen asiansa sillä kerralla oli sellainen, että hän kysyi halukkuuttani siirtyä hänen alaisuuteensa tulevan IVO Transmission Engineering Oy:n henkilöstöpäälliköksi 1.1.1999 alkaen. IVO Powerin esikunnasta siirtyi muutama muukin avainhenkilö IVO TE:hen, jonka vuoksi eräs voimalaitospuolen johtoryhmän jäsen totesikin minulle tuskaisena, että miksi kaikki parhaat viedään IVO TE:hen ja sitä kautta ehkä ulos Fortumista.

Oltuani vähän aikaa IVO TE:ssä tuli voimalaitospuolelta IVO TE:n tiedotuspäälliköksi valittu Maria Wittfooth – Heino luokseni ja kertoi, että minä olen hänen uusi pomonsa. Heikki oli kuulema sanonut niin, mutta unohtanut kertoa siitä minulle. Ryhmääni tulivat Marian lisäksi tiedottajaksi Pirjo Kontiainen, työturvallisuuspäälliköksi Paavo Kesti sekä palkanlaskijaksi Taru Tanner, joka oli jo engineeringin aikana laskenut palkkoja IVO TE:n käyttöönottamalla Visio –järjestelmällä. Vision nimi muutettiin myöhemmin Liinokseksi, mutta ei järjestelmä siitä paremmaksi muuttunut”.   IVO TE:n toiminnan vuoksi päätoimista työturvallisuuspäällikköä pidettiin välttämättömänä.  Tytäryhtiöillä oli lisäksi oman toimensa ohessa toimineet lain tarkoittamat työsuojelupäälliköt.

Heikki Lamminaho ei kauan viihtynyt IVO TE:ssä, vaan lähti muistaakseni Areen. Heikin jälkeen toimitusjohtajaksi nimitettiin Pekka Salo.  Pekka oli hankkinut kokemusta Sähköradat Oy:n toimitusjohtajana.  Hän oli poikkeuksellisen joviaali toimitusjohtaja, jota koko henkilöstön oli helppo lähestyä, mutta lyhyeksi jäi hänenkin toimitusjohtajauransa IVO TE:ssä, kuten myöhemmin selviää.

Yhtiöittämismuodin ollessa edelleen vahva, jatkui yhtiöittäminen myös IVOssa. Voimansiirtoyksikön voimajohtojen rakentajat ja suunnittelijat yhtiöitettiin IVO transmission engineering Oy:n  tytäryhtiöksi. Sen nimeksi tuli Johtotec Oy. Toimitusjohtajaksi nimitettiin  Jorma Niemi, joka oli toiminut kyseisen yksikön johtajana jo kauan ennen sen yhtiöittämistä. Muistaen aikaisemmat yritykset yleiskustannusten hallitsemisesta en voinut olla huomauttamatta siitä, että pienet yritykset lisäävät yleiskustannuksia, koska päällekkäisiä asioita tehdään monessa eri paikassa. Sain kuulla, etten ymmärrä, mistä on kyse, sillä pienet yritykset ovat läpinäkyviä ja helposti ohjattavia. Se on niin suuri etu, että yleiskustannukset voivatkin vähän kasvaa.

Vuonna 2000 Sonera oli löytänyt ydinosaamisensa  ainakin sillä erää. Samalla se luopui kokonaan Transmast Oy:n omistuksestaan, joten Transmast Oy olisi sen jälkeen ollut kokonaan IVOn tytäryhtiö, ellei IVOsta olisi tullut Fortumia.

Joskus Myyrmäessä olon aikana jouduin tutustumaan sellaiseen käsitteeseen, kuin valokuitu. Sitä voidaan käyttää tietoliikenneverkoissa kuparin lisäksi tai kuparin asemesta. Valokuidusta tuli voimansiirrolle hittituote, sillä sen asentaminen edellytti spesiaaliosaamista. Lisäksi valokuitua rakennettiin voimajohtoverkkoihin. Ne asennettiin nimittäin virtajohtimien yläpuolella olleisiin ukkosjohtimiin. Valokuitu kierretään ukkosjohtimen ympärille.  Valokuitujen asennustyötä piti lähteä tekemään myös Venäjälle. Asentajille pidetyssä tiedotustilaisuudessa työnantajan edustajat kertoivat rehellisesti, että olot Venäjällä ovat ankeat, mutta viinaa ja naisia siellä kyllä riittää. Tähän asentajat vastasivat kuorossa: ”Eihän me muuta tarvitakaan:” Vähään tyytyväisiä, siis.  Valokuituja  käytiin asentamassa myös Suomenlahden toisella rannalla.

JOHTAMISJÄRJESTELMISTÄ JA TYÖTURVALLISUUDESTA

Tässä vaiheessa voisi olla hyvä luoda katsaus IVOn ja Fortumin johtamisjärjestelmiin. Tulosjohtamisen jo mainitsinkin, mutta muuten IVOlla ei ollut dokumentoitua johtamisjärjestelmää, ellei sellaiseksi katsota esim. henkilöstöasiain käsikirjaa ja paria muuta käsikirjaa yhdessä. Lisäksi yhtiössä oli tietenkin valtava määrä teknistä ohjeistoa, jossa suunnittelijat kertoivat työmaille, miten mikäkin työ on tehtävä, jotta kaikki sujuisi hyvin ja turvallisesti. Valitettavasti vain työmaat eivät silloin, eivätkä nyt, tahdo noudattaa suunnittelijoiden ohjeita, koska työmaat tietävät itse paremmin, miten työt on tehtävä. Samasta asiasta on kysymys, kun mielipidetutkimusten mukaan melkein kaikki suomalaiset autoilijat ovat keskimääräistä parempia autoilijoita. Kaksi esimerkkiä valaisee asiaa. Nostettaessa mastoa pystyyn palasina niin, että päällimmäiseksi tuleva osa hinataan maston kulloisenkin ylimmän osa päällä olevan juoksupyörän kautta, pitää hinausköyden kulkea maston suuntaisesti maston juuressa olevan toisen juoksupyörän kautta. Näin oli suunnittelija maston kokoamisen ohjeistanut. Työmaalla kuitenkin tiedettiin se, että maston juuressa oleva juoksupyörä on turha. Hautajaisia vietettiin kolmessa eri perheessä.

Toisessa tapauksessa oli kyse liian lyhyeksi jääneen harusköyden vaihtamisesta. Harusköydet pitävät pylväät pystyssä. Tällaiset pylväät seisovat perustuksellaan, mutta niitä ei ole kiinnitetty perustukseen niin, että ne pysyisivät itsestään pystyssä. Lisäksi on olemassa vapaasti seisovia pylväitä.

Suunnittelijan ohjeen mukaan pylvääseen on asennettava haruslangan vaihtamisen ajaksi yhtä luja väliaikainen harus. Työmaalla taas tiedettiin, että johtimia pylväisiin vedettäessä käytettävä nailonköysi kestää väliaikaisena haruksena. Tästä seurasi yhdet hautajaiset.

Tulosjohtamisen myötä tullut johtoryhmämuoti levisi tietysti IVOonkin. Johtoryhmiä perustettiin osastoille, projekteille ja muihinkin sopiviin kokonaisuuksiin. Jo ennen johtoryhmiä tosin ainakin voimajohto-osastolla pidettiin säännöllisiä päällikkökokouksia. Voimajohto-osastolla oli pääkonttorin esimiehille oma kokouksensa ja johtomestareilla taas omansa. Luonteeltaan nämä kokoukset olivat enemmän informatiivisia kuin päättäviä kokouksia. Johtomestarikokouksista oli minulle se mm. se hyöty, että pohjoisin sauna, jossa olen saunonut, on tai ainakin oli Petäjäskoskella Kemijoen rantatörmällä. Eteläisin taas on tai oli Russarön saarella, mutta sillä ei ole yhteyttä johtomestareihin, eikä edes IVOon. Paras sauna taas lienee IVOn rakennuttama sauna Imatralla Vuoksen rannalla.

Sinä lyhyenä aikana, kun olimme Fortumissa, ei Fortum tuonut johtamiseen mainittavaa uutta. Fortum oli niin suuri, että sen hallitseminen oli vaikeaa kelle tahansa. Koko tietysti vaikeutti uusien ajatusten ja järjestelmien sisäänajoa.

Muistelmieni otsikko on ”Kaikenlaisia esimiehiä”.  Minulla oli IVOn ja Fortumin aikana kaikkiaan 10 eri esimiestä, joista yksi oli nainen. Koulutukseltaan kaksi ekonomia, neljä diplomi-insinööriä, kolme insinööriä ja yksi rakennusmestari. Yhtä lukuunottamatta heidän kaikkien kanssa oli melko helppo tulla toimeen ja tehdä yhteistyötä. Yleensäkin IVOn esimiehet muutaman epäonnistuneen nimityksen jälkeen olivat kypsiä ja yhteistyökykyisiä henkilöitä.  Voisinkin kuvata kokeneeni IVOn ja Fortumin aikana

suurta arvostusta, säännöllisiä henkilökohtaisia palkankorotuksia ja kannustepalkkioitakin. Erityisen lämmittävänä palautteena mieleeni on jäänyt  kehuminen engineeringin kansainvälistymisen edistämisestä enemmän, kuin rooliini olisi kuulunutkaan. Engineeringhän oli IVOn  kansainvälistymisen keihäänkärki.

Antti Aho soitti kesällä 2000 ja kysyi osaisinko nimetä ketään voimajohtoasiantuntijaa esittelemään voimajohtoja Anttiin yhteyttä ottaneelle naispuoliselle toimittajalle, joka itse halusi perehtyä voimajohtoihin.  Sillä hetkellä, kun Antti mainitsi sanan nainen, tiesin sopivan henkilön. Ajattelemani henkilö suostuikin mielihyvin toimittajan oppaaksi. Pari viikkoa tämän jälkeen Antti soitti uudestaan kiittääkseen minua. Toimittaja oli nimittäin ollut enemmän, kuin tyytyväinen oppaaseensa ja kehunut häntä paitsi asiantuntevaksi myös mukavaksi mieheksi.  Joillakin charmia näyttää riittävän ikääntymisestä huolimatta.

ULKOISTUSMUOTI

Yhteisten engineering –vuosien aikana maailmalla oli tullut muotiin se, että suuret yritykset alkoivat ulkoistaa niitä toimintojaan, joita ne eivät pitäneet ydintoimintoinaan tai muuten johdon tunnesidonnaisina toimintoinaan.  Näin Fortumkin keksi sen, että engineering ei ole sen ydintoimintaa, paitsi Neste engineering. Joidenkin mielestä tosin engineeringissä olivat Fortumin (IVOn) historialliset perinteet kaikkein parhaiten tallella, mutta ne eivät olleet silloin muodissa, eivätkä taida vieläkään olla. Jotkut Fortumissa olivat myös sitä mieltä, että engineeringissä olivat Fortumin aivot.

Engineering oli kuulema IVOn vanha rönsy. Näin tuli tuotannollisesta osastosta rönsy. Ostajan löytäminen ei ollut helppoa. Vähemmän vaikeaksi se osoittautui IVO transmission engineering Oy:n osalta, sillä kotimainen Capman –sijoitusyhtiö suostui ostamaan sen. Tosin Capmanilta suostuminen ostamiseen ei tullut aivan helposti, vaan vaati kovaa harkintaa. Riskinotto kannatti, sillä  kaupasta tuli eräs Capmanin onnistuneimmista yritysostoista.  Kauppa julkistettiin kesäkuussa 2001.

Voimalaitosyksikkö jäi siinä vaiheessa Fortumille. Sen nimeksi tuli Fortum engineering.

Myöhemmin siitä tuli Enprima engineering, kun Fortum sai Pohjolan voiman voimalaitossuunnittelun siihen  mukaan ja samalla Pohjolan voiman yhtiön omistajaksi. Yhtiö aloitti nimellä Enprima ja sitten ÅF-Enprima, kun ruotsalainen ÅF osti sen. Tätä kirjoittaessa nimi on ÅF-Consult Oy. Samalla se on muuttunut yksinomaan konsultoivaksi yritykseksi, eikä tarjoa enää asiakkailleen projekteja, mikä tavallaan surettaa minua. Yksi syy tuntemaani suruun on se, että monet osaamiseltaan ylivoimaiset voimalaitososaajat ovat joutuneet työttömiksi.

ELÄMÄNMUUTOKSESTA TULOKSIA

Tässä vaiheessa voisi ehkä palata siihen, vaikuttiko elämäntapojeni muuttaminen terveyteeni jotenkin. Kerrataan nyt vielä se, että 40 –vuotisterveystarkastuksen vuoksi diabetes 2:n pelossa vähensin rasvan syöntiä, ja lisäsin ns. hyvien hiilihydraattien sekä proteiinin syöntiä. Lisäksi muutin syömäni rasvan laatua niin, että suurin osa saamastani rasvasta alkoi olla pehmeitä kasvirasvoja. Olen aina syönyt melko vähän sokeria ja vehnäjauhoja. Niiden syömistä en muuttanut, lukuunottamat lihapiirkan ja pasteijoiden poisjättämistä.  Kuntoilun puolella  otin juoksemisen uudelleen pitkän tauon jälkeen ohjelmaani.

45 –vuotistarkastus jäi väliin, mutta 50 –vuotistarkastus oli vähän etukäteen. Tässä ovat sen tulokset. Suluissa ovat lähes 10 vuotta aikaisemmin mitatut arvot:

paino 66  (76)

painoindeksi 21,1 (24,3)

verenpaine 120/60  (140/90)

kokonaiskolesteroli 4,33 (5,1)

-         hdl  1,86*

-         triglyseriini 0,72*

-         ldl 2,12*

* 40 –vuotistarkastuksessa mitattiin vain kokonaiskolesteroli.

Olen tätä kirjoittaessani 58 –vuotias ja kulutan irtisanomisaikaa mm. kirjoittamalla näitä muistelmiani. Olen myös koehenkilönä lääketehdas Lundbäckin uutta ahdistusta ja masennusta lievittämään tarkoitettua lääkettä koskevassa tutkimuksessa. Koehenkilöksi pääseminen edellytti hyvin perinpohjaisen terveystarkastuksen läpikäymistä ja terveeksi toteamista. Sama tarkastus toistetaan tasaisin välein tutkimuksen aikana, jotta nähdään lääkkeen mahdolliset sivuvaikutukset. Yllä mainitsemani 50 –vuotistarkastuksessa todetut arvot ovat ennallaan. Painoni on noin 66 kg. Vyötäröni on edelleen se sama 81,5 cm, minkä se on tavannutkin olla.

Mainitsemani Lundbeckin tutkimuksen 22:n ensimmäisen viikon ajan, eli kesän ja alkusyksyn 2009 yli kaikki koehenkilöt söivät lääkeainetta. Sen jälkeen alkoi kaksoissokkovaihe, joka kestää siihen asti, että havaintoja on tarpeeksi.   Koetta Helsingissä johtaa Helsingin terveyskeskuksen psykiatrian avohoidon johtava ylilääkäri Martti Heikkinen, joka on varsin mukava ja yhteistyökykyinen mies, niin kuin hänen asemassaan pitääkin olla.  Hänellä ei ole sohvaa työhuoneessaan. Laveri tosin on sen vuoksi, että koehenkilöiden verenpaine on mitattava maaten ja seisten.

Kaikkien huuhaa –väkeen kuuluvien kauhuksi minun on aivan pakko todeta se, että kannettuani suussani runsaasti amalgaamia lapsuudesta asti, asuttuani 33 –vuoden ajan Helsingissä, juotuani runsaasti Helsingin vesijohtovettä ja hengitettyäni runsaasti Helsingin ilmaa sekä syötyäni runsaasti hiilihydraatteja olen ikäisekseni erinomaisessa kunnossa. Verenpaineeni ja verenrasvojeni lisäksi mm. aivoni, sydämeni, maksani ja munuaiseni näyttävät olevan erinomaisessa kunnossa.  Tämä on siis tämänhetkinen tilanne, joten tulevaisuus voi tuoda mitä tahansa mukanaan. Muistutuksena vielä se, että hiilihydraateilla tarkoitan kokojyväviljaa, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Sokeria ja etenkin vehnäjauhoja syön aika vähän.

ELTELIN ALKUVAIHEET

Muutaman päivän kuluttua kaupan vahvistamisen jälkeen huoneeseeni tuli vieras mies, joka näytti tietävän, kuka olen.  Hän esitteli itsensä Tuomo Rönköksi ja kertoi olevansa silloin  vielä uutta nimeä vailla olevan yhtiön toimitusjohtaja. Lähes samaan hengenvetoon hän kertoi aikovansa syrjäyttää kaikki ivolaiset esikuntapäälliköt, koska IVO oli huonosti johdettu, kotimaan markkinoilla toiminut yritys, eikä ivolaisilla ole sellaista  kansainvälistä osaamista, kuin uudessa yhtiössä  tullaan tarvitsemaan.

Kotiin päästyäni soitin kaksi puhelua.

Tuomo oli siihen asti ollut Andritz-Ahlstromin palveluksessa. Sehän on maailmanlaajuisesti toimiva sellu- ja paperiteollisuuden järjestelmien, laitteiden ja palvelujen toimittaja eli siis mahdollisimman kaukana Eltelin toimialasta.

Nimitys sai vahvistuksen vähän myöhemmin, kun Capman järjesti tiedotustilaisuuden Myyrmäen toimitalon auditoriossa. Capmanin Orvo Siimestö kertoi tilaisuudessa, että Pekka Salo jatkaa varatoimitusjohtajana. Samassa tilaisuudessa muistaakseni vahvistettiin uuden yhtiön nimeksi Eltel Networks Oy. Nimi valittiin kuulema siksi, että nimen pitää kertoa, mitä yhtiö tekee. Harmi etteivät esimerkiksi herrat Henry Ford ja Karl Benz eikä Suomessa esimerkiksi James Finlayson aikoinaan tienneet tällaista liike-elämän keskeistä periaatetta. Eivätkä sitä tienneet Suomen vanhimman edelleen toimivan yrityksen Fiskarsin perustajatkaan, kun ottivat tietämättömät kylän nimen yritykselleen.  Mitäs luulette, onko Eltel Networks Oy toimiva yritys vielä runsaan 350 –vuoden kuluttua? Verkkoja on epäilemättä silloinkin.  Tasaisen vauhdin taulukon mukaan Eltelillä on silloin 151. pääomasijoittaja omistajanaan. Vai onko pääomansijoittajia silloin?

Kesän 2001 Eltel Networks Oy:n pääkonttori joutui toimimaan vanhassa paikassaan eli IVOn Myyrmäkeen rakennuttamassa talossa.  Yksi eniten arvostamiani työtovereitani vuosien varrella ollut Manu Björkman. Manu on jopa minua kauemmin ollut IVOssa. Hän oli pitkään hankintaosaston organisaatiossa ja osallistui vahvasti Loviisan voimalaitoksen rakentamiseen. Engineeringissä hän toimi yhtiötason laatupäällikkönä ja siirtyi laillani IVO TE:hen hoitamaan samaa tehtävää. Yhteisen engineeringin aikana tein Manun kanssa paljon yhteistyötä hoitamanani aloitetoiminnan vuoksi. Hyväksyttyjen aloitteiden toteuttamista yritettiin vauhdittaa niin, että ne vietiin Manun johtaman yksikköjen laatupäällikköjen kokouksen esityslistalle. Kokous nimesi jokaiselle aloitteelle vastuuhenkilön, jonka tuli huolehtia siitä, että aloite toteutetaan.

Tuomo nimesi Manun johtamaan muuttoprojektia, joka alkoi sillä, että Manun oli ensin etsittävä Eltelille uudeksi pääkonttoriksi soveltuva toimitila. Pitkähkön etsimisen jälkeen toimitalo löytyi Espoon Perkkaalta. Kyseessä oli ja on Spondan omistama talo Komentajankatu 5:ssä. Talo on alunperin luullakseni kansaneläkelaitoksen itselleen rakentama toimistorakennus, mutta ennen Elteliä siinä  oli jokin osaa Nokia –yhtymää.

Kesä Myyrmäessä sujui entiseen malliin omistajan ja yhtiön nimen vaihdoksesta huolimatta.  Toimistossa ollessani päivien kohokohta oli kahvilla käynti kahden palkanlaskijan ja yhden sihteerin kanssa.  He olivat IVO Power Engineeringin aikana lähellä minua tai päinvastoin, mutta he jäivät paikalleen lähtiessäni IVO TE:hen.  Kävimme kahvilla talon omassa kahvilassa kolmannessa kerroksessa. Lounasravintola oli toisessa kerroksessa, mutta talon suunnittelija oli laskenut, että ravintolan puolella istumapaikat kiertävät nopeammin, kun kahvila on kolmannessa kerroksessa. Fiksusti ajateltu. Kahvi oli nimittäin lounaan jälkiruoan tai hedelmän vaihtoehto. Kahviin oikeuttavan lipun sai pyynnöstä lounaslinjan kassalta.  Lounas maksettiin samalla kortilla, millä ovista kuljettiin ja millä työaika rekisteröitiin.

Myyrmäkeen muuttaneen henkilöstön suurin osa on varmasti samaa mieltä kanssani siitä, että lounasruokailun taso nousi merkittävästi Myyrmäen ravintolan myötä. Ravintola oli IVOn oma. IVO oma ravintola oli myös Kopparnäsissä, jonka tarjoamassa ruoassa ei säästetty kermaa, voita eikä lihaa. Myyrmäessä ruoka oli sentään jonkin verran terveellisempää, vaikka se hyvää olikin. Halpa ja hyvä on harvinainen yhdistelmä. Niinpä kummankin mainitun ravintolan esimiehet eivät olleet täysin tyytyväisiä tilanteeseen. Myyrmäessä painetta ilmeisesti vähensi se, että ravintolan edustusruoka sai jonkin kansainvälisen tähtiluokituksen tai vastaavan. Ulkoistusmuodin alkaessa IVOkin alkoi miettiä ravintopalveluiden ulkoistamista, mutta silloin se ei toteutunut, sillä osana jotakin tulopoliittista kokonaisratkaisun soveltamista energia-alalla työnantaja lupasi pidättäytyä ulkoistamisesta. Ravintolan järjestäytynyt henkilöstöhän oli sähköliittolaisia.

Tätä kirjoittaessani kumpikin legendaarinen ravintola ja luultavasti muutkin Fortumin ravintolat on ulkoistettu Fortumin keskittyessä ydinosaamiseensa. 

Ei kesä 2001 ihan entiseen malliin sujunut, sillä tapani pitää kesäloma heinäajan jälkeen heinä- ja elokuun vaihteessa oli aikaisemmin merkinnyt sitä, että heinäkuiset viikot olivat hiljaisia ja sallivat tehdä kaikenlaisia rästissä olevia töitä. Vuoden 2001 heinäkuu ei ollut hiljainen, sillä uuden yhtiön ulkoistaminen Fortumista sekä muutto Perkkaalle työllistivät myös minua melkoisesti.

Elokuun lopussa muutto sitten toteutui. Siinä en onneksi itse ollut juurikaan mukana. Annan mielelläni täyden tunnustuksen kaikille muutossa mukana olleille, sillä niin hyvin muutto onnistui.  Perillä selvisi mm. se, että it –ryhmän päällikkö, noin kuusikymppinen diplomi-insinööri oli itse kerännyt pölyt Perkkaan toimitalon lattioilta asentaessaan tietokoneita ja niiden lisälaitteita toimintakuntoon, ja vielä työajan ulkopuolella viikonvaihteen aikana.  Kun toimihenkilöt maanantaina tulivat työpaikoillensa, luki lankapuhelimien näytöissä syy 3. Vanhana puhelinyhdyshenkilönä sain monta yhteydenottoa, joissa kysyttiin, voiko puhelinta käyttää ja milloin se korjataan.  Kilttinä miehenä minun ei ollut kovin helppo kertoa kysyjille, että puhelin toimii normaalisti, sillä syy 3 tarkoittaa syyskuun kolmatta päivää.

Tuomo halusi lähimmän esikuntansa tilat talon ensimmäisen kerroksen läntisestä siivestä.  Läntinen siipi muodostaa talon jokaisessa kerroksessa oman erillisen ja erotettavissa olevan osansa.  Tuomo itse asettautui perimmäiseen huoneeseen ja me vanhat ivolaiset tietysti lähelle kerroksen ulko-ovea. Vastaanottoaula oli em. siiven ja muun talonosan välissä läntisen sisäänkäynnin eli B –portaan kohdalla. Siitä itäänpäin olivat muut esikuntaan kuuluvat toimihenkilöt. A –portaan sisäänkäynnin kohdalla oli kerroksen taukotila. Jotkut toimihenkilöt kokoontuivat klo 14 kahville ollessaan paikalla ja voidessaan mielestään jättää työt siksi aikaa. Myös Tuomo osallistui aina silloin tällöin kahvitauon viettoon.

Organisaatio muodostui aluksi kolmesta liiketoiminnasta. Ne olivat suuret projektit, mobiililiiketoimintayksikkö ja verkkoliiketoimintayksikkö. Virallisesti ne taisivat olla SBU:uita sanoista strategic, business ja unit. Suuret projektit käsitti voimajohdot ja rautateiden sähköistyksen. Mobiililiiketoiminta mastojen toimitukset ja telecom –asennukset. Verkkopalvelut –yksikkö hoiti sähkönjakelu- ja televerkkojen asennus- ja kunnossapitotyöt.

Vanhojen ivolaisten karkottaminen alkoi melkein heti. Teletoimintaa IVOssa vetänyt johtaja sai kenkää, samoin em. it –päällikkö, joka tosin ei ollut siitä pahoillaan.  Myös konsultointiliiketoimintaa ja teleen kuulunutta lankaverkkoyksikköä alettiin ulkoistaa. Konsultointiryhmä saatiinkin kunniallisesti ulkoistettua, kun siitä tuli Suomen Hifab.  Huonommin kävi telemiehille, sillä heille ei löytynyt ostajaa, ja osa heistä irtisanottiin, mutta osa sai jäädä Elteliin, joskin heidät siirrettiin lähemmäs tekemistä.  Samassa yt –lain mukaisessa neuvotteluesityksessä, jossa mainittiin edellä mainitsemani yksiköt, sanottiin myös it –ryhmän olevan yt –neuvottelujen piirissä. Se tosin peruttiin myöhemmin. Olen ollut huomaavinani, että muissakin yrityksissä säästöjä on haettu herkästi it –tuen kautta, mutta se ei, kuulkaa, ole viisasta. Asiaa on tutkittukin ja tulos oli se, että ainakin ylemmät toimihenkilöt arvioivat itse huonosti ja puutteellisesti toimivien tietokoneiden ja tietokoneohjelmien olevan suurin tehokasta työajan käyttöä estävä tekijä. Viisas työnantaja varmistaa sen, että koneet ja ohjelmat toimivat nopeasti ja varmasti.

Verkkoliiketoimintayksikön johtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri Juha Luusua, mutta vasta sen jälkeen, kun Tuomo oli käynyt kysymässä minulta, kauanko Juha ehti olla IVOssa. Kuultuaan vastaukseni Tuomo totesi: ”No, se on niin vähän aikaa, ettei IVO ole ehtinyt pilata häntä”.  Minulle ei tosin selvinnyt se, että kuinka pitkä aika IVOssa pilaa toimihenkilön.

Mobiiliverkot SBU:n johtajaksi Tuomo löysi jostakin DI Timo Nikin. Suuret projektit –yksikkö sai ruotsalaisen vetäjän, kun Martin Dahlgren nimitettiin tehtävään. Suomessa toimintaa johti Jorma Niemi.

En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään mobiili- ja lankaverkon erottamista. Jos eroa on, se lienee veteen piirretty viiva, joka kulkee kännykän ja lähimmän tukiaseman välissä. Tavallinen kännykästä kännykkään soitettu puhelu kulkee yleensä suurimman osan matkasta lankaverkossa, ellet hyvä lukijani, sattunut sitä tietämään. Kupari- ja valokuituosaajille löytyy siis töitä vastakin. No, Andritz-Ahlstromilla ei tietystikään jouduttu tele- eikä mobiiliverkkojen kanssa työskentelemään.  Kissojen ja koirien kanssa jouduttiin myöhemmin etsimään lankaverkko-osaajia Elteliin poispotkittujen tilalle.

Muoti maailmalla oli muuttunut viimeisten vuosien aikana niin, että konsernit alkoivat fuusioida yhtiöittämiään pieniä yksiköitä konsernien osaksi. Niinpä myös Eltel alkoi fuusioida Johtotec Oy:tä, Sähköradat Oy:tä ja Transmast Oy:tä.  Fuusioita suunniteltaessa yritin sanoa, että pienet yritykset olisivat läpinäkyviä ja helposti ohjattavia. Sain kuulla, etten ymmärrä asioita, sillä pienet yritykset lisäävät yleiskustannuksia, kun samat asiat tehdään monessa paikassa.

Verkkopalvelut –yksikköön jäi vielä siinä vaiheessa alueellisia yhtiöitä, joiden nimi tosin muutettiin Eltel –alkuiseksi eli esim. Eltel Networks Länsi Oy. 

Johtotecin tj. Jorma Niemi siirtyi siis vastaavan yksikön johtajaksi, Sähköratojen tj:sta Veijo Koskisesta  tuli vähäksi aikaa konsernin osto- ja logistiikkajohtaja ennen, kuin hän yhtiö irtisanoi hänet taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Transmastin tj. sai lähteä konsernista. Esikuntapäälliköitten kohtalo on se, että talousjohtaja sai väistyä Tuomon kaverin Heikki Asujamaan tieltä, mutta sai jäädä konserniesikuntaan vaatimattomammalla toimenkuvalla. Juristi siirrettiin konsernitasolta yhden yksikön juristiksi Tuomon kaverin Jukka Leskisen tieltä. Sekä Asujamaa että Leskinen olivat Tuomon tuttuja Andritz-Ahlstromin ajoilta.

Manu ja minä jäimme saimme siinä vaiheessa jäädä paikoillemme. Minulla oli alaisina markkinointiviestintäpäällikkö, työturvallisuuspäällikkö sekä kolme palkanlaskijaa.

Jonkin ajan kuluttua Tuomo ehdotti, että hän ottaisi markkinointiviestintäpäällikön omaan alaisuuteensa, mikä sopi minulle hyvin, sillä en ole koskaan vastustanut sitä, että alaisteni  määrä vähenee, paitsi kerran tämän kertomuksen loppupuolella. Samalla Tuomo kertoi haluavansa pätevämmän henkilön vastaaman viestinnästä perustellen sitä Eltelin mahdollisella listautumiselle pörssiin. Kerroin Tuomolle, että Maria oli ansiokkaasti viemässä IVOa aikanaan pörssiin, johon Tuomo totesi kuivasti: ”Se on eri asia”!

ELTEL AKATEMIA

Tuomo halusi panostaa entistä voimakkaammin henkilöstön kehittämiseen ja perustaa Eltel akatemian.  Akatemia tuli alaisuuteeni, ja sitä pyörittämään Tuomo värväsi mobiiliverkot yksiköstä kaksi toimihenkilöä. Toinen oli nainen ja tradenomi ja toinen mies ja DI.  Heidän tehtävänsä oli alussa huolehtia siitä, että akatemia saataisiin toimimaan myös muissa merkittävissä Eltel –maissa. Tässä oma kokemukseni  ja konsernin tuntemukseni oli suureksi avuksi. Lisäksi oli tärkeää saada aikaiseksi mahdollisimman nopeasti akatemian esite.  Akatemian perustaminen herätti intohimoja ainakin Suomen organisaatiossa. Minulla oli vaikea tehtävä saada väki uskomaan, ettei akatemian perustaminen muuta henkilöstön kehittämisen lähtökohtaa. Koulutustarpeet on havaittava linjaorganisaatioissa, jonka jälkeen akatemia huolehtii kehittämisen toteuttamisesta. Akatemiaan ei siis ole syytä ottaa sellaista yhteyttä, että ”haluaisin sitä tai sitä koulutusta”. Akatemian esitteessä määriteltiin akatemialle kolmen tason kehittämistä. Ne olivat akateemisen tason jatkokoulutus ja yhteistyö korkeakoulujen kanssa, linjaesimiesten johtamistaidon koulutus sekä asentajien ammattitaidon jatkokehittäminen.

MAANANTAIKOKOUKSET

Osana johtamisjärjestelmää olivat ns. maanantaikokoukset. Niihin osallistuivat johdon lisäksi esikuntapäälliköt ja em. yksikköjen johtajat aina sen mukaan, kuka kulloinkin oli paikalla.  Kysyimme kerran Manun kanssa Tuomolta sitä, eikö maanantaikokousta voisi muuttaa johtoryhmäksi, sillä kyllähän konsernissa sellainen pitäisi olla.  Tuomon mukaan johtoryhmät ovat valtionyhtiöiden hömpötystä, joita Eltelin kaltaisen yrityksen ei ole syytä perustaa. 

FORTUMISTA PERIYTYNEET HENKILÖSTÖEDUT

Tuomon kanssa jouduimme käyttämään merkittävän paljon aikaa siihen yt –kokousten sarjaan, jonka tarkoitus oli läpikäydä Fortumin henkilöstöedut ja niiden kohtalo Eltelissä.

Kaikkein merkittävin etu palkanmaksun lisäksi oli ivolaisten eläkesäätiöetu ja erilaiset lisäeläkejärjestelmät eräistä muista sähkö- tai teleyhtiöstä tulleilla.  Tämä asia ratkesi helposti, sillä työnantaja ei edes esittänyt niihin koskemista, vaan todettiin, että nykyisten ja tulevien elteliläisten eläke-edut  korvamerkitään ja säilytetään sellaisinaan. Päätös merkitsi melkoista kustannusta yhtiölle ja työtä minulle.

Toinen merkittävä etu oli sairaskassa, joka tuli Fortumiin Nesteestä. Tosin useimmat Elteliläiset olivat hankkineet uudet silmälasit ja panneet hampaansa kuntoon niin kauan, kuin olimme Fortumissa ja sairaskassan piirissä. Sairaskassa toimi myös kelan toimistona, mikä yksinkertaisti tuntuvasti asioiden hoitamista. Sairaskassan rahoittivat työnantaja ja henkilöstö yhdessä, mutta maksurasitus ei ollut kummallekaan kovin merkittävä.  Sanoessani näin tiedän suhtautuvani rahaan poikkeuksellisen kevyesti, sillä maailmassa ja elämässä on ylevämpiäkin arvoja. Kenenkään toimihenkilön tai työntekijän ei ollut pakko kuulua sairaskassaan, mutta lähes kaikki kuuluivat.  Eltelin tarkoitus oli säilyttää sairaskassaetu. Se olisi ollut mahdollista, jos olisimme voineet jatkaa Fortumin työterveyspalvelun piirissä. Ehdin jo sopia Jaakko Kajanderin kanssa siitä, että yhteistyömme jatkuu ja työterveydelle varattiin jopa tilat Perkkaan toimitalosta.  Fortumin johto kuitenkin torppasi hankkeen sillä perusteella, että työterveys ei ole Fortumin tuote, jota myydään asiakkaille. Näin ei Elteliin saatu sairaskassaa, sillä yksinään Eltel ei olisi pystynyt sitä ylläpitämään.  Tämän selvittyä yt –kokous päätti kilpailuttaa ne työterveyspalvelujen tarjoajat, joilla oli toimipaikka Leppävaarassa. Lisäksi päätettiin, että Eltel noudattaa työterveyden suhteen niitä käytäntöjä, joita IVO noudatti ennen Fortumia. Käytännöt on dokumentoitu mm. IVO:n HAK –kansioon, joka minulla oli hyllyssä toimistohuoneessani.  Käytännössä se tarkoittaa lakisääteisen työterveyden lisäksi yleislääkäritasoista sairaanhoitoa ja tarvittaessa erikoislääkärin konsultointeja työterveyslääkärin niin halutessa. Monta kertaa jälkeenpäin sain selvittää käsitettä konsultointi. Se ei tarkoita normaalia silmälääkärin tai gynekologin tarkastusta, vaan tilannetta, jossa työterveyslääkäri epäilee esim. kaihia silmässä tai myooma kohdussa, jolloin hän voi pyytää erikoislääkärin konsultointia. Itse olen kerran ollut lähetettynä erikoislääkärin konsultaatioon. Jalkateräni ovat lyhyet, mutta leveät, jonka vuoksi minun on vaikea löytää kenkiä, joiden lesti on riittävän leveä. Tästä syystä kummankin jalan pienen varpaan ja nimettömän väliin alkoi tulla känsiä. Ne eivät pysyneet poissa sen paremmin jäädyttämällä, kuin polttamallakaan, joten sain lähetteen ortopedille. Ortopedi myös onnistui ratkaisemaan känsäongelmani.

Kilpailutuksen jälkeen pääkaupunkiseudun työterveyspalvelujen toimittajaksi valittiin Diacor terveyspalvelut Oy.  Maakunnissa jatkoivat IVOn aikoinaan valitsemat yhteistyökumppanit, joita olivat mm. Paimion työterveys ry ja Medivire.

IVO ja Fortum olivat pääliiketoimintojensa lisäksi harrastekerhojen kattokerhoja, sillä niissä oli jonkinlaista harrastekerhoa.  Kerhojen rahoitus pyöri kyllä työnantajan kannalta joustavasti, sillä yhtiö myönsi vuosittain määrärahan, jonka suuruus oli 0,3 %:ia palkkasummasta jollekin kerhojen valitsemalle taholle, jota en enää muista. Pääasia tässä menettelyssä oli se, että työnantajan ei sen jälkeen tarvinnut vaivata itseään asialla, vaan saattoi keskittyä liiketoimintaan.  Olimme Tuomon kanssa tismalleen samaa mieltä siitä, että Eltel ei rahoita henkilöstön harrastetoimintaa lukuunottamatta työkykyä ylläpitävää harrastetoimintaa, joka käytännössä tarkoitti erilaisten liikuntamuotojen tukemista. Minä olisin ollut halukas jatkamaan IVOn ja Fortumin käyttämää rahoitusmenettelyä, mutta Tuomo ei jostain syystä halunnut sitä. Ei sillä muuta merkitystä ollut, mutta tuen jakaminen kaatui tietysti minun kuormitetuille harteilleni.  Sitä tosin hieman lievitti se, että sain diktaattorin valtuudet päättä tuen myöntämistä. Niinpä rajasin tuen ulkopuolelle mm. laskettelun, ratsastuksen, golfin ja pilkkimisen.  Laskettelun jätin tukea vaille huonosti vaikuttavana kuntomuotona sekä laskettelun ympäristövaikutusten ja vaarallisuuden vuoksi.  Ratsastuksen jätin ulkopuolelle pelkästään sen vaarallisuuden eli suuren tapaturmariskin vuoksi. Kuulen tänne asti naurua sen vuoksi, että pidän mainittuja urheilulajeja vaarallisina, mutta ennen, kuin jatkatte naurua, niin olkaa hyvät ja perehtykää siihen, kuinka paljon noissa lajeissa sattuu tapaturmia. Lisäksi ne ovat sellaisia tapaturmia, jotka aiheuttavat pitkiä poissaoloja.

Harrastetoiminnan rajaaminen tykytoimintaan ei herättänyt yt –kokouksessa kovin merkittävää keskustelua. Suuremmaksi ongelmaksi nousivat Fortumin lomamökit. Niin siinä kuitenkin kävi, että Eltel ei tarjoa lomamökkejä henkilöstönsä käyttöön.

AHDISTUSTA

Edellä mainitsemani Tuomon uhkailut eivät voineet olla vaikuttamatta minuun, joten tunsin koko ajan tietynlaista ahdistuneisuutta. Asiaa ei helpottanut se, että Tuomo toistuvasti piilotetusti uudisti uhkauksensa. Pystyssä minut piti se valtava arvostus, jota tunsin saavani muun organisaation ja ulkopuolisten yhteistyökumppanieni taholta. Tuomo puhui usein kansainvälisyydestä, joten kysyin häneltä kerran, pitäisikö minun kutsua eri maissa Eltelissä työskentelevät henkilöstöpäälliköt esimerkiksi kerran vuodessa yhteiseen kokoukseen, jossa voisi keskustella yhteistyön parantamisesta. Tuomo kielsi minua ryhtymästä hankkeeseen suurten matka- ja hotellikulujen vuoksi. Vaihtoehtona kysyin sen jälkeen sitä, pitäisikö minun sitten lähteä kiertämään tärkeimmät toimintamaat kuullakseni mitä missäkin on menossa. Senkin Tuomo kielsi vedoten siihen, että hän ja hänen kaverinsa voivat kuljettaa ja siirtää tietoa käydessään hallitusten kokouksissa eri maissa.

Kun ensimmäinen kesälomani Eltelissä oli heinäkuisena maanantaina alkamassa, tunsin edeltävänä perjantaina päänsärkyä. Se oli minulle aivan uutta, sillä koskaan aikaisemmin päätäni ei ollut särkenyt, ei edes krapulassa.  Päänsärky loppui vielä perjantaina. Olin tyytyväinen, sillä ajattelin myös syyn poistuneen. Maanantaiaamuna herättyäni tunsin heti, ettei kaikki ollut kohdallaan. Tunsin itseni kuumeiseksi ja peiliin katsoessani pelästyin. Otsani ja nenänvarteni olivat nimittäin täynnä punaisia rakkuloita tai tarkkaan ottaen oikea puoli oli rakkuloissa, kun taas vasen puoli otsaa ja nenänvartta olivat ihan normaalit. Työterveyslääkärimme oli lomalla, joten varasin Alppilan Diacorista ajan lääkäriltä, jota en tuntenut. Hän oli nuori nainen.  Mennessäni lääkäriin ajattelin ilman muuta joutuvani laboratoriokokeisiin, mutta toisin kävi.  Tämä nuori nainen katsoi minuun ja sanoi hymyillen minulla olevan aivan oppikirjan mukaisen vyöruusun.  Sitten hän kertoi huonon uutisen. Se oli se, että nenänvarressa olevat rakkulat tarkoittavat melko  varmasti sitä, että myös oikeassa silmässäni on rakkuloita. Hän yritti saada Diacorin silmälääkäreistä  jonkun tutkimaan silmääni, mutta se ei onnistunut, joten menin silmäklinikalla Meilahteen jonottamaan. Sain Diacorin lääkäriltä mukaani reseptin ja määräyksen aloittaa hoito heti.  Lisäksi lääkäri otti esiin asian, jota en itse tullut ajatelleeksikaan. Se oli kysymys loman siirtymisestä. Vyöruusu on siitä harvinainen tauti, että lääkäri voi merkitä lääkärintodistukseen työkyvyttömyyden alkaneen jo ennen, kuin lääkäri tapasi potilaan. Ennakoiva päänsärky kun kuuluu tautiin lähes aina. Näin vyöruusuni alkoi perjantaina eli viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa.  Silmäklinikalla oli monen tunnin jono, vaikka Suomessa vitsaillaan ihan muitten maitten jonoista.  Se hyvä puoli odottamisessa oli, että ehdin apteekkiin ja aloittamaan hoidon eli tablettien syömisen ennen silmälääkärin tarkastusta. Silmälääkäri totesi Diacorin lääkärin arvelun oikeaksi ja kiitti tai pikemmin onnitteli minua monta kertaa riittävän aikaisen hoitoon hakeutumiseni vuoksi. Hoidoksi hän määräsi silmän rauhoittamisen sekä silmätippoja ja voidetta. Lisäksi hän totesi Diacorin lääkärin määräämän lääkkeen asialliseksi tosin hieman annoksen suuruutta ihmetellen. Silmän rauhoittaminen tehtiin samanlaisella, mutta pitkään vaikuttavalla aineella, jota silmälääkäri normaalissa silmien tarkastuksessa käyttää. Vyöruusuinen silmä piti lisäksi peittää, sillä laajentunut pupilli laskisi liikaa valoa lävitseen. Niin olin kahden viikon ajan toinen silmä laputettuna, kuten merirosvot ennen vanhaan.   Vasta kotona aloin ajatella sitä, että olin hölmö mennessäni silmäklinikalle, kun olin jo monta kertaa käynyt yhden ja saman yksityisen silmälääkärin vastaanotolla.  Hänen luokseen meninkin lopputarkastusta varten. Hän oli jokseenkin hämmästynyt siitä, että kaikki vyöruusun jäljet olivat silmästäni hävinneet. Mainitsin hänelle syömästäni suuresta lääkemäärästä. Katsottuaan reseptiä hän myös ihmetteli annostuksen suuruutta, mutta kuorossa totesimme, että annostus oli ollut oikein, kun tauti oli parantunut harvinaisen täydellisesti.  Myöskään mitään taudin jälkeistä  päänsärkyä en ole tuntenut.

EI OLLUTKAAN HYVÄ

Yksi Tuomon hyviä puolia on se, että hän pystyy myöntämään virheensä ja paikkaamaan ne. Niinpä mobiiliverkot oli pian uudestaan vetäjää vailla. Tuomo toimi oman toimensa ohella vetäjänä, kunnes hän rekrytoi siihen kaverinsa DI Hannu Tynkkysen.  Tuomo oli sanonut ilmeisesti pettyneenä mastokaupan hiljenemiseen vanhalle Transmastin toimihenkilölle jotenkin niin, että raudan myynti ei ole seksikästä eikä sovi Eltelin imagoon.  Se taisi olla ns. viimeinen niitti Transmastin fuusioimisesta järkyttyneille toimihenkilöille, sillä sen seurauksena joukko mastoalan ja yleensä teräsrakenteiden huippuasiantuntijaa irtisanoutui Eltelistä ja perusti oman mastoalan yrityksensä. Sen nimeksi tuli Mastmasters Oy, mutta se on nykyään osa Empoweria.  On vaikea arvioida, onko Mastmasters vienyt mastokauppoja Elteliltä, mutta Mastmastersin markkinaosuus on pysynyt euroina tasaisena, usean miljoonan euron vuosittaisena liikevaihtona, vaikka markkina sinänsä on pienentynyt. Enemmän Eltelin liiketoimintaa on ilmeisesti haitannut Mafi, jonka perusti Eltelistä irtisanottu, johtavassa asemassa ollut toimihenkilö. Hän onnistui ottamaan mukaansa jäljelle jääneistä rakenneasiantuntijoista niin monta, että Eltel joutui jo senkin vuoksi vaikeuksiin. Rakennusalan käydessä kuumana ei alan osaajia nimittäin ollut helppo rekrytoida.

Johto suuttui Mastmastersin perustamisesta, vaikka minusta johdon olisi pitänyt ilahtua, sillä Eltelhän selvisi sillä tavalla taas joukosta ivolaisia ja ottaen huomioon Tuomon arviot ivolaisista, ei olisi pitänyt olla odotettavissa mitään harmia Mastmastersin taholta.

UNIBASEN MASTOT

Jonkin ajan kuluttua Tuomo alkoi puhua Manulle ja minulle tuntien suhteemme ydinvoimalarakentajiin mahdollisuuksista joko myydä laatujohtamista uudelle ydinvoimalaprojektille tai löytää Manulle työ ydinvoimalaitosalalta eli siis Eltelin ulkopuolelta, koska laatupäällikköä ei Eltelissä tarvita, eikä uusia ohjeita eikä lomakkeita.  Selvitystyö jäi kesken, sillä Unibasen (Telia-Soneran) tukiasemien kunnossapito tuli kilpailtavaksi niin, kuin se kolmen vuoden välein tahtoo tulla. Eltel hävisi kilpailun edellisellä kerralla, mutta nyt tarjoukseen paneuduttiin huolellisesti Manun ollessa mukana, ja  Eltel voittikin tiukassa kilpailussa kunnossapidon kolmen seuraavan vuoden ajaksi. Manu nimitettiin projektin johtajaksi. Kolmen vuoden kuluttua Eltel uusi voittonsa, ja taas 2009, joten projekti jatkuu edelleen. Manusta näyttääkin tulevan pisimpään Eltelissä oleva vanha ivolainen toimihenkilö. Suuret projektit –yksikössä tosin on muitakin, mutta se on niin spesiaaliosaamista, että ivolaiset pitää siellä sietää.

RADIOVERKKOJEN SUUNNITTELU, TYÖNTEKIJÖIDEN UUSI PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JA VAROITUS

Eltelin toimittua parin vuoden ajan Teliasonera ulkoisti Eltelille verkonsuunnittelunsa. Sen myötä Teliasonerasta tuli Elteliin  pieni suunnitteluryhmä ja heidän esimiehensä, joka oli peräti johtaja –nimikkeellä. Ryhmä  johtajineen sijoittui organisaatiossa Hannu Tynkkysen alle.

Energia-alalla oli aloitettu työntekijöiden palkkausjärjestelmän uusiminen jo 1988. Silloin IVOssakin tehtiin luottamusmiesten kanssa testausmielessä asentajien työtehtävien vaativuusarvioita, joskaan yksimielisyyden saavuttaminen ei silloin tuntunut tapahtuvan kovinkaan helposti. Asia pysyi liittojen välisenä aina vuosisadan vaihtumisen ylitse, mutta 2002 – 2004 työehtosopimukseen uutta järjestelmää koskevat määräykset saatiin sovituksi ja järjestelmän käyttöönotto yrityksissä saattoi alkaa.  Aikaisemmassa järjestelmässä lähes kaikki Eltelinkin asentajat olivat ylimmässä, viidennessä palkkaryhmässä, sillä yleneminen ryhmissä tapahtui lähes automaattisesti työsuhteen keston perusteella. Uudessa järjestelmässä kaikkien asentajien tehtävien vaativuus arvioitiin. Vaativuustasoja on kaikkiaan 10. Vaativuudenarvioinnit tehtiin ja tehdään voimassaolevien tehtävänkuvausten perusteella, joten ensimmäinen, mutta vaativa toimenpide oli saada tehtävänkuvaukset syntymään. Ilmeisesti kyllästyminen vanhaan järjestelmään oli avuksi, sillä tehtävänkuvaukset, kuten koko järjestelmän käyttöönottaminenkin saatiin sujumaan järjestelmän käyttöönoton vaativuus ja asentajien suuri määrä huomioonottaen kohtuullisen sujuvasti. Esimiehet vaikuttivat suorastaan motivoituneilta edistämään uuden järjestelmän käyttöönottoa.  Jonkin verran projektin läpivientiä helpotti jo aikaisemmin käyttöön otettu teknisiä ja taloudellis-tuotannollisia toimihenkilöitä koskeva, rakenteeltaan hyvin samanlainen palkkausjärjestelmä. Työntekijöitäkin koskevan järjestelmän ensimmäiset vaativuusarviot tehtiin luottamusmiesten ja työnantajain edustajien välisessä yhteistyössä, mutta  sen jälkeiset muutokset ja uudet arvioinnit jätettiin esimiehen ja työntekijän väliseen yhteistyöhön. Työntekijöiden puolella tämä yhteistyö ei ole sujunut niin mallikkaasti, kuin se on sujunut toimihenkilöiden puolella. Nyt lukijani tietysti kuvittelevat, että työnantaja on jyrännyt omat näkemyksenä läpi, mutta tosiasia on toisenlainen. Verkostorakentamisen alalla kilpailu osaavista asentajissa on varsinkin pääkaupunkiseudulla ollut kovaa. Vuosittain laatiman tilasto Eltelin arvioinneista osoittaa sen, että työnantajapuoli on lipsunut melkoisesti.  Vaativuuden yliarviointi kun mielletään helpommaksi tavaksi maksaa uudelle halutulle työntekijälle hänen vaatimaansa palkka, kuin muodostaa tuntipalkka, jossa henkilökohtainen lisä on huomiota herättävän korkea.

Työntekijöiden palkkausjärjestelmällä ei ole samanlaista sukupuolten palkkauksen välistä palkkauseroa korjaavaa merkitystä, kuin toimihenkilöiden johtuen naispuolisten työntekijöiden häviävän pienestä määrästä.

Molemmissa palkkausjärjestelmissä on vaativuusarviointien lisäksi toinenkin osa. Se on kunkin toimihenkilön ja työntekijän henkilökohtaisen pätevyyden ja työsuorituksen arvioiminen. Tämä jälkimmäinen palkkausjärjestelmän osa sillä tavalla historiallinen, että se mahdollistaa ensimmäisen kerran luottamusmiesten ja myös toimihenkilöiden sekä työntekijöiden itsensä osallistumisen toimihenkilöiden ja työntekijöiden ns. henkilökohtaisen lisän suuruuden määrittelemiseen. Kummankin työehtosopimuksen mukaan nimittäin kunkin yrityksen on laadittava yhteistyössä henkilöstönedustajien kanssa järjestelmä, jolla toimihenkilön tai työntekijän pätevyyttä ja työsuoritusta arvioidaan. Esimies laatii arvioinnit itse, mutta hänen on esiteltävä ne asianomaisille kerran vuodessa käytävän tavoitekeskustelun osana.

Ylempiä toimihenkilöitä eivät edellä kerrotut järjestelmät koske. Sekä IVO, Fortum että Eltel ovat työnantajina soveltaneet ylempiin ns. IPE –järjestelmää. IPE tulee sanoista international position evaluation eli kyseessä on tehtävien vaativuudenarvioinnin ja ylemmän toimihenkilön pätevyyden ja työsuorituksen arviointi samassa paketissa. Kuten mainitsin järjestelmä on työnantajan yksipuolisesti käyttöönottama, joten työnantaja myös päättää, mitä se järjestelmästä tiedottaa, vai tiedottaako mitään.

Palkkausjärjestelmän käyttöönoton keskelle en olisi kaivannut muita vaativia työtehtäviä, mutta minkäs tein, kun olin alani ainoa asiantuntija. Edellä mainitsemani verkkosuunnitteluliiketoiminta ei Teliasoneran lupausten vastaisesti alkanut saada projekteja, vaan suunnittelijat tekivät kehitysluonteista työtä, jota ei voinut laskuttaa Teliasoneralta eikä muiltakaan Eltelin asiakkailta. Ryhmän johtaja ei minulle kerrotun mukaisesti ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti, jolloin Hannu Tynkkynen alkoi puhua minulle johtajan työsopimuksen päättämisestä. Kumpikaan meistä ei tiennyt, että kyseisen johtajan kanssa oli tehty työsopimuksen sijasta johtajasopimus, joten ohjeistin Hannun toimimaan työsopimuslain määrittelemällä tavalla. Asianomaisen johtajan puuttuessa asiaan korjasimme tietysti asiakirjat vastaamaan johtajasopimuksen tekstejä. Lisäksi lupasin lähettää asianomaiselle johtajalle viranomaisia varten tarvittavat dokumentit johonkin päivämäärään mennessä.  Tunnettu Murphyn lain sovellushan väittää kunkin työn vaativan sille varatun ajan. Tässä tapauksessa varattukaan aika ei riittänyt, sillä olin niin kiikissä tehtävänkuvausten kanssa, että unohdin lupaamani dokumentit kokonaan. Mitään vahinkoa siitä ei aiheutunut, sillä irtisanottu johtaja soitti minulle hyvissä ajoin ennen viranomaisten asettamia määräpäiviä, joten ehdin kyllä toimittaa tarvittavat dokumentit hänelle.  Jonkin ajan kuluttua kuulin, että irtisanottu johtaja oli riitauttanut työsopimuksensa päättämisen.  Tuomon ja Jukka Leskisen mukaan riitauttamisen syy oli muistamattomuuteni, jonka vuoksi sain herroilta varoituksen. Kyllä minun oli vaikea olla totinen. Totinen minun ei tarvinnut olla pari viikkoa myöhemmin, kun satuin tapamaan irtisanotun johtajan kaupungilla. Kerroin hänelle saamastani varoituksesta. Hänen itsensä mukaan muistamattomuuteni ei aiheuttanut hänelle mitään vahinkoa, eikä siis ollut syy työsuhteen päättämisen riitauttamiseen. ”Riitautin sen yksinomaan Hannun ja Tuomon vittuilun vuoksi”, totesi hän täydennykseksi.

Edellä  kerrotusta tapauksesta voi oppia sen, että kaikki muut palkansaajat toimitusjohtajaa lukuunottamatta tekevät työnantajan kanssa työsopimuksen. Erillisten johtajasopimusten tekeminen aiheuttaa sekaannuksia ja työllistää sitä paitsi palkanlaskentaa turhan paljon. Jos joku esimiesasemaan tulossa oleva henkilö ei hyväksy tavallista työsopimusta heikon itsetuntonsa vuoksi, niin ei hän kyllä ole sopiva esimieheksikään.

Liitot järjestivät yhdessä työntekijöiden uutta palkkausjärjestelmää koskevia koulutustilaisuuksia. Myös Eltelissä järjestettiin muutama tilaisuus. Nämä tilaisuudet ovat esimerkki suomalaisen työmarkkinajärjestelmän joustavuudesta ja yhteistyöhalukkuudesta. Mitään eroa ei koulutustilaisuuksien sisällöillä ollut riippuen siitä, oliko kouluttaja työnantajajärjestöstä tai työntekijäliitosta.  Tämä takuulla auttoi myös asentajia hyväksymään sen, että uuteen ylimpään ryhmään tuli vain pieni osa asentajista. Järjestelmän käyttöönoton yhteydessä ylimpään vaativuustason arvioitiin Eltelissä kahden asentajan tehtävä. Eltelin asentajien kokonaismäärä Suomessa oli silloin jonkin verran yli tuhat.

TYÖNANTAJALIITON VAIHTAMINEN ELI TIKLIN SYNNYTTÄMINEN

Eltel oli historiansa vuoksi energia-alan keskusliiton Finergyn jäsen.  Se ei Tuomolle sopinut. Perusteeksi hän sanoi sen, että ei voi olla niin, että samassa liitossa Eltelin kanssa ovat Eltelin suuret asiakkaat, kuten Fortum ja monet muut sähköyhtiöt. Pekka Salo sai tehtäväkseen selvittää sen, löytyisikö vaihtoehto yhdistämällä työnantajaliitto Allianssi ja Sähkö- ja telealan työnantajaliitto STAT. Allianssi oli ainakin suurten valtionlaitosten edustaja eli postin ja Soneran. STAT taas edusti sähköasennusalan ja puhelinalan yrityksiä. 

Yllä olevasta asiasta keskustelimme silläkin hetkellä Tuomon kanssa, kun oivalsin Heikki Asujamaan olevan Orvo Siimestön lupauksen vastaisesti Eltelin todellisen varatoimitusjohtajan. Tuomo vahvisti asian onnitellen minua nokkeluudesta.

Pekka eteni ripeästi selvitystyössään ottaen huomioon asian monimutkaisuuden ja siihen liittyvät eturistiriidat. Lukuisia palavereja tosin tarvittiin. Suuren osaan niistä sain myös itse osallistua.  Selvitystyön tuloksena syntyi TIKLI eli  tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto. Sen toimitusjohtajaksi nimitettiin Allianssin toimitusjohtaja Harri Hietala, joka on vielä minuakin taitavampi työlainsäädännön osaaja.

TIKLIssä Eltel pääsi samaan työnantajaliittoon sellaisten suurten asiakkaittensa, kuin Teliasoneran ja Elisan kanssa. No se etu Eltelille oli liiton vaihtamisesta, että Tiklin hallitukseen Tuomo pääsi, mutta Finergyn hallitukseen hän tuskin olisi päässyt.

Pekan johdolla neuvottelimme luottamusmiesten kanssa vielä muutaman paikallisen sopimuksen ennen, kuin Pekka sai lähteä konsernista putkeen. Merkittävin niistä  oli ehkä asentajien vuosilomien keskittämistä talven pimeimpään aikaan vauhdittamaan tarkoitettu sopimus. Eltelin ja vastaavien yritysten yksi suurimpia ongelmia on vuositason syklisyys.  Alkuvuosi on hiljaista, sillä silloin ensinnäkin on vaikea tehdä monia ulkotöitä ja lisäksi asiakkaat käyttävät budjetoituja määrärahojaan varovasti vuoden alkukuukausina. Kesällä ja syksyllä vastaavasti työt ovat enimmillään, mutta silloin myös henkilöstö on perinteisesti eniten lomilla.  Vauhditus tapahtui lupaamalla ylimääräistä lomaa niille asentajille, jotka siirtävät koko vuosilomansa ja Pekkasensa vuoden pimeimpään aikaan.  Lisäksi luvattiin että lomien keskittäminen helpottaa lomautuspainetta. Sopimuksessa korostettiin sitä, että oikeus lomien keskittämiseen ja lisälomaan ei ole työntekijän subjektiivinen oikeus, vaan työnjohdon tehtävä on tarjota tätä mahdollisuutta silloin, kun työtilanne sitä edellyttää. Pari viikkoa sitten kuulin, että nykyinen Suomen johto on lakkauttanut sopimuksen. Ilmeisesti syklisyys on helpottanut ja työt jakaantuvat tasaisemmin ympäri vuoden.

YKSIN

Manun ja Pekan poistuttua johtajien siivestä tunsin jääväni kovasti yksin kuuntelemaan Tuomon ja hänen kavereidensa huutelua huoneesta toiseen. Työtilanteeni oli onneksi niin kiivas, etten ehtinyt surra asiaa, kun sähköpostit, puhelut sekä muistioiden ja ohjeiden kirjoittaminen täyttivät päiväni ja vähän enemmänkin niin, että aika tuntui kuluvan siivillä.  Usein tosin mietin kaivaten aikaa, jolloin Aimo oli esimieheni, sillä paitsi että hän suhtautui minuun kunnioittaen, niin hän pystyi ja halusi tukea minua työssäni. Aimo mm. vastasi puhelimeen, kun soitin tai ainakin soitti takaisin hetken kuluttua. Tuomo ei tehnyt sitä juuri koskaan. Pari kertaa sattui niin, että jäätyäni ilman Tuomon tukea tein päätöksen jostakin kinkkisestä asiasta itse, ja sain jälkeenpäin kuulla, että se oli väärä päätös. Yritin usein miettiä tapaa, jolla saisin Aimon jälleen esimiehekseni, vaikka asemani heikkenisikin, mutta koska se ei yhtiön organisaatiossa näyttänyt olevan mahdollista, en puhunut siitä kenellekään. Kuten valistunut lukija lienee jo huomannutkin, niin omassa arvomaailmassani työviihtyvyys on organisaatioasemaa tärkeämpää.

Ennen kuin huomasinkaan oli kesäloma 2003 alkamassa. Olin toista päivää lomalla, kun herätessäni tunsin taas olevani kuumeessa.  Vika oli tällä keralla oikeanpuoleisessa yläikenessä, jossa oli kovan paineen synnyttämä luukyhmy. Sain ajan hammaslääkäriltäni seuraavaksi päiväksi.  Kuume oli siinä vaiheessa hävinnyt ja kyhmykin oli pehmennyt ja lähes hävinnyt. Hammaslääkäri oli ihmeissään siitä, että kyhmy oli itsestään paranemassa, mutta ei antanut periksi, sillä hän epäili jonkin hampaan haljenneen. Hammaslääkärini omat röntgenkuvat eivät paljastaneet halkeamaa, mutta koska kuviin jää katvepaikkoja, hän halusi että käyn erikoislaitoksessa kuvattavana.  Olin erikoislaitoksessa päivän viimeinen potilas, jonka vuoksi sain paitsi tiedon siitä, että haljennutta hammasta ei suussani ole, myös mukavan tietoiskun hampaiden kuvantamisesta.  Lisäksi sain aika suuren säteilyannoksen kyseisen lomapäivän aikana, mutta haitanneeko tuo mitään? Naisellisen tunnollinen hammaslääkärini oli kuitenkin varovainen ja halusi minun käyvän aluksi tavallista useammin vastaanotolla, jos kuitenkin suussani olisi haljennut hammas. Tervettä skeptismiä!

Tuomo ja hänen kaverinsa puhuivat usein kahdesta IVOon liittyvästä asiasta. Toinen oli tehtyjen projektisopimusten puutteellisuus ja toinen liiketalouden osaamattomuus. Saatoinko siis tehdä muuta, kuin esittää kumpaankin aiheeseen liittyvän kehittämisprojektin aloittamista. Sopimusjuridiikkakoulutuksesta puhuin kahteen kertaan Jukka Leskisen ja kerran Jukan ja Tuomon kanssa, mutta aina sain rukkaset. Ei sellaista tarvita, koska talossa on juristeja.  Liiketaloudellista koulutusta ei taas pidetty tarpeellisena. Sen sijaan Tuomo itse halusi akatemian aloittavan potentiaalisille johtajille suunnatun, kaikkia Eltel –maita koskevan verkottumiskurssin. Sen nimeksi tuli Eltel pro. Kurssi oli työläs suunnitella, mutta meidän kaikkien kolmen yhteisellä viisaudella ja konsulttien tuella se saatiin aikaiseksi. Kurssi oli puhdas liikkeenjohtamisen (management) koulutus. Puhuin siinä yhteydessä Tuomolle siitä, että myös työnjohdolle ja toimistotyötä johtaville esimiehille olisi syytä järjestää ihmisten johtamista (leadership) koskevaa koulutusta. Tämä aloitteeni sai saman tuomion, kuin aikaisemmatkin aloitteeni eli ei.

Akatemian toimittua pari vuotta Tuomokin päätyi siihen, että kaksi henkilöä akatemiassa on liikaa. Tuomo halusi irtisanoa miespuolisen diplomi-insinöörin. Hän tosin sai nopeasti uuden ja mieluisan työpaikan erään Eltelin suurimman asiakkaan palveluksesta.

HC TARKKAILUN ALLA

Henkilöstöhallinto oli tiukan suurennuslasin alla Eltelin perustamisesta alkaen. Positiivisesti ajatellen voisi ajatella sen johtuvan henkilöstön suuresta merkityksestä yhtiön menestyksen kannalta. Haastattelujen ja muiden mittausten perusteella  näytti siltä, että Eltelin henkilöstöhallinto on hoidettu hyvin. Tanskalaisen, yritysten henkilöstöhallintoa päätoimenaan arvioivan konsulttiyrityksen palveluksessa ollut ranskalainen nainen jopa päätyi sellaiseen johtopäätökseen, että henkilöstöosaston pieneen kokoon nähden henkilöstöhallinto on hoidettu suorastaan mainiosti. 

Arvioinneista ei siis ollut apua, joten Tuomo hommasi konsultin IBM:n konsulttiryhmästä kertomaan, miten henkilöstöhallinnon pitäisi toimia. Konsultti oli psykologian tohtori Laura Kauppinen.  Lauran esitykset oli tehty konttorilla kaukana työvoimavaltaisen yrityksen työmailta eli ne olivat täysin teoreettisia ja halusivat selvästi korostaa henkilöstöhallinnon roolia yritysjohdon rinnalla yritysjohdon toimialaan kuuluvissa asioissa. Tämä on ilmiö, johon tutustuin jo IVOn historian loppuaikoina ja vähän aikaa Fortumissa.  Liekö kyseessä se, että perinteisesti liikkeenjohtajia kouluttaneet korkeakoulut, ja jopa ammattikorkeakoulut, ovat alkaneet kouluttaa myös henkilöstöhallinnon ammattilaisia, jotka eivät ymmärrä lainkaan työsuhdeasioita ja niiden hyvän hoitamisen merkitystä työvoimavaltaisen yrityksen  menestymisen kannalta. Tunnetusti ihminen ei arvosta sellaista, mitä hän ei tunne. Laura tosin on yliopistokasvatti, mutta hänen teeseissään oli yhtäläisyyttä. Itse olen koko urani ajan nähnyt roolini linjaesimiehiä tukevana ja vasta toissijaisesti yrityksen ylintä johtoa palvelevana asiantuntijana, mutta se ei tunnu sopivan näille uusille henkilöstöhallinnon ammattilaisille, joille on tärkeää samaistua yrityksen ylimpään johtoon ja näyttäytyä johtajien seurassa.

Kirjoitan tätä syyskuussa 2009. Juuri ilmestyneessä Hiidenkivi –lehdessä on Maiju Lehmijoki-Gardnerin kolumni ”Uusi lingua franca”.  Kolumnissa on kohtia, joita päätoimittajan luvalla en voi olla lainaamatta. ”Hallinnollisuudesta on tullut läntisen kulttuurin uusi yleiskieli.” ”Hallinnollisuuteen kuuluu byrokraattisen kierteen nimeäminen uudistuksiksi, keskusjohtoisten toimintamallien tehtailu sekä sihteerin toimien teettäminen professoreilla, lääkäreillä ja muilla korkeasti koulutetuilla ammatti-ihmisillä.” ”Hallinnollisuus on kieli, jonka predikaatti on pikemminkin toiminnasta puhuminen kuin itse toiminta. Puhetta riittää niin, että tekeminen voi kuihtua”. Omana näkemyksenäni haluan lisätä tuohon vielä sen, että nimenomaan hallinnollisuutta puhuvat eivät hyväksy hallintosanan käyttämistä esim. henkilöstöhallinnon yhteydessä. Eltelissäkin henkilöstöhallinnosta käytettiin pitkään pelkkää HR –nimikettä, kunnes Laura eräänä eniten minua miellyttäneenä päätöksenään muutti sen HC:ksi. Human capital, siis.

Näyttää muuten siltä, että edellä kuvaamani uuden henkilöstöhallinnon ammattilaisen rooli kiehtoo etupäässä naisia. Vai kiehtooko miehinen valta naisia? En tunne yhtään miespuolista kollegaa, joka olisi yhtä innokas pyrkimään johtajien seuraan. Tässä voi piillä suuri vaara henkilöstöhallinnon tulevaisuutta ajatellen. Oma ajatusmaailmani on koko urani ajan kehittynyt siihen suuntaan, että nähtyäni suuren yrityksen toimitusjohtajan ja liiketoimintayksiköistä vastaavien johtajien tehtävät ja päiväohjelmat, olen päivä päivältä tullut vakuuttuneemmaksi siitä, että asiantuntijana on parempi olla, kuin minkäänlaisena päällikkönä. Lounas- ja kahviseurani olen pyrkinyt hankkimaan mukavista, huumorintajuisista ja hyvän yleissivistyksen omaavista työtovereistani heidän asemaansa ja toimenkuvaansa huomioon ottamatta.

Uudet tuulet henkilöstöhallinnossa ovat aiheuttaneet sellaisen ilmiön, että jo IVOn loppuaikoina ja Fortumin aikana sain useasti engineeringin ulkopuolisista konserniyksiköistä yhteydenottaja, joissa kysyttiin, saako minulta kysyä, koska soittajan omassa yksikössä ei ollut ketään, joka olisi osannut vastata. Tämä sama ilmiö jatkui Eltelin aikana, mikä tietysti oli minun kannaltani hieman kiusallista, mutta samalla rohkaisevaa tulevaisuuttani ajatellen.

Tuomon luvalla otin keväällä 2002 nuoren ammattikorkeakoulun miespuolisen oppilaan harjoittelijaksi tehtävänään selvittää henkilöstötietojärjestelmän hankkimismahdollisuutta. Opiskelija teki työnsä hyvin ja oli muutenkin pätevänoloinen. Tuomokin arvosti häntä niin paljon, että luulin jo Tuomon löytäneen itselleen sopivan henkilöstöjohtajan minun sijaani.  Niin ei käynyt, sillä harjoittelija teki kohtalokkaan virheen kirjoittaessaan johonkin muistioon haluavansa kehittyä samanlaiseksi rautaiseksi henkilöstöhallinnon ammattilaiseksi, kuin minä olen.  Sen jälkeen kyseinen harjoittelija ei enää ollutkaan mitään, vaan hän sai lähteä määräaikaisen työsopimuksensa päättyessä. Hän sai kuitenkin työnsä valmiiksi ja esitti kolme mielestään mahdollista järjestelmää. Ykköseksi hän oli asettanut Tietopersonan, mutta sen hinta, kuten kahden muunkin oli aika rasvainen, eikä Tuomo pitänyt mahdollisena järjestelmän hankkimista. Niinpä yritimme Tarun kanssa saada edelleen vaadittavat raportit Liinoksesta, mutta se ei ollut helppoa. Itse asiassa se oli raivostuttavan tuskaisaa.

KASVUA JA UUSI OMISTAJA

Tuomon ja Heikin hyvän yhteistyön seurauksena konserni kasvoi kasvamistaan, kun uusia yhtiöitä ostettiin Pohjois-Euroopasta, Virosta ja Puolasta.

Jossain vaiheessa konsernin omistajakin vaihtui, joskaan se ei juurikaan vaikuttanut elämään konsernissa. Capman myi konsernin ruotsalaiselle IK:lle eli Industri Kapitalille, jonka nimi nykyisin on IK Investment Partners. Se on samanlainen pääomansijoitusyhtiö kuin Capmankin, mutta suurempi.

TOIVEENI TOTEUTUU

2004 valkeni lopultakin se päivä, jota olin koko Eltel -ajan odottanut. Olin vastaamassa ruotsalaisen kollegani sähköpostiviestiin, jossa hän kyseli hr –indikaattoreiden raportointiin liittyviä asioita, kun Tuomo ulkoa tullessaan pysähtyi huoneeni oven  kohdalla ja sanoi: ”Tules tänne, juoksija”. Huoneessaan Tuomo osoittautui joko ajatuksenlukijaksi tai sitten nimenomaan ei, sillä hän kertoi tulevasta organisaatiomuutoksesta. Sen keskeinen osa oli maaorganisaatioiden perustaminen ja myös maaesikuntien perustaminen. Minulle Tuomo tarjosi roolia Suomen henkilöstöjohtajana. Aimosta tulisi Suomen maajohtaja, ja minä toimisin Aimon alaisuudessa eli ns. raportoisin Aimolle. En uskaltanut näyttää tyytyväisyyttäni, mutta vakuutin voivani hyväksyä esityksen ja sanoin olevani kiitollinen siitä, että saan jatkaa Eltelissä. Sitä Tuomo kommentoi sanomalla, että osaamistani tarvitaan Eltelissä. Punaista valoa näytin siinä vaiheessa, kun Tuomo sanoi ottavansa Lauran konsernitason henkilöstöjohtajaksi. Sanoin pitäväni tarpeellisena sitä, että konsernissa olisi henkilöstöjohtaja, joka pystyisi tukemaan maatason henkilöstöjohtajia muistellen mukavaa yhteistyötäni Antti Ahon kanssa, mutta se ei Tuomon mielestä ollut tarpeen.

Muut alaiseni saivat seurata mukanani maaorganisaatioon, mutta akatemian Tuomo halusi pitää konsernitasolla sen kansainvälisen luonteen vuoksi, joten akatemia siirtyi Lauran alle.

Lauran nimityksen tultua julkaistuksi pidimme kolmisin palaverin, jossa sovimme Lauran ja minun toimenkuvasta. Sanoin olevani tyytyväinen päätökseen ja sitoutuvani siihen. Myöhemmin sain havaita, että olinkin ainoa meistä kolmesta, joka sitoutui siihen.

Tuomo oli antanut hänelle suoraan raportoiville johtajille määräyksen puolustaa Lauran nimitystä ja perustella sitä heidän omille alaisilleen, ja samalla tietysti mollata minua.  Koko urani aikana kenenkään johtajan ei ole tarvinnut perustella organisaatiolle olemassaoloani, vaan organisaatio on sen kyllä itse havainnut ja hyväksynyt.

Palveluyksikkö loppui maaorganisaatioiden perustamiseen. Juha Luusua menetti näin ollen työnsä. Tuomo halusi tehdä hänestä Tanskan maajohtajan, mutta vasta käytyään taas kysymässä minulta, kuinka kauan Juha ehti olla IVOssa. Kävimme tismalleen samanlaisen keskustelun, kuin kävimme Eltelin ensimmäisen organisaation perustamisen yhteydessä. Minä kerroin Tuomolle Juhan IVO –ajan, jota Tuomo kommentoi sanomalla: No, se on niin lyhyt aika, ettei IVO ole ehtinyt häntä  pilata.

Eltelin tarkoitus Tanskassa oli liiketoiminnan kasvattaminen ja kehittäminen, mikä sitten onnistuikin mukavasti. Sattui nimittäin niin hyvin, että olimme juuri pitämässä kotimaista konserniyhteistyökokousta, kun Tuomo poistui puhumaan tärkeää puhelua. Palattuaan hän kertoi saaneensa puhelussa lopullisen vahvistuksen sille, että Kööpenhaminan kaupunki ulkoistaa kaikkien verkkojensa rakentamisen ja kunnossapidon Eltelille. Ilmaisu kaikki verkot kattaa myös vesijohto- ja viemäriverkoston. Mielestäni tämä oli merkittävä uutinen, enkä voinut olla hieman loukkaantumatta Helsingin sanomille, kun se otsikoi kahden palstan uutisensa: ”Eltel laajenee viemäreihin”.

Aavistelin kyllä, että Aimo ei välttämättä olisi enää samaa Aimo, kuin aikaisemmin, sillä arvelin painetta Tuomon taholta niin kovaksi. Aimo aloittikin ilmoittamalla, että pitää syrjäyttämistäni perusteltuna, koska en ole edes työnantajamyönteinen. Ennen Tuomoa, mutta engineeringin yhtiöittämisen jälkeen olen toiminut neljän toimitusjohtajan alaisuudessa, eikä kukaan ole moista huomannut, päinvastoin.  Ihmetellessäni mihin tuollainen väite perustuu, sain vastauksen, että jossakin laatimassani yt –kokouspöytäkirjassa on yksi lause, joka paljastaa sen. Totesin siihen kirjoittaneeni urani aikana vähintään satoja kokousmuistioita. Niistä löytynee monenlaisia lauseita, mutta näkisin kyllä mielelläni lauseen, jota tarkoitetaan. Ei sitä löytynyt.

Tähän yhteyteen ehkä sopii ajatus siitä, mitä pidän työnantajamyönteisenä. Osakeyhtiössä työnantaja on yhtiö, joten työnantajamyönteisyys tarkoittaa sitä, että ratkaisuja mietittäessä yhtiön etu on ensisijainen. Yhtiön etu ei ole sama asia, kuin tämän kuukauden tulos, vaan se on pitkäjänteinen tavoite, jonka saavuttamiseen tarvitaan myös pyrkimystä hyvään yhteistyöhön kaikkien osapuolien kanssa mukaanlukien henkilöstöryhmät. Kokousmuistio on kertomus siitä, mitä kokouksessa tapahtui. Hyvä yt –kokousmuistio valottaa tasapuolisesti eri osanottajien näkemyksiä.

AHDISTUKSENI PAHENEE

Kaikki Eltelissä kokemani syytökset olivat vaikuttaneet minuun enemmän, kuin ymmärsinkään. Unihäiriöiden lisäksi minua alkoivat kiusata erilaiset pelko- ja jännitystilat, jotka tekivät vaikeaksi kaiken kirjallisen esittämisen. Pelkäsin nimittäin koko ajan, että kirjoitan muistioon tai viestiin jotakin, johon taas voidaan syyttävästi tarttua.

Tässä vaiheessa on ehkä syytä kertoa se, että olisin epäilemättä sairastunut enemmänkin, mutta kykyäni kestää erilaiset syytökset ja muut halventamisyritykset auttoi se vahva tuki ja luottamus, jotka sain organisaatiolta ja konsernin ulkopuolelta. Yritykset halventaa minua kääntyivätkin enemmän halventajaan, kuin minuun päin. Tätä ilmiötä valaisee seuraava merkityksetön esimerkki. Kerran ollessani kahvilla työtovereitteni kanssa leikkipuhelimeni soi. Näytössä oli vaihteen numero, joten sanoin työtovereilleni puhelun tulevan vaihteesta eli soittaja on joko työpaikankyselijä tai joku myyntitykki.  Soittaja oli kuitenkin Tuomo. Hänen asiansa oli lyhyt ja sen kaltainen, että saatoin istua paikallani. Puhelun loputtua työtoverit katsoivat minuun kysyvästi, jolloin sanoin, että soittaja olikin Tuomo. Hetken hiljaisuuden jälkeen eräs esimiesasemassa ollut toimihenkilö kysyi: ”Eikö hän muista alanumeroasi?”  Kyselyä seurasi valtava naurunremakka kahvilla olijoiden kesken. Alanumeroni oli muuten turvallisuusjohtajalle sopiva 3007.

Edellä kuvaamani oireet vaikuttivat työntekoon siten, että olin jatkuvasti entistä väsyneempi, koska en osannut enää nukkua kunnolla. Työterveyslääkäri kirjoitti lääkettä,  jonka piti auttaa sekä nukkumiseen että pelkotiloihin. Se auttoikin ja auttoi jopa vähän liikaa. Lääkkeen lääkeselosteessa varoitettiin käyttämästä lääkettä alkoholin kanssa arvaamattoman yhteisvaikutuksen vuoksi. Minkäs teet, kun Vappu tuli. Juotuani noin 3 – 4 dl kuohuviiniä tapahtui toisen kerran elämässäni se, että sammuin.  Olin nukkunut noin kaksi tuntia, jonka jälkeen kykenin jatkamaan juhlimista, mutta ilman kuohuviiniä.

Organisaatiomuutoksen vuoksi muutin pikapikaa kakkoskerrokseen kahden hengen huoneeseen, koska kerroksessa ei ollut muita huoneita vapaana. En tiedä, mitä tapahtui, mutta ollessani kuljettamassa nokkakärryillä mappeja uuteen huoneeseeni, vt. tiedottaja soitti kiihtyneenä. Hän sanoi ihmisten luulevan, että olen lähdössä pois,  ja että nyt on äkkiä saatava tiedote, missä kerrotaan Lauran ja minun uusista rooleista. Tiedotteen ilmestyttyä yhtiön sisäiseen verkkoon lähetin sen eräille Eltelin ulkopuolisille yhteistyökumppaneilleni. Merkittävin vastaus, jonka viestiini sain, oli erään Eltelin kannalta tärkeän henkilön lyhyt vastaus: ”Oho!”.

Sain uuteen huoneeseen ensimmäistä kertaa urani aikana kunnollisen neuvottelutilan, mikä pienensi neuvotteluhuoneitten  käyttöäni mukavasti. Nehän olivat ja ovat kovasti kuormitettuja.

Tästä eteenpäin mainitessani Eltelin tarkoitan lähinnä Eltelin Suomen toimintoja, koska vain ne kuuluivat minulle.  Suomi on Eltelin kotimaa, mutta Suomen osuus Eltel –konsernin henkilöstöstä ja liikevaihdosta ei ole kovin suuri. Ruotsi ja Puola ovat Suomea suurempia Eltel –maita ainakin henkilöstön määrällä mitattuna.

KAHVILLA TARUN KANSSA

Taru valittiin jossakin vaiheessa toimihenkilöiden luottamusmieheksi, mikä tietysti lisäsi välistämme yhteydenpitoa. Puheluja ja sähköposteja alkoikin kulkea välillämme niin paljon, että päätimme aloittaa päivittäisen tapaamisen aamukahvin merkeissä silloin, kun molemmat ovat paikalla.  Tähän tapaamiseen keräsimme välisemme aiheet, joten puhelut ja sähköpostiviestit vähenivät tuntuvasti.  Näin jälkeenpäin voin kertoa sen, että aamukahvipuheemme olivat melkein yksinomaan työasioita. Usein jopa kutsuimme jonkun kolmannen henkilön tai jopa ulkopuolisen asiantuntijan kahvillemme.

MONIMUTKAINEN ORGANISAATIO

Uudessa organisaatiossa ivoaikainen kotipesäni eli voimajohto-osasto pysyi globaalina –yksikkönä Martin Dahgrenin Suuret Projektit -yksikössä, sillä maatason organisaatio koski vain sähkönjakelu- ja teletuotteita eli siis sähkö- ja televerkkojen uudisrakentamista ja kunnossapitoa. Tämä tuplaorganisaatio aiheuttaa koko ajan ongelmia niin liiketoiminnalle kuin hallinnollekin. Useimmissa konserneissa lienee tuplaorganisaatio. Eniten työtä se aiheuttaa  kirjanpidolle, sillä sen vuoksi tarvitaan kaksinkertainen kaksinkertainen kirjanpito. Eltelissä tilanne paheni vielä, kun jonkun aloitteesta konsernin johto yhtiöitettiin omaksi yhtiökseen. Sen nimeksi tuli Eltel Group Oy. Sinne siirrettiin Tuomo ja hänen kaverinsa sihteeri mukaanlukien. Myös Maria Wittfooth-Heino piti hyväksyä mukaan jonkun minulle tuntemattoman brandin tai logon hoitamista koskevan määräyksen vuoksi. Eltel Group Oy omisti kaikki muut Eltel –yhtiöt. Suomen yhtiöksi jäi Eltel Networks Oy ja Aimo nimitettiin päätoimensa ohella sen toimitusjohtajaksi. Näin syntyi Suomessa ja parissa muussakin maassa tilanne, jossa maayhtiöön kuului myös kyseisen maan osa Suuret Projektit –yksiköstä, mutta sen maatason johtaja raportoikin Martin Dahlgrenille eikä kyseisen yhtiön toimitusjohtajalle. Toisaalta toimitusjohtaja vastaa koko yhtiöstä. Tämä aiheutti kirjanpidolle suunnattomasti työtä, mutta myös muu toiminta kärsi siitä, että yksikkö luonnollisesti toimi ikään kuin se olisi ollut oma yhtiönsä yhtiön sisällä. Minun työtäni hankaloitti tuntuvasti se, että jouduin luovimaan siinä välissä, ja välillä aina nuhtelemaan jotakuta osapuolta. Tasapuolisuuden vuoksi kyllä kehuinkin joskus.

Tuplaorganisaatioita perustettaessa kannattaa muistaa se, että yritys saa tietenkin muovata organisaationsa sellaiseksi, kuin haluaa, mutta Suomen lainsäädäntö lähtee siitä, että osakeyhtiö on juridinen henkilö, jonka toimitusjohtaja vastaa kaikesta, mitä yhtiössä tapahtuu.

Suomen organisaatiossa oli Aimon alla Suomen abut ja muutaman esikuntapäällikkö ABU tulee sanoista areal business unit. Niitä oli Suomessa maksimissaan viisi eli  kaakko, etelä, länsi, keski ja pohjoinen. Jokaisessa abussa oli abu –johtaja, kontrolleri, aluepäälliköt ja heidän allaan työmaat eli työnjohto ja asentajat.  Abujen määrää vähennettiin myöhemmin niin, että saadessani jättää Eltelin niitä oli kolme. Niissä on ennen irtisanomistani tapahtunut toinenkin merkittävä muutos, mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt puheena olevan organisaation aikana ne olivat etelä, keski ja pohjoinen. Esikuntapäälliköitä oli minun lisäkseni talousjohtaja, it –päällikkö ja logistiikkapäällikkö.  Vallalla olevan muodin mukaisesti ensin  Eltel Networks Oy ja Eltel Networks Etelä Oy yhdistettiin ja näin syntyneeseen uuteen Eltel Networks Oy:hyn fuusoitiin myöhemmin Eltel Networks Keski Oy. Vain Eltel Networks Pohjoinen Oy jouduttiin jättämään erilliseksi osakeyhtiöksi sen vuoksi, että sitä omistamassa on Eltelin lisäksi paikallisia toimijoita, jotka eivät ole olleet valmiita luopumaan omistuksistaan.

Aluksi kussakin abussa oli sekä sähkö- että tietoliikennepuolen aluepäälliköitä, mutta jossakin vaiheessa heidän määränsä puolitettiin ja samalla kukin aluepäällikkö alkoi vastata oman alueensa kaikista töistä koskivat ne sitten sähkö- tai tietoliikenneverkkoja. Tämä oli minusta järkevä muutos, sillä se palveli mainiosti Tuomonkin ajamaa verkkojen yhdistämisajatusta.  Pettymään jouduin tosin siihen, että ”kentällä” ei asiaan suhtauduttu yhtä innostuneesti, sillä jos aluepäällikkö oli vahvavirtaosaaja, olivat tietoliikenneosaajat katkeria, mutta jos aluepäällikkö oli tietoliikenneosaaja, olivat sähköosaajat katkeria. Vähän tätä tuskaa lievensi se, että abuihin nimitettiin tuotepäällikköjä, jotka olivat joko sähkön tai tietoliikenteen tuotepäällikköjä, mutta heillä ei ollut alaisia. Tuotepäälliköt johtivat abujen omaa markkinointia ja myyntiä asiakasyhtiöiden suuntaan ja tätäkin varten pysyttelivät teknisen kehityksen seuraajina ja omaksujina.

Organisaatioasioiden keskellä on hyvä muistaa, että työssäkäyvälläkin ihmisellä on työn lisäksi muutakin elämää, kuten kaupassakäyntiä.  Kirjoittaessani ihmisistä en mielelläni mainitse ihonväriä tai muuta epäolennaista asiaa, mutta tässä tapauksessa se on tehtävä jutun ymmärtämiseksi. Olin taas kerran suosikkimarketissani kerännyt ruokatavarani koriin ja valitsin oikeaa kassajonoa. En valitse sitä jonon pituuden perusteella, vaan kassahenkilön perusteella. Tällä kerralla menin jonottamaan kassalle, jossa istui nuori, yön musta, afrikkalaistaustainen nainen, jota ehkä hänen ikänsä vuoksi voin kutsua tytöksi.  Olin asioinut hänen kanssaan aikaisemmin, joten tiesin hänet ystävälliseksi, nopeaksi ja jämäkäksi. Edessäni jonossa oli vanha mies. Hän oli ainakin 80 –vuotias, ellei 90. Kun tuli hänen vuoronsa maksaa, hän katsoi tyttöä ja sanoi: ”Silmäni ovat niin huonot, etten erota seteleitä enkä kolikoita”. Tämän jälkeen hän antoi lompakkonsa tytölle, ja pyysi tyttöä ottamaan sieltä oikean rahamäärän. Tyttö otti lompakosta rahaa, laittoi sen lompakon eteen ja yrittää näyttää miehelle, että tässä on 20:n euron seteli ja tässä 10:n, mutta mies sanoi: ”Anna olla, kyllä minä luotan sinuun.”  Tyttö huomasi myös sen, että lompakossa oli kolikkopuolella paljon pieniä kolikoita ja kysyi mieheltä, saako hän vaihtaa ne suuremmiksi.  Jälleen mies sanoi. ”Tee ihan niin kuin  haluat, luotan sinuun”.  Tämä pieni kohtaus vaikutti minuun suuresti, niin että olin pitkään hyvällä tuulella, mikä on harvinaista.  Tapauksessa voi nähdä jopa pikkaisen yhteisöllisyyttä ja kansainvälisyyttä.

Yllä kertomani jutun yhteydessä mieleeni tuli viimeinen käyntini Mikkelin kesäpäivillä vuonna 2000.  Kesäpäivien ensimmäisen päivän iltaan on jo vuosien ajan kuulunut illallinen Tertin kartanossa Mikkelin lähellä. Järjestäjien bussit kuljettavat kesäpäivien osanottajat sinne ja takaisin hotelleille.  Kun illalla menin bussille päästäkseni hotelliin tervehdin kuljettajaa tapani mukaan. Panin kyllä merkille sen, että hän oli nainen, mutta sehän ei nyt ole millään tavalla harvinaista, eikä tavatonta.  Minun jälkeeni bussiin tuli kaksi savolaista noin 50 –vuotiasta miestä. Heille kuljettajan sukupuoli tuntui olevan kova juttu. Olin todella hämmästynyt kuunnellessani miesten huumorinvarjolla esitettyä suunsoittoa. Mitähän olisi tapahtunut, jos kuljettaja olisi naiseutensa lisäksi ollut yön musta?

Jämäkkä oli sekin kassahenkilönainen, joka ei enää ole työssä, vaan täysipäiväinen opiskelija. Minulla on yleensä taskussani kangaskassi, jolla kannan ostokseni kotiin. Kerran huomasin jo maksettuani, ettei minulla ollutkaan kassia mukanani. Seuraava asiakas oli noin 45 –vuotias, tuulipukuun pukeutunut nainen, mutta hän oli vielä niin kaukana kassasta, että ehdin ottaa muovikassin. Kysyin kassahenkilöltä muovikassin hintaa. Hän sanoi vähän kuiskaten, ettei se mitään maksa.  Tuulipukuun pukeutunut nainen kysyi narisevalla äänellä kassahenkilöltä:” Ovatko muovikassit ilmaisia tässä kaupassa?”  Kassahenkilö  katsoi naista rauhallisesti ja totesi sen jälkeen jämäkästi: ”Se riippuu asiakkaasta!”  Tämän jälkeen kassahenkilö katsoi minuun ja hymyili tavalla, joka sai minut tuntemaan polveni heikoiksi.

KUUKAUSISEURANTA

Kvartaalitaloudesta puhutaan, mutta ainakaan Eltelissä se ei riittänyt, sillä omistaja omistajalta kuukausiseurantaa tiivistettiin niin, että joskus 2007 – 2008  voitiin täydellä syyllä puhua kuukausiseurannasta. Yksi osa sitä oli kuukausittain toteutetut selityskokoukset (review eli tilaisuus, missä kuukauden tulos käydään yksiköittäin läpi ylemmän johtajan kanssa ja konsernitasolla hallituksen edustajien kanssa). Aimo tuli kerran tuskaisena review –tilaisuudesta minun luokseni ja huokaisi. ”saatana, pian varmaan seurataan päivän tarkkuudella”.  Ymmärrän hyvin Aimon tuskaa, sillä jo aikaisemmin pääkirjanpitäjä oli sanonut: ”kiitti, mulle riitti” ja Suomen talousjohtaja joutunut uupumisen takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Hänen tilalleen nimitettiin konserniesikunnasta Maria Stocks. Valinta oli mieleeni, sillä Maria on talousjohtaja, jonka korvien väliin mahtuu muutakin, kuin raha.

Jossain vaiheessa myös palkanlaskenta otettiin minulta pois, sillä yhtiöön muodostettiin keskitetty taloustiimi, johon palkanlaskentakin sijoitettiin. Kuten jo aikaisemmin totesin alaisten menettäminen ei ole minulle ollut koskaan ongelma. Taloustiimiin kuuluivat palkanlaskijoiden lisäksi kaikki kirjanpitäjät, reskontranhoitajat ja muut taloushallinnon kanssa työskentelevät, mutta ei kontrollereita.  Taru varasi Tuomolta ajan tuodakseen esiin sen, että hänen mielestään palkanlaskenta kuuluu henkilöstöhallintoon, mutta Tuomo ei antanut periksi, vaan sanoi, että palkanlaskijat voivat edelleen käyttää minua niin kuin ennenkin.

Taloustiimin muodostamisen jälkeen alkoi palkanlaskennan ja taloushallinnon alamäki. Se johti lopulta siihen, että apuun kutsuttiin niin työterveyden psykologi, kuin prosesseihin perehtynyt konsulttikin. Palvelujen keskittäminen ja hajauttaminen ovat yksi työelämän ikiliikkujista.  Jokainen sukupolvi arvatenkin keksii, että keskittämällä palveluja, voidaan niissä työskentelevien toimihenkilöiden määrä optimoida. Keskittämällä syntyy todellinen siilo-organisaatio, joka puhuu keskenään vain omista asioistaan, ja unohtaa liiketoiminnan tarpeet kokonaan. Niinpä ajan kuluessa yksiköt alkavat palkata omiin joukkoihin keskitetyssä palvelussa olevien toimihenkilöiden kollegoja tai jonkun keskitetystä palvelusta, sillä yksikkö ilmoittaa toimitusjohtajalle, ettei se saa keskitetyltä palvelulta riittävästi palvelua. Pian sen jälkeen keskitetty organisaatio puretaan ja toimihenkilöt sijoitetaan yksikköihin, kunnes taas seuraavan sukupolven johtajista joku keksii mainion idean: ”keskitetään hallinto”. Myös muoti vaikuttaa siihen, keskitetäänkö hallinto vai ei.  Helsingin Sanomissa oli 6. elokuuta 2009 uutinen, jossa kerrottiin, että Neste Oilin uusi toimitusjohtaja  Matti Lievonen on päättänyt tehostaa organisaation rakennetta, Yhtiön tietotekniikkaa, taloushallintoa ja henkilöstöasioita on keskitetty.

Kuten aikaisemmin tässä jutussa on selvinnyt, olen itse elänyt palkanlaskennan ja monen muunkin toiminnan suhteen sekä keskitetyssä että hajautetussa organisaatiossa. Suurimman osan IVO –ajastani palkanlaskenta oli keskitetty IVOn talousosaston toimistoksi. En silloin huomannut siinä erityisiä ongelmia, vaan olin tyytyväinen. Kun Heikki Marttinen toimitusjohtajaksi tultuaan hajotti mm. palkanlaskennan yksiköihin ja nimenomaan henkilöstöhallinnon yhteyteen, huomasin yllätyksekseni valtavan muutoksen.  Palkanlaskenta alkoi toimia huomattavasti entistä tehokkaammin ja nimenomaan yksikön etua ajatellen. Yhden käytännöllisen esimerkin mainitakseni aikaisemmin palkanlaskenta oli pannut maksuun kaikki ne tositteet, jossa oli asianomaisen esimiehen hyväksymismerkintä, mutta nyt ollessaan yksikössä he katsoivat tositteita myös sillä silmällä, että ovatko ne työehtosopimuksen ja yhtiön määräysten mukaisia. Aika usein tessin tai yhtiön määräysten vastaisia palkkatositteita löytyikin. Löydettyään tällaisen palkanlaskija tuli minulta kysymään, mitä tehdään. Yleensä pidin puhuttelun tositteen hyväksyneelle esimiehelle. Keskitetyssä hallinnossa ei tällaista tapahdu, vaan kaikki maksetaan, mikä  on hyväksytty. Aivan erityisen varmasti niin tapahtuu ulkoistetussa palkanlaskennassa. Tuskinpa kirjanpito tai reskontran hoitaminenkaan poikkeaa palkanlaskennasta tässä suhteessa.  Nyt kun minulla ei ole minkäänlaista omaa lehmää ojassa, voi sanoa, että missään tapauksessa en suosittele hallinnon keskittämistä. Lähtökohtanani on silloin pelkästään yhtiön tai muun organisaation etu. 

KONSERNI KASVAA JA LAURA ALOITTAA

Konsernin kasvu jatkui edelleen kiivaana. Myös Suomessa otettiin lähinnä teleyhtiöiden ulkoistuksia vastaan, sillä sähköyhtiöt eivät harrastaneet ulkoistamista tai jos harrastivatkin, harrastivat sitä Eltelin kilpailijoiden kanssa. Niinpä niin!  Lisäksi uusien projektien vuoksi rekrytoitiin asentajia niin paljon, kuin työmarkkinoilta löydettiin.  Näiden rekrytointien yhteydessä opin omakohtaisesti kokemaan sen, että Suomessa oli koulutettu runsaasti herroja, mutta käsillään töitä tekevistä osaajista alkoi olla kova puute. Muistan esimerkiksi tilanteen, jossa haimme suurella ilmoituskampanjalla aluepäällikköä, tiimipäällikköjä ja tietoliikenneasentajia.  Saimme vastauksia noin 40, joista lähes 30 oli kiinnostunut aluepäällikön tehtävästä ja kymmenkunta tiimipäällikön tehtävästä. Asentajantyöhön halukkaita hakijoita oli siis vain muutama. Laman vuoksi tilanne näyttää tälle hetkellä olevan onneksi muuttumassa, kun entistä suurempi osa nuorisoa pitää tärkeämpänä päästä nopeasti leivän syrjään kiinni sen sijaan, että opiskelisi pitkään kohti tuntematonta tulevaisuutta.  Lisäksi pidän erittäin merkittävänä sitä, että myös rakennusmestarien koulutusta ollaan taas aloittamassa. Sen lopettaminen oli aikanaan yksi suurimpia munauksia, mitä maamme koulutuspolitiikassa on tehty. Sanomattakin lienee selvä, että olin mukana lobbaamassa koulutuksen aloittamista uudelleen.

Oltuaan muutaman viikon työssä Laura lähetti eri maiden henkilöstöjohtajille viestin, joka oli otsikoitu ”HR kick off!” Vajavaiselle englanninkielelläni ymmärsin sen niin, että Eltelin henkilöstöhallinto on aloittamassa toimintansa. Toisin sanoen lähes neljän Eltel –vuoden ja niitä edeltäneen kahden IVO TE –vuoden aikana en ole tehnyt mitään. No, niin se tietysti  onkin.

Toinen merkittävä asia Lauran viestissä oli se, että hän kutsui eri maiden henkilöstöjohtajat kahden päivän kokoukseen Perkkaalle ja lupasi, että kokouksia tullaan pitämään useita vuosittain.  Ennen viestinsä lähettämistä Laura oli jo käynyt monessa Eltelin toimintamaassa esittäytymässä ja kyselemässä kuulumisia.

Ei kestänyt kovin kauaa sekään, kun saimme Eltelin sisäisestä netistä lukea uutisen, jossa kerrottiin konserniin saaneen johtoryhmän. Kahvitaullo ihmeteltiin sitä, että Martin Dahlgren ei ole johtoryhmässä, vaikka muut vastaavassa asemassa olivat mukana. No, tämä kauneusvirhe korjattiin muutaman viikon kuluttua.

Toimittuani jonkin aikaa maaorganisaatiossa Aimon alla huomasin viihtyvyyteni parantuneen jopa enemmän, kuin osasin aavistaa. Minusta nimittäin tuntui siltä, kuin olisin siirtynyt lastentarhasta aikuisten seuraan.

Yhteistyömme Aimon kanssa sujui hyvin ja tuloksiakin aikaansaavasti. Aloitimme mm. sellaisen tavan, että tapasimme abujen pääluottamusmiehet kerran joka kvartaalin aikana. Kokouksen vievät aina koko päivän, eikä työpäivä tahtonut riittääkään. Kokouksia pidettiin muuallakin, kuin Perkkaan toimitalossa. Niitä pidettiin esimerkiksi Jyväskylässä ja Espoon jäähallissa, jossa tosin pelattiin jonkinlaista peliä samalla.  Kokousten tuloksena saimme monta hienoa paikallista sopimusta, joilla asentajien työntekoa pystyttiin ohjaamaan entistä tehokkaammin.  Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta yhtä nimeä. Tuo nimi on Hannu Rovio.  Hannu on toiminut monenlaisissa johtamistehtävissä ja tuntee Eltelin ja sen liiketoiminnan paremmin, kuin useimmat muut. Hannulla on myös pitkäaikainen kokemus asentajien  kanssa työskentelemisestä, ja hän on sen vuoksi perehtynyt hyvin asentajien palkkaukseen.  Erilaisia kannustavia palkkausjärjestelmiä kokouksissamme pohtiessamme Hannusta oli korvaamaton apu.

2004 Eltel sai tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon. Kun työnantajaliitto seuraavan kerran lähetti muistutuksen siitä, että itsenäisyyspäivänä jaettavaksi tarkoitettujen kunniamerkkien esitykset on tehtävä tiettyyn päivään mennessä, laadin huolellisen esityksen, jossa esitin kunniamerkkejä sekä Heikille että Tuomolle, koska Eltelin voimakas kasvu oli mielestäni heidän yhteistyönsä ansioita. Työnantajaliitto kuitenkin tyrmäsi hakemuksen sillä perusteelle, ettei yhdessä hakemuksessa voi esittää kahta.  No aikaa ei silloin enää ollut uusien esitysten tekemiseen, joten homma jäi hoitamatta, mutta kyllä se minua pitkään harmitti.

UUTTA TOIMITALOA ETSIMÄSSÄ

Tuomo oli usein puhunut eri maiden hyvistä käytännöistä, jotka pitäisi levittää konsernin muihinkin maihin. Olin hädin tuskin ehtinyt muuttaa kakkoskerrokseen, kun Tuomo oli käynyt Ruotsin Eltelin uudessa toimitalossa ja ihastunut siellä maisemakonttoriin. Sellainen oli saatava Suomeenkin, joskaan mallia ei olisi tarvinnut Ruotsista hakea, sillä IVOn Myyrmäen toimitalossa oli varsin laajat maisemakonttoritilat. Jos joku ihmettelee sitä, mitä parasta käytäntöä maisemakonttorissa on, niin vastaus on raha. Se on tuntuvasti koppikonttoria halvempaa tilaa. Kuulinko jonkun kysyvän henkilöstön viihtyvyydestä tai työrauhasta? Ei kannata kysyä, sillä erään lisensiaattitutkimuksen mukaan henkilöstö on yrityksen kahdeksanneksi tärkein voimavara, mutta kylläkin heti kopiopaperin jälkeen. Tosin enää se ei välttämättä ole edes kahdeksanneksi tärkein, sillä ainakin nykyaikainen taloushallinto pitää henkilöstöä kustannuksena.

Siispä uutta toimitaloa ryhdyttiin etsimään. Projektin päälliköksi nimitettiin Veijo Koskinen. Vanhan sanonnan mukaan ympäri käydään ja yhteen tullaan, ja niinpä jäimme Perkkaan toimitaloomme, kun Sponda lupasi remontoida sen Eltelin johdon haluamaan muottiin. Remontin toteuttaminen edellytti sitä, että Suuret projektit –yksikkö muutti väliaikaisesti kolmannesta kerroksesta Spondan naapurissamme omistamaan toiseen toimitaloon, joten remontti voitiin aloittaa kolmannesta kerroksesta.  Remontin avulla Eltelin tilantarve väheni puolellatoista kerroksella ja vuokra vastaavasti halpeni. Vastaavasti useimmat toimihenkilöt joutuivat huoneestaan avokonttoriin. IT –ryhmä oli ainoa, joka ilmoitti olevansa tyytyväinen muutokseen, sillä avokonttori sopi hyvin heidän toimintatapaansa. Remontin aikana talossa kävi muuten kahteen otteeseen varas tai varkaita. Lähinnä kannettavia kompuuttereita sekä niiden telakoita hävisi varkaiden mukaan.  Remontissa oleva talo on aina tavallista alttiimpi rikollisuudelle!

Remontin aikana tehtiin sellainen muutos, että Tuomolle ja konserniesikunnalle rakennettiin tilat neljänteen kerrokseen A –portaan puoleiseen eli idän puoleiseen päähän. Myös aula tilpehööreineen muutettiin neljänteen, joka oli ainoa kerros, johon pääsi sisään ilman korttia silloin, kun aulavastaava tai sijainen oli paikalla, joten taloon tulevat vieraat päätyivät suoraan aulaan. Muiden kerrosten ovista pääsi sisälle vain voimassaolevalla Eltelin henkilökortilla.

Remontti sujui kohtuullisen hyvin, eikä pahoja rakennusvirheitäkään sattunut, mikä lienee nykyisen suomalaisen rakentamisen aikana harvinaista. Suunnittelijallekaan tuskin oli käynyt virhettä suunnitellessaan portaita neljännen ja kolmannen kerroksen väliin. Rakennuksessahan pääsi aikaisemmin kerroksesta toiseen vain porraskäytävän kautta. Valmistuttuaan portaat kyllä yllättivät ainakin minut, vaikka niissä ei varsinaista virhettä ollutkaan. Portaat ovat niin heikkotekoiset ja kevyet, että ne heiluvat ja tärisevät, kun niissä kävelee.  Rakentajille sattui ainakin yksi työtapaturma, kun eräs työntekijä ei jaksanut tai ehtinyt mennä ulos asti tupakoimaan, vaan istui kolmannen kerroksen ikkunalaudalla avoimen ikkunan ääressä ja kurottautui ulospäin.  Hän kurottautui ehkä hivenen liikaa, koska putosi ikkuna-aukosta alas. Onneksi seinän vieressä kasvoi keltaisia pensashanhikkeja, jotka vaimensivat pudonneen työntekijän ja maanpinnan välistä kohtaamista, joten onnettomuudesta selvittiin säikähdyksellä.

KOLMANTEEN KERROKSEEN

Remontin valmistuttua Aimo kokosi esikuntansa kolmanteen kerrokseen, jolloin jouduin taas yhden hengen huoneeseen. Luovan ajattelun ja melkein oikein ymmärtäneen rakennusmiehen avulla sain sinnekin neuvottelupöydän, joten saatoimme jatkaa Tarun kanssa aamukahvejamme. Muutto kolmanteen kerrokseen oli minulle mieleinen. Pääosan kolmannesta kerroksesta nimittäin miehitti IVOn aikainen kotipesäni eli voimajohtojen ja rautateiden sähköistyksen johto ja suunnitteluhenkilöstö. Kerroksessa oli erinomainen tapa kokoontua yhdessä kahville klo 9 ja klo 14.  Ymmärtääkseni heillä on ollut erityisiä vaikeuksia hyväksyä minut mukaansa, tosin yleensä osallistuin vain iltapäiväisin. Kaikille niille elteliläisille ja muiden organisaatioiden toimihenkilöille ja työntekijöille, jotka eivät ”ehdi” yhteisille kahvihetkille, vaan juovat kahvin omassa työpisteessään, voin kertoa, että eivät säännölliset kahvitauot ainakaan näytä heikentävän niille osallistuvien tuloksentekokykyä.

ULKOISTUKSIA VASTAANOTTAMASSA

Pian kolmanteen muuttoni jälkeen Suomen maaorganisaatioon koottiin erityinen viiden toimihenkilön ryhmä sähkö- ja teleyhtiöiden mahdollisia ulkoistuksia vastaanottamaan. Ryhmä koottiin sellaiseksi, että se sai heti tiedon uusista hankkeista, osallistui projektiin dd –tilaisuudesta alkaen ja oli myös mukana luovutushetkellä toivottamassa luovutetun henkilöstön tervetulleeksi Elteliin ja kertomassa perusasiat Eltelistä.  Myös minulla oli kunnia tulla nimitetyksi ryhmään. Ryhmästä kertoessaan Aimo korosti sitä, että haltuunottotilanteisiin liittyvät työt ajavat kaikkien muiden töiden ohi. Muut työt siis siirtyvät eteenpäin, jotta haltuunoton tärkeimmät vaiheet saadaan sujuvasti suoritetuiksi.

Kuinkas sitten sattuikaan, että heti ensimmäisessä haltuunotossa ratkaiseva päivä sattui samaksi päiväksi, kuin kvartaaliraportointi oli määrä tehdä. Lisäksi se oli perjantaipäivä. Liinoksesta ei voinut enää jälkeenpäin tulostaa esimerkiksi kuukauden viimeisen päivän henkilömääriä ja muita luetteloita, vaan tulostus oli tehtävä kuukauden viimeisenä työpäivänä eli tässä tapauksessa kyseisenä perjantaina, jos halusi täsmälleen oikeat luvut.  Saadakseni homman hoidetuksi tein torstaina niin paljon, kuin mahdollista valmiiksi, jonka jälkeen kutsuin taloustiimin raportointiyhdyshenkilön luokseni ja kerroin tilanteen. Lisäksi näytin hänelle rautalankaesityksenä, miten hän saa raportin aikaiseksi. 

Kun maanantaina menin työpaikalle, oli minua vastassa vastaanottokomitea, joka koostui taloustiimin naisista.  Raporttia ei pettymyksekseni ollut saatu aikaan. Raporttia sitten tehdessäni en mielessäni kritisoinut taloustiimin naisia, vaan sitä, että raportointi näytti olevan elämää tärkeämpää. Raportointihan on taaksepäin katsomista, kun itse mieluummin katson eteenpäin. Mikään ei kuitenkaan osoittautunut Eltelissä niin muuttumattomaksi, kuin raportointi. Itse asiassa se vielä tiukkeni, kuten tässä kertomuksessa myöhemmin selviää.

15 MINUUTTIA

Laaja kehittämishanke oli 15 –minuuttia –projekti. Se sai nimensä Aimon pitämästä puheesta hänen ollessaan Eltel Networks Länsi Oy:n toimitusjohtaja. Aimo oli nimittäin sanonut henkilöstölle pitämässään puheessa jotenkin niin, että jos kaikki länsi Oy:n työntekijät tekisivät joka päivä 15 minuuttia nykyistä enemmän asiakkailta laskutettavaa työtä, niin yhtiön tulos parantuisi miljoonalla.  Kysymys ei ollut työpäivän pidentämisestä, vaan ajankäytön suuntaamisesta entistä tarkoituksenmukaisemmin. 15 –minuuttia laajeni niin suureksi kehittämisprojektiksi, että sitä valmistelemaan ja johtamaan tarvittiin kallis konsulttiliike.  Konsultit haastattelivat suuren joukon Eltelin johtohenkilöitä ja asiantuntijoita. En tiedä, kuka oli nimennyt haastateltavat, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, en ollut siinä joukossa. Joku haastatelluista sen sijaan oli vihjaissut konsultille, että myös  minua voisi kannattaa haastatella.  Haastattelu oli sikäli hämmentävä tilaisuus, että kun kerroin konsultilla eri yksiköillä käytössään olevista tuotannon ohjausjärjestelmistä, hän oli ihmeissään siitä, ettei kukaan aikaisemmista haastatelluista ollut kertonut samoja asioita.  Haastattelun jälkeen jouduinkin tekemään konsultille erilaisia selvityksiä.

15 minuuttia –projekti oli mitä suurimmassa määrin tuottavuuden parantamiseksi tarkoitettu projekti. Sen vuoksi pidimme Aimon kanssa tärkeänä sitä, että henkilöstön edustajat kytkettiin mukaan ja heille kerrottiin heti alussa, että projektin vuoksi ketään ei tulla irtisanomaan.

HENKILÖSTÖN KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ

Konserniin ryhmästäni jäänyt henkilöstön kehittämispäällikkö tuli raskaaksi. Naisilla näyttää olevan sellainen ominaisuus. Laura ja Aimo olivat selkäni takana päättäneet, että sijainen palkataan Suomen maaorganisaatioon ja konsernitason tehtävät jaetaan eri maihin.  Aimo halusi, että kehityspäällikkö tulee ryhmääni, enkä logiikan vuoksi voinut sitä vastustaa. Siispä käynnistimme haun. Hakemuksia tuli yli 80.  Etenimme niin, että Laura, Aimo ja minä kävimme tahoillamme läpi kaikki hakemukset, ja otimme jokainen niistä talteen parikymmentä omaa suosikkiamme. Tämän jälkeen palaveerasimme ja jätimme jäljelle ne hakemukset, jotka olivat tulleet meidän jokaisen yksinään valitsemiemme hakemusten joukkoon.  Valintamme osoittautuivat hyvin yhteneviksi.  Sen jälkeen Aimo ja minä haastattelimme jatkoon päässeet. Valituksi tuli R:ssä työskennellyt Kirsi Anturaniemi, jota siis kohtasi onni saada minut esimiehekseen. Huomasimme kyllä Kirsin kanssa nopeasti, että jonkun kengässä oli kivi sen vuoksi, että olin Kirsin esimies. Aimo vahvistikin myöhemmin sen, että Tuomo olisi halunnut Aimon ottavan Kirsin suoraan alaisuuteensa. Ilmeisesti oli liian hienoa, että minulla oli henkilöstön kehittämispäällikkö alaisenani, sillä minähän olen pelkkä työsuhdeosaaja. 

Varoituksistani huolimatta Aimo kertoi mm. luottamusmiehille, että Kirsi suuntaa toimintansa nimenomaan ja painokkaasti työntekijöiden ammattitaidon kehittämiseen. Eltelin ja akatemian alusta alkaen olimme, minä mukaan lukien vahvasti Tuomon alunperin esittämän tavoitteen takana, että sähkö- ja televerkkoja ei pitäisi nähdä tiukasti erillisinä, vaan Eltelin kilpailukyvyn vuoksi yhtiöllä olisi oltava moniosaajia, jotka pystyvät työskentelemään niin sähkö- kuin televerkkojenkin parissa.   Tämä olisi kyllä tarjonnut Kirsille riittävästi työsarkaa, mutta on kaksi syytä, jotka tulivat väliin. Ensinnäkin esimiesten laimea suhtautuminen siihen, että asentajia otettaisiin laajamittaisesti pois työnsä ääreltä. Toisen väliintulevan seikan muodostivat konsernin monet kehittämishankkeet, joista ensimmäinen oli laaja esimiehiä koskeva johtamistaito- eli leadership –koulutus.  Kirsin ajasta suuri osa kului näiden hankkeiden toteuttamiseen Suomessa.

IPE

Aiemmin mainitsemassani palaverissani Lauran ja Tuomon kanssa sovimme mm. siitä, että palkkausjärjestelmät jäävät minulle, koska ne ovat Suomea koskevia asioita. Laura oli kokouksemme jälkeen huomannut, että ylempiin sovellettava IPE on luonteeltaan kansainvälinen, joten hän päätti, että kaikissa Eltel –maissa avainhenkilöitten toimien vaativuus on arvioitava IPEn avulla. Tietämättäni Laura oli tehnyt järjestelmän oikeudet omistavan konsulttifirman johtajan kanssa konsernin ja maatason johtajien toimien vaativuusarviot. Hän lähetti ne tiedoksi eri maitten henkilöjohtajille ja pyysi meitä huolehtimaan siitä, että kaikkia ylempien toimia koskevat arviot tulevat tehdyiksi. Suomessa arviot oli tehty jo aikaisemmin, joten päivitin ne vastaamaan Lauran lähettämiä arvioita ja lähetin päivitetyn aineiston Lauralle.  Ihmettelin samalla esikuntapäälliköitten tehtävien korkeaa arvostusta, koska minusta yleiskustannustyö ei voi vaativuudeltaan vastata tulosvastuullista johtamistyötä. Tässä ehkä tullaan taas edellä mainitsemaani eroon, mikä on minun ja näiden uusien henkilöstöhallinnon ammattilaisten välillä.  Lauran vastaus yllätti minut sikäli, että hän sanoi, ettei maatason henkilöstöjohtajien toimia koskeva arviointi koske minun toimeani, ja että asian vuoksi on järjestettävä palaveri.  Pian tulikin palaverikutsu Aimolle ja minulle. Palaverissa Laura kertoi, että koska viestintä hoidetaan Suomessa konsernista käsin, eikä minulla ole vastuuta siitä, ei minun tehtäväni voi olla yhtä vaativa, kuin muiden kollegoitteni tehtävät ovat. Totesin siihen, että muista poiketen olen oman tehtäväni lisäksi turvallisuuspäällikkö, joka varmasti on yhtä vaativa tehtävä, kuin viestintäpäällikönkin tehtävä, mutta ei Laura sitä kuullut, vaan palaveri päättyi siihen, että minun toimeni taso on muita alempi.  Palaverin  jälkeen tarkastin konsultin toimittamasta aineistosta kaikkien järjestelmää käyttävien yritysten arviot ja huomasin olleeni oikeassa, sillä viestintä- ja turvallisuuspäälliköt on arvoitu samoille tasoille. Turvallisuuspäälliköt jopa hieman korkeammalle.

Laura oli kovasti ahkera ja tuotti suuren määrän ohjeita ja lomakkeita. Määrä oli niin suuri, että kerran jopa hermostuin ja annoin palautetta, josta Laura yllätyksekseni tuntui pahoittavan mielensä kovasti.

ELTELIN HENKILÖOMISTAJAT

Ajattelin alunperin, etten ota näissä muistelmissani kantaa Eltelin henkilöomistajiin enkä heidän rikastumiseensa, mutta huomaan nyt, että jatkon ymmärtämisen vuoksi sekä työurien pidentämisestä käydyn keskustelun vuoksi en voi jättää asiaa kertomatta. Huomatkaa, että en ole osallistunut asiasta päättämiseen enkä sen suunnittelemiseenkaan, jote omatkin tietoni ovat peräisin yhtiön tiedotteesta sekä julkisuudesta. Elteliä muodostettaessa Tuomolle, hänen kavereilleen ja eräille muille liiketoiminnasta vastaaville johtajille tarjottiin mahdollisuutta ostaa Eltelin osakkeita. Niin kuin aikaisemmin totesin osakkeet tuottivat harvinaisen hyvin. Itse asiassa ne tuottivat niin hyvin, että  ne vetäävät vertoja Fortumin optioiiden kanssa, mutta jostain syystä  Eltelin osakkeille rikastuminen ei ylittänyt uutiskynnystä kovin laajasti. Sen verran julkisia niistä kyllä tuli, että kerran mennessäni töistä kotiin, Kiasman pihalla oli joukko IVOn eläkeläisiä lähdössä retkelle. En ehtinyt edes tervehtiä heitä, kun heidän joukostaan huudettiin: ”Oliko sinullakin niitä Eltelin osakkeita?”

Tuo edellä kerrottu oli pakko kertoa sen vuoksi, että tämä kertomuksen aikana selviää tällaisten avainhenkilöitä sitomaan pyrkivien ratkaisujen teho.

INCH JA SEN SEURAUKSENA UUSI HENKILÖSTÖN  KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ

Kirsin työpanoksen suuntaaminen asentajien ammattitaidon kehittämiseen sai lopullisen kolauksensa, kun johto päätti aloittaa suurisuuntaisen järjestelmien kehittämishankkeen. Tarkoitus oli koota yhden sateenvarjon alle kaikki merkittävät tietojärjestelmät. Projektiin tarvittiin myös henkilöstöhallinnon asiantuntija. Aimo esitti asian minulle niin, että minä en se voi olla, koska en tunne ohjausjärjestelmiä. Sinänsä jääminen projektin ulkopuolelle oli minulle pelkästään miellyttävä asia, joskin perustelun koin jatkona aikaisemmin alkaneelle kiusaamiselleni. Miellyttäväksi projektin ulkopuolelle jääminen ei ollut yksistään työtilanteeni vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että olin varma siitä, että projektista tulisi projekti, joka toteuttaa vanhaa lorua projektin vaiheista. Viimeinen vaihehan on projektiin osallistumattomien palkitseminen. Olin muuten IVOn aikana kahdessakin vastaavanlaisessa, joskin pienimuotoisemmassa projektissa osaprojektipäällikkönä. Kumpikaan niistä ei tosin toteuttanut tuota viimeistä vaihetta.

Projekti sijoitettiin Eltel Group Oy:hyn ja sen johtajaksi nimitettiin Juha Luusua. Projektin nimeksi tullut INCH ei tässä tarkoita tuumaa, vaan tulee sanoista infranet clearing house. Joku lukijoistani ehkä ymmärtää sen merkityksen. Projektista tuli varsinainen jättiläisprojekti. Siihen rekrytoitiin ulkopuoleltakin kymmeniä ihmisiä ja melkein kaikki toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, vaikka yritin Lauralle sanoa, että siitä voi tulla ongelmia myöhemmin.  Sitä en tosin tiedä ainakaan  tätä kirjoittaessani, että tuliko. Sen tiedän, että projekti on lopetettu, ja projektiin osallistumattomat palkittu.  Myös Eltelin sisältä siirrettiin monia toimihenkilöitä päätoimisesti projektiin. Näiden joukossa oli myös Kirsi, jolle se oli sikälikin hyvä juttu, että hänen määräaikainen työsuhteensa muuttui toistaiseksi voimassaolevaksi. Tosin hän lähti Eltelistä kohta oman ajolähtöni  jälkeen. Jouduimme näin ollen Aimon kanssa jahtaamaan uutta.  Valintamme osui tällä kerralla tamperelaiseen Kirsti Kulojärveen, joka edellisessä elämässään oli vararehtori maatalouden alan oppilaitoksessa. Taas Aimo lupasi luottamusmiehille, että Kirsti tulee panostamaan erityisesti asentajien ammatilliseen kehittämiseen. Taas minä varoitin odottamasta liikaa.  Kirsti kertoi minulle jälkeenpäin, että Aimon ja minun suorittama Kirstin haastattelu hakuvaiheessa oli paras, missä hän on ollut. En tullut kysyneeksi, onko niitä  muita.

Lauran tarmokkuuden ansiosta konserni työnsi uusia ja uusia kehittämisprojekteja, jotka sitoivat Kirstin aikaa valtavasti. Kehittämisprojekteista on syytä mainita kaksi. Tuomo otti aikaisemmin tuntemansa naisen vetämään liiketaloudellista koulutusta esimiehille. Avukseen tämä  nainen tarvitsi kalliin konsulttifirman. Hanke herätti aika pahaa verta Suomen abuissa, jonka vuoksi yritin selvittää kyseiselle naiselle sitä, että kurssin ajoitus pitäisi ainakin Suomessa saada vuoden hiljaisimpiin kuukausiin eli vuoden alkukuukausiin. Eri osapuolien kiireestä johtuen se ei kuitenkaan onnistunut ja pahaolo abuissa oli sen mukainen.

Toinen kehityshanke oli sopimusjuridiikan koulutus. Se ei herättänyt yhtä pahaa verta, kuin em. taloudellinen koulutus, sillä sopimusjuridiikkakurssille osallistui vain muutama toimihenkilö kustakin yksiköstä ja koulutuksen tarve ymmärrettiin laajasti.

ULKOISTUSTEN ERÄS SEURAUS

Eltelin vastaanottamat liikkeen luovutukset alkoivat pikku hiljaa vaikuttaa Eltelissä samalta, kuin pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä sen kilpailutuksen yleistyessä. Niin sähkö- kuin teleyhtiötkin kilpailuttavat oman verkkonsa uudisrakennus- ja kunnossapitotyöt kahden tai kolmen vuoden välein.  Hävinneet osapuolet joutuvat yleensä turvautumaan asentajiensa irtisanomisiin tai muihin ikäviin toimenpiteisiin. Sama koskee myös Elteliä. Kesken kaiken, joskaan ei yllätyksenä yt –lakia muutettiin varsin perusteellisesti. Kun samaan aikaan työmarkkinaosapuolet vielä sopivat muutosturvasta oli minulla taas melkoinen työ saattaa organisaatio omaksumaan kaikki muutokset. Tämän vuoksi olin tavallista halukkaampi matkustamaan yt –kokouksiin ja koulutustilaisuuksiin eri puolille Suomea. Lukija huomannee tuosta sen, että en halunnut tehdä turhia matkoja työnantajan kustannuksella. Taisin olla myös ainoa Eltelin lentomatkoja tekevä toimihenkilö, jonka työnantajamyönteisyys riitti antamaan pisteet yhtiön käyttöön.  Minulle matkoista oli mm. sellainen hyöty, että ennen en esimerkiksi tiennyt Rokua –nimisen paikkakunnan olemassaoloa. Näiden matkojeni vuoksi opin myös sen, että kotimaassa lentäminen ei enää ole lainkaan sellaista luksusta, kuin se oli silloin, kun joskus 1970 –luvulla aloitin säännöllisen lentämisen. Turvatarkastukset tehdään matkustajia halventavalla tavalla, vaikka ne luultavasti  voitaisiin tehdä matkustajia kunnioittavallakin tavalla. Seuraavaksi saammekin kokovartaloskannerit riemuksemme. Sukupuolisten vähemmistöjen edustajat hakeutunevat entistä hanakammin tarkastustehtäviin skannereitten tultua. Lentokoneet ovat entistä ahtaampia ja hitaampia, paitsi Ouluun. Lento Helsingistä Seinäjoelle kestää muuten kauemmin kuin lento Helsingistä Ouluun! Sama pätee takaisinpäin tultaessa. Kun vielä palvelu ja tarjoilu koneessa on romutettu, en taida enää lentää, kun se ei työtehtävien vuoksikaan ole tarpeen.  Lentämisessä tapahtuneet muutokset ovat seurausta kilpailun kiristymisestä, mutta laadun heikkeneminen hintojen laskiessa on ilmeisesti hyväksytty lentomatkustajien parissa. Sähkön hintaa kilpailun avaaminen on nostanut, mutta lentämisen hintaa se on laskenut laadun kustannuksella.  Pääkaupunkiseudulla taas bussiliikenteen kilpailuttaminen näkyy lupaavan alun jälkeen lähinnä kohoavina hintoina. Onkohan sellaista esimerkkiä millään alalla, että kilpailu olisi alentanut hintoja ja parantanut laatua?

Seinäjoki on onneksi Pendolinon ansiosta tullut junalla tavoitettavaksi.  Varsinkin omassa tilanteessani, jossa asun kävelyetäisyydellä Helsingin rautatieasemalta ja päämäärä taas oli kävelyetäisyydellä Seinäjoen asemalta, juna ja erityisesti Pendolino on hyvä vaihtoehto. Olen samaa mieltä Hannu Taanilan kanssa siitä, että juna on ainoa sivistynyt tapa liikkua paikasta toiseen.  Kävin viimeisten Eltel –vuosien aikana lukuisia kertoja Pendolinolla Turussa, Tampereella ja Mikkelissä, ja lisäksi pari kertaa Seinäjoella. Kertaakaan Pendolino ei ollut myöhässä, toistan: ei kertaakaan. Sitä paitsi Pendolino on työnantajalle edullinen tapa, sillä menopaluu Seinäjoelle maksaa tällä hetkellä 105 euroa, kun omalla autolla matka olisi 716 km ja verovapaa kilometrikorvaus 322 euroa. Ainakin meiltä kotoa lähdettäessä ja meille palattaessa kävely – Pendolino – kävely on myös ainakin puoli tuntia nopeampi tapa, kuin autolla ajaminen.  Tosin Eltelin Seinäjoen toimipaikka on nyt maalla kaukana asemasta, mikä muuttaa edellä mainittuja lukuja.

Matti Jurvahan jo aikoinaan lauloi Pohjanmaan junasta. Eräs työkaverini kertoi kerran mummonsa sanoneen Jurvan levyn soidessa radiossa: ”Jurva se tekee syntiä vielä kuoltuaankin”.

PERKKAAN TOIMITALON UUDET TILAT JA ONGELMAT

Remontin yhteydessä Perkkaan toimitalon tilat mitoitettiin vastaamaan tarkasti sen hetkistä henkilöstön määrää. Veijo Koskisen kanssa olimme sitä meiltä, että kasvuun olisi varauduttava, ja varoitimme tästä johtoa monta kertaa tuloksetta. Veijo oli myös kovasti huolissaan ilmastointi- ja jäähdytysjärjestelmien sopeutumisesta uusiin tiloihin, ne kun oli suunniteltu koppikonttorille, mutta kuuroille korville menivät nekin varoitukset. Molemmat varoitukset olisi pitänyt ottaa huomioon, sillä niihin sisältyvät riskit toteutuivat karulla tavalla. 

Yhtiön kasvu ja Suuret projektit –yksikön saamat tilaukset johtivat henkilöstömäärän kasvuun myös Perkkaalla. Sen vuoksi yhtiön oli vuokrattava Elisalta aivan uusi toimitalo Luomannotkosta. Sinne muuttivat kakkoskerroksesta teleosaajat sekä Suuret projektit –yksikköön kuulunut erillinen mastokauppaa käyvää yksikkö. Sen osaaminen tosin oli enemmänkin, kuin pelkästään mastojen ja kaupunkiasemien toimittaminen asiakkaille.

Aimon esikunta muutti toiseen kerrokseen, jolloin koko kolmas kerros jäi voimajohto-osaston perinnettä jatkavalle osalle Suuret projektit –yksikköä.  Sain toisesta kerroksesta Aimon vierestä minulle erittäin hyvin sopineen yhden hengen huoneen, joka oli vähän isompi, kuin normaali yhden hengen huone, josta muutin. Huone ja kerros olivat viihtyisiä, mutta jouduin nyt ensimmäistä kertaa talossa siihen tilanteeseen, että en olisi kuullut, jos aulavastaava olisi huutanut apua. Ykköskerroksessa aikanaan nimittäin sovimme, että jos ei-toivottuja vieraita tulee aulaan, aulavastaava voi huutaa minut apuun. Rakennettujen portaiden ansioista olisin kuullut sen kolmanteen, sillä tapanani oli pitää joka kerroksessa huoneeni ovi auki, ellei huoneessani ollut luottamuksellista neuvottelua. Toisaalta koko aikana ei sellaista tilannetta Perkkaan talossa sattunut, että aulavastaava olisi tarvinnut välitöntä apuani turvallisuusuhan alla.

Toinenkin minua turvallisuusjohtaja hirvittänyt asia sattui samoihin aikoihin. Johto nimittäin säästötalkoissaan keksi sen, että lankapuhelimista voidaan luopua. Tämän ovat tietääkseni monet yksityiset taloudetkin keksineet niiden lisäksi, joilta Teliasonera on väkisin vienyt lankapuhelimen.  Lankapuhelimesta luopumista ei turvallisuusmielessä voi pitää viisaana ratkaisuna.  Nykyiset kännykät ja kännykkäverkot ovat liian alttiita häiriöille, eikä voi poissulkea sitä, että häiriö sattuu juuri silloin, kun pitäisi soittaa 112:een, tai muu kiireellinen puhelu. Tämä ei ole pelkästään teoreettinen ongelma, sillä todellisia tapauksia on sattunut  niin Suomessa, kuin ulkomaillakin.. Lisäksi on huomattava se, että monissa mastoissa ja kaupunkiasemissa akku kestää ainoastaan kaksi tuntia. Pidempi sähkökatko aiheuttaa vaikeuksia koko verkolle. Valitettavasti en pysty nimeämään henkilöä, joka tietoliikennepoolin vuosittaisessa tapaamisessa kertoi seuraavan esimerkin:  On sähkökatko ja sähköyhtiön asiakas soittaa yhtiöön ja kysyy, milloin sähkökatko päättyy. Sähköyhtiöistä vastataan, että korjaamaan päästään heti, kun tietoliikenne alkaa toimia. Tämän jälkeen asiakas soittaa teleoperaattorille ja kysyy, milloin tietoliikenne saadaan toimimaan. Teleoperaattorilta vastataan tietysti: ”Heti, kun saamme sähköä”.

Tilanne ei Eltelissä kuitenkaan muodostunut kohtalokkaaksi, sillä sain pitää lankapuhelimen ja lisäksi sihteereille jäi lankapuhelin. 

INCH:in vuoksi jouduin osallistumaan jos jonkinlaiseen kokoukseen selvittämään ohjausjärjestelmiä ja raportointitarpeita. Jokaisessa kokouksessa korostin myös sitä, että uuden järjestelmän käyttöönoton onnistuminen edellyttää ennen kaikkea  järjestelmältä pitkälle menevää käyttäjäystävällisyyttä ja nopeutta niin, ettei käyttäjien tarvitse odottaa ohjelmien, sen osien tai kuvien latautumista.  Korostin monta kertaa myös sitä, että muilla Eltelin toimipaikoilla Suomessa ei ole yhtä hyvää laajakaistayhteyttä, kuin Perkkaan toimitalossa on.  Aina projektin edustajat vakuuttivat, että nämä asiat otetaan huomioon.

Eltel otti muistaakseni 2006 käyttöön varsin pitkälle viedyn toimihenkilöiden tulospalkkausjärjestelmän, jossa kunkin toimihenkilön tuloskriteereinä olivat asianomaisen liiketoiminnan tuloksen lisäksi esimiehen ja toimihenkilön keskenään sopimat toimihenkilön omat tulostavoitteet. Taloudellisen tuloksen ja toimihenkilöiden omien tavoitteiden keskinäinen suhde tulospalkkauksen laskemisessa voitiin aluksi sopia melkein miksi tahansa, mutta myöhemmin sitä muutettiin niin, että liiketoimintayksikön tuloksella oli oltava vähintään tietty paino.

Aimon kanssa sopimieni tulostavoitteiden joukossa oli mm. työturvallisuuden parantaminen ja työterveyshuollon kehittäminen, mutta eivät olleet saman vuoden aikana.

Vähän noiden edellä mainittujen tavoitteiden jälkeen sattui eräs työterveysalan konsulttiyritys ottamaan yhteyttä Aimoon pyytäen saada tulla esittämään mainiota ohjelmaansa. Aimo halusi mukaan palaveriin. Kuuntelimme konsultteja, mutta emme luvanneet palata asiaan. Keskenään totesimme, että minun muistiossani on kaikki tarpeellinen, joten ulkopuolista apua emme katsoneet tarvitsevamme.

Kakkoskerroksesta vain puolet oli Eltelin käytössä. Toisen puoliskon vuokralainen oli ja lienee edelleen Delta Enterprise –niminen firma, jota kai voi kutsua haitek –firmaksi.

LOPPUSOINTUJA KESKELLÄ KIRJAA JA VITSIKIN

Oli kakkosessakin kahvitila, mutta kerroksen väki ei ollut yhtä innokasta kahvillakävijää, kuin kerrosta ylempänä. Tosin ”On lautalla pienoinen kahvila” –hengessä voisi todeta, että ”on kakkosessa kaksi neitoa, Sanna ja Elina. Kerroksen miesten tie, aina klo 14 kahvitilaan vie”.  Olihan siellä muitakin ihania ja osaavia naisia, mutta loppusointu vaatii osansa. 

Loppusointu voi myös olla vaarallinen. Siitä kertoo kansanrunoudentutkimuksen professori Väinö Salminen (1880 – 1947) kirjassaan ”Vallattomilta vaellusvuosiltani”. Porvoon lyseossa oli Salmisen lukioaikana uskonnonopettajana uskonnonlehtori J. E. Savolin. Savolin oli tunnilla kertonut, että ruotsalaisen sanonnan mukaan omatunto on ”Guds röst i människans bröst” ja Salmiseen katsoen kysynyt: ”Kuinka sinä sen suomentaisit”. Pienen miettimisen jälkeen Salminen oli vastannut: ”Ääni jumalten, rinnassa ihmisen”. Tähän Savolin: ”Vain niin, sinä turaanilaissyntyinen monijumalainen pakana! Saat välttävän arvosanan uskonnossa.”

Itsellänikin on kirjallisuuteen liittyvä kouluaikainen traumaattinen kokemus. Olin kansakoulun toisella luokalla (1959), kun kotiimme ostettiin Nortamon raumlaissi jaarituksi. Vanhempiemme viisauden ansioista olin jo koulun aloittaessani hyvä lukija, joten kirja ei tuottanut minulle ongelmia. Pidin siitä kovasti, ja olin ilmeisesti kertonut kirjasta myös koulussa, sillä opettajamme Salme Ansala halusi lähettää minut Pohjan kunnan koulujen välisiin henkisiin kilpailuihin lukemaan kirjaa. Esitin kilpailussa kirjasta jaarituksen ”Kon Dasala Vilkk kadoksis ol”. Lainaan tähän Nortamo –seuran kapteenin luvalla jaarituksesta kohdan, joka erityisesti miellytti minua pikajuoksun harrastajana. Sankarit ovat juhlineet yön yli, eivätkä kehtaa aamulla kävellä kanavanvartta koteihinsa, sillä ”me olen tiädäks siin reedas, ett kaikk ihmise naurava meit ja mnää en dahd tul juapnen girjoihin gogo gaupungi edes”. Hakkrin Iiro kertoo tietävänsä keinon. Se on se, että juopuneena pystyy juoksemaan (garama) niin, etteivät vastaantulijat huomaa juopumista, ”ja se kuuluukin gäyväs oikke nasevast semsis olois”. Niin Vilkk ja Iiro sitten tarttuvat toisiaan olkapäistä ja juoksevat lähelle kotejaan. Siitä miten se onnistui on Iiron todistus: ”Oi turkanen go mek karasi, es snää usk, kummost faartti me tei ja oitis, oitis niingo snööri pitki vaa. Ja tiädäks, mnää ole siin luulos, ettei kukkan, go meit vastan dul, ymmärtänn, et meis mittä vikka ol. Mahdollisesti sentä nek, ko rookkasiva nähd meijä, go me teit käännökse jossain kadunkulmas. Se manoover ei tahtonn, nääksä, oikke luonnistak, ko meijän täytys topat faartti ja ko faartt lopus, ni met tei semssi everhaalningej, et meijän däydyks nurkki haparoit”.  Keino kannattaa kuitenkin muistaa, jos ei halua näyttää muille ottaneensa muutaman ylimääräisen oluen, ja reitti on suora.

Kirjassa on myös jaaritus: ”Kon Dasala Vilkk sulkku saerast.”  Tietääkö kukaan Rauman seudun ulkopuolella, mikä tauti on ”sulkku”?

Kilpailussa kävi niin, kuin Suomelle on monta kertaa käynyt euroviisuissa eli nolla pistettä.  Itse oli kovasti pettynyt, ja vasta aikuisena olen ymmärtänyt sen, että Salme Ansalakin oli varmasti pettynyt. Ainakin murteen käyttämisen osalta voinee sanoa, että olimme aikaamme edellä, sillä murteiden suosiohan alkoi vasta paljon myöhemmin.

Aimo tapasi osallistua kakkosen kahvitauolle paikalla ollessaan. Melkein aina häneltä irtosi myös vitsi. Otan tähän esimerkiksi yhden siistimmästä päästä.

Turkuun erääseen pieneen sekatavarakauppaan oli tullut puotipuksuksi Tampereelta muuttanut nuorimies. Eräänä päivän asiakkaana ollut herrasmiehen näköinen mies pyysi saada puolikkaan kaalinpään. Puotipuksu meni takahuoneeseen ja halkaisi kaalin, pakkasi sen ja toi tyytyväiselle asiakkaalle. Kaupanteon jälkeen puotipuksu meni vielä taaempaan huoneeseen tapaamaan kauppiasta ja sanoi tälle: ”Voitko kuvitella, että yksi asiakas halusi puolikkaan kaalinpään?”  Puotipuksu ei huomannut, että kyseinen asiakas oli kauppiaan huoneessa. Huomattuaan asiakkaan puotipuksu jatkoi muina miehinä: ”Mutta onneksi tuli tämä herra ja osti sen toisen puolen!”

Asiakkaan lähdettyä kauppias sanoi puotipuksulle: ”Sinäpä olet nokkela nuorimies. Miksi sinä olet Tampereelta tullut Turkuun?” Puotipuksu vastasi: ”Eihän Tampereella ole muita, kuin jääkiekkoilijoita ja huoria.”  ”Vai niin”, sanoi kauppias ja jatkoi: ”Minun vaimoni on Tampereelta.”  Puotipuksu vastasi salamannopeasti: ”No pelasiko hän Ilveksessä vai Tapparassa?”.

KESTOKYKYNI LUJILLA

Kakkoseen muuton jälkeen alkoi vaihe, johon ketjuuntui ikäviä tapahtumia liikaa kestokykyni kannalta. Ne tulevat tarinani edetessä vastaan yksitellen, mutta sen voin tässä heti mainita, että runsaat ylityöt alkoivat uuvuttaa Tarua ja hänen sairauspoissaolonsa lisääntyivät. Muutenkin taloustiimissä edelleen sairasteltiin enemmän, kuin muualla esikunnassa.

Keskimmäisen ABUn johtaja tuli eläkeikään ja jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen nimitettiin ABUn kontrolleri Pekka Mäntyharju. Nimitys ei ole väliotsikon tarkoittama kestokykyäni koetellut tapahtuma, sillä Aimohan kysyi mielipidettäni ennen nimitystä. Pekka on muun johtamistaitonsa lisäksi sarkastisen huumorin erikoisosaaja.  Johtajan vaihdoksen myötä alkoi pikkuhiljaa paljastua se, että asentajien palkkausjärjestelmän mukaiset arviot eivät Pohjanmaalla olleetkaan niin hyvässä kunnossa, kuin luulin. Itse asiassa niitä ei löytynyt lainkaan.   Samanlaisia vaikeuksia oli aikanaan, kun tehtiin toimihenkilöitä koskevia arviointeja. Nekin onnistuivat joka paikassa muualla hyvin, mutta Pohjanmaalla ei niitä tahdottu millään saada aikaiseksi. Onkohan pohjalaisessa kulttuurissa jotakin, joka ei suosi päätösten tekemistä keskustelemalla? Suomitasoinen pääluottamusmies Jouko Schwartz ja minä tarjouduimme apuun, mutta Pekka piti parempana, että asia hoidetaan paikallisin voimin. Sekin taisi olla sarkasmia, sillä ei arvioita ainakaan minun Eltel –aikanani Pohjanmaalla tehty.

Sen paremmin IVOn kuin Eltelinkään aikana asentajia ei useinkaan ole lähetetty töihin ulkomaisiin projekteihin. Pääasiallinen syy on se, että melkein aina projektin tilaaja ja/tai rahoittaja edellyttävät urakassa käytettävän paikallista työvoimaa. Vain työnjohto ja valvonta voivat olla muualta.  Kuten tämä kertomuksen aikana on  käynyt selville poikkeuksiakin toki on. Eräs poikkeus syntyi, kun Eltel voitti Teneriffan tietoliikenneverkkoa koskevan kilpailun. Verkon rakennustöihin Teneriffalle lähetettiin noin 30 suomalaista asentajaa.  Lähtiessään asentajat olivat kovasti innoissaan, mutta komennuksen päätyttyä ilmeet olivat vakavoituneet. En tunne tapausta tarkemmin, mutta joitain vastoinkäymisiä Teneriffalla oli.

Seuraava merkittävämpi asentajien lähettäminen ulkomaille, jos Ruotsia nyt voi ulkomaaksi sanoa, tapahtui tammikuussa 2005. Silloinhan kova myrsky aiheutti pahoja tuhoja Etelä-Ruotsissa. Suomesta tarvittiin asentajia ja kalustoa avuksi korjaustöihin. Asentajien lennättäminen Turusta ylitti uutiskynnyksen Suomessa, ja lisäsi varmasti myönteisyyttä Eltelin yrityskuvaan.

Espanja ja Ruotsi olivat ongelmattomia verotuksen ja sosiaaliturvan osalta, mutta kun Aimo, tai oliko se joku toinen tuli puhumaan minulle asentajien lähettämisestä Norjan vuorille norjalaisten voimajohtoasentajien avuksi, melkein  kauhistuin, sillä aavistin, että ongelmia on tulossa. On käsittämätöntä, että vielä tänä globalisaation päivänä Pohjoismaiden keskenkin voi olla niin suuri ero kansainvälisen yhteistyön osaamisessa, kuin on muiden Pohjoismaiden ja Norjan välillä.   Pohjoismailla on mm. yhteinen verosopimus, jonka tulkinnasta kaikki muut allekirjoittaneet valtiot ovat samaa mieltä, mutta Norja on eri mieltä. Norjaan töihin menevän on aina syytä varautua siihen, että Norja verottaa palkkaa, vaikka verosopimuksesta voisi muuta päätelläkin. Tiesin monenkertaisesta kokemuksesta sen, että asia on näin ja kerroin sen Aimolle tai kelle se nyt olikin. Sehän on vanha vitsi, että jos asiantuntijan vastaus ei ole mieleinen, niin kysytään toiselta asiantuntijalta. Niin tehtiin tässäkin asiassa ja metsään mentiin. ”Kun verosopimuksessa kerran sanotaan!” Kun Norja sitten verotti, ja annoin ohjeen maksaa verot, ja hakea Suomeen maksetut verot takaisin,  koska muuta ei voi tehdä, niin konsernin taholta palkattiin kallis konsultti ratkaisemaan syntynyt ongelma. Konsultti tutki asian ja antoi ratkaisuehdotuksen: ”Maksetaan Norjalle sen vaatimat verot ja haetaan Suomeen maksetut verot takaisin”. Minullehan ei konsultin lopputulemaa oltaisi kerrottukaan, mutta olihan minun kysyttävää asiaa jo oman nautintonikin vuoksi. Yksi Suomen kielen mukavimpia lauseita on takuulla: ”Mitäs minä sanoin?” Tosin en tuossakaan tilaisuudessa käyttänyt sitä.

 Jos konsultille maksetut eurot olisi käytetty Norjan vaatimien verojen maksamiseen, niin asia olisi saatu pois päiväjärjestyksestä, mutta kun niin ei tehty, jouduin pitkään askartelemaan asian parissa, eikä kukaan Eltelissä enää halunnut sekaantua asiaan, vaikka olisin kyllä apua kaivannutkin jo ihan rutiiniluontoisiinkin töihin, kuten kirjekuorien kirjoittamiseen. Se ei tuntunut mukavalta, että Suomen verotoimistot toimivat hyvin eri tavoilla. Asentajathan oli koottu eri puolilta Suomea. Ainakin yksi verotoimistoa oli siirtänyt sille maksetut verot suoraan Norjaan ja ilmoittanut saatekirjeessä luopuvansa verotusoikeudesta. Tämän toimiston asiakkaina olleiden asentajien osalta asian hoitaminen olikin yksinkertaisempaa, kuin muiden, mutta silti on pakko vähän ihmetellä menettelyä. Korkealta taholta sain tietää, että Pohjoismaiden välisen verosopimuksen päivityskeskusteluissa muut maat ovat ottaneet tiukan linjaan Norjaa kohden. Pohjoismaisen yhteistyön edistämiseksi toivotaan, että se onnistuu.

Epäilyt ilmastointi- ja jäähdytysjärjestelmien sopimisesta remontin jälkeiseen toimitaloomme osoittautuivat todeksi melko nopeasti. Eripuolilta taloa tuli aulaan pyyntöjä vähentää tai lisätä lämpötilaa. Mittaukset osoittivat pyynnöt oikeudenmukaisiksi, sillä esimerkiksi it –ryhmän, taloustiimin ja Deltan tiloissa lämpötila nousi lähelle kolmeakymmentä astetta, kun taas aulan ympäristössä ja yksittäisissä huoneissa oli hyytävä veto. Säätö- ja korjaustoimenpiteitä viivytti se, että alan osaajilla oli valtaisa työruuhka, jonka vuoksi heitä piti odottaa monen kuukauden ajan.

Myös omassa huoneessani oli veto, joka osui juuri hartioihini työskennellessäni kompuutterin kanssa. Kun huoltomies viimein saapui, hän totesi oven päällä olevasta sisääntuloaukosta puhalluksen voimaksi yli 50 jotakin, kun se saisi olla enintään 15.  Korjauksen jälkeen huoneessani oli suorastaan upea paikallisilmasto.

Juuri kesän kynnyksellä jäähdytyskone hajosi ilmeisesti liiallisen rasituksen seurauksena. Sen vaihtoa jouduttiin odottamaan toista vuotta. Jokaisessa palvelukokouksessa Spondaa painostettiin jopa vuokranmaksun jäädyttämisellä, mutta kun tekijät eivät ehtineet, niin painostuksesta ei ollut hyötyä. Delta, it –ryhmä ja taloustiimi saivat omat paikalliset jäähdyttimensä, jonka jälkeen tilanne niissä oli tyydyttävä. 

Paavo Kesti jäi vanhuuseläkkeelle maaliskuun alussa 2007.  Se heikensi omaa viihtyvyyttäni tuntuvasti, sillä meillä oli Paavon kanssa paitsi hyvä yhteistyö työasioissa, myös yhteisiä mielenkiinnon aiheita, kuten 1950 –luvun loppupuolen mainiot kotimaiset jazziskelmät ja kulttuuri laajemminkin. Paavohan on erinomainen bassolaulaja ja myös kesäteatterien kokenut esiintyjä.  Hänen tilalleen Aimo halusi nimittää Hannu-Pekka Kivistön, jonka Aimo tunsi hyvin historiallisista syistä, eikä minullakaan mitään sitä vastaan ollut.

Hannu-Pekan ja minun välinen yhteistyö ei voinut muodostua yhtä luontevaksi, kuin Paavon kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, että Hannu-Pekan työpaikka oli Seinäjoella.  Se hyvä puoli Hannu-Pekan sijainnissa toki oli, että ensimmäisen kerran elämässäni pääsin tutustumaan Etelä-Pohjanmaahan vähän paremmin, kuin ennen. Hannu-Pekan toimipaikan sijainti Seinäjoella ei sinänsä ollut huono, koska hänen reviirinsä katti koko maan.

Hannu-Pekan ura täysipäiväisenä työturvallisuuspäällikkönä sai aika rajun alun, kun EU:n päätös kieltää suolakyllästeiden käyttö puutavaran kyllästämisessä tuli voimaan 1.9.2006 alkaen. Syynä oli lähinnä näiden CCA –kyllästeiden sisältämät arseeni ja kromi. Eltelin asiakkaina olevat sähköyhtiöt turvautuivat tämän jälkeen kreosoottikyllästettyihin puupylväisiin. Myös kreosootti on syöpävaarallisten aineiden luettelossa, mutta ei sitä ole aikaisemmin osattu varoa, vaikka sitä on käytetty iät ja ajat voimajohtopylväissä. Aikanaan Malminrinteen seitsemännessä kerroksessa metsäasioiden toimiston oven edessä oli käytävällä monta vuotta avonainen kreosoottiöljyä sisältänyt tynnyri, mutta eivät edes kerroksen naiset purnanneet siitä.

Kreosoottiasia nousi vahvasti pinnalle, kun sen käyttö laajeni EU:n päätöksen jälkeen jakeluverkkojen puolelle, eivätkä jakeluverkkoasentajat olleet tottuneet kreosoottiin.  Paavo muistaakseni ehti aloittaa kreosootin kanssa työskentelemistä koskevan ohjeen laatimisen, mutta varsinainen paine jäi Hannu-Pekalle.  Huolimatta siitä, että ohje oli mitä täydellisin  ja sen mukaisesti työskenteleminen olisi varmasti suojannut asentajat haitoilta, ei halukkuutta kreosoottitöihin tuntunut löytyvän.  Paikoitellen esiintyi jopa suoranaista työstä kieltäytymistä. Innostuipa yksi työsuojeluvaltuutettu haukkumaan Eltelin asiakasyhtiön johtajaa kreosootin käyttöönoton johdosta. Siitä taas Eltelin kyseisen abun johtaja ei tykännyt. Ristiriita oli jo  kärjistynyt aika vaikeaksi, ennen kuin se onnistuttiin sopimaan. Jonkin verran kreosoottimyönteisyyttä auttoi se, että Eltel laajensi erittäin likaisen työn lisän maksamisen kaikkeen kreosoottityöhön, vaikka se työehtosopimuksen mukaan maksettaisiin vain kresoottipylvään  käsittelemisestä, kuten poraamisesta ja sahaamisesta.  Työnantajaliitto kyllä murisi Eltelin päätöksen johdosta, mutta vain vähän. Yksi kreosoottiongelman syy oli se, että minulle tuntemattomasta syystä Suomessa kyllästetyt puut ovat työmaille tuotaessa kosteita, eli niistä irtoaa kreosoottia.  Ruotsissa taas työmaille tuodaan ehdottoman kuivia pylväitä. Ettei vain tässäkin asiassa olisi takana meidän ikioma suomalainen asennemaailmamme.

Sikäli kun tiedän on ainakin Fortum luopunut kreosootin käytöstä ja korvannut sen kuparikyllästeellä, joka on sallittu siihen asti, että joku osoittaa sen vaaralliseksi.  Suola- ja kreosoottikyllästeiset pylväät ovat kuitenkin kauan vielä seuranamme.

Kreosootin ongelma on siitä elimistöön imeytyvät pah –aineet. Eltelinkin kreosootin kanssa työskentelevät asentajat tutkitaan säännöllisesi. Tosiasia on kuitenkin se, että samoja PAH –aineita ihminen saa elimistöönsä runsaasti tupakanpoltosta ja grillatun ruoan syömisestä. Näitä pah –aineita ei ainakaan nykykeinoin pysty erottamaan kreosootista tulleista pah –aineista.

Erään aamuna kahvimme yhteydessä Taru näytti minulle vasemmassa korvalehdessään olevaa luomea ja sanoi menevänsä vielä samana päivänä työterveyslääkärille poistattamaan sen. Tultuaan lääkäriltä hän kertoi luomen olleen rakenteeltaan sellaisen, että siitä oli lähetettävä koepala patologille. Kerroin Tarulle itseltäni vähän aikaisemmin selästä poistetusta luomesta, jonka rakenne oli samanlainen. Korostin sitä, että kyseessä  on pelkkä rutiinitutkimus, eikä minkään sairauden epäily.

Maaorganisaation perustamisen jälkeen tein työmatkoja Suomessa enemmän, kuin ennen. Osittain matkojen lisääntyminen johtunee siitä, että maakunnissa minut nähtiin nyt enemmän omana miehenä, kuin konsernitasolla, mutta osittain se johtuu myös Aimon halusta toteuttaa laaja työlainsäädäntöä koskeva koulutustilaisuus eri puolilla Suomea.

Perkkaan toimitalossa pidettiin muutaman kerran vuodessa ns. palvelukokous. Se tarkoittaa kokousta, johon osallistuivat kaikkien talossa toimivien tahojen edustajat. Talon siis omistaa Sponda ja sen vuokralaisina talossa olivat Eltel ja Delta Enterprise. Lisäksi talossa toimivat Spondan alihankkijoina Lassila & Tikanoja ja  G4S. Myös Delta Enterprisen CEO Bengt Jansson osallistui kokouksiin ja kutsui seuraavan kokouksen aina silloin tällöin Deltan tiloihin. Kerran kokous oli myös Lassila & Tikanojalla Espoon Tonttumäessä. Tonttumäen pitäisi ainakin nimistönsä perusteella olla Suomen joulumaa tai –kaupunki. Siellä  ovat nimittäin tonttumäentien lisäksi kotitontun-, myllytontun-, riihitontun- ja haltijatontuntiet sekä tonttumuorin-, tonttumyssyn, metsätontun-, hiippalakin- ja nokitontunkujat. Lisäksi ovat tonttutytön polku, lyhdepolku ja kulkuskuja. Joko sinulle, hyvä lukijani, on oma kotitonttu? Puolisollani kuuluu olevan.

Eltelistä kokoukseen osallistuivat Keijo Asikainen kiinteistökunnostapidosta vastaavana, Anette Högström aulapalveluiden vastaavana ja minä turvallisuusvastaavana. Usein kokouksesta palatessani olin ajatuksissani ja vähän hämillänikin huomattuani, kuinka suuri ero kahdessa talossa majaa pitävällä yrityksellä tai oikeastaan yritysjohdolla oli. Loppujen lopuksi kysymys taisi olla kummankin firman omistajista. Ero oli se, että siinä missä Eltelin tärkein asia oli kyseisen kuukauden tulos, Deltan puolella se vaikutti olevan henkilöstön hyvinvointi.

Tuolla edellä kerroin, miten Taru lääkäriltä tullessaan kertoi luomesta otetusta koepalasta. Noin kaksi viikkoa sen jälkeen Taru tuli ulkoa päällysvaatteissaan luokseni. Näin heti, että  kaikki ei ollut hyvin. ”Minulla on syöpä”, hän sanoi.  Kyseessä oli lapsuuden tai nuoruuden liiallisista auringonotoista alkunsa saanut melanooma.  Ei ole tarkoituksenmukaista selostaa tässä Tarun kanssa käymääni keskustelua muuta kuin siltä osin, että huomasin Tarun ajattelevan tässä asiassa samalla tavalla, kuin olisin itsekin ajatellut. Hän nimittäin ilmoitti, ettei hän aio millään tavalla salata sairauttaan, vaan siitä saa ja pitää vapaasti puhua. Lisäksi hän suorastaan kehotti käyttämään tapaustaan esimerkkinä varsinkin nuorisoon päin auringonoton vaaroista.  Itse asiassa en ole koskaan ymmärtänyt henkilöitä, jotka haluavat salata sairautensa, mutta siitä on lähdettävä, että tässäkin asiassa ihmisten tavat ja ajatukset vaihtelevat, eikä kukaan ole sen oikeammassa, kuin kukaan muukaan.

Tarun tapaus vahvisti käsitystäni siitä, että julkisen sektorin sairaanhoito pystyy tehokkaaseen sairaanhoitoon, kun tosi on kysymyksessä. Opin sen jo äitimme sairastaessa. Hänhän ei kertonut meille lapsilleen mitään rintasyövästään ennen, kuin se oli leikattu ja rinta samalla poistettu. Haava ei ollut alkanut parantua odotetusti, sillä äitimme veren korkea sokeripitoisuus esti sen. Leikannut kirurgi otti naiselliseen tapaan syyn niskoilleen ja oli tuskaisena sanonut äidillemme, ettei hänestä (kirurgista) tule koskaan hyvää kirurgia. Luulenpa ja uskonkin hänestä tulleen erinomaisen kirurgin. Tuolla asenteella ei oikein vaihtoehtoa ole.  Laajalla ihosiirrolla juttu saatiin hoidettua. Siitä tuli kallis tapaus Pohjan kunnalle, sillä ainakin vielä silloin Pohjan kunta maksoi syöpäpotilaiden hoidon kokonaan. Nythän Pohjan kuntaa ei enää olekaan, mutta ei se äitimme leikkaukseen kaatunut. Raaseporin maksupolitiikkaa en tunne, mutta epäilen, että tätä etua ei asukkailla enää ole.

Taru jouduttiin leikkaamaan kolme kertaa ennen kuin kaikki syöpäsolut saatiin pois.

SÄHKÖMITTARIT UUSIKSI

Tähän  mennessä en ole näissä muistelmissani kertonut mitään sähkömittarien vaihtamisprojekteista. Syy on se, että kyseiset projektit ovat Eltelissä niin hyvässä hoidossa, ettei siihen minun puuttumistani tarvita.   Otan ne esiin sen vuoksi, että mittarien vaihtoon liittyvä työaika- ja palkitsemisjärjestelmä on mielenkiintoinen asia ja ansaitsee huomiota Eltelin ulkopuolellakin.

Vattenfall Verkko aloitti siirtymisen laajamittaiseen etäluentaan ensimmäisenä Suomessa. Kokonaispalvelun tarjouskilpailun voitti Teliasonera, jonka alihankkijana Eltel vastasi mittariasennuksista. Kyseessä ovat ihmisten kotona, toimistoissa, tehtaissa ja muualla olevat sähkömittarit. Ne oli tarkoitus vähitellen vaihtaa kaikki ns. etäluettaviksi mittareiksi. Tällainen mittari ilmoittaa itse sähkönkulutuksen sähköyhtiölle ja ottaa vastaan sähköyhtiön ilmoituksia ja ohjauksia esim. poikkeavista hintajaksoista. Vattenfallin etäluenta perustuu GSM/GPRS-tekniikkaan, joten teleyhtiöillä, kuten TeliaSoneralla, oli hyvät vahvuudet projektin toimittamiseksi. Itse mittarinasennuksiin teleyhtiöt tarvitsevat kuitenkin alihankkijan. Mittariasennus oli äärimmäisen vaikea logistinen haaste, sillä Vattenfallilla oli vaihdettavia mittareita Suomessa noin 330 000. Mittareista suuri osa sijaitsi asiakkaiden omissa sisätiloissa, jolloin mittarinvaihdon ajankohta oli sovittava yhdessä asiakkaan kanssa. Tämän lisäksi Vattenfallin erittäin laaja verkkoalue pitkine etäisyyksineen toi projektiin oman haasteensa.

Mittarien asennus vaatii myös poikkeavat työajat, jotta voidaan tarjota asiakkaille useita vaihtoehtoisia mittarinvaihdon aikoja. Työajoista syntyikin pääluottamusmiesten kanssa mielenkiintoinen ja pitkä keskustelu. Pääluottamusmiehet olivat keskenäänkin erimielisiä siitä, kuinka paljon tes:sin määräyksistä voidaan poiketa. Toisten mielestä tes on niin kumoamaton asiakirja, ettei siitä saa lainkaan poiketa, kun taas toiset olisivat katsoneet asiaa enemmän käytännön kannalta.  Käytännön kannalta katsominen sai loppujen lopuksi yhteisen hyväksynnän ja ilmeistä on, että myös kyseistä työtä tekevät asentajat hyväksyivät sen. Loppu hyvin, kaikki hyvin voi sanoa, kun sekä Sähköliitto että Tikli kumpikin kehuivat sopimusta erinomaiseksi esimerkiksi paikallisesta sopimisesta. 

Mittarien asennustyöhön kehitettiin myös kannustava palkkausjärjestelmä. Siinä oli se erikoisuus, että päivä alkoi miinuksella, mutta mitä useamman mittarin asentaja päivän aikana asensi, sen korkeampaa tuntipalkkaa hän sai.  Päivän viimeiset mittarit tuottivat parhaat palkkiot.  Järjestelmän ansiosta monet asentajat onnistuivat hankkimaan koko projektin aikana niin hyvää tiliä, että projektin päättyessä tulikin ongelma, kun olisi pitänyt palata tuntityöhön tai vaatimattomamman kannustavan palkkauksen piiriin.  Onneksi Eltel on voittanut monta uutta mittarinvaihtoprojektia, joten työt voivat jatkua.

Ruotsin Eltel teetti Vattenfallin mittarien vaihtamisen vuokratyövoimalla ja tuntipalkalla. Lopputulos oli se, että siinä missä Suomessa projekti sujui loppuun asti tyydyttävästi, Ruotsissa projekti teki raa’asti tappiota. Jos Suomessakin Eltelin johto oli joskus puhunut vuokratyövoimankäytön lisäämisestä, niin em. kokemus lopetti ne puheet tyystin.

RAUTEIDEN SÄHKÖISTYS KUMIPALLONA

Rautateiden sähköistystä Eltel harrastaa vain Suomessa ja Ruotsissa.  Sähköradat Oy:n fuusioimisen jälkeen sähköistystoiminnan organisointi Suomessa on ollut tuuliajolla. Aluksi yksikön toimihenkilöt olivat kirjoilla suuret projektit –yksikössä Perkkaalla, mutta asentajat olivat kaikki keskiabun palveluksessa.   Se aiheutti jatkuvaa kaunaa puolin ja toisin. Asentajat olivat tottuneet Sähköradat Oy:n aikaisiin tuottaviin tulospalkkioihin, eivätkä olisi halunneet luopua niistä. Lisäksi sekä toimihenkilöt että asentajat väittivät työmaalla tapahtuvat ristivetoa sen mukaan, mihin yksikköön kukakin kuuluu. Jokaisessa konsernissa on varmaan opittu kantapään kautta se, että sisäinen kauppa on vaikeampaa, kuin kauppa asiakkaiden kanssa.  Ratkaisu oli se, että asentajatkin siirrettiin suuret projektit –yksikköön, jossa jo aikaisemmin voimajohtoasentajat olivat. Itse asiassa monet ratasähköistyksen asentajat olivat aikaisemmin voimajohtoasentajia. Lisäksi voimajohto- ja ratasähköistystöissä on paljon samanlaisuutta, joskin voimajohtopylväät ovat korkeampia, kuin ratojen varsissa olevat pylväät.  Järjestely näytti toimivan hyvin, eikä aikaisemmin esiintyneitä kissan hännän vetoja enää tapahtunut, kunnes....

...ratahallintokeskus päätti vapauttaa ratakunnossapidon kilpailulle, se kun oli siihen asti ollut VR:n tytäryhtiön VR –radan monopoli. Ensimmäisenä kilpailutettiin pohjoiset radat. Eltel voitti tarjouskilpailun, ja Eltel aloitti uuden tuotteen partnerinaan maansiirto Veli Hyyryläinen.   Kunnossapito sujui alusta alkaen tyydyttävästi, mutta sitten pikkusieluiset kanssaeläjät yllättivät minut taas kerran. Abuissa oltiin kateellisia tämän uuden tuotteen vuoksi ja sanottiin, että kunnossapito kuuluisi abuille. Johto reagoi tähän tavalla, joka minusta oli lepsu  ja outo. Se antoi periksi valittajille. Ratkaisu oli loppujen lopuksi se, että myös voimajohtoväki jaettiin kahtia. Suuret projektit –yksikölle jäi uudisrakennus ja siihen tarvittavat asentajat ja työnjohto, kun taas voimajohtojen kunnossapito siirrettiin abujen vastuulle tarvittavan asentaja- ja työnjohtajamäärän kanssa. Samoin organisoitiin rautateiden sähköistys ja kunnossapito.  Jotta myllerrys olisi täydellinen hajotettiin suuret projektit –yksikköä lisää irrottamalla rautateiden sähköistys siitä ja liittämällä se eteläabuun.  Samoin edellä mainitsemani valtakunnalliset projektit siirrettiin eteläabuun. Yritin esittää eriävää näkemystä, mutta se vaiennettiin tehokkaasti. Ette usko, kuinka paljon lisätyötä eri tahoille alkoi aiheuttaa se, että valtakunnallinen toiminta oli yhdessä abussa, mutta muitten oli päästävä jaolle, sillä väkeä näissä projekteissa oli jokaisesta abusta. Jälleen tarvittiin lisää kirjanpitäjiä.

Juokseminen on silläkin lailla hyvä kuntoilumuoto, että juostessa työasiat ja muut ikävyydet unohtuvat ja ajatus harhailee vapaasti filosofisten kysymysten parissa. Usein juostessani ajattelen hassuja ajatuksia, kunnes havahdun siihen, että olenkin jo näin pitkällä. Kerran kävi tosin hieman nolosti. Olin noussut Kaivopuiston rannasta Itäistä Puistotietä Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen suurlähetystöjen ohi Tehtaankadulle. Tarkoitukseni oli jatkaa Venäjän lähetystön ohi aina Laivurinrinteelle saakka ja edetä sitä pitkin Viiskulmaan.  Neitsytpolulta tuli kaksi juoksemassa olevaa naista, jotka kääntyivät Tehtaankadulle sopivasti noin 10 metriä eteeni. Hidastin vauhtiani, jotta minun ei olisi tarvinnut ohittaa heitä, sillä Laivurinrinne ei enää ollut kaukana. Naisten lantion keinunta oli niin kerta kaikkiaan viehättävää katsottavaa, että jäin lähes hypnoottisessa tilassa seuraamaan sitä. Yhtäkkiä näin telakan nosturien olevan kummallisen lähellä ja katsoin oikealle etsien Mikael Agricolan kirkkoa. Kirkko oli  jäänyt taakse, vaikka kääntöpaikkani Laivurinrinteelle on korttelin verran ennen kirkkoa. Huvittuneena pysähdyin ja lähdin juoksemaan takaisin päin. 

ELTELIN ”OPTIOIDEN” VAIKUTUKSIA

Ensimmäinen Eltelin osakkeilla rikastunut vapaaehtoinen Eltelistä lähtijä oli Heikki Asujamaa. Vähän yli viisikymppisenä hän jätti työelämän keskittyäkseen purjehtimiseen. No, niinhän jo antiikin roomalaisetkin ajattelivat että purjehtiminen on tärkeää. Hallituksen puheenjohtaja lähetti tilalle Marjut Ontrosen. Kieltämättä hän oli täysin niiden vaatimusten mukainen, jotka Eltelin johdolle asetettiin, eli hän oli jokseenkin tietämätön Eltelin historiasta, liiketoiminnasta, kulttuurista, asiakkaista ja henkilöstöstä. Mukava ihminen hän kyllä on.  Aikanaan IVOn voimajohto-osastolle tullessani pidin äärettömän tärkeänä toistuvia käyntejäni työmailla, ja olenkin kiitollinen kaikille, jotka minua siinä tukivat. Käytännössä perehdyin kaikkiin oleellisimpiin työvaiheisiin. Samalla tietysti tutustuin toimipaikkojen henkilöstöön. Olen edelleen sitä mieltä,  että ne käynnit olivat tärkeitä toimeni hoitamisen kannalta.  Vastaava painetta en huomannut kenellekään ulkopuolelta Elteliin tulleella esikuntapäälliköllä, joten kysymyksessä lienee vanhanaikainen ja Elteliin sopimaton ajatustapa.

TES –NEUVOTTELUJA

2006 tuli jälleen aika ryhtyä pohtimaan tulevia tes –neuvotteluja.  Sopimukset tosin olivat loppumassa vasta syksyllä 2007, mutta puolitoistavuotta aikaa on hyvä varata.  ICT -alalla (information and communication technology) kehitys on vienyt ja vie edelleen siihen suuntaan, että asentajat  keskittyvät  muutamaan Eltelin –tapaiseen urakointiyhtiöön, ja teleyhtiöihin jää etupäässä toimihenkilöitä.  Näin ollen on luonnollista, että työntekijöiden työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa on edustaja myös Eltelistä. Edellisellä kerralla se oli ollut Pekka Salo, mutta Pekkaa ei enää ollut käytettävissä, joten tehtävä lankesi minulle.  Työaikaan ja työmatkoihin liittyvät määräykset ovat  esim. Eltelin kannalta työehtosopimuksen keskeisimmät kysymykset palkkaratkaisun ohella.  Tosin kustannukset eivät aina johdu tes –määräyksistä, vaan yhtiön omistakin käytännöistä. Koko Eltel –aikani ihmettelin työntekijöiden eli asentajien ylityömääriä.  Yhtiön tuloksen ja työntekijöiden jaksamisen kannalta olisi parempi tehdä työt säännöllisenä työaikana ja rentoutua muulloin. Keskeytystöitä alalla on tosin paljon, eivätkä ne kysy vuorokauden aikaa eivätkä viikonpäivää, joten se osa ylitöistä on pakollista ja siis hyväksyttävää.  Ylitöiden määrään puuttumisen huomasin olevan epäkiitollista puuhaa, sillä siinä kävi aina niin, että sain vastaani sekä ao. työnjohtajan että ao. asentajan.

Hälytystöistä tuli mieleeni se, että ryhmiä tarkasteltaessa sähkö- ja tietoliikenneasentajien välillä on melkoinen ero suhtautumisessa hälytysluontoisiin töihin ja muihin epänormaaleina aikoina tehtäviin korjaus- ja kunnossapitotöihin. Yksilötasolla vaihtelua on tietysti kummankin ryhmän sisällä. Sähköasentajiin lasken tässä tarkastelussa myös voimajohtoasentajat.

Monet teollisuuslaitokset käyvät jatkuvasti, jolloin niiden koneet ajetaan alas ainoastaan joulun, pääsiäisen ja juhannuksen ajaksi. Jos niiden sähkönverkossa on tarvetta muutos- tai ei-kiireellisiin korjaustöihin, niin työt tehdään mainittujen juhlapyhien aikana.  Milloinkaan ei ole ollut  vaikeuksia löytää riittävästi työntekijöitä juhlapyhien ajaksi töihin. Milloinkaan ei myöskään ole ollut vaikeuksia löytää asentajia yleisten sähkökatkojen korjaamiseen, sillä sähköasentajilla, kuten muillakin sähköalan ammattilaisilla on korvien välissä se vakaumus, että sähkö on tehty  kulkemaan. Tämän vuoksi minulle oli melkoinen yllätys, kun tietoliikennetöiden lisääntyessä Eltelin aikana, alkoi tulla esiin se, että hälytystöihin ei löydy asentajia. Se tuntui olevan koko ajan ongelma jossakin päin Suomea. Selvyyden vuoksi lienee sanottava se, että hälytystyö on työehtosopimuksen termi, eikä se ole sama asia, kuin työaikalain tarkoittama hätätyö. Työoikeudellisesti onkin mielenkiintoista se, onko esimerkiksi myrskyn aikaansaaman sähkökatkon korjaaminen hätätyötä. Vielä mielenkiintoisemmaksi ongelman tekee jatkokysymys eli vaikuttaako asiaan se,  ovatko korjaajat verkon omistajan omia työntekijöitä vai ulkopuolisen urakoitsijan työntekijöitä?

VUOTAVAT KAAPELIT

Kaikki ikäiseni ihmiset, jotka ovat pitkään olleet töissä sähkö- tai teleyhtiössä ovat takuulla oppineet sen, että kaapeleista on valmistus- ja asennustöiden aikana pidettävä erityistä huolta niin, että ne eivät vaurioidu, vaan pysyvät ehjinä ja tiiveinä, eivätkä päästä siirtämiään signaaleja karkuun.  Niinpä olinkin melkoisen puusta pudonneen oloinen, kun kuulin Eltelin saaneen tilauksen vuotavien kaapelien asentamisesta. Saatuani lisävihjeen, jonka mukaan vuotavia kaapeleita asennetaan maantie- ja rautatietunnelien tapaisiin paikkoihin aloin aavistella, että kyseessä on kännykkäliikenteen tarvitsema signaalien vuotaminen. Vuotavilla kaapeleilla siis parannetaan kännyköiden toimivuutta mainituissa paikoissa.

ELTEL GROUP MUTTAMASSA

Olin kerran tulossa Kotkasta yt –neuvotteluista, joissa taas kyseisen abun heikon talous- ja työtilanteen vuoksi piti irtisanoa työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Olin Perkkaalla niin ajoissa, että saatoin mennä töihin muutamaksi tunniksi. Eltelin intraan oli poissaollessani ilmestynyt uutinen, jossa kerrottiin Eltel Group Oy:n varanneen itselleen uudet toimitilat eläkevakuutusyhtiö Varman Leppävaaran aseman viereen rakenteilla olevasta tornitalosta.  Mitä siinä saatoin ajatella? Samana päivänä kahvitilassa esitettiin yllättävän voimakkaita näkemyksiä uutisen vuoksi. No, näinhän se on jokaisessa organisaatiossa oli sitten kyseessä yritys, yhdistys, kunta tai valtio, että joihinkin asioihin rahat eivät riitä, mutta tärkeinä pidettyihin asioihin ne riittävät. Jos siis johtaja, ministeri tai esim. kunnanvaltuutettu sanoo vastauksena johonkin ehdotukseen, ettei siihen ole varaa, niin hän tarkoittaa, että hän ei  pidä sitä niin tarpeellisena, että haluaisi antaa siihen rahaa. Eltel Group Oy:llähän ei ollut eikä ole kai nykyäänkään minkäänlaista omaa liiketoimintaa, eikä siis ulkopuolista tulorahoitusta, joten kaikki sen kustannukset ovat sisällä Eltelin asiakkailtaan perimissä hinnoissa Eltelin kaikissa toimintamaissa. Palaan päätöksenteko-ongelmiin teokseni loppupuolella pohtiessani johtamista syvällisemmin.

TIEDE –LEHDEN JUHANNUSTOIVOTUS 2007

Ennen juhannusta 2007 Tiede –lehden viikkokirjeen mukana oli lehden yhdessä syöpäjärjestöjen kanssa laatima vetoomus nuorisolle liiallisen auringonsäteilyn välttämiseksi myös juhannuksena. Lehti pyysi kirjeen vastaanottajia lähettämään kirjeen edelleen kunkin vastaanottajan oman työpaikan nuorisolle. Lähetin kirjeen Perkkaan toimitalossa työssä olleille viidelle nuoreksi katsomalle henkilölle. Yritin terävöittää kirjeen vaikutusta muistuttamalla nuorisoa Tarun tapauksesta.

Kun juhannuksen jälkeen menin työpaikalle, tuli Aimo jonkin ajan kuluttua luokseni ja sanoi, että lähettämäni viesti on aiheuttanut vastaanottajissa niin paljon pahaa mieltä, että minun on pyydettävä anteeksi heiltä. Tiesin heti, että asia ei ole noin, jonka vuoksi minun oli helppo vakuuttaa, että käyn mielelläni tapaamassa jokaista viestin vastaanottajaa pyytääkseni anteeksi. Sanomatta jätin sen, että kuulen mielelläni huuliveikkojen kommentit asia johdosta. Jatkoin ääneen sillä totuudella, että tiede on aina aiheuttanut pahaa mieltä niille, jotka ovat eri mieltä. Aimo tarkensi asiaa sanomalla, että pahastumisen syy ei ole tiede, vaan Tarun nimen mainitseminen. Aimo kertoi vielä yhtiön pääjuristin Juicen eli Jukka Leskisen väittäneen viestiä henkilötietolain vastaiseksi. Se mykisti minut täysin. Siis se, että yhtiön pääjuristi ottaa noin kevyesti kantaa asiaan, jota hän ei tunne ja syyttää henkilöstöjohtajaa vakavasta rikkomuksesta.

Kierroksellani selvisi se, että ainoa, joka viestiin oli reagoinut kielteisesti oli eräs vuokrattu toimistotyöntekijä, joka oli kannellut viestistä Eltelissä palveluksessa olevalle työnohjaajalleen, joka on esimiesasemassa. Tämä taas kanteli Lauralle ja Laura Juicelle ja Juice Aimolle.  Muut viestin vastaanottajat reagoivat asiaa juuri niin, kuin odotinkin, mutta koska pidän Aimoa kuitenkin työhistoriani parhaana esimiehenä, jätän kertomatta keskustelujemme sisällön.

Kierrokseni jälkeen soitin Tarulle, joka oli lomalla. Kerroin hänelle koko jutun ja varoitin samalla, että minun halventamistarkoituksessani joku johtaja Eltelistä voi soittaa hänelle asian johdosta. Tarun totesi siihen tiukasti: ”Jos soittaa, niin kuulee kunniansa”.

TAKAISIN TES -NEUVOTTELUIHIN

2007 osallistuin siis ensimmäisen ja ainakin toistaiseksi ainoan kerran työntekijöiden työehtosopimusta koskevaan liittojen väliseen neuvotteluun yhtenä työnantajaliiton neuvottelijana.  Liittojen hyvän pohjatyön avulla sopimus saatiin sovituksi yhden viikonlopun aikana ja vielä niin, että neuvottelijat kerkisivät ottamaan kunnon yöunet ja syömään kumpanakin päivänä kunnon ateriat.  Aivan loppuvaiheessa tuli vielä pienoinen ongelma, kun myötäpuoli otti yllättäen esiin ns. urakkatakuun. Sitä olisi haluttu korottaa. Tämän vuoksi jouduin herättämään Aimon kesken alkaneiden unien, mutta kiitos sen, asia sovittiin ja sopimus saatiin syntymään, ja urakkatakuun määrä jäi paikallisesti sovittavaksi.

Sopimuksen hyväksymistä seurasi tietysti se, että kiersin tärkeimmät toimipaikkamme Suomessa esittelemässä uutta sopimusta. Siinä oli nimittäin aika paljon muutoksia vanhaan sopimukseen nähden. Näiden tilaisuuksien vuoksi jouduin valitettavasti tekemään muutaman lentomatkankin ja syömään kuivan sämpylän monta kertaa ennen kun tajusin kieltäytyä siitä.

VENYTTELY ON TURHAA

Juoksemisesta olen kertonutkin, mutta venyttelystä en. Olin koko aikuisikäni ollut tunnollinen venyttelijä ja uskonut lapsellisesti venyttelyn tarpeellisuuteen. Numerossaan 10/2007 Tiede –lehti uutisoi Cochrane –instituutin tutkimuksesta, jossa osoitettiin pitävästi se, että venyttelystä ei ole mainittavaa hyötyä lihasten palautumiselle teki sen sitten ennen liikuntaa, tai liikunnan jälkeen.  Tämä ei siis koske lämmittelyä, vaan nimenomaan venyttelyä.  Käytyäni Cochranen sivuilla lukemassa tutkimuksen tein heti päätöksen lopettaa venyttelyt.  Tätä kirjoittaessani päätöksestä on kulunut yli kaksi vuotta. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni. Harmittelen ainoastaan sitä valtavaa aikamäärää, jonka olen tuhlannut venyttelyihin. Aikaisemmin minua kiusanneet krampit pohkeissa esimerkiksi hävisivät heti venyttelyn lopettamisen jälkeen. Älkää siis kukaan ainakaan maksako kenellekään siitä, että saatte venytellä!

ELTELILLE UUSI OMISTAJA

Aivan vuoden 2007 lopussa Eltelin omistaja vaihtui jälleen. IK löysi ostajaksi vielä itseäänkin suuremman pääomasijoittajan eli 3i:n. Uutinen ei erikoisemmin henkilöstöä kiinnostanut, sillä olihan jo totuttu siihen, että omistajat vaihtuvat, mutta liiketoiminta jatkuu entisellään.. Tulevaisuus kuitenkin osoitti, että tämänkertainen omistajanvaihdos muutti paljonkin.

UUSI YHTIÖ

3i  perusti Eltel Groupin ja omistajan väliin Suomen sivuliikkeen, jonka nimeksi tuli ”The Infranet Company”.  En lainkaan ymmärrä, mihin uutta yhtiötä tarvittiin, mutta arvata voinee, että verojen kanssa sillä on jotakin tekemistä. Johto siirrettiin Eltel Groupista tähän sivuliikkeeseen. Lisäksi uusi omistaja muutti hallituksen ja operatiivisen johdon toimenkuvia niin, että johdon tulee hoitaa todellakin operatiivista johtamista. Hallitus hoitaa konsernin kasvun. En puhunut siitä kellekään, mutta arvelin uutisen kuultuani, että Tuomo ei siitä pidä, sillä hänen vahvuutensa ja intohimonsa oli nimenomaan konsernin kasvattaminen.  Niinpä en juurikaan yllättynyt Lauran soittaessa parin kuukauden kuluttua kertoakseen, että Tuomo lähtee konsernista.  Tuomon lähtö aiheutti ketjureaktion. Hänen jälkeensä johdosta irtisanoutuivat kaikki muut johtajat, paitsi Laura, Hannu Tynkkynen ja it –johtaja, joka ei ollutkaan muiden lailla leimautunut Tuomoon.  Johtajien irtisanoutuminen paljasti myös sen, mihin aikaisemmin viittasin, eli suurten kannustavien palkkioiden todelliseen vaikutukseen. Suuren omaisuuden turvin on helppo lähteä.  Tätähän olisi voitu soveltaa myös meihin vanhoihin ivolaisiin, sillä uskon, että useimmat meistä olisivat lähteneet jo parin miljoonan euron kannustavalla palkkiolla.

Tuomon lähdän jälkee 3i:n nimeämän hallituksen puheenjohtaja

Thomas Berglund ilmoitti jatkavansa toistaiseksi itse konsernin toimitusjohtajana.

Hetken Tuomon lähdön jälkeen aloin jo toivoa, että me vanhat ivolaisetkin saisimme työrauhan, mutta toisin kävi.

Pian toimitusjohtajan tehtävät vastaanotettuaan Thomas piti meille Perkkaalaisille englanninkielisen informaatiotilaisuuden. Terävä kuulija saattoi kuulla esityksessä uhkaaviakin sävyjä. Ensinnäkin Thomas esitteli tulevana organisaatiomallina sateenvarjon. Sateenvarjon huippuhan on pieni ja yksinäinen, sillä kantava rakenteet on siroteltu alemmas. Toinen peitetty uhkaus Thomasin puheessa oli maininta ”in-house service history”, jota Eltelissä hänen mukaansa on, ja josta on päästävä eroon.  Arvasin sen tarkoittavan meitä vanhoja ivolaisia. Sen vuoksi haluan vielä toistaa sen, että IVO TE:n liikevaihdosta 80 %:ia tuli konsernin ulkopuolelta. In-house servicen osuus oli vain 20 %. Juuri sen vuoksihan Fortum päätti meidät ulkoistaa.

Kyynikko voi nähdä huumoria myös tuossa sateenvarjo-organisaatiossa, sillä sehän merkitsee keskitetyn hallinnon purkamista yksiköihin noin puolitoistavuotta sen jälkeen, kun keskitetty organisaatio perustettiin.

Thomas panikin heti hösseliksi. Ensin hän peruutti Eltel Group Oy:n muuton uuteen tornitaloon sekä  lopetti Eltel pro –kurssin.  Ensimmäinen päätös oli minulle mieluinen, mutta jälkimmäistä en ymmärrä vieläkään, sillä pelkästään verkottumisen vuoksi kurssi olisi ollut jatkossakin tarpeen.

Seuraava toimenpide oli yt –neuvottelujen aloittaminen Eltel Group Oy:ssä. Yhtiöstä lakkautettiin monia toimintoja. Kaikkein eniten minua hämmästytti markkinointiviestinnän lopettaminen. Tarkoitus oli se, että maaorganisaatiot ottavat nämä lakkautetut toiminnot omalle vastuulleen kukin omassa maassaan

Tänään on marraskuun 11.  päivä. Vuosi on 2009. Kävin äsken Eltel Networks –konsernin www –sivuilla. Uusin uutinen Suomessa oli päivätty 15.9. Uusin uusi uutinen oli Ruotsissa. Se ei ollut kuukauttakaan vanha, sillä se oli päivätty 28.10.  Vanhin uusi uutinen taas oli Puolassa. Se oli heinäkuulta. Maaorganisaatiot, tai kuten myöhemmin selviää, ne ovat nykyään regiooonatasoja, eivät taida olla ottaneet tosissaan viestinnän järjestämistä, tai ehkä Eltelin johto ei pidä sitä tärkeänä.

Toinen valitettava irtisanominen kohdistui  tietoliikennealan verrattomaan osaajaan, jonka osaamisella olisi takuulla ollut hyötyä Eltelille. Hänelle itselleen ei irtisanominen ollut tappio, sillä hän löysi hyvän työpaikan nopeasti. Minulle hänestä  oli korvaamaton apu, kun vastaanotin avoimia työpaikkahakemuksia. Aina silloin tällöin joukossa oli hakemuksia, jotka olivat täynnä kolmikirjaimisia lyhenteitä. Ne hakemukset välitin hänelle, sillä hän osasi arvioida, olisiko hakijan osaamisesta periaatteessa hyötyä Eltelille. Useimmiten ei ollut. Se johtuu siitä, että raja Eltelin ja teleoperaattorin oman osaamisen välissä tuntuu ainakin ulkopuolisesta olevan veteen piirretty viiva. Rajanvetoon ei kuitenkaan liittyne se, että datanomit lähettivät varsin paljon hakemuksia, vaikka Eltelillä ei juurikaan sellaisia töitä ole, joita datanomit tekevät.

REGIOONAORGANISAATIO

Uusi omistaja halusi myös uuden organisaation.  Maaorganisaatiot lakkautettiin ja niiden tilalle muodostettiin kahdesta tai useammasta maasta koostuvat regioonat.  Tämä tiesi myös sitä, että järkytyksekseni Aimon oli lähdettävä konsernista. Kertoessaan lähdöstään Aimo kertoi myös suunnitelmasta muodostaa Norjasta, Ruotsista ja Suomesta pohjoismaiden regioona, jonka johtoon tulisi Ruotsin maajohtaja Axel Hjärne. Lisäksi tarkoitus olisi keskittää hallinto regioonatasolle. Regioonan henkilöstöjohtajaksi tulisi ruotsalainen kollegani, joka on tuntuvasti minua nuorempi nainen ja niin uusi Eltelissä, etten vielä ollut oppinut tuntemaan häntä juuri muuten, kuin ulkonäöltä. Ajatus ulkomailla olevasta pomosta tuntui minusta parhaalta vaihtoehdolta Aimon jälkeen. Sanoinkin Aimolle hyväksyväni ajatuksen sillä edellytyksellä, että se koskee kaikkia hallinnon haaroja ja kaikkia yksilöitä.  Aimo vakuutti niin tapahtuvan.

Kerroin jo tuolla aikaisemmin näkemykseni hallinnon keskittämisestä, mutta luulen ulkomailla olevan pomon tekevän keskitetystä organisaatiosta helpommin kestettävän. Tämä on tosin itsekästä ajattelua, sillä Ruotsissa ja Norjassa, kuten muissakin Euroopan maissa henkilöstöhallinnon asiantuntijoita on enemmän, kuin Suomessa, enkä usko ainakaan ruotsalaisten kollegoitteni ihastuneen keskittämisajatuksesta. Tämä ei liity mitenkään pomoksi nimitettyyn kollegaani.

Kaiken kaikkiaan uusi maaorganisaatioiden lopettaminen vaikutti minusta virheeltä, joka tulisi Eltelille kalliiksi. Regioonaorganisaatio on tyypillisesti sellaisten henkilöiden suunnitelma, joiden tietämys Eltelin historiasta, liiketoiminnasta, henkilöstöstä ja kulttuurista on vajavaista. Suomen osalta sen teki vielä toivottomammaksi Aimon lähtö. Onneksi tulin puhuneeksi ajatuksistani parille luottohenkilölleni, joten ei voida sanoa, että keksin em. ajatukset vasta tätä kirjoittaessani tietoisena siitä, miten kävi. Tosin eihän vieläkään tiedetä, miten pidemmällä tähtäimellä tulee käymään

Syvennettyäni tarkemmin ajatukseen pohjoismaisesta regioonasta minua alkoi entistä enemmän kauhistuttaa Aimon poislähtö, regioonan abujen suuri määrä sekä kielitaitokysymykset Eltelin Suomen asiakkaitten kannalta. Kysyin Aimolta, josko hän ymmärtää ruotsia niin paljon, että voin laittaa hänelle ja Axelille organisaatiota koskevan viestin på svenska. Saatuani myöntävän vastauksen laadin viestin, jossa ennustin Aimon poislähdöstä aiheutuvan vaikeuksia sekä ihmettelin sitä suurta abujen määrä, jotka tulisivat raportoimaan Axelille. Lisäksi kysyin vielä  Aimon ja Axelin mielipidettä siitä, mitä suomalaiset asiakkaat tulevat tykkäämään, jos he joutuvat Eltelissä asioimaan ruotsin- tai englanninkielellä, mutta kilpailijoiden luona edelleen suomenkielellä.

Ainoa suora vastaus, jonka viestiini sain, oli Axelin ihmettely hyvän ruotsinkielentaitoni vuoksi.  Välillinen vastaus minulle taisi tulla runsas kuukausi myöhemmin, kun Eltelin intraan oli ilmestynyt uutinen, jossa kerrottiin, että Suomi ei liitykään pohjoismaiseen regioonaan, vaan Suomi muodostaa Latvian, Liettuan ja Viron kanssa oman regioonansa. Sen regioonan johtajaksi nimitettiin Juha Luusua.

Ennen lähtöään Aimo ehti vielä  kysyä minulta, minkä ikäiseksi olen ajatellut jatkaa töissä. Vastasin haluni mukaisesti eli 68 –vuotiaaksi. Näin Aimon ilmeestä, että vastaus oli väärä, joten kotiin päästyäni soitin taas pari puhelua.

KIPEÄ POTKU PÄÄHÄN

Kun Juha aikanaan soitti minulle uuden regioonan vuoksi, tuli myös esiin se, että Kirsin, Kirstin ja minun huomioni jossakin kengässä olevasta kivestä tuli entistä näkyvämmäksi, sillä Juha kysyi mielipidettäni siitä, että regioonan henkilöstöjohtajaksi ja minunkin esimieheksi nimitettäisiin virolainen kollegani, ikänsä puolesta tyttärekseni sopiva nainen nimeltään Piret Põldre sekä,  että Kirsti tässä yhteydessä  irrotettaisiin ryhmästäni ja myös hän raportoisi suoraan Piretille. Mitäs sitä ikääntyvä suomalainen mies voi muuta toivoa, kuin saada pomokseen nuoren virolaisen naisen, joten sanoin hyväksyväni ajatuksen siltä osin täysin. Sanoin myös että Kirstin irrottamista ryhmästäni en tulisi hyväksymään, koska sitä ei voi millään logiikalla perustella. Olen parin kertaan aiemmin todennut sen, että minulle ei ole tuottanut vaikeuksia luopua alaisistani, mutta tämä kerta muodosti poikkeuksen kahdesta syystä. Ensinnäkin siinä on kysymys minun halveksimestani ja pelkäksi työsuhdeosaajaksi leimaamisesta, ja toisekseen kuka paremmin voisi sopia henkilöstöjohtajan alaiseksi, kuin henkilöstön kehittämispäällikkö. Tiesin tosin hyvin, ettei oma näkemykseni asiaan vaikuta, vaan muutos tullaan toteuttamaan, niin kuin tultiinkin.  Juha perusteli Kirstin poisottoa lievästi sanottuna erikoisella tavalla. Hän nimittäin sanoi jotenkin niin, että Kirsti on meistä se, jotka matkustaa muissa toimipaikoissa. Ensinnäkin perustelu oli tosiasioiden vastainen ja toisekseen, jos elettäisiin tasa-arvoisesti päälliköitä kohdellen, ja kaikilta päälliköiltä otettaisiin pois ne alaiset, jotka tekevät työmatkoja esimiestään enemmän, niin Eltel joutuisi sangen erikoiseen tilanteeseen.

Kirstin kommentti oli se, että hän olisi mieluummin jatkanut minun alaisuudessani, koska minun kanssani on helppo hoitaa asioita.

Suomen talousjohtaja Maria Stocks ei tainnut suhtautua yhtä myönteisesti ajatukseen regioonan hallinnon keskittämisestä, kuin minä, sillä jonkin ajan kuluttua hän osoittautui olevan raskaana. Hänen tilalleen Suomen talousjohtajaksi ei nimitetty ketään, mutta regioonatasolle nimitettiin konsernin sisätä nainen, jota en tuntenut juuri lainkaan.  Jonkin aika nimityksen julkaisemisen jälkeen nimitys peruttiin, koska paikalle piti nimittää hallituksen puheenjohtajan suosikki Satu Koskinen ISS:stä. Tämä nimitysfarssi on ehdottomasti urani aikaisen henkilöjohtamisen pohjanoteeraus.

NELOSEEN

Uutta organisaatiorakennetta seurasi jälleen muutto. Silloin taidettiin jo elää vuotta 2008. Tällä  kerralla huoneeni oli nelosessa tulevaa ennakoiden lähellä kerroksen ulko-ovea muun regioonan väen istuessa syvemmällä kerroksessa. Nelosessa en ollut aikaisemmin ollutkaan, joten yli seitsemän vuoden pituisen Eltel –urani ajan ehdin istua Perkkaan toimitalon jokaisessa kerroksessa ja yletä ykkösestä neloseen.

Vanhan organisaation aikana ennen neloseen muuttamista jouduin kuitenkin mukaan hoitamaan yhtä sangen inhottavaa juttua. En tiedä mistä tahto oli lähtöisin, mutta Juha ja hänen kakkosensa sen minulle esittivät. Ratasähköistyksestä oli saatava neljä toimihenkilöä pois. Nämä neljä olivat tietysti ikärakenteen yläpäästä ja kolme heistä lisäksi vanhoja ivolaisia. Yritin puhua siitä, että tällainen hanke voitaisiin tulkita ikärasismiksi, mutta huomasin Juhan kasvoilta sen, että asia on jo päätetty, eikä vastaanpulikointi ole sallittua. Oma suhtautumiseni oli ristiriitainen, sillä toisaalta oli ilmeistä, että em. Possu –projektin päättymisen vuoksi yksikössä saattoi olla liikaa toimihenkilöitä, mutta toisaalta sieltä oli jo lähtenyt vapaaehtoisesti aika monta toimihenkilöä, ja lisäksi oli ilmeistä, että mainittujen neljän tilalle tultaisiin rekrytoimaan uusia toimihenkilöitä. Asianomaisen abujohtajan kanssa hoidimme kuitenkin asian kohtuullisen hyvään lopputulokseen. Yhdelle neljästä löytyi tosin uusi työpaikka talosta. Irtisanottujen joukossa oli myös Pentti Hulkkonen, jonka haluan ottaa tässä esiin. Pentti on ollut alusta alkaen sähköistämässä Suomen ratoja. Hänellä on siis aivan ainutlaatuinen osaaminen alalta. Lisäksi hän oli pidetty niin esimiehenä kuin asiantuntijanakin ja olisi itse halunnut jatkaa vielä monta vuotta. Hänen mukanaan Eltelistä poistui hiljaista tietoa enemmän, kuin ehkä kenenkään muun mukana. On vaikea kuvitella toista firmaa, joka olisi irtisanonut Pentin ja aikonut silti jatkaa rautateiden sähköistystuotetta.    Ratasähköistyksen johtaja Mikko Törmä osoitti prosessin alussa suurta johtajuutta ilmoittamalla, että hän ei hyväksy irtisanomisia, koska niihin ei ole perustetta.  Mikon johtajuus ei päättynyt siihen, vaan Mikko yhdessä kymmenkunnan muun yksikön toimihenkilön kanssa irtisanoutui yhtiön palveluksesta ja perusti Eltelin kanssa ratasähköistysurakoista kilpailevan  yhtiön,  jonka he nimesivät Ratatek Oy:ksi.  Ratatekin perustamisen jälkeen toistui Eltelissä sama näytelmä, joka jo nähtiin Mastmastersin syntymisen seurauksena. Johdon olisi luullut olevan tyytyväinen selvitessään jälleen monesta vanhasta ivolaisesta, mutta johto oli kiukkuinen, kuin ärsytetty mehiläinen.

Muutin neloseen tietysti innosta puhkuen, sillä olin utelias näkemään, minkälaisia ovat ne kansainvälisyyteen kykenevät henkilöt, joita sinne on runsaasti palkattu, ja joita ei siis voimayhtiötausta rasita.   Huomasin sen kyllä äkkiä. Aitoon kansainvälisyyteen kuuluu ilmeisesti se, että aamulla töihin tultaessa ei tervehditä työtovereita, vaan luikitaan huomaamatta omaan loosiin. Toinen merkittävä piirre on se, että kerroksen yhteiselle kahvitauolle ei osallistuta. 

Olen tässä tarinassa puhunut kohtuullisen usein kahvitauoista. Perkkaan toimitalon väki tekee etupäässä ns. aivotyötä.  En usko aivotutkijan olevan kanssani eri mieltä, jos väitän, ettei aivotyötä pysty tekemään kovin montaa tuntia yhteenmenoon ilman elpymistaukoa. Yksin omassa työpisteessä juotu kahvi ei elvytä ainakaan minua samalla tavalla, kuin yhdessä työtovereitten kanssa juotu kahvi. Lisäksi yhteinen kahvitauko parantaa organisaation ilmapiiriä luomalla yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Aivan erityisen hyvä puoli yhteisissä  kahvitauoissa on se tunnettu tosiasia, että työtoverit ratkaisevat kaikki mahdolliset ongelmat, mitkä meillä kullakin on.

Pian neloseen muuttamiseni jälkeen huomasin ahdistusoireitteni voimistuneen niin, että uneni laatu edelleen heikkeni ja olin väsynyt koko ajan. Lisäksi  koin ainakin kaksi paniikkihäiriökohtausta.  Nelosen muutto tuskin oli syynä, vaan henkilöstönkehittämispäällikön menettäminen ja pelko irtisanomisesta. Eräs Diacorin lääkäreistä määritteli tilani kohtuullista vakavammaksi ahdistumisoireyhtymäksi. Kaikissa asioissa on myös hyvät puolensa. Osittaisessa terveyden menettämisessä on se hyvä puoli, että kaikissa työehtosopimuksissa oleva irtisanomisjärjestys suojelee erityisesti saman työnantajan palveluksessa osan työkyvystään menettäneitä toimihenkilöitä ja työntekijöitä.  Tosin aloin myös ajatella sitä, että ei irtisanominen ehkä olisi terveyteni kannalta huono ratkaisu.

Ensimmäisessä välisessämme tavoitekeskustelussa Piret yritti motivoida minua kertomalla, ettei hän ole huomannut kenelläkään Eltelin johtoon kuuluvalla olevan mitään minua vastaan, vaan päinvastoin osaamistani arvostetaan, ja Eltel on onnellinen saadessaan pitää minut. Kuultuani tämän olin tietysti tyytyväinen, mutta ehdotin Piretille, etten sairauteni vuoksi on ole sopiva siihen nimelliseen rooliin mikä minulla on, vaan pyysin häntä ottamaan välittömään alaisuuteensa myös muut alaiseni ja tekemään minusta asiantuntijan. Piret sanoi puhuvansa asiasta Juhan kanssa. Parin viikon kuluttua Piret kertoi, että he olivat Juhan kanssa sitä mieltä, että minä olen liian hyvä esimies menetettäväksi. Tämä antoi minulle tietysti uskoa tulevaisuuteen.

TAAS  HUONO UUTINEN

Uskoni tulevaisuuteen romahti pian edellä mainittujen tapausten jälkeen, kun Taru eräänä maanantaiaamuna tuli kahville. Ennen kahvinhakua hän kertoi minulle varsinaisen uutisen. Hän oli menossa kahvimme jälkeen pomonsa luokse sanomaan itsensä irti yhtiön palveluksesta. Onnitellessani Tarua valittelin hänelle sitä, että jään tavallaan aivan yksin, kun kaikki parhaat työtoverit ovat jo aikaisemmin häipyneet voimajohtoväkeä tosin lukuunottamatta, mutta heitä tapaan entistä harvemmin muutettuani neloseen.  Sanoin Tarulle myös niin, että heti tullessani putki-ikään rupean hankalaksi. Sitten nähdään, mistä puusta uusi johto on tehty.

Tarun lähtö aiheutti Perkkaan toimitalossa jopa suuremman huomion, kuin Aimon lähtö.

INCH KÄYTTÖÖN

Inchin käyttöönotto alkoi Suomessa. Se oli jo aikaisemmin otettu käyttöön Virossa. Ensimmäiset kokemukseni siihen sisältyvästä ERP:stä osoittivat sen, että kaikki ne vetoomukset, jotka olin kehitystyön aikana esittänyt, olivat menneet kuuroille korville. Järjestelmä oli monimutkainen ja vaikeakäyttöinen, ja sen vasteajat olivat pitkät. Kun nämä ongelmat tulivat esiin jo Perkkaan verkossa, niin maakunnissa ne ovat olleet moninkertaisia.  Samaa todisti maakunnista tullut palaute. Palkanlaskentaohjelmaksi valittu Persona sen sijaan toimi yli odotusteni. Sitä on helppo käyttää ja se toimi nopeasti. Raportointi sujuu hc –indikaattorien osalta murto-osassa siitä ajasta, jonka sen tekeminen Liinoksella vaati. ERP:ssä käytin lähinnä laskujen hyväksymistä, alaisteni työmuistioiden hyväksymistä sekä henkilöstön tietojen katselua tarvittaessa.  Laskujen hyväksyminen on tehty kokonaan reskontran lähtökohdista, mikä taas reskontran termejä tuntemattomalle toimihenkilölle tekee laskujen hyväksymisestä tuskaisaa. En tullut kirjoittaneeksi muistiin niitä ilmoituksia, joita laskujen hyväksymisen aikana saattoi tulla, mutta osittain se oli aivan uutta suomenkieltä.  Jotain kuvaa vasteajoista saa, kun kerron, että siirtyminen esimerkiksi laskujen hyväksymisestä työmuistioiden katseluun kesti niin kauan, että sen aikana ehti hyvin käydä mukavan työtoverin kanssa tarkastamassa kellarikerroksessa olevan väestösuojan kunto, eikä ollut kiirekään. 

ERP on tosin vain osa Inchiä. Inch kattaa myös toiminnansuunnittelun ja seurannan ja paljon muuta. Viime aikoina tapaamieni elteliläisten mukaan järjestelmä toimii nykyään kohtuullisen hyvin ja luotettavasti, mistä olen entisten työtovereitteni puolesta iloinen. Tosin tapaamani elteliläiset ovat työssä Perkkaalla ja Olarinluomassa hyvien yhteyksien päässä.

RAHAA!

Satu Koskisen mukana Elteliin tuli aivan uudenlainen mentaliteetti. On uskomatonta, mitä vahvatahtoinen nainen voi saada aikaan.  Ainoa merkitsevä asia on kuukauden tulos. Siinä mentiin minun aikanani jopa niin pitkälle, että työntekijöiden ikiaikaisen tuntipalkkalaskennan aikataulua muutettiin. Kautta aikojen koko teollisuudessa tuntipalkkajaksot ovat olleet kahdenviikon mittaisia ja päättyneet joka toinen perjantai. Satu halusi muuttaa jaksot päättymään kuukauden perjantaitten sijasta tiettyinä kuukauden päivinä. Sadun peruste oli se, että väärän kuukauden aikana päättyvä jakso vääristää edellisen kuukauden tuloksen, kun tuloksen laskijoilla ei ole tarkkaa tietoa loppukuun summista.  Ihmetystä minussa herätti se, että tällaista ongelmaa ei ole tietääkseni ainakaan teollisuuden piirissä havaittu tai siitä ei ole välitetty niinä vuosikymmeninä, joiden aikana laskentatapa on ollut käytössä.

Tuntipalkkojen laskentaan liittyy viimeinen sisäinen palaveri, johon Eltelissä osallistuin. Kyseessä  oli Juhan, minun ja toimihenkilöitten luottamusmiesten palaveri Espoon jäähallissa. Myös seuraajani oli mukana.  En ole koskaan aikaisemmin nähnyt toimihenkilöiden luottamusmiehiä niin suuttuneina, kuin he palaverin alussa olivat. Syy oli tuntipalkkojen laskentajaksoissa tehty muutos. Eltelillähän on paljon viikottaisella komennuksella olevia asentajia. Kautta aikojen he ovat palanneet toimipaikkaan perjantaina iltapäivällä täyttämään tuntilistojaan.  Nyt he joutuivat keskeyttämään työnsä ja tekemään ylimääräisen matkan toimipaikkaan täyttääkseen tuntilistansa aikataulun mukaisesti.  Tämä aiheutti tietysti hankaluuksia työn tekemiseen, vähensi laskutettavien tuntien määrää sekä aiheutti ylimääräisiä matkakuluja. Juha oli vaivautuneen näköinen, mutta ei voinut muuta, kuin luvata puhua Sadun kanssa. Satuhan ei antanut periksi. Seuraavaksi sanomani ei liity erityisesti Satuun, vaan puheliaisiin naisihmisiin yleisemminkin. Naisillahan tunnetusti aivokurki toimii paremmin, kuin miehillä.  Olen ollut havaitsevanani, että liikenne naisten aivokurjessa näyttää olevan yksisuuntaista. Paluuliikennettä ei ole. Kyseessä ei siis ole tieteellinen havainto, vaan nojatuolifilosofiaa eli huuhaata.

SÄHKÖVERKOT JA TELEVERKOT ERILLEEN

Regioonajaon lisäksi 3i:n omistajapolitiikassa on toinenkin merkillinen asia. Se on halu eriyttää sähkö- ja televerkkotyöt toisistaan, vaikka pyrkimys on tähän asti ollut yhdistää ne, mikä antaisi Eltelille huomattavan kilpailuedun. Niinpä abu- ja aluepäällikköverkosto pantiin uusiksi. Nyt Eltel Networks Oy:ssä on verkkopalveluissa kaksi abua. Ne ovat sähkö ja tele. Sähköabun johtajaksi ei Eltelin sisältä löytynyt ketään, vaikka olisi löytynyt, vaan tehtävään kutsuttiin YIT:stä Päivi Hakala. Teleabun johtajaksi nimitettiin Janne Kallionpää. Janne siis pääsi tai joutui kunnon uraputkeen Eltelissä, eikä ainakaan  minulla ole mitään sitä vastaan. Jannehan tuli Elteliin vain pari vuotta aikaisemmin hoitamaan Teliasoneran avainasiakaspäällikkyyttä. Kummallakin abulla on omat aluepäällikkönsä.  Minulla ei ole lainkaan teknistä koulutusta, mutta sen olen huomannut, että tekniikkaa vie koko ajan sähkö- ja televerkkoja yhteen. Sen vuoksi en voi sanoa yllättyneeni, kun luin tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä 2009 Helsingin Sanomista asiaan liittyvän uutisen. Se oli se, että Nokia – Siemens Networks tähtää energiaverkkoihin. Lehden mukaan laajentuminen energia-alalle on loogista, sillä tele- ja sähköverkot sisältävät yhteisiä piirteitä. NSN:n mukaan sen tekniikkaa voidaan soveltaa älykkäiden energiaverkkojen hallintaan. Perusteena ovat kokemukset  valtavien tietomäärien hallitsemisesta reaaliaikaisesti.

Pakko on siis kysyä, onko Eltelin nykyinen abujako seurausta tietämättömyydestä vai onko 3i:n tarkoitus paloitella Eltel ja myydä se osina eteenpäin?

Ei kestänyt kovin kauan maaorganisaation lopettamisen ja Aimon poistumisen jälkeen, kun asiakkaat alkoivat vähentää tilauksiaan Elteliltä.  Myös sähköyhtiöiden ja teleoperaattorien tapa kilpailuttaa alueita on urakoitsijoiden kannalta kiusallinen, sillä vaikka esimerkiksi Eltelin tilauskanta teleoperaattori X:ltä ei kokonaisuudessaan vähentyisikään tai vaikka se suoristaan lisääntyisi, niin alueelliset muutokset aiheuttavat yhdelle alueelle lisätyövoiman tarvetta, mutta toiselle supistustarvetta. Oltuaan muutaman kuukauden regioonan johtajana Juha abu –johtajille ja minulle sekä luottamusmiehille viestin, jossa hän kertoi tulleensa siihen tulokseen, että Helsingin aluetta ja ratasähköistystä lukuunottamatta kaikilla alueilla on liikaa työvoimaa. Viestissään Juha määräsi abu –johtajat hommin ja minut varmistamaan se, että kaikki menee lakien ja tessien mukaisesti.  Kävinkin pitämässä irtisanomisia ja lomautuksia koskevan koulutustilaisuuden junamatkojen päässä olevien alueiden esimiehille, mutta kauempana olevien kanssa koulutus hoidettiin puhelin- ja nettineuvotteluna. Puhelin- ja nettineuvottelu on todella käyttökelpoinen tapa pitää  kokous. Lisäksi sitä voi pitää ympäristömyötäisenä tapana, sillä jääväthän sen ansiosta kulkemisesta syntyvät päästöt syntymättä.

Käydyissä yt –neuvotteluissa tarjottiin halukkaille mahdollisuutta siirtyä Helsingin alueelle tai ratasähköistykseen. Luottamusmiehet olisivat halunneet, että ne työntekijät, jotka ovat valmiita siirtymään, voisivat pysyä nykyisen työhönottopaikan kirjoilla ja tehdä komennustyötä esim. Helsingissä.  Muutama tällainen mahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi tarjottiinkin. Perusteena oli se, että työntekijä voi tällä tavalla kokeilla esimerkiksi Helsingissä työskentelyä ja päättää sen jälkeen, haluaako hän siirtyä pysyväisluontoisesti pääkaupunkiseudulle.  Melko harva asentaja siirtyi edes komennukselle kokeilemaan työskentelyä toisella paikkakunnalla, enkä tiedä, tapahtuiko pysyviä siirtymisiä missään. No yhden kyllä tiedän, mutta siinä oli kysymys naisen vetovoimasta.

Em. yt –neuvottelut johtuivat operaattorien kilpailuttamisen seurauksena tapahtuneista urakoitsijan vaihdoista.  Uusi urakoitsija luonnollisesti palkkaa entisen urakoitsijan parhaina pidetyt asentajat.  Kun tämä tapahtuu samalla alueella monta kertaa kahden tai kolmen vuoden välein, niin siitähän pitäisi seurata se, että loppujen lopuksi jäljellä ovat vain huippuluokan asentajat.  Käytännössä niin ei kuitenkaan tapahdu, sillä huippuja on niin vähän, että töiden suorittamiseksi tarvitaan muitakin.  Lisäksi on huomattava se, että luokittelu huippuihin ja muihin on tunnepohjaista, eikä siis aina vastaa todellisuutta.  Palaan tähän tarkemmin esitykseni loppuosassa johtamista pohtiessani.

TOIMIHENKILÖILLE TELEYHTIÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

2007 käytyjen tes –neuvottelujen seurauksena Eltelin piti ottaa käyttöön uusi toimihenkilöitä (ei ylempiä) koskeva palkkausjärjestelmä. Siinä missä työntekijöiden järjestelmäksi sovittiin energia-alalla kehitetty järjestelmä, sovittiin toimihenkilöiden osalta tietoliikennealan vanhan järjestelmän käyttämisestä. Se ei kovin paljon poikennut energia-alan vastaavasta, joten uskalsin ehdottaa toimihenkilöiden luottamusmiehille sitä, että uusien vaativuusarviointien tekemisen sijasta hoitaisimme muutoksen yhteisesti sopimallamme muutoskertoimella. Luottamusmiehet eivät kuitenkaan olleet valmiit suostumaan ehdotukseeni. Kielteistä kantaansa he perustelivat sillä, että energia-alan järjestelmä  on ollut käytössä jo vuosia, ja päässyt osittain vesittymään, koska arviointeja ei ole päivitetty ensimmäisten arviointien jälkeen, vaikka toimet ovat muuttuneet ja uusiakin toimihenkilöitä  on palkattu ja ulkoistusten mukanakin vastaanotettu kohtuullisen paljon.  Peruste oli minusta niin hyvä, että suostuin mielelläni luottamusmiesten ehdotukseen. Päätökseeni vaikutti myös se into, millä esimiehet olivat ennen lähteneet toimien vaativuusarviointi –projekteihin  mukaan. Päätimme luottamusmiesten kanssa noudattaa aikaisemmin omaksuttua menetelmää. Se tarkoitti sitä, että järjestelmän käyttöönottovaiheessa vaativuusarvioinnit tehdään työryhmissä, joissa ovat mukana asianomainen esimies, kaksi eri abuista tulevaa luottamusmiestä ja minä.  Tällaisella kokoonpanolla saadaan tietysti arvioitavia toimia koskeva asiantuntemus, mutta myös koko yhtiöitä koskeva tasojen yhtäläisyys. Kiristynyt kuukausiseuranta vai mikä lie vaikuttanut, mutta tällä kerralla esimiehet eivät olleetkaan yhtä innostuneita lähtemään arviointityöhön mukaan, kuin aikaisemmin. Arvelen kiristynyttä tulosvaatimusta syyksi sen vuoksi, että innostus arviointeihin ryhtymiseksi näytti olevan  suorassa suhteessa yksikön tuloksen tekemisen kykyyn. Otin alunperin tavoitteeksi saada homma pulkkaan vuoden 2008 aikana, mutta esimiesten haluttomuus esti sen. 2008 loppuun mennessä arvioinneista oli tehty runsas kolmasosa.  Haluttomuuttaan esimiehet perustelivat muilla kiireillään. Se on sikäli sääli, että ainakin itse esimiehenä olen kokenut toimien vaativuusarviointien esimiestä palkitsevan vaikutuksen. Se lieventää edellä kuvaamani tunnepohjaista päätöksentekoa, mikä tosin aina ei välttämättä ole esimiehen mieleen. Kaikkien niiden arviointikokousten aikaan, joihin vuosien varrella olen osallistunut, olen nähnyt jos jonkinlaista esimieskäyttäytymistä.  Noin puolet esimiehistä haluaa saada arvioinnit mahdollisimman korkeiksi osoittaakseen arvostavansa alaistensa työtä, kun taas toinen puoli nuukuuteen taipuvaisena haluaa pitää arvioinnit mahdollisimman alhaisilla tasoilla.  Lisäksi se, että arvioinnit tehdään niin, ettei arvioitavien toimien hoitaja ole tiedossa, on tuottanut katkeriakin yllätyksiä tunnevaltaisesta suhtautumisesta johtuen. On jopa esiintynyt sellaista käyttäytymistä, että jo hyväksyttyä arviointia olisi pitänyt henkilöllisyyden selvittyä jälkeenpäin muuttaa. Kun sitten luottamusmiesten kanssa yhdessä olemme kieltäytyneet tekemästä sitä, on jopa esimiehelleni soitettu ja yritetty sitä kautta saada muutos aikaiseksi. Varsinkin kaikki IVOn ja Fortumin aikaiset esimieheni sekä tietysti Aimo ovat kuitenkin olleet ehdottomana tukenani. Luottamusmiesten käyttäytymistä voin ainoastaan kehua. Kaikilla heillä on kiistattomana lähtökohtana ollut se, että kukin toimi arvioidaan järjestelmän tarkoittamalla tavalla, eikä yli- tai alitasoisia arviointeja sallita eikä niihin pyritä. Sähköliiton toimitsija Markku Vuoti sanoikin eräässä liittojen koulutustilaisuudessa pistämättömästi, että kummankaan osapuolen ei pitäisi mennä arviointipalavereihin lompakon kanssa.

LOPULLINEN HUOJENTAVA POTKU

Joka kerran, kun Juha kutsui minut luokseen varauduin siihen, että nyt se tapahtuu. Ehdin kuitenkin olla lähes puolen vuoden ajan ns. putkessa, kun se vihdoin marraskuun viidentenä päivänä 2008 tapahtui.  Päivä oli keskiviikko. Tosin jo sitä ennen olin ihmetellyt liikkelllä olevia sähköpostiviestejä, joissa pitkäaikaiset työtoverini kertoivat lähtevänsä yhtiöstä. Näistä viesteistä näki selvästi sen, että esikuntaan ei enää jäisi lisäkseni yhtään ns. vanhaa ivolaista. Viides marraskuuta selvisi sitten se, että minulla on paikka jonossa, sillä kyseisenä päivänä klo 13.30 Juha kutsui minut huoneeseensa. Myös kakkonen oli paikalla. Juhan kertoi, että esikunnasta ollaan vähentämässä toimihenkilöitä,  ja minä olen yksi heistä. Tivatessani perusteita Juha kertoi, että kun myös Hannu-Pekka saa lähteä, niin Juha voi ottaa tilalle yhden uuden toimihenkilön, joka hoitaa molempien työt.  Aikaisemmin kuvaamissani Eltelin aikaisissa vakavissa keskusteluissa olen säilyttänyt pokkani, mutta nyt se enää onnistunut. Nauroin ääneen ja nauruni keskellä totesin, ettei sellaista superhenkilöä mistään löydy, mutta Juha vakuutti löytyvän.  Se minun  oli kuitenkin myönnettävä, että peruste sinänsä on työsopimuslain mukainen toiminnan uudelleen järjestely eli laillinen irtisanomisperuste.

Yt –laissahan säädetään työsuhteen päättämistä koskevissa kohdissaan, että yt –menettely aloitetaan antamalla joko työntekijälle (myös toimihenkilöt) tai määrän ollessa suuren luottamusmiehille neuvotteluesitys eli kutsu neuvotteluun. Kutsussa on mainittava käsiteltävät asiat, mutta oleellista on se, että ensimmäinen neuvottelu voi olla aikaisintaan viiden vuorokauden kuluttua kutsun antamisesta lukien.   Eltel vähän oikaisi lain tarkoittamaa tapaa eli Juha kutsui huoneeseensa ja kertoi, että joudut lähtemään. Omassa tapauksessani tällä ei ole sen suurempaa merkitystä, sillä Juhan tarkoitus ei ollut se, että lähden saman tien, vaan että työsuhteeni päättämisprosessista tulisi pitkä, jotta ehtisin tehdä rästissä olevat työt ja ennen kaikkea perehdyttää tämä uusi superhenkilö, kunhan Juha ensin löytää hänet. Kelpasin siis perehdyttäjäksi, mutta en toimen hoitajaksi.

Hyvä lukijani, jos muistat vielä, mitä Piret minulle sanoi noin vuosi aikaisemmin, niin yhtynet näkemykseeni, että johdon käsitys minusta muuttui nopeasti.

Puualan asiantuntijoilta kysyisin mielelläni vastausta siihen, mistä puusta Eltelin uusi regioonajohto on tehty?

Poistuessani kyseisenä päivänä työstä tunteeni olivat ristiriitaiset. Toisaalta  olin äärettömän pettynyt siihen, että tahtoni olla 68 –vuotiaaksi töissä ja siinä ohella kerätä IVOn eläkesäätiöedun avulla itselleni poikkeuksellisen korkea eläke, ja samalla ansaita yhtiölle merkittävä eläkemaksujen palautus, ei nyt sitten toteutuisikaan. Toisaalta tunsin myös tiettyä helpottunutta tunnetta kiusaamiseksi kokemani kohtelun vihdoin päättyessä. Saatoin lisäksi toivoa sitä, että uusi superhenkilö edes olisi nainen, jotta perehdyttämisestä tulisi hauskempaa. Päätin myös, etten toistaiseksi kerro puolisoani lukuunottamatta kenellekään tapahtuneesta. Tämä oli oikeastaan Juhan toivomus, sillä hän tarjosi minulle mahdollisuutta tiedottaa asiasta itse, mutta ei vielä tässä vaiheessa. Tämä selitti myös niitä saapuneita sähköpostiviestejä, joissa pitkäaikaiset työtoverini kertoivat päättäneensä lähteä yhtiöstä. Päätin tosin itse, että tuon tulevassa viestissäni esiin sen, että kyseessä on ajolähtö, eikä oma tahtoni.

Jatkoin työtäni normaalisti, enkä usko kenenkään huomanneen mitään. Tammikuun 2009 alussa vihdoin esitin Juhalle ensimmäisen version viestistäni, jossa kerron joutuvani lähtemään yhtiöstä. Käytin siinä ilmaisua ”saada kenkää”, mutta Juha ei siitä pitänyt, jolloin muutin sen muotoon ”yhtiö ei enää katso tarvitsevansa palvelujani”. Samalla sovin Juhan kanssa siitä, että jatkan työssä helmikuun loppuun asti, jonka jälkeen jään lomalle. Irtisanomisaikani alkaa 1.6.  Minulla oli nimittäin paljon enemmänkin vuosilomalain mukaista säästövapaata. Yhtiö maksoi loput lomakorvauksena lopputilissä. Tämä oli kyllä mälsä juttu, sillä osana työttömien kyykyttämistä työttömyyskassat lain perusteella laskevat, kuinka pitkän ajan palkkaa työnantajan lopputilin yhteydessä maksamat erilaiset korvaukset vastaavat, ja siirtävät työsuhteen kestoa laskennallisesti siihen asti, jolloin karenssi alkaa vasta siitä. Tämä sääntö tuli lakiin Ulf Sundqvistin työsuhteensa päättymisen yhteydessä saaman mitättömän korvauksen herättämän kateuden vuoksi. Korvaushan oli todella mitätön verrattuna nykyisten toimitusjohtajien saamiin korvauksiin. Minusta on väärin, että myös ansaitut lomakorvaukset vaikuttavat samalla tavalla, sillä siinähän palkansaaja menettää ansaitsemaansa ansiota, Jos olisin pitänyt lomat ajallaan, enkä jättänyt niitä säästöön, niin kassa olisi laskenut työsuhteeni päättyvän silloin, kun se todella päättyi irtisanomisajan jälkeen.

JÄÄHYVÄISVIESTI

Lähetin em. työsuhteeni päättymisestä kertovan sähköpostiviestin noin 240:lle suomalaiselle elteliläiselle, joiden kanssa olin eniten tehnyt yhteistyötä. Joukossa oli koko Perkkaan toimitalon henkilöstö. Sain viestiini eri tavoilla yli 350 vastausta.  Vastauksista on luettavissa montakin teemaa. Pääteema on kuitenkin ihmetys sen johdosta, että minä voin saada kenkää. Tähän liittyen kuulin keskusteluissa myös useammalta henkilöltä suoranaista pelkoa sen johdosta, että jos irtisanominen on niin helppoa, että minut voidaan irtisanoa, niin silloin kai kenet tahansa voidaan irtisanoa. Jälkeenpäin onkin nähty, että niin voidaan. Luonani kävi myös esimiehistä koostuvia lähetystöjä kysymässä sitä, voisiko asiaan vaikuttaa jollakin tavalla. Taisipa myös Juha saada osansa, mutta siitä en tiedä enempää.  Viestini oli välitetty myös Eltelin asiakasyhtiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden edustajille, sillä monet tiesivät, että minut tunnetaan niissä. Ulkopuolisilta saamani palauteviestit olivat vielä rajumpia, kuin yhtiöläisten lähettämät. En uskalla kertoa niistä enempää, mutta sitä ihmeteltiin, että Eltel lähettää  pois kaikki hyvät ja yhteistyökykyiset toimihenkilöt, ja palkkaa tilalle aivan toisenlaisia. Saamastani palautteesta on tulkittavissa myös se, että lähtöhalut Eltelistä ovat kovat, koska yhtiön katsotaan muuttuneen aivan toiseksi Aimon lähdön jälkeen, ja nyt sitten epäiltiin, että minun lähtöni vielä pahentaa tilannetta.

Sain myös kymmeniä lounaskutsuja ja saman verran kahvikutsuja sekä alkoholia niin paljon, että minun ei tarvinnut moneen kuukauteen käydäkään Alkossa. Lounas- tai kahvikutsuja tuli sekä yhtiön sisältä että yhtiön asiakkailta ja muilta yhteistyökumppaneilta. Kahta tai oikeastaan kolmea sisäistä kutsua lukuunottamatta ne ovatkin toteutuneet.

SEURAAJANI

Seuraajani koskeva toiveeni toteutui, sillä pian em. viestini lähettämisen jälkeen Juha tuli esittelemään minulle palkkaamansa superhenkilön, jonka tuli siis hoitaa sekä Hannu-Pekan että minun työni. Hän oli Sari Saantola, joka tuli Elteliin Etolasta eli täytti täysin Eltelin avainhenkilöiltä edellytettävät vaatimukset. Lähtiessäni sinä päivänä töistä olin harvinaisen innostunut. Toki lähtöni herättämä, odotukseni ylittävä myönteinen huomio oli jo sinänsä omiaan tervehdyttämään minua.

Juha oli ilmeisesti itsekin jollakin tavalla hämmentynyt, sillä hän oli kertonut eräille ulkopuolisille tahoille, että olen jäämässä eläkkeelle. Sen seurauksena Eltelin eläkevakuuttajan Varman nykyinen ja edellinen Eltelin asioita hoitava yhteyspäällikkö tulivat luokseni tuomaan lahjaa, jonka he tapaavat antaa eläkkeelle lähteville firmojen yhteyshenkilöilleen. Tilanne oli lievästi sanottuna kiusallinen.  

Minulla oli noin puolitoista kuukautta aikaa perehdyttää Sari. Se olisikin riittänyt, jos meillä kummallakaan ei olisi ollut muuta puuhaa.  Perehdyttämisen teki kannaltani jännittäväksi se, että Sarissa on naisena jotakin, joka kiehtoo minua. Harvoissa naisissa nimittäin on. Senkin vuoksi olisin toivonut, että meillä olisi ollut enemmän yhteistä aikaa. 

LOPPUNI ELTELISSÄ

Yksi kalenteroimani tilaisuus oli Kirsti Kulojärven avuksi palkatun harjoittelijan järjestämä uusien elteliläisten perehdyttämispäivä, johon myös minut kutsuttiin kouluttajaksi. Päivä oli 12. helmikuuta, mutta harjoittelija lähetti ennen sitä viestin, jossa hän siirsi jo sovittua päivää. Syy oli kuukausiraportointi. Kunkin kuukauden tietyt alkupäivät kun on varattu raportointiin.  Minusta on erinomaista, että nuori harjoittelija oppii työelämän aakkoset, joista yksi on siis se, että kuukausiraportointi on tärkeämpää, kuin uusien työntekijöiden perehdyttäminen.

Kanssani irtisanottujen joukossa oli it:stä kolme toimihenkilöä. Tammikuussa 2009 lähetin it –päällikölle Suomessa asuvan kiinalaisen it –osaajan avoimen hakemuksen. Päällikkö innostui tyypistä ja totesi ryhmässään olevan kolmen henkilön vajauksen. Seuraavana päivänä kotimaisessa konserniyhteistyökokouksessa Juha kehui esikunnan pienentämisellä mainiten, että it:stäkin vähennettiin kolme.  Esikunta pieneni myös sen vuoksi, että kammeja ja logistiikkaryhmä siirrettiin keskitetyn hallinnon purkamisen yhteydessä abuihin. Palkkakulut eivät vähentyneet, eivätkä esikunnan tehtävät. Nyt ne vain hoidetaan muualla ja kulut kirjataan abuille. Tätä harrastettiin jo Fortumissa, enkä silloinkaan ymmärtänyt ketä tällaisella organisoinnilla yritetään pettää.

Infossa 26.2.2009 Juha Luusua esitteli jälleen nurin päin olevan sateenvarjon. Sillä kuvattiin sitä, että esikuntaihmisiä oli siirretty abuihin. Samassa infossa  myöhemmin Juha esitti tyytyväisenä, miten hallinnon yleiskulut on saatu oikealle tasolle, mutta ei enää maininnut sitä, että esikunnasta vähentyneet kulut on siirretty abuihin.

Mandatum Lifea eli entistä Henki-Sampoa on kiittäminen siitä, että viimeinen työhöni liittyvä Eltelin ulkopuolinen tapahtuma oli juhlava ja mielessä säilyvä. Itse asiassa se oli ehkä koko urani miellyttävin edustustehtävä. Olin nimittäin Mandatum Lifen kutsuvieraana Kalevala –juhlanäyttelyn avajaisissa Ateneumissa 26. helmikuuta 2009.

Avajaiset olivat kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma, mutta erityisesti kaksi asiaa haluan kertoa teille, hyvät lukijani. Juhlanäyttelyn tukijat olivat kutsuneet paljon kutsuvieraita, jonka vuoksi minä ja monen muut istuimme pääportaiden askelmilla, josta tosin oli suora näköyhteys esiintyjiin, joiden paikka oli kakkoskerroksessa portaita vastapäätä. Ministerin sijaisena juhlapuheen piti ministeriön korkea virkamies, jonka puheesta jäi erityisesti mieleeni kohta, jossa hän ihmetteli sitä, että Kalevala jatkuvasti inspiroi taiteilijoita. Näyttelyssähän oli vanhojen töiden lisäksi kymmenkunnan nykytaiteilijan näkemys Kalevalasta.  Puheessa puhuja arveli Kalevalan jatkuvan kiehtomisen johtuvan siitä, että historia ja menneisyys  ovat koko ajan keskellämme.

Toinen työsuhteeni päättymiseen liittyvä näyttelyasia on se, että paikalla olivat myös Kallion lukion Taskulyyrikot, jotka tekivät kutsuvieraille loitsuja kutsuvieraiden haluamaan tarkoitukseen. Pyysin heiltä loitsua ilkeälle johtajalle, joka irtisanoi minut. 15 minuutin toimitusajalla tytöt saivat aikaan odotukseni ylittävän loitsun, jonka liitän tähän Taskulyyrikkojen itsensä luvalla:

Työnantajan tuho

Saavu jo vihan vihuri,

tuiskutukka tuimamieli.

kostamaan komentajalle,

pahaiselle pomolleni

potkujen takia pahasti.

Päreiksi pistä toimistonsa,

tikuiksi työtilansa,

kaada kahvit housuillensa,

pullansa pureksi pahaksi,

kelvottomaks kellonhihna,

pikkusilpuks paperinsa.

Ennen lähtöäni lähetin vielä uuden viestin samalla jakelulla, kuin olin lähettänyt ensimmäisenkin työsuhteeni päättymisestä kertovan viestin. Uudessa viestissäni kerroin, että ellei töitä löydy, niin tavoitteenani on kehittyä osaamiseltani, mutta ei asemaltani, yhdeksi Helsingin johtavista flaneeraajista. Flaneeraus on alun perin Charles Bauderlairen käsite ja Pariisiin soveltuva. Flaneeraukseen kuuluu joutilaan maleksemisen ja kaupunkiympäristöä tarkkailevan kävelyn lisäksi osallistuminen tieteellisiin ja taiteellisiin harrastuksiin. Kotiin jäämisen jälkeen olen havainnut, että  Helsinki on selvästi riittävän suuri kaupunki kaikin puolin onnistuneen flaneerauksen harrastamiseen.

Sulkiessani Eltelin oven työssäolovelvoitteeni päätyttyä perjantaina Torstin päivänä eli 27. helmikuuta 2009 oli mieleni haikea. Jouduinhan jättämään taakseni työn, josta pidin sekä jopa 30 vuotta jatkuneita yhteistyösuhteita, mutta minulla oli montakin syytä olla myös tyytyväinen. Päällimmäinen tunne oli helpotuksen tunne.  Henkisesti raskas työ ja kiusatuksi tulemisen tunne ovat yhdessä vaikea kestää. Toinen tyytyväisyyden aihe oli se, että runsaan 32 –vuotisen yhtäjaksoisen palvelun jälkeenkin pystyin lähtemään talosta kieli terveen punaisena. Varsinkin uskonnollisten henkilöiden onkin syytä pyrkiä samaan. Tähän johtopäätökseen voi tulla esimerkiksi lukemalla Kuopiolaisen teologin Kari Kuulan kiehtovaa teosta ”Helvetin historia”. Kuulan mukaan on olemassa näkemyksiä, jotka yhdistävät kaikki helvettiä koskevat kirjoitukset niiden laatimisen ajankohdasta ja maanosasta riippumatta. Yksi tällainen asia on se, että kuumin paikka helvetissä on varattu niille ihmisille, jotka elämänsä aikana syyllistyvät petokseen. Ruskeakielisyyshän on yksi petollisuuden muoto.  Nyt tietysti kaikki te, jotka tiedätte uskonnottomuuteni sanotte, että totta kai ateisti helvettiin joutuu kielenväristä riippumatta, ja taidatte jopa olla oikeassa, sillä ei Kuulakaan lupaa ateistille taivaspaikkaa. Sen sijaan se paikka, mihin ateisti helvetissä joutuu, ei riipu ateismista, vaan ainoastaan siitä, miten hän on käyttänyt ainoan elämänsä täällä  maan pinnalla.

Lisäeläke ei enää poislähtiessäni ollut päällimmäisenä mielessäni. Syy on se, että marraskuun ja helmikuun välisenä aikana sain 33:n vuoden aikana rakentuneelta verkostoltani arvokkaan tiedon siitä, että voin edelleen hankkia itselleni jättieläkkeen, mutta Eltel ei valitettavasti enää pääse nauttimaan palautuksista.  Pidän vanhuuseläkkeen määrää tärkeänä sen vuoksi, että tunnetusti ihminen sairastaa elämänsä loppuvaiheessa eniten, joten on hyvä, että silloin on rahaa, sillä en jaksa uskoa kuntien talouden kestävän väestön lihomista, joten sairaanhoitokulut tulevat kasvamaan, vaikka ne nyt jo ovat vanhojen EU –maiden suurimpia.

TYÖTTÖMÄNÄ OLEMISEN ALOITTAMINEN

Toivottavasti polttaminen on vielä kaukana, sillä niin hauskaa on työttömänä eläminen ainakin, jos suhtautuu kyynisellä huumorilla työttömien kyykyttämiseen.  Ennen palaamistani työttömänä olemiseen haluan kertoa sen, että Kampin työ- ja elinkeinotoimiston toiminta on mielestäni ollut laadukasta ja täysin minua tyydyttävää. Valtion tuottavuusohjelmalta tosin toivoisi sitä, että virkailijoilla olisi hieman tehokkaammat kompuutterit ja ohjelmat käytössään. Kampin työ- ja elinkeinotoimisto muutti vuodenvaihteessa 2009 – 2010 Rööperiin. Se on valtion logiikkaa.

Myös omalta työttömyyskassaltani, joka on erityiskoulutettujen työttömyyskassa, olen saanut haluamani tiedot sekä päivärahapäätökset nopeasti ja täsmällisesti.

Työttömien kyykyttämisestä ei pidä syyttää sen paremmin työ- ja elinkeinotoimistoja kuin työttömyyskassojakaan, sillä ne noudattavat sitä lainsäädäntöä, josta eduskunta on päättänyt. Kyykyttäminen ei tosin ole yksistään säädösasia, vaan ainakin minua ottaa päähän monien päättäjien selvästi ja jatkuvasti esiintuoma työttömien syyllistäminen. Se näkyy esimerkiksi työttömyysturvaa koskevissa keskusteluissa, joissa jo laajasti tunnutaan uskovat se, että leikkaamalla etuja saadaan työttömät töihin. Pitkän työkokemukseni aikana olen oppinut tuntemaan työttömiä ja heitä koskevia säädöksiä, ja nyt itsekin työttömänä tapaan tietysti muita työttömiä entistä useammin.  Ainakin 80 %:ia meistä työttömistä on aivan tavallisia suomalaisia, jotka menisivät töihin, jos työpaikan löytäisivät, vaikka ansiopäiväraha olisi lähes palkan suuruinen.  Jäljelle jäävästä enintään viidenneksestä suurin osa on henkilöitä, jotka on kirjattu työttömiksi toimeentulon vuoksi. Heidän työkykynsä on alentunut niin paljon, etteivät he pysty tekemään entistä työtään, mutta ei niin paljon, että he saisivat työkyvyttömyyseläkkeen.  Tässä joukossa on myös Eltelin entisiä asentajia, jotka eivät pysty enää asentajan työhön. Monet heistä olivat töihin pystyessään esimiesten mielestä alansa huippuja.  He saivat sairasvakuutuksen mukaista päivärahaa maksimiajan, mutta heidän työkyvyttömyyseläkehakemuksensa hylättiin. Ainoa toimeentulon vaihtoehto tällöin on työttömyysturva.

Keskeytän  lähetyksen Eltelistä tulleen tiedon vuoksi: Ei ollut Maria Stocksilla paluuta vanhempainlomalta töihin. Se ei taida olla sopivaa, että talousjohtajalla on korvien välissä muutakin kuin rahaa. On ehkä syytä korostaa sitä, että en millään tavalla paheksu enkä väheksy yhtiön oikeutta ja tarvetta tehdä tulosta. Sen vuoksi olen koko ajan käyttänyt ilmaisua ”muutakin kuin rahaa”. En myöskään usko, että yksipuolinen kuukauden tulokseen tuijottaminen tuottaisi yhtiölle parhaan mahdollisen tuloksen. Se nimittäin ajaa varsinkin vastuuhenkilöitä pois, kuten on nähty ja lisää muutenkin henkilöstön lähtöpaineita. Ei poislähtöä suunnitteleva työntekijä voi olla tehokkaimmillaan.

Ehdin urani aikana osallistua yli 700:n toimihenkilön tai työntekijän irtisanomiseen. Tänä aikana myös ns. putken ikärajaa nostettiin kaksi kertaa. Ensin työttömyyseläkkeelle johtavan putken ikäraja nostettiin 55:stä vuodesta 57:ään vuoteen ja kun 1940 –luvulla syntyneet lopettivat muilta paitsi itseltään työttömyyseläkkeen ja korvasivat sen ns. lisäpäiväoikeudella, niin putken alaikäraja nostettiin 59:ään vuoteen. Kuuluisassa sosiaalitupossaan keskusjärjestöt päättivät, että sitä nostetaan edelleen vuodella.

Samana ajanjaksona ei irtisanottujen ikärakenteessa ole tapahtunut muuta, kuin että keski-ikä on hieman laskenut. Syy on kaikkien ikääntyneempien loppuminen.  Putken ikärajan nostamisesta on siis seurannut entistä useamman henkilön ja perheen ajautuminen köyhyyteen 500:n maksupäivän loputtua ja sen vuoksi ajautuminen kunnallisen toimeentulon piiriin.  Toimihenkilöiden tai työntekijöiden työssäolon pidentämiseen ei ikärajan nostoilla ole ollut vaikutusta. Aineistoni on rajallinen ja tutkimusmenetelmä on mutu, joten hyväksyn sen, että edellä sanomaani sanotaan huuhaaksi,  mutta jos on olemassa luotettavampaa tutkimustietoa, niin ilman muuta olen halukas kuulemaan siitä.   Tammikuun 28. päivän A talk – lähetyksessä EK:n Jukka Ahtela perusteli EK:n halua putken poistamiseen jollakin tutkimustiedolla. Vielä samana iltana lähetin Ahtelalle viestin, jossa kysyin tarkempia tietoja tuosta tutkimuksesta. Viestini lähettämisestä on nyt kulunut yli viisi viikkoa, eikä Ahtela ole viestiini vastannut.  Minua itseänihän tämä ei koske, sillä kukaan ei ole edes esittänyt putken poistamista meiltä jo siinä olevilta.

Kunnes joku muuta osoittaa, olen varma siitä, että etuja leikkaamalla ei voida pidentää suomalaisten työssäoloa. Ainoa tapa vaikuttaa työurien pidentymiseen loppupäässään on työnantajiin vetoaminen ja tutkimustiedon hankkiminen. Jos ne eivät auta, mutta työuria halutaan edelleen pidentää, niin silloin ei auttane muu, kuin tehdä ikääntyneiden irtisanominen nykyistä hankalammaksi ja kalliimmaksi.  Heitänpä tässä samalla tutkimustietoa työhönottajille ja nimityksiä tekeville: Tiede –lehti numero 6/2010 kertoo amerikkalaistutkimuksesta, jossa koehenkilöitä pyydettiin lukemaan kuvauksia ryhmien välisistä ja yksilöiden välisistä konflikteista ja miettimään, kuinka tilanteet voisivat ratketa. Osoittautui että ikääntyneet koehenkilöt käyttävät muita kehittyneempiä ajatusmalleja, joihin sisältyy useita näkökulmia ja kompromissin mahdollisuuksia sekä käsitys tietojen rajallisuudesta.  Ikäihmiset olisivat arvokkaita työntekijöitä neuvonantaja-  ja neuvottelutehtävissä, tutkijat päättelevät. Tutkimuksen julkaisi Pnas.

Sosiaalipolitiikka aikoinaan pääaineenani lukeneena minua ärsyttää se, että sosiaaliturvaa pyritään käyttämään jonkin eturyhmän itsekkäiden tavoitteiden edistämiseksi. Sosiaaliturvaa pitäisi ajatella ihmisten toimeentulon välineenä.  Jo rautakanslerina tunnettu Otto von Bismarck ymmärsi sen, että sosiaalisten vallankumoussuunnitelmia voi tehokkaimmin vastustaa sosiaaliturvalla ja myöntyi ainakin eläkejärjestelmän, työterveysjärjestelmän ja tapaturmavakuutuksen käyttöönottoon, vaikka se ilmeisesti olikin hänelle vastenmielistä.

Putkelle voi minun puolestani tehdä mitä hyvänsä, mutta sitä moraalini ei hyväksy, että pitkän työuran tehneet enemmän tai vähemmän tunnesyistä kenkää saaneet ihmiset joutuisivat peruspäivärahan ja kunnallisen toimeentulotuen varaan. Moraalin lisäksi kielteistä kantaa voi perustella kuntien taloudella. Ei kai kukaan kuntien etua puolustavansa sanova kansanedustaja tai muu päättäjä voi tietoisesti kannattaa ratkaisua, joka lisäisi kuntien taloudellista rasitusta? Valtio tosin maksanee osansa toimeentulotuesta, mutta  toinen puoli rasittaa kuntia. Sitä paitsi on sangen kummallista, että peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat niin pienet, että niillä ei yksin ei pärjää. Peruspäivärahan nostamisen estää kuulema se, että peruspäivärahan nostaminen nostaisi myös ansiosidonnaista turvaa. Sehän olisi vallan kamalaa.

TYÖTTÄMÄ OLEMISEN KEVEYS

Kotiin jäätyäni olen lupaukseni mukaisesti harjoitellut ahkerasti flaneeraamista. Olen tosin jatkanut myös terveellisiä elämäntapojani, joihin kuuluvat ennen kaikkea juokseminen, jumppa ja terveellinen ruoka.  Vastuu lounaistani on jäänyt itselleni. Olen tosin tottunut siihen jo lomien aikaan.  Se mitä en osannut ajatella oli se, että syömiseen kotona kuuluu myös tiskaaminen. Astianpesukonetta en kuitenkaan ole hankkimassa, sillä minunhan on säästettävä.   Olen huomannut, että monen johtajan muistelmissa on resepti jostakin johtajan bravuuriruoasta. En aio olla huonompi, joten tässä teille resepti: Sanotaan ettei kevyttä ja hyvää ole, mutta se ei ole totta. Yksi esimerkki on kirkas lohi- tai kirjolohikeitto. Tämä resepti on yhdelle annokselle. Sitä varten tarvitaan ensinnäkin perunoita. Kaupoissa on nykyään pakasteissa keittovalmiita perunoita. Ne on kuorittu ja paloiteltu sopivankokoisiksi. Itse kyllä käytän ostamani perunapussillisen perunoita keittoonkin eli paloittelen ne itse. Marttojen ja muiden kauhuksi haluan kertoa sen, että jos perunat ovat hyvin pestyjä, ei niitä kannata kuoria. Mahdolliset idut ja pahentuneelta näyttävät kohdat on kyllä syytä leikata pois.  Kuoret antavat täyteläisemmän maun keittoon ja muihinkin perunaruokiin. Itse en tapaa kuoria perunoita milloinkaan, en edes tehdessäni perunasosetta.  Keiton kalan on syytä olla lohta tai kirjolohta  rasvojen vuoksi. Niitäkin löytyy monenlaisissa pakkauksissa. Itse käytän valmiiksi suikaloitua ja vain suolalla maustettua kirjolohta, koska kaupassani ei yleensä ole aitoa villinä kasvanutta lohta. Vielä tarvitaan kalaliemikuutio, juureskuutiopakkaus, pippuria (mustaa eli    mauste-), suolaa ja vesijohtovettä.

Noin neljän litran kattilaan lasketaan 1 -1,5  litraa vettä. Siihen murennetaan aivan murunen pala kalaliemijauhetta sekä suolaa. Voi kalaliemijauhetta toki laittaa enemmänkin, jos sattuu pitämään kalaliemestä.  Keitetään vettä, kunnes kalaliemijauhe ja suola ovat liuennut veteen. Sen  jälkeen lisätään juurekset, perunat ja 3 – 5 mustaa, kokonaista pippuria. Sopiva määrä juureksia on puolet kaupan juureskuutiopakkauksesta. Yhtä hyvin juureskuutiot voi tehdä itse, mutta paloittelu on vaativa homma. Annetaan juuresten kiehua 10 – 15 minuuttia, joka jälkeen 150 grammaa kalaa lisätään keittoon. Keitto saa vielä kiehua 15 –minuuttia, jotta kala kypsyy ja keitosta tulee mehevä. Ole varovainen aloittaessasi syömistä, sillä keitto on kuumaa. Jäähtymistä odottaessa kannattaa syödä esim. nauris – paprika – raejuustosalaattia, joskin sitä varten kotona on oltava naurista, paprikaa ja raejuustoa. Ruokajuomana käytän talouspiimää. Jälkiruokana syön yleensä pääruoasta riippumatta yhden luomuappelsiinin.

Olen muuten ihmetellyt sitä, että perunastakin on liikkeellä joku ihmeen huuhaanäkemys. Tosiasiassa keitetty peruna on mitä sopivinta ruokaa ihmiselle. Se on kevyttä ja terveellistä syötävää. Usein se on jopa hyvääkin. 

Sopivasti 2010 –vuoden alussa työttömyysturvaan tulee muutoksia, jotka joiltakin osin parantavat työttömien etuja, mutta toisaalta leikkaavat niitä. En osaa sanoa, onko kokonaisuus + vai – merkkinen. Omalta osaltani on helppo laskea, että jos joudun olemaan työttömänä vanhuuseläkeikääni asti, niin suurin osa työttömyyspäivistäni on lisäpäiviä. Siltä ajalta päiväraha alenee yli 15 %:ia. Se tarkoittaa myös sitä, että tappioni koko ajalta ylittää 10 000:n euron rajan verrattuna siihen, että turva laskettaisiin 2009 sovelletun mallin mukaan. Suuret yritykset rahoittavat ansiopäivärahan lisäpäivät kokonaan irtisanomiensa työntekijöiden osalta. Näin ollen Eltel saa tuon minulta poisotetun runsaan 10 000:n euron potin. Se on hyvä, sillä Eltel tarvitsee sitä enemmän, kuin minä.  Minulla ei ole pienintäkään ongelmaa säästää 10 000 euroa. Kyseessä onkin tulonsiirto kehitysmaiden naisilta ja lapsilta, matkailuelinkeinolta, kenkä- ja vaatekaupoilta sekä ravintoloilta Eltelille. Säästämisessäkin minua motivoi ympäristönsuojelu, sillä kuluttamisesta pidättäytyminen on ympäristöteko, jos joku. Itse asiassa se on tehokkain tapa, millä yksityinen ihminen ja kotitalous voivat toimia ympäristön ja luonnon hyväksi. Hauskaa se tosin on vain silloin, kun se ei ole pakollista.

Toisin kuin julkisuudessa usein mainitaan, kukaan työtön ei saa 60 %:ia vakiintuneesta ansiostaan ansiopäivärahaa, sillä vakiintuneesta tulosta leikataan  aina pois prosenttimäärä, joka vastaa palkansaajan maksamia pakollisia vakuutusmaksuja. 2010 tuo prosenttiluku on 3,5. Runsaan 2000 euron kuukausipalkkaan asti ansiopäiväraha on lähellä 60 %:a, mutta sen jälkeen se laskee tehokkaasti. Tämä  johtuu siitä, että 2691 euroa/kk ylittävästä palkasta otetaan huomioon vain 20 %. Seurauksena teollisuuden keskipalkkaisen ylemmän toimihenkilön saama ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on n. 35 %:ia vakiintuneesta palkasta. Hieman korkeampipalkkaisempana omani ei ole edes sitä. Leikkuri 2691:n euron palkasta ei ole järjestelmässä uusi, vaan leikkureita oli jo edellisissäkin malleissa.  Moisia ylempiä syrjiviä leikkureita ei voi selittää millään muulla tavalla, kuin ajattelemalla, että leikkureista on sovittu yöllä, ja YTN:n edustajat ovat olleet syvässä unessa. Samanlaiseen tulovajaukseen en olisi vajonnut missään toisessa Pohjoismaassa, mutta ne ovatkin hyvinvointivaltioita.

Työttömyyskassojen yhteisjärjestön TYJ:n sivuilla on paljon tietoa työttömyysturvasta. Sivuilla on myös yksinkertainen laskuri, joka laskee nopeasti ansiopäivärahan palkastasi. Se on päiväraha, jonka voi muuttaa kuukausiansioksi kertomalla sen luvulla 21,5.

Tulevien työttömien ja poliittisten päätösten tekijöiden on syytä muistaa se, että työttömän toimeentuloa vaikeuttaa pienen päivärahan lisäksi verotus ja menetettyjen työsuhde -etujen korvaaminen.  Työttömyysturvaa verotetaan ankarammin, kuin palkkatuloa johtuen siitä, että palkansaaja voi tehdä vähennyksiä, joita työtön ei voi tehdä. Palkansaajilla on palkkatulovähennys ja eläkeläisillä eläketulovähennys, mutta työttömillä ei ole työttömyyspäivärahatulovähennystä. Työn loppumisen myötä loppuvat yllättävän monet asiat. Taloudellisista vaikutusta on työsuhde-etujen loppumisella. Palkan lisäksi suuremmat työnantajat kustantavat osittain tai kokonaan auto- ja kännykkäedun, työterveyspalvelut, lounasedun sekä liikuntasetelit tai muun ns. tykytuen.  Työttömän on kustannettava itse kaikki nuo, ellei sitten elä ilman niitä.

Alhainen työttömyysturva kannustaa ainakin minua – säästämään.  Kerroin tuolla aikaisemmin, ettei lentäminen lentoyhtiön koneilla enää kiinnosta minua. Lomamatkoja ei tarvitse tehdä, koska ei ole vuosilomaakaan.  Pahoin pelkään, että oopperasta nauttiminen jää pääsylippujen kalleuden vuoksi vastaisuudessa radion varaan. Onneksi Welhon kaapeliverkko tarjoaa parhaan mahdollisen laadun hifi –vastaanottamiseen. Lisäksi YLE Teema lähettää aina silloin tällöin laadukkaan oopperataltioinnin. Tosin nekään eivät vastaa oopperan katsomossa istumista akustiikan ja ilmapiirin puuttumisen vuoksi.

Vaatteita ja kenkiähän työtön ei tarvitse lainkaan yhtä paljon, kuin työssäkäyvä tarvitsee.  Se on mielestäni pelkästään myönteinen asia, sillä inhoan sydämeni pohjasta  vaatteiden ja kenkien ostamista. Meille tulee kotiin aivan liikaa aikakauslehtiä. Osasta voi hyvin luopua. Ruoassa, kirjoissa ja kukkasissa en sen sijaan aio ainakaan aluksi säästää. Ruoassa tosin sen verran, että kun vuosilomien aikana olen käyttänyt eineksiä ja ulkona syömistä, niin se on loppunut kotiin jäätyäni. Enää en mene yksin ravintolaan syömään. Nyt ostan raaka-aineita ja teen lounasruoat itse. Se ei loppujen lopuksi ole kallista, sillä verottaja on kiskonut lounasruokailun verovapaan hinnan niin ylös, että sillä saa varsin loisteliaan lounaan. Työnantajan tukeman lounaan vähimmäishinta on 2010 alkuvuoden aikana 5,70 lounasta kohden. Juuri tällä viikolla eli tammikuun alkupäivinä 2010 ostin suosikkimarketistani komean palan naudan paistia, joka sattui maksamaan juuri 11,40 eli kahden tuetun lounaan hinnan.  Tein siitä paahtopaistia. Se riitti hyvin kolmelle henkilölle. Heidän kommenttiensa mukaan siinä oli jopa liikaa.  Lisäksi tulevat salaattiainekset, piimä sekä jälkiruokappelsiinit, mutta niiden arvo ei yhteensä ylitä kahta euroa, joten ateria tuli ainakin kolme euroa halvemmaksi, kuin kolme tuettua lounasta, eikä tuettu lounas useinkaan ole samaa tasoa.  Nyt alan ymmärtää sen, että vain reippaasti alle puolet henkilöstöstä käyttää tuettua lounasruokailua. Se on harmi niin yrityksen tykytoiminnan kuin kansanterveydenkin kannalta, sillä lounasravintiloissa ruoka on tutkitusti vähemmän rasvaista ja vähemmän suolaista, kuin ne vaihtoehdot, joilla lounas yleensä korvataan.

Yksi miettimäni säästökohde on minulle tuskainen. En erityisemmin välitä uimisesta muuten, mutta juoksun jälkeen uiminen tuntuu jostain syystä hyvältä. Silloin kun merivesi ei ole riittävän lämmintä tai liiallisen sinilevän valtaama eli suurimman osan vuotta olen käynyt muutaman kerran vuodessa uimassa hallissa.. Epäsuomalaista kylläkin, uimahalli on myös ainoa paikka, missä pääsen saunaan. Minulla on vielä työnantajan liikuntaseteleitä, joilla varmistin kevätkauden 2010 uinnit, mutta ensi syksynä taitaa olla edessä luopuminen, sillä uimahallien hinnat ovat työttömälle liian korkeat. Johtotähteni säästämisessä on ollut se, että elintaso laskee ja saa laskeakin kunhan elämisen taso pysyy. Uimahallikäyntien loppuminen taitaa valitettavasti laskea myös elämisen tasoa. Niin kyllä tekee oopperankin poisjääminen.

Hierojalla käynnin lopetin heti saatuani tiedon irtisanomisestani. Minulla oli aikaisemmin tapana käydä kerran ohjelman mukaisen juoksutaukoni aikana hierojalla. Se oli palkkio minulle, eikä suinkaan tarpeen lihasten kunnon vuoksi. Sen vuoksi edellytinkin hierojalta rentouttavaa hierontaa. Minusta sekä hierojan että esimerkiksi hammaslääkärin on oltava nainen. Miehen vastaanotolle en suostu menemään.  Tässä lähellä piti vastaanottoaan pitkään nainen, joka osasi rentouttavan hieronnan todella hyvin. Hän valitettavasti valitti usein, ettei liiketoiminta kannata,  kunnes hän päätti lopettaa.  Sen jälkeen etsin pitkään sopivaa. Kerran poikkesin Etu-Töölössä olevan thaimaalaisen hierojan vastaanotolla. Hänellä oli nimittäin ulko-ovessaan isokokoinen käsinkirjoitettu lappu, jossa luki ”ei seksipalveluja”.  Sekä hiertoja että rentouttava hieronta olivat yli odotukseni. Hieronnan päätyttyä ja maksettuani hän tarjosi minulle kahvia.  Juodessamme kahvia hän alkoi jutella siihen malliin, että hän voisi tarjota muitakin palveluja. Osoitin ovessa olevaa ilmoitusta. Sitä hän kommentoi sanomalla, että hän haluaa ensin nähdä, minkälainen asiakas on. Uskollisuuteen sitoutuneena miehenä kiitin kahvista ja poistuin. Kävellessäni kotiin päin olin kyllä hyvilläni siitä, että läpäisin esikarsinnan.

Opin työpaikkani kahvitauoilla senkin, että suomalaisen kuluttajan kannattaa googlettamalla verrata kestokulutustuotteiden hintoja Suomessa ja muualla, sillä niin voi säästää huomattavia summia. Olen jo pitkään harmitellut rannekellon vaihdettavia paristoja. Niistä tulee paljon ongelmajätettä, eikä vaihtokaan ole halpaa. Kaiken lisäksi kellokauppa laittoi viimeksi kellooni vanhan pariston, joka ei kestänyt, kuin muutaman viikon. Niinpä päätinkin syksyllä 2009 mennä keskustassa olevaan suureen alan liikkeeseen kysymään ns. kineettisiä kelloja. Siellähän niitä olikin, mutta kuluttajasuojalain vastaisesti yksikään hinta ei ollut näkyvissä. Hyllyssä oli kineettinen kello, joka näytti minulle sopivalta. Kysyin tyylikkäästi pukeutuneelta naismyyjältä kellon hintaa. Ilmeenkään värähtämättä hän ilmoitti hinnaksi 1000 euroa. Mehän tiedämme, ettei mikään hinta Suomessa ole 1000 euroa, vaan jos olisi, niin se olisi 999 euroa.  Illalla kotona googlasin kellon. Suomesta sen olisi saanut hintaan 440, mutta singaporelainen postimyyntiin erikoistunut myymälä tarjosi sen hintaan 147 euroa. Hintaan sisältyi kotiinkuljetus alla mainituissa maissa. Alla mainittuihin maihin kuului myös Suomi luokituksella fair. Toimitusajaksi arvioitiin 5 – 10 vrk. Tilasin kellon keskiviikkoiltana klo 23 Suomen aikaan. Maksu tapahtui luottokortilla.  Kuljetusliikkeen auto toi kellon maanantaina klo 10 eli neljän ja puolen vuorokauden kuluttua.  Kello oli erittäin huolellisesti pakattu. Mukana oli takuutodistus ja  käyttöohje, jossa todettiin, että mahdollisesti huoltoa tarvittaessa valmistajan huolto Suomessa on käytettävissä.  Parasta oli kuitenkin se, että maanantaina illalla myyjältä tuli sähköpostiviesti, jossa hän kysyi  mielipidettäni kaupan tekemisestä ja kellon kuljettamisesta.  Tällaista myynnin jälkeistä asiakkaasta huolehtimista ei Suomessa taida harrastaa kukaan. 

Globalisaatiota kannattaa käyttää omaksi edukseen, mutta edellä kertomallani esimerkillä en halua yllyttää  ketään ostamaan netistä hyödykkeitä ilman varmuutta myyjän rehellisyydestä. Jos myyjä on tuntematon, niin saattaisi olla hyvä ainakin googlata myyjän nimi ja katsoa tarkkaan, mitä Google löytää.

Kaikkein kipeimmältä tulojeni vähenemisessä tuntuu prosentin pieneneminen. Prosenttiliike lienee tuttu ainakin osalle teistä, hyvät lukijat?  Muille lienee syytä kertoa se, että prosenttiliike syntyi 1970 –luvulla vastalauseena sille, ettei mikään valtakunnan hallitus hallituspohjasta tai suhdanteista riippumatta ollut onnistunut nostamaan Suomen kehitysapua YK:n edellyttämälle 0,7 %:n tasolle. Eikä muuten ole tähänkään mennessä onnistunut. Kysymys ei ole rahasta, vaan tahdosta eli taas kerran tunteista. Tunnejohtaminen vaikuttaa rahanjakamiseenkin niin valtiollisella, kuin kunnallisellakin taholla. Siihen on rahaa, mitä pidetään tärkeänä, mutta siihen ei ole, mitä ei pidetä tärkeänä. On oksettavaa, että Suomi tavoittelee paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa 0,55 %:n kehitysavulla.

Prosenttiliike ei ole järjestö, johon liitytään, vaan liike, jonka ajamaan asiaan sitoudutaan. Sitoutujat maksavat yhden prosentin kaikista bruttotuloistaan kehitysapua. Olen omalta osaltani toteuttanut sen kahden järjestön kautta. Ne ovat Unicef ja Pääskyt.  Kumpikin järjestö tukee kehitysmaiden naisia ja lapsia. Se on minusta ainoa kestävän kehityksen mukainen tapa tehdä kehitysyhteistyötä. Naisten osaamista ja asemaa parantamalla ratkeavat vähitellen kaikki maailman suurimmat ongelmat diktatuureista ja ihmisoikeuksien polkemisesta aina luonnon tuhoamiseenkin. 

Bruttotulojeni romahdettua kolmannekseen entisestä myös prosentti tuloistani pieneni kolmannekseen. 

TYÖTÖN ETSII TÖITÄ

Nyt olen ollut  kotona lähes kymmenen kuukauden ajan. Vaikka olen nauttinutkin tästä ajasta, olisin mieluummin ollut työssä. Tänä aikana olenkin lähettänyt hakemuksen neljääntoista avoinna olleeseen työpaikkaan, mikä muuten ylittää muutosturvan mukaisessa työllistämisohjelmassani olevat tavoitteet, sillä ohjelman lähtökohta on vallan toinen. Olen ollut tarkka siitä, että hakemani työpaikat ovat vastanneet täysin omaa osaamistani  ja persoonallisuuttani. Olen tietysti liittänyt hakemuksiini tiivistelmän cv:stäni. Se osoittaa kiistatta laajan osaamiseni henkilöstöhallinnon alalta.  Yhteenkään haastatteluun minua ei ole kutsuttu, vaikka olen kertonut hakemuksessa, että vasta haastattelussa minusta saa oikean kuvan.  Saadakseni aineistoa tähän muistelmateokseeni soitin yhdelle työhönottajalle, jonka tarjoamaa työtä hain. Luvattuani pitää hänet ehdottomasti lähdesuojan piirissä hän kertoi menetelleensä seuraavasti: Hakemuksia tuli yli kolmekymmentä. Aluksi hän pyysi assistenttiaan tulostamaan ne, ottamaan heti hakijoiden joukosta pois ne hakijat, jotka olivat syntyneet ennen vuotta 1960 ja hävittämään hakemukset. Yhdeksän vuotta erotti minut haastattelusta.

Kaksi viimeistä hakemani työpaikka ratkesivat yllättävällä tavalla. Ensimmäinen oli kannaltani unelmatyö, sillä se oli osa-aikainen asiantuntijatehtävä. Työn sisältö oli minulle mieleen ja työpaikka kävelymatkan päässä.  En kelvannut työnantajalle edes haastatteluun asti, vaan tehtävään valittiin minua 12 vuotta nuorempi mies. Erikoiseksi valinnan tekee se, että valitulla miehellä on jo täyspäiväinen työ johtaja –nimikkeellä sekä dosentuuri yliopistossa.

Toinen tehtävä ja siis viimeisin hakemani oli myös unelmatyö, vaikkakin se oli kokopäiväinen. Ilmoitusta lukiessani minusta tuntui siltä, kuin ilmoitustekstejä kirjoitettaessa olisi ajateltu minua. Pitkän työajan korvasi se, että kyseinen työpaikka olisi varmistanut minulle paluun voimalaitosmaailmaan. Päätinkin hakemusta lähettäessäni, että ellei minua tälläkään kertaa kutsuta haastatteluun, niin en jätä asiaa siihen. Niin siinä kävi, että en saanut kutsua haastatteluun, mutta sitäkin mielenkiintoisemman perustelun, miksi minua ei kutsuttu. Perustelu oli se, että itse asiassa ilmoituksella haettiinkin ihmistä aivan toiseen tehtävään, kuin mistä ilmoituksessa oli kyse. Siihen tehtävään en tietenkään ollut omasta mielestänikään pätevä.   Lisäksi sain kuulla olevani aggressiivinen ja tuhonneeni mahdollisuuteni lopullisesti, koska uskalsin epäillä työnantajaa ikään perustuvasta syrjinnästä työhönoton yhteydessä.

TAITEITA JA TIETEITÄ KANSSA

Työn ikeestä vapauduttuani olen kuljeskelun ohella harrastanut tieteitä ja taiteita tasapuolisesti. Taiteet käsittävät niin kuva-, sävel-,  kuin teatteritaiteenkin. Myös kirjallisuus tietenkin kiinnostaa minua, ja se onkin ainoa taiteen laji, jota harrastan paitsi kuluttajana myös sisällöntuottajana, kuten lienette huomanneet. Vuosittain keväällä vietettävän kirjan ruusun päivän aikoihin nähdään tai kuullaan joukkotiedotusvälineissä vähintään yksi naisen käyttämä puheenvuoro, jossa väitetään, että  kirja on ruusua kalliimpi. Niin se onkin, mutta vain kirjakaupassa. Kirjoja voi ostaa myös antikvariaateista. Voin mainita tässä kaksi työttömyysaikani aikaista kirjahankintaa. Ensimmäinen oli Václav Havelin muistelmateos ”Asioista kuultuna”. Siitä maksoin 50 senttiä. Toinen oli Matti Pulkkisen romaani ”Ja pesäpuu itki”. Sen hinta oli tasan euro.

Tieteen puolelta voisin mainita erityisesti mieleeni jääneenä Charles Darwinin juhlavuoden ohjelmistoon kuuluneen työväenopiston järjestämän avaruuden kehittymistä koskevan luennon, jonka piti Kari Enqvist. Enqvist paljasti luennossaan varsinaisen kohu-uutisen. Ainakin minulle se oli kohu-uutinen. Aikaisemmin on ajateltu, että avaruuden laajenemista seuraa supistuminen ja uusi alkuräjähdys.  Nyt uskotaankin, että avaruus laajenee, kunnes sitä ei enää ole. Ei siis tule uutta alkuräjähdystä.  Olemme kaikki onnekkaita päästyämme mukaan tähän ainoaan kertaan. Helsinkiläisille Enqvist halusi huomauttaa siitä, että toisin, kuin Helsingissä ehkä on toivottu, avaruuden laajeneminen ei siirrä Turkua kauemmas Helsingistä.

Musiikin puolelta haluan ehdottomasti mainita Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluneen ”kamarimusiikkia kaupungintalolla” –konserttisarjan 2009. Konsertteja oli kaikkiaan viisi. Olin kuuntelemassa toista ja viimeistä. Konserttien erikoisuus oli se, että soittajat olivat niitä lahjakkaita nuoria, joilla oli  käytössään Pohjolapankin hankkimat arvokkaat jousisoittimet. Helsingin juhlaviikkojen nettisivujen mukaan konserttisarjassa kuultiin Testore-viulua (1730), Grancino-selloa (1698), Lupot-selloa (1795), Stradivari-viulua (1702), Silvestre-viulua (1843), Gagliano-viulua (1767), Guidantus-alttoviulua (1737) ja Maussiel-alttoviulua (1722). Soittajat olivat Linda Hedlund, Samuli Peltonen, Tuomas Lehto, Antti Tikkanen, Terhi Paldanius, Petteri Iivonen, Atte Kilpeläinen ja Riikka Repo.

Molemmat konsertit olivat kerrassaan hienoa kuultavaa, mutta varsinkin viimeisessä konsertissa tunnelma nousi kattoon soittajien innostuttua parhaimpaansa ja yleisön villiinnyttyä täysin. Suosionosoituksista ei olut tulla loppua, joten nuoret soittajat joutuivat palaamaan lavalle uudestaan ja uudestaan. Olen kyllä tiennyt suomalaisen musiikkikoulutuksen korkean tason, mutta siitä huolimatta näiden nuorten uskomaton taito sai minut hyvälle tuulelle, mikä on harvinaista.

Vaikka kuuntelenkin paljon klassista musiikkia, en vierasta kevyttäkään. Sitä olen viime vuodet ihmetellyt, että vaikka Suomessa tehdään koko ajan laadukasta orkesterimusiikkia, laadukasta jazzia sekä laadukasta heavy-, metal- ja punkrockia, ja jopa laadukasta räppiä, niin laadukkaita iskelmiä ei tehdä. Niistähän on musiikki kadonnut kokonaan. Keskinkertainen laulaja laulaa keskinkertaisilla sanoilla keskinkertaisen melodian alusta loppuun hengästymiseen asti.  En tiedä onko kyseessä halu tehdä levyt halvalla vai muoti, mutta oli nyt kumpi tahansa, niin loppua se saisi. Samaan hengenvetoon on todettava se, että aivan uusien iskelmien joukossa on myös iskelmiä, joissa soitetaan oikeilla soittimilla. Ehkä siis pohjanoteeraus on saavutettu ja suunta on kääntymässä musikaalisempaan suuntaan.  Sitä odotellessani ja  kuunnellessani iskelmämusiikkia, on levyllä alkuperäistä Dallapeta, Humppaveikkoja, jazz –iskelmiä tai rautalankaa. Oman nuoruuteni musiikki on rautalankaa. Silloin vielä suomalaiset rakastivat musiikkia niin paljon, että monet hyvin myyneet rautalankalevyt olivat instrumentaaliesityksiä. Minun ei ehkä pitäisi ottaa lainkaan kantaa tanssimiseen, sillä lopetin tanssimisen jo vuosikymmeniä sitten naisilta saamani palautteen vuoksi. Sitä olen kuitenkin nykyiskelmiä kuunnellessani miettinyt, josko pelkän laulun varassa voi tanssia?

Turkulainen Artie Music Oy tekee kulttuurihistoriallisesti arvokasta työtä muuttamalla vanhoja savikiekkoja cd –muotoon. Käykäähän katsomassa www.artiemusic.com.

Rockin puolella ehdoton kotimainen suosikkini on tätä nykyä punk –yhtye Pertti Kurikan nimipäivät. Yhtyeellä on punk hallussaan paremmin, kuin ehkä millään kotimaisella bändillä aikaisemmin.

Kuvataiteissa tilanne on vähän toinen kuin iskelmissä. Pidän nimittäin eniten modernista taiteesta. En tosin vierasta vanhaakaan, joten työttömäksi jäätyäni liityin sekä Ateneumin että Kiasman ystäviin.  Kokemuksistani haluan mainita Kiasmassa pitkään esillä olleen sveitsiläisen Pipilotti Ristin näyttelyn Elixir.  Näyttelyyn mentäessä oli kengät jätettävä näyttelytilan ulkopuolelle. Se johtui siitä, että näyttelytilan lattialla oli paljon tyynyjä, sillä näyttelyä piti seurata selällään maaten. Videot nimittäin heijastettiin varsin isokokoisina kattoon.  Käydessäni näyttelyssä ensimmäisen kerran, tunsin oloni vieraaksi, sillä havaitsin nopeasti, että kyseessä on näyttely, johon pitäisi mennä naisen kanssa. Puolisolleni sopivana ensimmäisenä mahdollisena päivänä veinkin hänet katsomaan näyttelyä. Se oli hyvä, sillä hänen läsnäolonsa ja kommenttinsa avasivat minutkin näkemään näyttelyn koko hurmaavuuden. 

Kiasman rakentaminen aiheutti mielipahaa monelle Mannerheimin ratsastajapatsaan läheisyyden vuoksi. Vaikka ymmärränkin se, en voi olla sanomatta, että patsasta ei koskaan ennen voinut katsella samalla tavalla, kuin sitä nyt voi katsella Kiasman kakkoskerroksesta.  Yksistään sen vuoksi Kiasmaan kannattaa poiketa, vaikka ei nykytaiteesta pitäisikään. Samalla voi ihailla talon arkkitehtuuria sisältä päin sekä Kiasman ikkunoista avautuvia hienoja näkymiä kanta – Stadiin.

Erityisellä mielihyvällä olen pannut merkille sen, että nuoret lautailijat ovat kotiutuneet siedettävinä vuodenaikoina Kiasman ja patsaan väliselle alueelle.  Mikä voisikaan sopia paremmin nykytaiteen museon edustalle kuin nuoret lautailijat? Kiitos siitä kuulunee alueen suunnittelijalle, sillä laatat ja paadet tarjoavat hyvän haasteen lautailijoille. Lautailijat näyttävät viihtyvän hyvin patsaan juurella tarvitessaan lepoa tai esimerkiksi välineiden huoltamista.  Tällä tavalla he tulevat ainutlaatuisella tavalla kytkeneeksi patsaan nykytaiteen museoon.

Realistisesta taiteesta en pidä. Taiteen keskeisin tunnusmerkki on minusta luovuus. Realismihan on nähtävissä olevan todellisuuden jäljentämistä. Se edellyttää hyvää piirustus- ja maalaustaitoa, mutta ei luovuutta.  Realismi oli perusteltavissa silloin, kun kameraa ei vielä oltu keksitty, joten ainoa tapa säilyttää historia kuvallisessa muodossa oli jäljentää se piirtäen, maalaten tai muotoillen.   Kävin kyllä taidemuseo Tennispalatsissa katsomassa Tretjakovin galleriasta lainassa olevaa näyttelyä ”kauneuden pauloissa”.  Näyttelyn tauluissa hämmästyttää se tarkkuus, millä kuvat on tehty. Kuvat ovat jopa terävämpiä, kuin monet kameralla otetut kuvat. 

KAHVILOITA

Osana flaneerausta olen ulkoistanut päiväkahvini. Se ei ole ydinosaamistani. Jo vuosia sitten ulkoistin pyykinpesun ja paitojen silittämisen, sillä nekään eivät  ole ydinosaamistani. 

Käyn siis kuljeskelun aikana kahvilla jossakin kahvilassa. Painonhallinnalleni uskollisena juon tietysti mukillisen mustaa kahvia ilman kahvileipää, kermaa tai sokeria.  Olen käynyt kymmenissä eri kahviloissa, mutta Kampin ja Töölön alueilta haluan mainita neljä kahvilaa, joissa käyn erityisen mielelläni. Ne ovat Kiasman kahvila, Marocco Museokadulla, Regatta rannassa Merikannontiellä Kesäkadun päässä sekä Tin Tin Tango Töölöntorinkadulla.  Näissä kahviloissa kahvin hyvään laatuun yhdistyy osaava ja mukava henkilökunta sekä miellyttävä ympäristö.  Viides maininnanarvoinen on tietysti Sinisen huvilan kahvila Linnunlaulussa, mutta se on auki vain lämpiminä vuodenaikoina, koska kahvilalla ei ole asiakaspaikkoja sisällä. Vastapainona kahvilan terassi on Helsingin näyttävin.

Myös asiakkailla on oma merkityksensä kahvilan viihtyvyydessä. Olin eräänä heinäkuun kuumana päivänä kahvilla uimarannan kahvilassa. Menin kahvini kanssa ulos terassille, joka oli lähes täynnä. Yksi kahdenhengenpöytä oli vapaana, joten istuin sen ääreen. Hetken kuluttua paikalle tuli isokokoinen mies olutlasin kanssa pyytäen lupaa istuutua. Istuuduttuaan hän alkoi puhua Turun yliopistosta. Luulin ensin, että hän tuntee minut, kunnes huomasin, etten ymmärrä lainkaan, mitä hän puhuu. Keskeytin hänet valittaen, etten ymmärrä mitä hän puhuu. ”Älä välitä siitä”, hän sanoi ja jatkoi: ”Minä olen hullu.”

”No sehän sopii”, vastasin hänelle, ”sillä minä puolestani olen avohoidossa”. Minusta näytti aivan siltä, että hän olisi hieman pelästynyt. ”Älä valehtele”, hän sanoi.  Kiistettyäni valehtelun ja sanottuani, että syön mielialalääkettä, enkä ole suljetulla osastolla kysyin häneltä: ”Entä mikä sinua vaivaa? Onko se kaksisuuntainen sairaus vai oikein skitsofrenia?”.  Mies oli hetken hiljaa, ja sanoi sitten: ”Sinä olet psykiatri!” Kiistin tietysti epäilyn , mutta myönsin tuntevani terminologiaa.  Vasta tämän jälkeen onnistuimme palaamaan Turun yliopistoon, yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusmuutokseen ja tieteenfilosofiaankin.  Erotessamme kättelimme ja samalla kiitin häntä poikkeuksellisen sivistyneestä keskustelusta. Hän kiisti olevansa sivistynyt, mutta väitti minun olevan. Totesin siihen, että ollaan sitten molemmat, mikä näytti sopivan hänellekin. Muitakin kiinnostavia tuttavuuksia olen toki solminut päiväkahvieni yhteydessä.

Kerroin tuolla aikaisemmin vanhan miehen ja yön mustan kassahenkilön kohtaamisesta. Siinähän kassahenkilö halusi vaihtaa pieniä kolikoita suuremmaksi. Kassoilla taitaa olla usein puutetta pienistä kolikoista, sillä kerran sain kahden euron mukillisen kahvia 1,70 eurolla.  Minulla oli kaksi kahden euron kolikkoa, mutta myös runsaasti viiden, kymmenen ja kahdenkymmenen sentin kolikoita. Annoin pienet kolikot kahvilatyöntekijälle pyytäen häntä laskemaan ne. Hän laski ja sanoi siinä olevan 1,70. Pyysin häntä antamaan ne takaisin ja sanoin antavani kahden euron kolikon, ”Eikä!”; sanoi kahvilatyöntekijä. Katsoin häntä hämmästyneenä, jolloin hän jatkoi: ”Tämä on meille parempi”. 

Älkää siis jemmatko kolikoita mihinkään, vaan pankaa ne kiertämään.

Kaiken kaikkiaan flaneeraus on opettanut minulle sen, että yli 33:n vuoden Helsingin kantakaupungissa asumisen jälkeen minusta on tullut niin urbaani kansalainen, että en menisi maalle lainkaan, ellei rakkaus siihen pakottaisi. Kaupunkiasuminen on myös ympäristömyötäistä, mikä antaa ainakin minulle lisää motivaatiota asua kaupungissa. Lapsettomuus on elämäni suurin ongelma, enkä sen vuoksi yleensä ota kantaa lasten kasvatukseen. Poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön, joten teen poikkeuksen. Minusta kaupunki on mitä sopivin kasvuympäristö lapsille. Tätä näkemystäni tukee se, että kaikista niistä työtovereista ja muista yhteistyökumppaneista, jotka runsaan 30 vuoden aikana olen oppinut tuntemaan, ovat paljasjalkaiset stadilaiset keskimäärin mukavimpia, yhteistyökykyisempiä, erilaisuutta sietävimpiä ja huumorintajuisempia, kuin muut. Siis keskimäärin!

Se minua surettaa, että tutkijoiden ja taiteilijoiden piirissä tuntuu edelleen olevan sitkeässä asenne, jonka mukaan liikunta on tarpeetonta ja jopa brutaalia.  Liikunnan hyvistä vaikutuksista ihmisen terveydelle on riittävästi näyttöä. Liikunta lisää terveyttä ja hyvää oloa ja auttaa sen vuoksi kestämään kiirettä ja painetta. Liikunta, taide ja tiede muodostavat oman kokemukseni mukaan tasasivuisen kolmion, jonka jokainen sivu tukee toisia sivuja. Ulkona tapahtuvan kestävyysliikunnan aikana ajatus harhailee milloin missäkin, joten uskon ihmisen olevan silloin luovimmillaan.

ELTELISSÄKIN TAPAHTUU

Sinä aikana, kun olen nauttinut vapaana olosta on Eltelissäkin tapahtunut asioita. Monet elteliläiset ovat kiinnittäneet huomionsa siihen, että Hannu-Pekan ja minun töitäni hoitaa nyt kaikkiaan neljä kokoaikaista toimihenkilöä ja Eltel Networks Pohjoinen Oy:ssä yksi osa-aikainen. Lisäksi hoitamani ja paljon aikaa vieneet tiliöintityöt on siirretty reskontralle. Sari on ainoa ulkopuolelta palkattu toimihenkilö, muut kolme ovat siirtyneet yhtiön sisältä nykyisiin tehtäviinsä. Tietysti voidaan sanoa, että hr –asiantuntija ja työkykykontrolleri tekevät minua paremmin entisen toimenkuvani asianomaisia osia. Se onkin totta, sillä minulla oli paljon muutakin vastuullani, eikä mikään olisi estänyt perustamasta noita tehtäviä, vaikka olisin saanut jatkaakin. Työkykykontrolleri olisi ehkä perustettukin, sillä siitä puhuttiin jo minun aikanani.

Tilauskannan vähenemisen vuoksi Eltel käynnisti keväällä 2009 yt –neuvottelut. Ennakkoilmoituksen mukaan irtisanomistarve olisi ollut 225, mutta se pieneni noin sadalla neuvottelujen aikana.  Pääsyy yt -prosessin aloittamiseen taisi olla se, että Teliasonera vaihtoi Turun seudulla pääurakoitsijaansa. Turkulaiset elteliläiset tietysti kärsivät siitä eniten, mutta taas kerran minulle käsittämättömän logiikan vuoksi seurauksena oli myös vanhojen ivolaisten irtisanominen Espoosta. 

Eltelin www –sivuilla oli kesäkuun alussa uutinen, jossa kehuttiin, että ”hyvän neuvottelupolitiikan ja aktiivisen taustatoiminnan myötä irtisanomisissa päästiin huomattavasti pienempään määrään” . Osanottajien kertoman mukaan neuvotteluilmapiiri ei ollut kehuttava. Itse asiassa ja suoraan sanottuna sain peräkkäisinä viikkoina kaksi samanlaista puhelua Eltelistä aivan eripuolilta Suomea. Kummassakin tapauksessa soittaja kertoi pohtineensa eri henkilöryhmistä koostuvassa ryhmässä mahdollisuutta lähettää Eltelin hallitukselle kirje, jossa valitettaisiin ilmapiirin muuttumista ja esitettäisiin Aimon ja minun takaisin ottamista.  Suhtauduin esitykseen varsin varovaisesti, mutta toin kuitenkin esiin, että en pitänyt ajatusta mahdollisena jättäen lopullisen harkinnan soittajan ja hänen taustaryhmänsä harkintaan.

Kumpikaan edellä mainituista soittajista ei ollut Perkkaalta. Perkkaalta sen sijaan irtisanottiin hyvin lähellä eläkeikää ollut Eltelin materiaalihallinnon poikkeuksellisen hyvin tunteva ylempi toimihenkilö, joka  on aloittanut IVOssa minuakin aikaisemmin ja on niin lähellä alinta vanhuuseläkeikää, ettei häntä senkään vuoksi olisi otettu irtisanomisen kohteeksi sivistyneemmässä organisaatiossa. Hän itse olisi minun laillani halunnut työskennellä vähintään 65 –vuotiaaksi.  Jotta tapaus olisi täydellinen oli Eltelin www –sivuilla vähän aikaa sitten nimitysuutinen, jossa kerrottiin, että hänen paikalleen on nimitetty ulkopuolelta palkattu henkilö. 

IVOLAISUUS

IVOlaisten irtisanomisen seurauksena Eltelistä on hävinnyt akateemisen tason vahvavirtaosaaminen lähes kokonaan. Eipä silti, ei siellä tietoliikennetekniikankaan akateemista osaamista liika ole Sten Nordmanin irtisanomisen jälkeen.  Huolimatta ivolaisten irtisanomisista Juha oli jossakin kesän infotilaisuudessa sanonut, että ivolaisuutta on edelleen liikaa Eltelissä. On ehkä hyvä pysähtyä hetkeksi käsitteeseen ivolaisuus. Alkupuolella nimesin yleisen tavan mukaisesti huuhaaksi sen, kun asioista puhutaan totena, vaikka niitä ei ole osoitettu todeksi tieteen edellyttämällä tavalla. Ei ole olemassa yhtään tutkimusta, jossa olisi tutkittu käsitettä ivolaisuus tai määritelty se.  Näin ollen ivolaisuudesta puhuminen on puhdasta huuhaata. Se on itse asiassa niin puhdasta huuhaata, että se kelpaisi tieteen filosofian oppikirjaankin esimerkkinä huuhaasta. Taidankin seuraavaksi kirjoittaa tieteen filosofian oppikirjan.

Olen aikaisemmin tässä teoksessani tuonut esiin arvostukseni Tuomoa ja hänen esikuntaansa kohden sen johdosta, että he onnistuivat täyttämään Eltelin laajentumistavoitteet niin Suomessa kuin muuallakin.  Arvostustani lisää se, että kaikki yrityskaupat onnistuivat Eltelin kannalta  erinomaisesti tai ainakin hyvin.  Vielä enemmän arvostan kylläkin Jaakko J. Lainetta ja kaikkia muita, jotka osallistuivat siihen ainutlaatuiseen muutosjohtamiseen, jolla IVO Engineeringin liikevaihtosuhde 80/20 muutettiin muutamassa vuodessa liikevaihtosuhteeksi 20/80.  Samalla luotiin pohja sille kansainvälistymiselle, jolle Eltel laajenemistyönsä rakensi. Fortumin myydessä IVO TE:n Capmanille oli IVO TE:llä tytäryhtiöt Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Lisäksi Transmastilla oli lukuisia tytäryhtiöitä eri maissa. 

On yllättävää, että Fortumin jälkeiset Eltelin omistajat eivät ole halunneet käyttää hyväkseen edellä  mainitsemaani ivolaista osaamista. Erityisesti tämä koskee tietysti Capmania.

ELTELISSÄ TAPAHTUU VIELÄKIN

Pian lähtöni jälkeen toinen toiveeni toteutui, kun Axel Hjärne nimitettiin Eltel –konsernin toimitusjohtajaksi. Tosin olen jo ehtinyt katua sitä, että toivoin hänen nimittämistään. Axel nimittäin muutti esikunnan organisaatiota niin, että henkilöstöjohtaja raportoi talous- ja rahoitusjohtajalle, joksi muuten nimitettiin ruotsalainen David Persson. Voiko henkilöstöä enää pahemmin aliarvioida?  Laura päättikin lähteä pois yhtiöstä, minkä ymmärrän hyvin. Ainakin Suomessa on toteutettu sama muutos eli Sari raportoi Satu  Koskiselle, eikä Piretille, kuten minä. Keskittäminen on siis siltäkin osin purettu.

Toimitusjohtajat tapaavat diivailla sanomalla, että he eivät halua liikaa välittömiä alaisia itselleen. Samalla he osoittavat arvostuksensa valitsemalla ne toimet, joiden vetäjät he ottavat alaisuuteensa.  Otan enemmän kantaa tunnejohtamiseen johtamisesta kertovassa kappaleessa.

Henkilöstöjohtaja talousjohtajan alaisuudessa viestii, että tulos on tärkeä, mutta tuloksen tekijät eivät.  Kerroin tarinani alkupäässä siitä, että olin voimajohto-osastolla vähän aikaa talouspäällikön alaisena. Sitä ei voi verrata nyt Eltelissä syntyneeseen tilanteeseen, sillä ennen pääkonttoriin talouspäälliköksi tuloaan Yrjö oli toiminut vuosikausia työmaiden johtotehtävissä. Sen seurauksena hänen lähtökohtansa oli sama, kuin minun eli hallinto on pyrittävä järjestämään mahdollisimman hyvin tuotantoa palvelevalla tavalla.

Kauppakorkeakoulussa opin saaneiden nykyisten talouspäälliköiden ja –johtajien lähtökohta taas näyttää olevan ihan päinvastainen eli kaikkien muitten toimintojen on toimittava taloushallinnon ehdoilla.  

Asiassa on vielä toinenkin puoli. Se on se, että henkilöstöalan osaajat ovat keskimäärin sopivampia esimiestehtäviin kuin talousalan osaajat eli oikea asetelma olisi se, että jos henkilöstö- ja talousosaston on oltava yhdessä, niin henkilöstöjohtajan pitäisi olla vetäjä.

Kirsti Kulojärvi raportoi Sarille, joten henkilöstön kehittämispäällikön ja toimitusjohtajan välillä on kaksi porrasta. Dynaamista!  Jälleen minulla on yksi syy lisää olla tyytyväinen irtisanomiseeni, sillä en todellakaan tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin saanut jatkaa ja joutunut Sarin asemaan. Olisiko edes odottamassa ollut jättieläke ollut sen arvoista?

Marraskuussa Eltel aloitti jälleen yt –neuvottelut menetettyjen ja saamatta jääneiden tilausten vuoksi. Tällä  kerralla sen piti johtaa enintään 125 henkilön irtisanomiseen ja mahdollisesti kaikkien suomalaisten elteliläisten lomauttamiseen.  Neuvottelujen aikataulu on mielenkiintoinen. Neuvotteluaika nimittäin päättyi 21.12. ja irtisanomiset on luvattu toteuttaa viimeistään 8.1.2010. Hyvää joulua!

Ainakin ratapalvelujen puolella Eltelillä on mennyt huonosti. Eltelin ratapalvelut ja ennen kaikkea sen edeltäjä Sähköradat Oy on muistaakseni sähköistänyt kaikki Suomen sähköistetyt rataosat oikorataa lukuunottamatta.  Eltelille olisi ollut tärkeää voittaa pitkään aikaan mahdollisesti ainoa uusi vanhan radan ratasähköistysprojekti, kun Vaasa – Seinäjoki rataosuus tuli kilpailtavaksi. Ratatek Oy meni ja voitti tarjouskilpailun. Projektin arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Eltelin hinta ei ollut ratkaiseva tekijä, vaan tarjouksessa olleet puutteet. Ne olivat niin merkittävät, että asiakas jopa harkitsi koko tarjouksen jättämistä kilpailun ulkopuolelle.  Ei liene liioittelua sanoa, että Eltel olisi tarvinnut tarjouksen tekemisessä poisajettujen ja –lähteneiden osaamista, sillä Eltelin tarjouksessa olleet puutteet johtuivat siitä, että tarjouksen tekijät olivat enemmän tai vähemmän noviiseja.

En tiedä, kuka oli se ylimmäinen henkilö, joka välttämättä halusi irtisanoa neljä ikääntynyttä ratapalvelun toimihenkilöä, mutta uskallan sanoa sen, että kuka hän lieneekin, hänen olisi syytä mennä peilin ääreen,  katsoa peiliin ja sanoa: ”Olet selvästi itsellesi liian vaativassa tehtävässä, joten sinun on syytä vetäytyä siitä.”  Minullahan on kanttia esittää vetäytymistä, koska olen itse kaksi kertaa tehnyt sen, vaikka se jälkimmäisellä kerralla ei onnistunutkaan.  Ei taida toteutua, sillä Eltel näkyy lisäksi olevan aika kovapäinen. Juuri tätä kirjoittaessani nimittäin sain Perkkaan toimitalosta puhelun, ja kuulin, että jälleen ratapalveluissa ollaan irtisanomassa kokeneimpia toimihenkilöitä. Palkanlaskennan tiedoissa lienee jotain häikkää, sillä joukossa on yksi suunnittelija, jolla ei ole IVO –taustaa.  Joukossa on myös IVO –taustainen suunnittelija, joka työsuhteen päättyessä tulee olemaan pitkälti yli 64 –vuotias. Sivistynyt työnantaja ei irtisanoisi 64 -vuotiasta. Tarkoitan isoa työnantajaa ja taloudellistuotannollisia syitä.  Joka tapauksessa ainakin minusta on selvää, että Eltelistä häviää näiden ja aikaisempien irtisanomisten jälkeen rautateiden sähköistyksen osaaminen lähes kokonaan. Tosin minun on myönnettävä se, että en tarkkaan tunne työmaiden tilannetta enkä sitä, keitä kokeneimpia työnjohtajia ja asentajia vielä  on töissä. Heillä nimittäin on niin paljon hiljaista tietoa eli osaamista, että tarvittaessa se riittää pitkälle.

JOHTAMISESTA

Tarkkaavaisena lukijanani olet huomannut sen, että kaikki ne kehitysehdotukset, jotka Eltelissä konsernitasolla ollessani tein Tuomolle toteutettiin, mutta vasta sen jälkeen, kun Laura esitti niitä.  Tämä ei ole harvinaista eikä vain Eltel –kohtaista. Hyvä ystäväni ja koulukaverini Ossi Wikman tutki Turun kauppakorkeassa tekemässään väitöskirjassa investointipäätösten tekemistä eräissä kohdeyrityksissä. Ennen kuin menen Ossin tuloksiin, haluan kertoa vähän enemmän Ossista, sillä hän oli merkittävä mies.  Valitettavasti syvälliset keskusteluni Ossin kanssa päättyivät hänen kuolemaansa 2006.

Ossi oli innokas urheilija ja liikunnan harrastaja, kunnes hän lukioaikana alkoi muuttua vetelämmäksi. Me hänen luokkatoverinsa luulimme, että hän pelleilee, kunnes totuus alkoi selvitä meille. Ossi oli sairastunut MS –tautiin. Tauti eteni poikkeuksellisen nopeasti, niin että Ossista tuli liikuntakyvytön ja toisten avusta riippuvainen neliraajavammainen pyörätuolipotilas.  Siitä huolimatta hän ylioppilaaksi tulonsa jälkeen aloitti korkeakouluopinnot Turun kauppakorkeakoulussa ja väitteli aina tohtoriksi asti. Koko sen osuuden kirjoitustyöstä, mikä tohtorinhatun saavuttamiseen vaadittiin, ja minkä Ossi itse kirjoitti, hän kirjoitti niin, että hänellä oli suussaan erikoisesti siihen tarkoitukseen sovitettu puukalikka, jolla hän  niskaa käyttäen näppäili ensin kirjoituskoneen ja myöhemmin päätteen näppäimiä.

Ossin väitöstilaisuus kesällä 1993 oli tavallista väitöstilaisuutta värikkäämpi tapahtuma. Ossi oli opiskellut investointipäätösten tekemistä kirjallisuudesta ja oli vilpittömän hämmästynyt sen johdosta, että hänen tutkimansa yritykset eivät toiminetkaan tieteellisten oppien mukaan. Paikalla olleiden yritysjohtajien kasvojen väri muuttui Ossin puheen edetessä aina vain punaisempaan suuntaan, eikä asiaa auttanut vastaväittäjän tapa lisätä painetta johtajien suuntaansa esim. katsomalla heitä ja kommentoimalla Ossin puheen jotakin kohtaa sanomalla: ”Kuulitteko?”.

Tärkein investointiehdotuksen läpimenoa yrityksessä selittävä tekijä ei ollut investointilaskelma, vaan se, kuka oli tehnyt esityksen.

Väitöskirjan kohteina olleita yrityksiä ja niiden johtajia ei missään nimessä pidä syyllistää, sillä he toimivat aivan niin kuin tapana on toimia.

Kaikista tuotteistetuista johtamisopeista ja ismeistä huolimatta ei muuta johtamistapaa ole, kuin tunnejohtaminen. Tämä ei koske yksin yrityksiä, vaan kaikkia organisaatioita ja myös ihmisten keskinäisiä suhteita. Urani aikana on ollut useita tapauksia, joissa joku työntekijä tai toimihenkilö on ollut joko ehdottoman hyvä tai ehdottoman huono, mutta on muuttunut täysin päinvastaiseksi esimiehen vaihduttua.  Mehän kaikki olemme oppineet sen, että tuntemiemme ihmisten joukossa on joitakuita, joiden kanssa yhteistyömme sujuu paremmin, kuin joidenkin toisten kanssa.  Tästä seuraa sellainen erikoinen ja tutkimatta jäänyt ilmiö, että kun joku menestyy hyvin suuressa organisaatiossa, häntä pidetään tavoiteltavana myös muissa organisaatioissa. Hänet voidaan sen vuoksi nimittää esimerkiksi jonkun organisaation hallitukseen. Kaikki tämä on tapahtunut sen vuoksi, että hän on ollut alkuperäisessä organisaatiossa johtajan hyvä kaveri. Samassa organisaatiossa saattaa olla jopa kyvykkäämpiä yksilöitä, joilla ei kuitenkaan ole synkannut johtajan kanssa, ja jotka jäävät sen vuoksi nimittämättä hallituksiin.  En tarkoita itseäni, sillä olen jo ollut riittävän monessa hallituksessa. Vastaavasti tunnejohtamisen vuoksi ei työttömiä kannata aliarvioida, sillä useimmat heistä ovat minun laillani tunnejohtamisen uhreja. Edellisen työnantajan saamattomana tai kelvottomana ulospotkima työntekijä voi uudessa työpaikassaan olla huippuluokan tuloksentekijä. Tällä  tarkoitan myös itseäni ja kelvottomuudella tässä tapauksessa ivolaisuutta.

Ehdin lisätä tähän perjantaina 10.9.2010 uuden kappaleen. Tällä viikolla nimittäin ilmestyi ensin Tiede –lehden numero 9/2010. Siinä  on mm. psykologi Tuija Matikan kirjoitus ”Ei pätevin, vaan sympaattisin”.  Jutun alussa kerrotaan Chad Higginsin ja Timothy Judgen 2004 tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin sadan Floridan yliopistosta vastavalmistuneen työnsaantia.  Työnantajat kuvittelevat palkkaavansa työntekijöitä pätevyyden ja kokemuksen perusteella, mutta parhaiten haastattelussa menestyivät sympaattisimmat hakijat. Hymyilevä katsekontakti ja rento rupattelu organisaatiosta tai muusta kiinnostavasta aiheesta antoivat ratkaisevan vaikutuksen.

Kuin jatkoksi yllä olevaan tuli tänään perjantaina 10.9.2010 julkisuuteen tieto siitä, että Nokia vaihtaa toimitusjohtajaansa. Jorma Ollila kertoi uuden olleen etsinnässä jo kesäkuusta alkaen.  Radiouutisissa kerrotut adjektiivit uudesta toimitusjohtajasta saivat hänet kuulostamaan varsin sympaattiselta.

Tuija Matikan jutun lopussa on tarina, joka minusta vaikuttaa epäilyttävästi huuhaalta. Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan nimenomaan naispuolisten lukijoitteni kommentteja tästä väitteestä: ”Onneksi rohkea ritarillisuus tekee naiseen vaikutuksen. Yksi hienovarainen riiuukonsti on viedä nainen kauhuelokuviin tai lenkille, niin että naisen syke nousee kuin huomaamatta. Kun mies on turvallisesti vierellä, nainen luulee, että sykkeen nouseminen ja mahdollinen hengityksen tihentyminen johtuvat miehen seksikkyydestä. Myös kevyt sipaisu olkavarteen viestii turvallisuudesta ja on samalla hienovarainen valtaele.”

Päätöksenteossa on otettava huomioon myös se, että kaikissa asioissa on niin hyviä kuin huonojakin puolia. Yleensä meillä ihmisillä tosin on tapana ottaa ensin kantaa jonkin asian puolesta tai sitä vastaan, ja sen jälkeen puhua vain sen asian hyvistä tai huonoista puolista kannanotostamme riippuen. Parempia päätöksiä syntyisi, kun ennen kannanottoamme miettisimme asiaa monelta kannalta.  Esimerkki toivottavasti auttaa ymmärtämään asiaa. Irtisanotuksi tuleminen putki-ikäisenä on irtisanotulle tietysti huono juttu, koska

-         elintaso laskee

-         työpaikan sosiaaliset suhteet jäävät pois

-         työn elämään tuoma sisältö menetetään

Vai onko irtisanominen putki-iässä sittenkin irtisanotulle hyvä asia, koska työttömänä

-         voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, eikä ole kiirettä mihinkään

-         voi nukkua riittävästi

-         voi tavata sukulaisiaan, ystäviään ja työpaikan entisiä sosiaalisia suhteitakin silloin, kun heille parhaiten sopii

Edellä olevista ranskalaisista viivoista oman arvomaailmani tärkeimmät ovat sukulaisten ja ystävien lisäksi työpaikan sosiaaliset suhteet, työn elämään tuoma sisältö sekä riittävä nukkuminen. Nyt seuraa sinulle, hyvä lukijani logiikan tehtävä: Kertomistani lähtökohdista on pääteltävissä se, haluanko muutosta työttömyystilanteeseeni vai en.  Annan lisävihjeen: Ikäni vuoksi minulla on oikeus osa-aikaeläkkeeseen.  Oikea vastaus on se, että työssä/työtön –vaihtoehdossa valitsisin työn. Unelmatyöni tosin olisi osa-aikainen asiantuntijatehtävä. Esimieshän ei voi olla osa-aikaeläkkeellä.  Töissä ollessani pidin lujasti kiinni siitä, että jos esimies haluaa osa-aikaeläkkeelle, niin hän ei voi jatkaa esimiehenä. Perusteeni on se, että esimiehillä on yleensä liikaa töitä, ja jos esimies on osa-aikatyössä johtamistyö on se, joka väistämättä kärsii. Melkein kaikki esimiehet olivat kanssani samaa mieltä.

Johtajille sellainen ehdotus, jos sallitte, että kun eteenne tuodaan päätösehdotus, jota ehdotuksen valmistelija innokkaasti puoltaa, kysykää häneltä, mitä huonoja puolia ehdotuksessa on. Vastaavasti kun joku ehdotus tuntuu mielestänne huonolta, miettikää ensimmäisenä sitä, mitä hyviä puolia siinä on.

Johtamisessa tunnejohtaminen mukaanlukien on kaksi eri aluetta. Suomenkielessä ei niille ole kuvaava nimeä, mutta voidaan puhua ihmisten johtamisesta ja liiketoiminnan johtamisesta. Englanninkieliset termit ovat leadership ja management.  Näiden kahden alueen hallitseminen on vaikeaa, eikä sitä osaavia johtajia ole kovin paljon. Oman urani aikana olen havainnut kaksi kiistatonta tapausta eli Jaakko J. Laine ja Aimo Nuottimäki. Molemmat olivat sekä mainioita liiketoiminnan johtajia että ihmisjohtajia.  Jonkinlaista näyttöä mainitun kahden herran osaamisesta saa siitä, että Jaskan johtaessa voimajohto-osastoa ja IVO Engineeringiä ei irtisanottujen eikä omasta halustaan lähteneiden toimihenkilöiden tai työntekijöiden toimesta perustettu yhtään kilpailevaa yritystä. Eltel sen sijaan on ollut varsinainen yrityshautomo lukuun ottamatta Aimon aikaa Suomen maajohtajana.  Olen maininnut tässä kertomuksessa vain suurimmat, mutta lisäksi Eltel on synnyttänyt monta pienempää kilpailijaa itselleen. Aivan työssäoloni loppuaikoina syntyi Seinäjoella Eltelin kanssa kilpaileva VK-electric Oy, Sitä synnyttämässä  oli pari silloista elteliläista ja pari jo silloin entistä elteliläistä.  En tunne tämän yhtiön perustamiseen vaikuttaneita syitä, enkä osaa arvoida sen merkitystä Eltelin kannalta. VK-electricin www –sivuilta voi tosin nähdä, että yritys on kasvanut voimakkaasti. Tavallisesti luotettavalta taholta kuulin kerran terassilla, että VK –electric ja eräät ulkomaiset voimajohtorakentajat ovat tiputtaneet Eltelin 110 kV:n voimajohtojen markkinoilta. Vanhana voimajohtolaisena en voi olla kuin murheellinen tapahtuneen kehityksen vuoksi. En myöskään voi olla ajattelematta niin, että perussyy siihen on Eltelin alaa tuntematon johto ja kaiken vanhan halvekseminen. Harmi vain, että Suuret projektit –yksikkö joutuu sijaiskärsijäksi.  Ei se voi olla pelkkä sattuma, että Jaskan eikä Aimon aikana ei kilpailevia yrityksiä perustettu, vaan kysymys on johtamistaidosta.

Tunnejohtaminen tunnetaan ja sen olemassaolo myönnetään tiedemaailmassa. Tunteet vaikeuttavat puolueettoman tutkimuksen tekemistä. Ajattelepa itseäsi, hyvä lukijani. Olet tutkimassa jotakin. Olet jo aloittaessasi tutkimuksen melko varma siitä, että asia on niin, kuin ajattelet. No tutkimuksesi paljastaakin sitten, että asia on päinvastoin.  Mitäpä kirjoitat tutkimusraporttiisi? Tämä on pääsyy siihen, että minusta ainoa hyväksyttävä tieteenfilosofia on skeptismi. Tiedemaailma on kuitenkin muista tahoista poiketen myöntänyt tunnejohtamisen olemassaolon ja yrittää aktiivisesti vähentää sen merkitystä. Tieteellä on kaksi merkittävää keinoa vähentää tunteiden merkitystä tutkimuksen läpiviennissä ja tulosten tulkitsemisessa. Ne ovat avoimuus ja kritiikki.

Julkisuudessa nähdään toistuvasti juttuja siitä, miten jonkin suuren konsernin toimitusjohtaja tai merkittävä poliittinen päättäjä ovat turvautuneet horoskooppimaakarin tai selvänäkijän apuun. Hyvät hyssykät, mutta niin se vain on!   Toisaalta voi ajatella myönteisesti niin, että horoskoopin tai selvänäkijän avulla pääsee yhtä hyvään lopputulokseen, kuin muullakin tunnejohtamisella. Ylen elävässä arkistossa on loppuosa selvänäkijöitä  koskevasta ohjelmasta vuodelta 1984. Siinä filosofi S. Albert Kivinen ja kirkkoherra Voitto Viro on kutsuttu todistajaksi Yleisradion järjestämään puolitieteelliseen kokeeseen tarkoituksena selvittää kolmen sen ajan tunnetuimman selvänäkijän sekä harraste- eli leluennustaja Ilkka Sumun ennustamiskykyä.  Ohjelma löytyy kirjoittamalla elävän arkiston hakuun ”selvänäkijät” ilman lainausmerkkejä.

Skeptikon ei oikeasti pitäisi olla  huolissaan horoskoopeista eikä selvänäkijöistä, sillä skeptikon huoli on tutkimuksen luotettavuus. Horoskooppien ja selvänäkijöitten ennustamiskyvyttömyydestä on jo riittävästi näyttöä, joten asiassa ei siltä kannalta ole mitään epäselvää. Epäselvää sen sijaan on se, miksi  niin monet ihmiset edelleen uskovat niihin.

Opiskeluaikanani eräs  opiskelijaystäväni sai paikallisesta lehdestä kesätöitä. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli laatia horoskoopit lauantain lehteen aivan toisella, Lähi-itään viittaavalla nimimerkillä. Hän teki työn niin, että hän haki arkistosta vanhan  lehden ja kopio horoskooppitekstit siitä. Varmuuden vuoksi hän sekoitti tekstit ja horoskooppimerkit keskenään, jotta sama teksti ei olisi samalla merkillä, kuin se oli edellisellä julkaisukerralla noin viisi vuotta aikaisemmin ollut.

Erityisen kammottavia tunnejohtajia ovat ne ihmiset, joiden määräävää luonteenpiirre on narsismi.   Kaikkien työhönottajien ja muiden nimityksiä vastuullisiin tehtäviin tekevien tahojen olisi syytä opiskelle esim. Googlen avulla narsistin tunnistaminen. Se on tosin vaikeaa, koska narsisti osaa esiintyä todella miellyttävästi niitä ihmisiä kohtaan, joihin hänen omasta mielestään kannattaa suhtautua ystävällisesti. Muita kohtaan hän on täysin  kylmä.  Yksi tunnusmerkki on se, että narsisti pyrkii ehdottomasti hakeutumaan johtaviin tehtäviin, sillä hänen ei ole helppo sietää ketään yläpuolellaan, mutta narsistia ei saisi nimittää muihin, kuin asiantuntijatehtäviin tai muihin yksinään tehtäviin töihin. Johtavassa asemassa narsisti saattaa aluksi saada aikaan jopa johtamaansa organisaatiota palvelevaa tulosta pyrkiessään varmistamaan oman asemansa, mutta pidemmällä tähtäimellä hän saattaa suosikkipolitiikallaan ja muulla tunnejohtamisella organisaation niin suuren hämmennyksen ja suuttumuksen valtaan, että tuloksia ei enää synny.

Työhönotossa käytetään persoonallisuustestejä, mutta niiden ennustuskyky ei taida olla horoskooppia parempi. Näin voin sanoa sen vuoksi, että toimenkuvani takia olen ollut lukuisissa persoonallisuustesteissä milloin koehenkilönä, milloin potentiaalisena asiakkaana ja joskus jopa konsultin uteliaisuuden vuoksi. Kaikkien näiden testien jälkeen tiedän, että esimerkiksi stressinsietokykyni on joko heikkoa, keskimääräistä tai poikkeuksellisen hyvää. Tarpeellinen testi olisi sellainen, jonka avulla työhönottaja tai nimittäjä voisi helposti erottaa kypsän aikuisen ihmisen, sillä todennäköisesti kypsä aikuinen ihminen ei ole narsisti.

Keinutuolista heitettynä ajatuksena olisi mielenkiintoista, jos jonkin yrityksen tai organisaation johtoryhmä ryhtyisi noudattamaan keskuudessaan noita mainitsemiani tieteen perusperiaatteita eli avoimuutta ja kritiikkiä.  Se edellyttää sitä, että johtoryhmän jäsenet ovat kypsiä aikuisia ihmisiä, jotka tutkijoiden tapaan pystyvät sietämään kritiikkiä laittaen sen korvan taakse, mutta ei hampaan koloon. Tällainen johtoryhmä saattaisi suoriutua poikkeuksellisen hyvin tehden loistavaa tulosta. Tässä yhteydessä on kerrottava esimerkki päätöksenteon avoimuudesta. Tuomon johdolla nimittäin Eltelin strategia tehtiin avoimesti. Sisäiseen verkkoon perustettiin strategia –sivut, joiden kautta kaikki ne elteliläiset toimihenkilöt ja työntekijät, jotka nettiä käyttivät, saattoivat osallistua strategian suunnittelemiseen.  Paatuneimmankin skeptikon on helppo myöntää, että näin aikaansaatuun strategiaa sisältyy joitakin kohtia, joita voi pitää totena. 

Kuten edellä toivottavasti on selvinnyt on minua kiitelty ihmisten johtamistaidostani. Hallinnossa työskentelyni vuoksi en ole joutunut välittömään tekemiseen liiketoiminnan johtamisen kanssa, enkä osaa arvioida omaa kykyä sen suhteen. Näyttää tosin siltä, että jos haluan vielä kartuttaa tulevaa vanhuuseläkettäni, niin ainoa tapa on itseni työllistäminen. Silloin voin myös testata omat kykyni liiketoiminnan johtamisessa.

Mitä sitten tulee ihmisten johtamiseeni, niin en ole aina ollut näin hyvä.  Varsinkin esimiesurani alussa tein virheitä, joita kadun edelleen, mutta sen uskallan sanoa, että minulla on ja on koko ajan ollut halu ja valmius kehittää itseäni, eikä se ole mennyt hukkaan.  Alainen on minusta ikävä sana, mutta kun parempaa ei ole, niin käytän sitä.  Hyvän esimiestyön ensimmäinen ehto on ymmärtää se, että jokainen alainen on yksilöllinen ihminen.  Jokaisella ihmisellä  on oma elämäntilanteensa ja omat tavoitteensa sekä odotuksensa. Tämän vuoksi ei voi sanoa, että olisi jotain yhteistä tapaa parantaa henkilöstön motivaatiota tai työhyvinvointia, vaan ratkaisujen on oltava yksilöistä lähteviä.  Tavoitekeskustelu tai miksi sitä missäkin kutsutaan on mahdottoman hyvä väline sellaiselle esimiehelle, joka on todella kiinnostunut alaisistaan ja haluaa edistää heidän työhyvinvointiaan. Itse asiassa kaikkien esimiesten pitäisi olla kiinnostuneita, sillä esimiehet pääsevät tulostavoitteisiinsa ainoastaan alaistensa kautta. 

Toinen keskeinen asia on se, että yleensäkin ihmissuhteissa yritän välttää ”ei” –sanan käyttämistä. En tosin aina muista olla käyttämättä sitä, mutta yritän.  Ei –sana on voimakas sana. Sain siitä konkreettisen käsityksen ollessani opiskeluaikanani Turkulaisessa elokuvateatterissa katsomassa Miloš Formanin Ken Keseyn kirjan pohjalta ohjaamaa ja Jack Nicholsonin tähdittämää hienoa elokuvaa ”Yksi lensi yli käenpesän”. Elokuva sijoittuu mielisairaalaympäristöön. Osastolla on ilkeä ylihoitaja. Elokuvassa on kohtaus, jossa osaston potilaat keksivät mielestään hyvän idean. En muista sitä enää, mutta idea on katsojienkin mielestä hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Kun potilaat menevät esittelemään ideaansa ylihoitajalle, tämä tyrmää sen täysin. EI!   Silloin keskeltä katsomoa kuului sangen tuohtuneen miehen täydestä sydämestä lähtenyt kommentti ”saatanan huora”.

Kolmas asia, joka minusta on välttämätöntä esimiestyön onnistumiseksi on esimiehen oman ajankäytön suuntaaminen niin, että alaisten asiat tulevat ennen muita töitä.

Keskeytän taas lähetyksen juuri saamani sähköpostiviestin sisältämän uutisen vuoksi. Aiemmin mainitsemani työkykykontrolleri on palannut entiseen tehtäväänsä, ja Eltel etsii ulkopuolelta uutta. Tosin Eltelin www –sivuilla titteli on kirjoitettu muotoon ”työkykycontroller”. Eltelin kansainvälisyys on ilmeisesti edennyt niin pitkälle, että sanan alkuosa on suomen kieltä ja loppuosa jotakin vierasta kieltä.  Perkkaalta on samassa yhteydessä jälleen irtisanottu toimibhenkilöitä. Tällä kerralla irtisanomiset ja muut ikävät toimenpiteet näyttävät kohdistuneen erityisesti ruotsia äidenkielenään puhuviin henkilöihin.

Palataan keskeytyksen jälkeen johtamiseen. Esimiehillä on uransa aikana ollut yleensä monta esimiestä. Omassa johtamistyössään esimies voi miettiä niitä esimiehiä, joita hänellä itsellään on ollut. Mikä heissä on ollut hyvä ja mikä huonoa. Samoin mennessään alaisensa luokse ehdottamaan jotakin esimiehen kannattaa asettaa itsensä alaisen asemaan ja miettiä, miten hän toivoisi oman esimiehensä esittävän asian.

Olen itsekin käyttänyt tässä kirjoituksessa yt –lakia työsuhteen päättämiseen liittyvissä asioissa, mutta yt –lain voi nähdä myös hyvän johtamisen käsikirjana. Yt –lain oikea nimi onkin  ”Laki yhteistoiminnasta yrityksissä”.  Jokaisen esimiesasemassa olevan henkilön myös muissa organisaatioissa kuin yrityksissä pitäisi ehdottomasti lukea lain ensimmäinen ja 32. pykälä vähintään, ja mieluusti enemmänkin. Lain tarkoittama yhteistyö on ennen muuta esimiehen ja alaisen välistä yhteistoimintaa, vaikka sitä ainakin suurissa yrityksissä ajatellaan usein työnantajan ja henkilöstöryhmien välisenä yhteistyönä.

Esimiehenä toimiminen on vastuullista työtä. Siihen ei pitäisi ryhtyä statuksen tai muitten ulkoisten seikkojen vuoksi, vaan ainoastaan vilpittömästä halusta toimia alaisten kautta ja tukea heitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimiehen tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Omista esimiestaidoistani saanee jonkinlaisen kuvan siitä, että kaksi entistä alaistani ansaitsee nykyään leipänsä taiteen alalla. Toinen on kulttuurikasvattaja ja toinen koreografi ja tanssija. Kumpikin toimi nuoruudessaan kerrosavustajana voimajohto-osastolla.

Saatuani tieteenfilosofian oppikirjan valmiiksi taidan tuotteistaa tunnejohtamisen ja ryhtyä kirjoittamaan tunnejohtamisen oppikirjaa. Sitä varten pyydän sinulta, arvoisa lukijani mahdollisia esimerkkejä omalta työpaikaltasi. Sähköpostiosoitteeni on rwuorine@welho.com Voit lähettää ne huoletta, sillä käsittelen kaikki saamani viestit ehdottoman luottamuksellisesti. Itse asiassa kuulin jo ensimmäisen ollessani työvoimatoimistossa odottamassa vuoroani. Tämä ei siis ole tapahtunut Eltel Networks Oy:ssä eikä muissakaan Eltel –yhtiöissä, vaan suomalaisessa suurehkossa osakeyhtiössä. Esimies tuli yllättäen kertomaan putki-iässä olevalle ylemmälle toimihenkilölle, että toimihenkilön yksinään yhtiössä hoitama liiketoiminta on päätetty ulkoistaa, eikä  toimihenkilöllä enää ole töitä yhtiössä. Sen jälkeen esimies ilmoitti, että toimihenkilön on oltava töissä koko kuuden kuukauden pituisen irtisanomisaikansa, mutta hän ei saa tehdä mitään. Jos joku kysyy häneltä ammatillisia asioita puhelimessa tai hänen huoneessaan käymällä, niin hän ei saa vastata.   Toimihenkilö kertoi viettäneensä irtisanomisajan tuomalla työpaikalle kaikki kotiin tulleet lehdet ja lukemalla niitä. Luppoajan hän käytti pasianssin pelaamiseen tietokoneella.

Jos sinulla on vaikeuksia saada omat ajatuksesi toteutetuksi työpaikallasi, niin ensimmäinen asia, jota voisit kokeilla, on perustella esityksesi strategialla. Älä siis sano: ”Mielestäni meidän pitäisi lisätä internetin osuutta mainonnassamme”, vaan sano: ”On strategisesti tärkeää, että  lisäämme internetin osuutta mainonnassamme.” Mikäli työskentelet pääministerin kansliassa, valtiovarainministeriössä tai elinkeinoelämän keskusliitossa, niin strategia kannattaa korvata esimerkiksi työurien pidentämisellä.

FLANEERAUS SEKÄ TURVALLISUUS- JA TAPAKULTTUURI

Turvallisuuskulttuuri

Helsinki on Suomessa ainoa kaupunki, jossa flaneerausta ylipäänsä voi harrastaa. Siitä huolimatta se, mitä alla kirjoitan turvallisuus- ja tapakulttuurista tai oikeastaan niiden puuttumisesta ei ole mitenkään Helsingille yksistään tyypillistä, vaan muut Suomen kaupungit, Maarianhaminaa lukuunottamatta, ovat vähintään yhtä pahoja, kuin Helsinki maaseudusta puhumattakaan.

Suomessa sattuu esimerkiksi muita Pohjoismaita enemmän kaikenlaisia tapaturmia ja onnettomuuksia. Eltelin tilastojen mukaan myös Virossa elteliläisille sattuu vähemmän tapaturmia, kuin Suomessa. Kuten jo aikaisemmin totesin, en näe siihen muuta syytä, kuin heikosti kehittyneen turvallisuuskulttuurin mukanaan tuomat asenteet.  Flaneeraajalla on aikaa tarkkailla ympäristöään, joten vasta kotiin jäätyäni olen todella huomannut minkälainen välinpitämättömyys kaduilla ja teillä vallitsee.  Jalankulkijat ylittävät kadun päin punaista valoa niin usein, että ellei minulla olisi kanttia odottaa valon vaihtumista yksinäni,  niin voisin nolostua ja mennä muitten mukana.  Usein saankin sääliviä katseita, kun jään odottamaan vihreää valoa.  Kun jatkuvasti kävelee päin punaista mielestään turvallisesti, voi jollakin kerralla käydä niin, että lähestyvä ajoneuvo jää huomaamatta. Näin sattuu joka vuosi monelle kymmenelle jalankulkijalla. Osa heistä  kuolee ja osa loukkaantuu vakavasti.  Helsingissä kuoli kolme jalankulkijaa vuonna 2009 ja yli 30:tä loukkaantui.

Jalkakäytäville on tullut viime vuosina yllättävä vaaratekijä. Pyöräily jalkakäytävillä on yksiselitteisesti kielletty, mutta siitä huolimatta se lisääntyy koko ajan.  Se on todella vaarallista, sillä vähintään kerran viikossa näen läheltä piti –tilanteen, kun pihalta tai nurkan takaa tulee jalankulkija pyöräilijän eteen. En ole yleensä kovin ehdoton, mutta tässä asiassa olen. Jos et uskalla ajaa ajoradalla, eikä pyörätietä ole, niin jätä pyörä kotiin.

Tasapuolisuuden vuoksi on sanottava jalankulkijoille, että jalankulkijalla ei ole mitään asiaa pyörätielle. Pois sieltä ja heti!    Helsingin keskustassa esimerkiksi Mannerheimintiellä on nykyään pyörätie ajoradan ja jalkakäytävän välissä. Se on merkitty selvästi. Vain juntti jalankulkija odottaa valon vaihtumista pyörätiellä.

Autoilijat eivät käyttäydy yhtään paremmin. Punaista päin ajaminen lisääntyy samoin ehkä vielä vaarallisempi tapa ajaa pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. Nopeusrajoituksistahan ei myöskään moni välitä.  On pelkästään oman tarkkaavaisuuteni ansioita, että olen kokonainen ja hengissä, sillä niin monta kertaa on tänä vajaan vuoden mittaisen kotona oloajankin aikana sattunut, että olen ollut juosten tai kävellen ylittämässä monikaistaista katua, kun lähintä kaistaa ajava autoilija on pysähtynyt päästämään minut yli, mutta viereistä kaistaa ajava ei ole pysähtynyt. Samalla kun kiitän pysähtyneitä autoilijoita sanon ohiajaneiden autojen kuljettajille vielä uudestaan sen, että on pelkästään oman tarkkaavaisuuteni ansiota, että en ole loukkaantunut tai kuollut. Teidän ajoasenteillanne ei liikenteessä         ä pitäisi olla lainkaan. Käyttäkää julkisia.

Mennessäni maalle tai tullessani sieltä kaukoliikenteen linja-autolla kiinnitän aina turvavyön heti istuuduttuani, mutta yleensä näytän olevan ainoa matkustaja, joka tekee niin. On minulta pari kertaa kysyttykin, miksi kiinnitän turvavyön.

Kaikkein pahinta on se, että välinpitämättömyysperinnettä siirretään koko ajan uusille sukupolville.  Edellä kuvattua käyttäytymistä ei nimittäin hillitse edes lasten läsnäolo. Olen nähnyt useasti, miten lapsen kanssa liikkeellä ollut isä tai äiti on lähtenyt punaista jalankulkuvaloa päin. Muutaman kerran lapsi on jopa yrittänyt estää, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta vanhemman päätökseen.  Tällä tavalla lapselle viestitään se, että säännöistä ei tarvitse välittää, joten tapaturma- ja onnettomuusalttius jatkuvat.

Varsin selvä osoitus puutteellisesta turvallisuuskulttuuristamme on se jokaisena talvena toistuva uutisointi, jossa väitetään, että liukas keli on aiheuttanut onnettomuuksia. Väitehän on maalaisjärjenkin vastainen, sillä jos se olisi totta, niin kyseisiä tieosuuksia ajaneiden olisi kaikkien pitänyt joutua onnettomuuteen, mutta vain muutama joutui. Onnettomuuksien syy ei siis ole keli, vaan keli huomioon ottaen liian suuri nopeus.  Yleisen turvallisuuskulttuurin parantamiseksi uutisointi pitäisi tehdä oikein: ”Liian suuri tilannenopeus aiheutti jälleen onnettomuuden!”

Työtapaturmista tiedetään tutkimusten perusteella, että yli 90 %:ssa niistä on jätetty jokin määräys tai ohje huomioon ottamatta. Ei varmaankaan ole liiallinen johtopäätös, jos uskoo saman prosentin toteutuvan muissa tapaturmissa ja onnettomuuksissa.

Lainsäädäntöä, muita määräyksiä tai ohjeita ei tehdä kenenkään kiusaksi, vaan yhteisen turvallisuutemme takaamiseksi. Oletko, hyvä lukijani, koskaan ajatellut sitä, että jos jokainen ihminen noudattaisi koko ajan kaikkia määräyksiä ja ohjeita, niin rikollisuutta ei olisi lainkaan, ja onnettomuudet sekä tapaturmat vähenisivät murto-osaan niiden nykyisestä määrästä.  Tapaturmien ja onnettomuuksien vähentämisessä on myös valtava säästömahdollisuus  paitsi yrityksille myös kunnille ja valtiolle.  Ei varmaankaan mistään muusta pysty säästämään yhtä paljon, kuin tapaturmia ja onnettomuuksia vähentämällä pystyisi.

Minulla on toinenkin säästöidea.  Sain kaksi päivää sitten uusimman koehenkilön rooliini liittyvän terveystarkastuksen tulokset. Vaikka tutkimuksen alkaessa olin täysin terve ahdistusoireita lukuunottamatta, olen parhaillaan jopa terveempi. Ainakin verenpaineeni ja kolesterolini ovat kehittyneet suotuisasti kotona ollessani.  Kummassakaan ei ollut ongelmia viime vuosina, mutta nyt ongelmat ovat vielä aikaisempaa kauempana.  Kokonaiskolesterolini oli tosin korkeammalla, kuin aikaisemmin tutkimuksen aikana eli 4,66, mutta kasvu johtuu kokonaan HDL:stä, jota nyt oli 2,02.  Tämä on korkein mitattu HDL –määräni. Triglyseriini oli 0,6, mikä taas on alhaisin minulta mitattu triglyseriinimäärä.  Painoni oli 65,4 kg ja vyötäröni 82 cm. Liikuntamääräni eivät ole muuttuneet siitä, mitä ne olivat työssä ollessani, mutta lounasruoat ovat muuttuneet. Meillä ei ole kotona muuta suolaa, kuin Pan –suola. Lisäksi olen pitänyt huolen siitä, että syön kaksi oikeaa kala-ateriaa viikossa. 

Yhden tapauksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä, enkä siihen pyrikään, sillä kummastakin edellä mainitusta asiasta eli rasvoista ja Pan –suolasta on minusta riittävästi tutkimustietoa, jotta rasvaista kalaa ja Pan –suolaa voi suositella. Ei ole yksin minun mielipiteeni se, että Pan –suolan maku on hyvä, eikä missään tapauksessa este sen käyttämiselle. Sitä ei myöskään tarvitse laittaa ruokaan yhtään enemmän, kuin tavallista ruokasuolaa.

Jos palkansaajien käyttämät lounasruokapaikat saataisiin käyttämään Pan –suolaa ja tarjoamaan vaikka vain kerran viikossa oikean kala-aterian, niin sairaslomat ja työkyvyttömyyseläketapaukset saataisiin luultavasti vähenemään enemmän, kuin kummankaan työuria pidentämään pyrkivän komitean julkisuudessa olleilla ajatuksilla.

TV1:n Prisma –ohjelma näytti samoihin aikoihin kevättalvella 2010  amerikkalaisen dokumentin, jossa aivan uutena tietona vapaaehtoisten koehenkilöiden avulla osoitettiin se, että jotkut koehenkilöt lihoivat helpommin kuin toiset.  Tämän saman asian opin itse kantapään kautta jo nuorena, mutta vahvistuksen siihen sain 1980 –luvun alkupuolella eräältä Suomessa työskenneeltä puolalaiselta lääkäriltä äitimme sairastuttua diabetes 2:een. Edelleen ohjelmassa esitettiin sellainen vetoomus, että lihavia ihmisiä ei pitäisi syyttää, koska he saattavat olla juuri niitä helpoimmin lihovia. Tämä  vetoomus sai minut miettimään sitä, että kenen syy se mahtoi olla, että vielä 1992 olin lihava, vaikka tiesin lihovani helposti ja tiesin lihavuuden olevan vaarallista. Tulin siihen tulokseen, että se oli kokonaan omaa syytäni.  Omaa ansioitani taas on se, että ryhdistäydyin, laihdutin ja saavutin ihannepainon, sekä olen pitänyt ihannepainon nyt jo yli 15 vuoden ajan. Syöminen vain on sovitettava omaa energiankulutusta vastaavaksi.

Tapakulttuuri

Luulisin että jokainen ulkomailla käynyt suomalainen on huomannut sen, kuinka suuri ero ihmisten välisissä kohtaamisissa on muiden maiden ja toisaalta Suomen välillä.  Suomalaista tapakulttuuria näyttää leimaavan lähinnä itsekkyys.  Nyt kun minulla on ollut aikaa, olen pyrkinyt käyttäytymään jopa korostetun ystävällisesti muita kohtaan. Jalan liikkuessa tulee vähän väliä paikkoihin, joissa jalkakäytävä tai kevyen liikenteen väylä on normaalia kapeampi. Yleisin syy on kaikkien sääntöjen ja hyvien tapojen vastaisesti jalkakäytävälle kokonaan tai osittain pysäköity auto. Yksi ihminen yleensä mahtuu auton ja seinän tai auton ja ajoradan välistä, jos tällä ihmisellä ei ole lastenvaunuja eikä rollaattoria.  Talvi 2009 – 2010 on ainakin tähän asti eli tammikuun 2010 loppupuolelle asti ollut Helsingin lumisin noin 40:een vuoteen.  Lumesta aiheutuu myös jalankulkijoille vaivaa esimerkiksi juuri tavallista kapeamman jalkakäytävän vuoksi. Kolmas jalkakäytäviä tukkiva syy ovat rakennusliikkeet, jotka tukkivat jalkakäytävän taloja korjatessaan.  Sikäli kun olen ymmärtänyt oikein korjaustyötä tekevä urakoitsija voi vuokrata kaupungilta jalkakäytävätilaa maksamalla siitä vuokran. Kaupunki myöntää 50 %:n vuokranalennuksen, jos urakoitsija lupaa rakentaa korvaavan ja turvallisen tilapäisen jalankulkuyhteyden. Monet urakoitsijat menettelevät niin, että ottavat alennuksen vastaan, mutta eivät rakenna tilapäistä jalankulkuyhteyttä. Onko huono käytös riittävä ilmaisu kuvaamaan tuollaista käyttäytymistä? Muutkin edellä kuvatut jalkakäytävien tukkimistilanteet ovat sinänsä esimerkkejä huonosta tapakulttuuristamme, mutta varsinainen viestini on se, että keräämäni tilaston mukaan  niistä jalankulkijoista, jotka olen päästänyt ahtaasta paikasta tai ovesta ennen minua,  reippaasti alle puolet kiittää.  Miehistä kiittää noin joka kolmas ja naisista noin joka viides.  En tiedä pitäisikö laskea kiitokseksi keski-ikäiseltä mieheltä, jonka päästin mennessäni markettiin Sokoksen ulko-ovesta, saamani kommentti: ”Ooksä joku helvetin homo vai?”

Aivan erityisen populaation Töölössä muodostavat keski-ikäiset ja lihavat nousukasrouvat, jotka eivät liene huomanneet sitä, että kaduilla liikkuu muitakin ihmisiä. Sääliksi käy heidän aviomiehiään.

Runeberginkadun läntisen jalkakäytävän alla Hesperiankatujen välissä on ilmeisesti maan alla lämmintä vettä kuljettava putki tai vastaavaa, sillä jalkakäytävän keskiosa on usein sula eli siis kesäkuntoista asfalttia, vaikka muu jalkakäytävä on jäässä. Viime talvena kerran juostessani siitä ylös torille päin kulki edelläni paljaalla asfaltilla edellä kuvaamaani populaatioon kuuluva tuuheaan turkkiin pukeutunut nainen.  Hän kuuli askeleeni ja kääntyi katsomaan kuka on tulossa. Sen jälkeen hän jatkoi eteenpäin. No, ei siinä mitään, ei ollut suuri vaiva, kun ohitin hänet pensasaidan ja turkin välistä, josta juuri ja juuri mahduin. Kaksi viikkoa sen jälkeen samassa paikassa käveli samaan suuntaan keski-ikäinen mies, jota voisi pukeutumisensa ja olemuksensa vuoksi kuvata syrjäytyneeksi alkoholistiksi.  Myös hän kääntyi katsomaan. Nähtyään minut hän siirtyi asfaltilta jäätyneelle osalle, jotta saatoin juosta sulaa asfalttia pitkin.  Hiljensin tietysti vauhtiani ja kiitin häntä niin ystävällisesti, kuin herrasmies voi toista herrasmiestä kiittää.

Nykyään puhutaan julkisuudessa usein roskaamisesta. No, se on osa tapakulttuuriamme. Oma näkemykseni roskaamiseen syyllistyvästä ihmistyypistä muuttui kertaheitolla erään juoksulenkkini aikana. Kaivopuiston rannassa nimittäin saavutin kävellen liikkeellä olleen pariskunnan. He olivat molemmat siististipukeutuneita ja noin 50 –vuotiaita sekä puhuivat keskenään suomea.  Kävellessään mies ja nainen söivät jotakin käsissään olevista pakkauksista. Syömisen ilmeisesti päätyttyä kumpikin, kuin yhteisestä päätöksestä, tiputti pakkauksen maahan jalkojensa juureen asfaltille. Heidän kävelysuunnassaan alle 10 metrin päässä oli roskakori.  Eivät tainneet syödä varsinaista tehoruokaa!

Kehitystäkin on tapahtunut Helsingissä asumiseni aikana. Selvimmin se huomaa päivittäistavarakaupoissa, joissa palvelu on parantunut tosi paljon.  Myös helsinkiläinen nuoriso käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin.  Näillä kahdella asialla lienee yhteys, sillä  kaupathan ovat niitä paikkoja, joista nuoret usein työelämän aloittavat.

Joudun jälleen keskeyttämään lähetyksen juuri Eltelistä tulleen uuden uutisen vuoksi. Luulin kakkosen asemaa Juhan rinnalla vahvaksi, mutta olin väärässä.  Kakkonen on joutunut  lähtemään Eltelistä.  Toimitusjohtajana on hyvä olla, sillä jos menee hyvin, on ansio toimitusjohtajan, mutta jos menee huonosti, löytyy aina syntipukki. Kiertäessäni työvelvollisuuteni päättymisen jälkeen Eltelin asiakkaiden luona, en kuullut kakkosen nimeä mainittavan kertaakaan, en hyvässä enkä pahassa.

Suuri ja tärkeä kysymys on se, onko puutteellisella turvallisuuskulttuurilla ja puutteellisella tapakulttuurilla yhteys. Voidaanko toiseen vaikuttamalla vaikuttaa myös toiseen?  Tarjoan tätä maksutta aiheeksi esimerkiksi gradututkimukseen. Teoreettisen viitekehyksen voisi muodostaa käsitteistä itsekkyys ja välinpitämättömyys.

Kylmä sää rajoittaa flaneerausta. Onneksi kauppakeskukset ovat olemassa. Lähelläni ovat sekä Forumin, Kampin että Ruoholahden kauppakeskukset, eikä Itäkeskuskaan ole, kuin lyhyen metromatkan päässä

LOPPUSEKOILU

Pidän parodiasta kovin edellyttäen että se on hyvällä  maulla tehtyä parodiaa. Itse en pyri kirjoittamaan parodiaa, koska en mielestäni osaa kirjoittaa sitä. Sillehän minä en voi mitään, jos joku käyttäytyy tavalla, joka jo sinänsä muistuttaa parodiaa.  Tarkoitukseni oli punoa loppusekoiluni erään Martti Jäppilän ja Valto Tynnilän humppafoksin sanoihin, mutta laulun tekijänoikeuksien hallinnoija F –kustannus Oy esti hankkeeni. Syynä oli rahaakin enemmän byrokratia. En voi olla liittämättä tähän F –kustannukselta saamaani vastausta. Hyvä lukijani, jos olet pitänyt julkista hallintoa byrokraattisena, niin ole hyvä ja lue, mitkä ohjeet yksityinen yritys antaa kirjoittajalle. Kysymys oli siis 1931 ensimmäisen kerran levytetyn iskelmän tekstin muutamasta rivistä:

Tässä alustavasti tietoja miten pitäisi edetä:

Sitten kun kirjanne on sellaisessa vaiheessa että teillä on joko kustantaja tiedossa tai olette päättäneet julkaista kirjan omakustanteena, teidän pitäisi lähettää meille julkaisulupapyyntö sähköpostitse jossa kerrotte että kyseessä muistelmakirjanne ja mikä tulisi olemaan kirjan nimi. Samoin tarvitsisimme tiedon alustavasti minkä suuruisen painoksen olette ottamassa ja arvioidun ilmestymisjankohdan. Ilmoittakaa silloin myös, että haluaisitte käyttää kirjassanne Tynnilä-Jäppilän sanoitusta. Mukaan on hyvä laittaa myös esim. liitetiedostona kopio kirjastanne siitä kohdasta jossa ko. sanoitus olisi mukana.

Lupakyselymme saatuamme lähetämme n. viikon kuluessa julkaisupyynnöstänne virallisen julkaisuluvan teille näin sähköpostitse ja kerromme copyright-merkinnän siinä muodossa kuin teidän tulee se laittaa kirjaanne, samoin muut ohjeet. On tärkeää lähettää lupapyyntö ajoissa ennen kirjan painoon menoa, että ehditte saada virallisen vastauksemme ja ehditte lisätä kirjaan tekstin yhteyteen tulevan em. copyright-merkinnän oikein.

Huom! Julkaisulupa on aina painoskohtainen, eli jos kirjasta tulee aikanaan lisä- tai uusintapainos siihen tulee pyytää ajoissa myös uusi lupa.

Kun kirjanne sitten tulee painosta, meille pitää lähettää siitä heti painoksen valmistuttua yksi näytekappale, ja vahvistatte meille samalla painoksen lopullisen suuruuden. Me puolestamme lähetämme teille laskumme julkaisukorvauksesta.  

Mainitsin aikaisemmin nousukasmaisesti käyttäytyvät rouvat. Suomen kielen perussanakirja määrittelee nousukkaan näin: ”vars. omaisuuden avulla sosiaalisesti kohonnut (sivistymättömästi käyttäytyvä) henkilö”.

Ennen Elteliä en ymmärtänyt, että myös yritys voi olla nousukas.

Toivoakseni edellä sanomastani voi päätellä myös sen, että suurten yritysten johtajat ovat kuin teinitytöt juostessaan muodin perässä. Milloin on muotia yhtiöittää, milloin palauttaa yhtiöitetyt, milloin on muotia mikäkin johtamisjärjestelmä, milloin on muotia keskittää hallinto ja milloin taas purkaa keskitetty hallinto jne.

Minulle tulee tasaisin välein yhteydenottoja Eltelistä. Niissä tarjotaan aineistoa tähän teokseeni. Päätin kaikista herkuista huolimatta niin, että en kommentoi minun jälkeeni Eltelissä tapahtuneita asioita lukuunottamatta vanhuuseläkeiän lähellä olevien työntekijöiden irtisanomisia, koska se alkoi jo minun vielä ollessani Eltelissä vastoin tahtoani..

Lauran Eltelistä lähdöstä on nyt  kulunut runsaasti yli puoli vuotta. Uutta ei ole palkattu, eikä kuulema ole haussakaan.  Minua taas pyydettiin olemaan töissä niin  kauan, että osaamiseni jatkuminen oli edes pieneltä osin varmistettu.  Tämä  kertoo karua kieltään siitä, mikä on työvoimavaltaisen yrityksen henkilöstöhallinnon ydinosaamista. Se ei ole koristeellisten kalvojen näyttämistä sillä mielellä, että se, minkä luulen osaavani on tärkeää, mutta se, mitä en osaa, ei ole tärkeää.

Olen jo lapsuudesta alkaen tottunut kaksikielisyyteen ja oppinut arvostamaan ruotsinkieltä ja Ruotsia, enkä osannut kuvitellakaan, että ruotsalaisten johtama yritys tekisi tämän minulle.  Sån’t är livet!  No, mieleni halajaakin jo tieteenfilosofian ja huuhaan maailmaan. Kyytiä on luvassa ainakin käsitykselle Suomesta hyvinvointivaltiona, biopolttoaineille sekä presidentin valtaoikeuksille. Kiitosta tulen antamaan kaikille, jotka ovat kanssani eri mieltä.Kiitosta tulen antamaan kaikille, jotka ovat kanssani eri mieltä.